Öinen uhmakiukku - Vähän vielä uhmaiästä

Viime kuussa lyhyesti pohdin, miltä uhmavaihe tuntuu näin toisen lapsen kohdalla. Nyt kuukauden takaiseen verrattuna uhmistelut ovat selkeästi paljon enemmän läsnä arjessa, ja voi pojat, sen kyllä huomaa!

Edelleen olen silti samaa mieltä tuosta kuukauden takaisesta. Ne hetket eivät mene tunteisiin aivan yhtä kovaa kun esikoisen aikoihin, mutta kyllä ne välillä aika tiukille ottavat.

Viime viikolla käytiin kurkkaamassa paikallisen Fidan tarjouspäivät. Rakas pieni raivotar sai siellä, avarassa hallitilassa melkoiset tunnetilat, kun hänen käytöstään joutui rajoittamaan. Jonoakin oli melkoisesti, joten visiittimme ei päättynyt kovin nopeasti, vaan muutkin saivat nauttia äänekkyydestämme. Onneksi maailmaan mahtuu ääntä, ja ihme kyllä, kukaan ei edes mulkoillut meitä :)

En häpeä lapsen käytöstä, mutta kyllä se kieltämättä vähän kuumottaa, kun lapsi huutaa kaikuvassa tilassa pitkiä aikoja, että "äiti hali, äiti hali, äiti haliii!". Helppo olisi ajatella, että mikähän tuotakin äitiä vaivaa, kun huudattaa lastaan eikä voi syliä kaipaavalle lapselle sitä halia antaa.

Mutta voi kun se olisikin niin yksinkertaista :D Tuo uhmaikä mutkistaa monta asiaa, ja meillä tuo "äiti hali" -huuto tuntuu olevan tyypillisin virke noihin uhmahetkiin. Ja lapsi EI TODELLAKAAN halua silloin sitä halia, tuollakin kirppiksellä yritin sitä moneen kertaan hänelle tarjota. Vaan ei. Vasta sittten, kun tahtomis-ei tahtomis -näytös on päästy tiettyyn pisteeseen, silloin hali oikeasti kelpaa ja on tarpeen. Silloin aina käydään tuota hetkeä läpi.

Mutta se on kyllä jännä, kuinka et vaan voi vauhdittaa aina sen meneillään olevan kiukkuhetken ylipääsemistä, vaikka päälläsi seisoisit. Hyvä esimerkki tästä oli YHTENÄ YÖNÄ tässä lähiaikoina.

Lapsi heräsi yöllä asiaan x. Ei yleensä heräile kesken unien, vaan nukkua posottaa iltakahdeksasta-yhdeksästä eteenpäin. No nyt heräsi, ja voi olla että naapuritkin sen kuulivat. Lapsi oli tosi kiukkuinen, raukka, eli selvästi jotain hyvin tärkeää uhmakasvun hetkeään. Tosin me vanhemmat oltiin kyllä vielä enemmän reppanoita,  yöllä kun olisi kiva nukkua, ei ehkä oma aivotoiminta ole ihan parasta laatua tuolloin taiteilla pienen tärkeää kehityskauttaan elävän draamailijan kanssa.

Tosi, tosi hämärästi muistan, että esikoisellakin oli ihan muutama tällainen draamojen yö? En tosin ihan menisi vannomaan, ei ole tullut laitettua ylös mihinkään. No, toivotaan että nyt menee samalla lailla, että kovin montaa vastaavan hilpeää yötä ei olisi luvassa :D

Instagramin puolella @iloelolaura kyselinkin, onko uhmayöt tuttu käsite. Vähän yli puolet vastanneista oli kokeneet saman ihanuuden :D

Kurkkaa myös:

Näin selviät uhmaiästä

Lapsen yliväsymys vaikuttaa nukkumiseen

Pienet tytötkin osaa tapella!

Kaksivuotiaan avantoreissu ja tunteiden sanoittaminen tunnekortein

Tunnekortit saatu Kumma-kustannus

Arjessa tulee erilaisia tunteita ja tilanteita eteen. Lapsilla tunteet kuumenee nopeasti, suuntaan tai toiseen. Kaksivuotias vasta harjoittelee tunteidensa sanoittamista, ja aina ei mene perille sekään, mitä aikuinen yrittää sanoittaa. 

Kuvat toimivat silti. Saatiin pari kuukautta sitten Fannin tunnetaitokortit, jotka ollaan aika ajoin otettu esille. Tässä yksi esimerkki.

Eilen kaksivuotias onnistui tipahtamaan lammen jäihin, vettä oli napaan asti. Ei ollut vaaratilannetta, mutta sanomattakin selvää, että lapsen harmi ja järkytys oli todella suuri. Ja paha mieli vielä pitkän aikaa tapahtuneen jälkeen.

Kotiin mentiin vaihtamaan kuivat vaatteet. Asia unohtui lapselta leikkeihin, mutta palasi mieleen taas illalla.

Häntä ei juuri lohduttaneet äidin juttelut aiheesta. Illalla katseltiin tunnekortteja. Miltä susta tuntui, kun tipuit lampeen? Kuulemma märältä. Asettelin hänen eteen erilaisia tunnetaito-kortteja, joista hän sitten bongasikin itkevän Fanni-norsun. "Pahalta. Oli paha mieli", hän sanoi. Sai kerrottua.

Monesti lastenkirjoja lukiessa kaksivuotias haluaa ottaa tunnekortit esiin. Silloin me levitetään taas erilaisia tunteita eteen, ja lapsi pohtii kirjan tapahtumia ja vertaa niitä Fannin tunnekorttien ilmeisiin. Oppii.

"Sulullinen! Se naulaa!", eli surullinen ja nauraminen ovat kaksivuotiaalle helpoiten tunnistettavissa olevat tunteet.

Neljävuotiaan kanssa tunnetaidoissa ollaan pidemmällä. Ikätasoisesti tunnekorteilla voi tehdä jo paljon muutakin, ja tunteista tuttuja on muutkin kuin suru ja ilo. Fanni-korteissa on tunnetehtäviä ja -kysymyksiä, joiden kautta lapsi oppii miettimään omia tunteitaan.

Seuraavaksi voitaisiinkin ottaa jonkun kirjan päätteeksi jokin konkreettinen tunnetehtävä Fannin tunnekorteista. Juttelun lisäksi osasta tunnekorteista löytyy myös askarteluun, musiikkiin, piirtämiseen ja maalaamiseen liittyvää tekemistä.

Paketista löytyy myös pulmakortit, mutta sinne asti me ei olla vielä päästy. Luulenpa, että näiden korttien käyttöikä on aika pitkä lapsiperheessä.

Minkälaisia ideoita teillä on lasten tunteiden käsittelyyn?

Kurkkaa myös

Lasten julkiset kiukkukohtaukset. Ei hävetä!

2- ja 4-vuotiaat: sisarussuhteen kehitys

Pienen lapsen seksuaalisuus

Hyppää mukaan arkeen, se löytyy Instagramista täältä!

Pienet tytötkin osaa tapella! Sisarussuhteen kehitys 4- ja 2-vuotiaina

"Se oli mun! Toi otti sen multa! Äiti, sisko puri mua! Typerä kakkapökäle! Mä tulen ja nipistän!" Kuulostaako tutulta? Meillä toisinaan tyttöjen leikit ovat vastaavanlaista rakkauden hekumaa.

Lapsillamme on sujunut alusta asti yhteiselo mukavasti. Esikoinen ei taantunut mihinkään suuntaan vauvan synnyttyä, vaan oli hellä ja huolehtiva isosisko. Varmaan yksi syy on ollut sekin, että vauva oli perustyytyväinen, eikä kaapannut äitiä kokonaan itselleen, vaan äidistä riitti edelleen esikoisellekin. Äidin ja esikoisen yhteisiä hetkiä vaalittiin. Ja toki siihen liittyy moni muukin asiat, luonne-erot ja muut.

Kun kuopus lähenteli vuoden ikää, oli kiinnostus siskon leikkeihin kova. Välillä hän pääsikin jo statistin rooliin isosiskon leikeissä. Siitä lähtien he ovat leikkineet yhä enemmän ja enemmän yhdessä.

Isosisko on edelleen paras ja ihailtu. Nykyään yhteiset leikit ovat ihania. Kun molemmat osaavat puhua, on leikkeihin tullut enemmän vuoropuheluja, seikkailuja ja toimintaa. Molemmilla on selkeät mielipiteet asioista leikkiessään.

Tikkurilan kirjaston uusi leikkipaikka on mieluinen :)

Toisinaan niinkin selkeät, että riitaa tulee. Välillä taas leikki saattaa onnistua parikin tuntia ilman nahinointia. Silloin jättäydyn taustalle omiin puuhiini ja kuuntelen leikin kulkua. Se on niin ihanaa kuultavaa, nämä lasten yhteiset seikkailuleikit, joiden jälkeen leluja löytyy joka nurkasta ja kaikki paikat ovat hyrskynmyrskyn. Mutta on se sen arvoista, pitkäkestoinen leikki.

Mutta ai että, silloin kun riidellään, niin silloin riidellään todella. Pienetkin tytöt osaavat sen taidon, ja riidat saattavat eskaloitua nopeastikin tappeluiksi. Ja yhtä lailla kaksivuotiaskin osaa olla kiusankappale, se ei ole vain isompien osaama taito.

Kuka sanoi mitä, kuka teki väärin, kuka ei alistunut toisen tahtoon, kuka otti toiselta. Nämä ovat usein ne lähtötilanteet. Koska nämä pikkutaimet vasta opettelevat sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä, välillä esiin otetaan hampaat, nipistyssormet ja sisko on kakkapökäle -jutut. Silloin kun lapsen omat sanat eivät ole riittäneet asian selvittämiseen ja tunteiden sanoittamiseen.

Tavallisia sisarusten välisiä nahinointeja siis. Tietenkin näitä tilanteita sitten setvitään aikuisten voimin. Miksi teit noin, tuntuisiko sinusta kivalta jos sinulle tehtäisiin noin, miltä nimittely tuntuu ja niin edelleen.

Ja sitten he katoavat taas leikin pyörteisiin. Välillä tuntuu, että juuri selvitetty ja sovittu tilanne toistuu heti uudestaan. Koska sitähän se on, opettelua. Leikki on lapsen työtä, ja leikin kautta voi oppia niin paljon. Möys siitä, missä omat rajat kulkevat, ja minkälainen käytös toista kohtaan on sallittua.

Joka päivä useaan kertaan tulee mieleen ajatus siitä, kuinka onnekas on, kun saa läheltä katsoa pienten ihmisten kasvua.

(Toisin sanoen siis suurin osa ajasta ei ole tappelemista :D )

Ootkos kurkannut jo nämä?

Olet lapsesi turvasatama

Ihanat kotiäitivuodet

Kaksivuotiaan unihulinat

Instagramista meidät löytää nimimerkin @iloelolaura takaa!

Matkasänky keskellä lastenhuonetta - Kaksivuotiaan unitaantuman kuulumisia

Kuukausi takaperin kirjoitin kaksivuotiaan uniregressioasioista. Vanhat kokonaiset yöt olivat saaneet villejä piirteitä juoksentelun ja kaikenmoisen huutelun merkeissä. Niistä lisää täällä. Vaan miten nyt menee, kuukauden jälkeen?

Koska vieressänukkuminen ei ollut sen toimivampi vaihtoehto, laitettiin kaksivuotias matkasänkyyn. Hän on joskus kyläreissulla nukkunut siinä jo aiemmin, joten matkasänky olli hänen mielestään hauska ja jännä asia. Sinne jäätiin siis suosiolla ja nätisti.

Meidän motiivi tähän matkasänkyyn oli, ettei sieltä pysty juoksentelemaan. Onneksi taapero ei osaa kiivetä, tai ainakaan ole tajunnut kokeilla kiivetä laitojen yli. Pinnasänkyä meillä ei ole ollenkaan, joten se ei olllut vaihtoehto.

Ensimmäinen matkasänky-yö meni ihan huippu hyvin. Taapero ei inahtanut koko yönä. Oma olo aamulla oli sairaan onnellinen; me kaikki nukuttiin taas koko yö! Kokeilua siis todellakin jatkettiin.

Seuraavana yönä kaksivuotias huuteli sängystä kerran jotain, mutta jatkoi uniaan kun siihen ei reagoitu. Tällä kaavaa mentiin viikon ajan, joulun reissuihin saakka.

Reissuilla yleensä on aina nukuttu hiukan kotinukkumisia huonommin, ei niin väliä reissupaikalla, vaan se, ettei olla kotona. Me otettiin reissuun mukaan matkasänky, ettei hyvät yöt menisi aivan överiksi joulujen vuoksi.

Joulun reissuyöt

Neljä ekaa reissuyötä meni yllättävän hyvin matkasängyssä. Sitten vaihdettiin majapaikkaa, ja kokeiltiin, jos ei laitettaisikaan matkasänkyä. Nukkui laatikkosängyssä meidän sängyn vieressä. Ekat yöt näin menivät ihan mukavasti, mutta loppupäästä (oltiin yhteensä viisi yötä) oli jo vähän heikompaa, useampia huuteluja.

Reissun viimeiseksi yöksi (meillä oli ihan megapitkä joululomareissu) vaihdettiin taas yöpaikkaa, joten taapero pääsi takaisin matkasänkyyn. Ja huuteli sieltä monen monta kertaa. Huh kun aamulla, seuraavalla vuosikymmenellä väsytti.

Kotiin tullessa laitettiin lapsi vaan kummempaa numeroa tekemättä takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Ajatuksena, että josko se onnistuisi taas, jos reissu ja matkasänkyilyt olisivat unohduttaneet ne aiemmat riehuilut.

Ja on se kyllä onnistunut taas, ainakin paremmin, kuin ennen matkasänkyvaihetta. Tyyppi ei juoksentele miljoonasti yössä, mutta joinakin öinä saattaa siinä viiden-kuuden maissa lähteä sängystä "äätin kaanaloon", kun ajattelee olevan jo aamu. Olen peitellyt hänet takaisin omaan sänkyynsä, jossa uni on onneksi jatkunut.

Omaan sänkyyn siksi, ettei tuo meidän sänkyyn juoksentelu lähtisi taas uudestaan tavaksi, nyt kun siitä on, ainakin tältä erää, päästy.

Matkasänky oli siis ihan oleellinen, sillä saatiin meillä nuo yön juoksemiset aisoihin, ilman että kukaan joutui menettämään hermojaan tai valvomaan öisin. Oli siis ihanan helppo vaihtoehto. Vai pitäiskö tähänkin kohtaan sanoa, että tältä erää :D Ei voi tietää, oliko nuo uniregressiot nyt tässä, vai vieläkö tähän samaan vaiheeseen tulee jatkoa. Hehhee.

Mutta ainakin tosiaan tämän piti olla se viimeinen uniregressio, joten suunta on vain ylöspäin muutenkin, eikös!

Lue myös

Kohtalokas housuun pissaaminen

Vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen

Imetys loppui vahingossa

Tuuhan mukaan myös Instagramiin! Sieltä löydän meidät nimimerkin @iloelolaura kautta :)

Pissihätä on yön taikasana! Kaksivuotias ja yön hulinat eli uniregressio

Mulla oli joskus aiemmin oikein ihana, idyllinen ajatus, että lapset ei sitten yöllä vaeltele meidän sänkyyn. On oikeastaan ollut helppoa toteuttaa tätä ajatusta, sillä kukaan ei ole yrittänytkään öiseen aikaan juoksennella meidän sänkyyn. Ennen kuin nyt. Voihan sitä kaikenlaisia periaatteita näköjään pitää, jos ne eivät oikeasti kosketa itseä. Tämä on aika opettava ajatus itselle. 

Kaksivuotiaamme on nukkunut jokseenkin vuoden ajan täysiä unia, siitä lähtien kun hän siirtyi isosiskon kanssa kerrossänkyyn nukkumaan. Nyt alkutalvesta hän on kuitenkin heräillyt aamuöisin, useampaankin kertaan, ja yleensä itkuisena tai vihaisena.

Ensin se meni niin, että kaksivuotias heräsi karjumaan. Korkealta ja kovaa. Oli täysin hereillä, ei ollut kauhukohtauksen oloinen tai sellainen, että olisi katsellut kurjia unia. Oli vain vaihtelevan vihainen.

Sillä ei ollut merkitystä, mentiinkö me siihen vierelle ihmettelemään vai ei. Hän karjui silti. Ja oikeastaan vain provosoitui kaikesta kuulemastaan. Jossain kohtaa lisäksi siihen hetkeen tuli sängystä poistuminen, hän halusi käydä pissillä (ja tekikin), mutta ei halunnut enää sänkyyn takaisin.

Kaksivuotiaan villit hulinayöt

Ensimmäinen sänkyyn palauttaminen sujui hyvin. Ja sitten hän heräsi taas. Ensin karjuen, ja kun en jaksanut nousta, hän taktikoi ja huusi taas pissihätää. Menin. Eihän hänellä mitään hätää ollut, hän ei ole muutenkaan öisin herännyt vessaan, vaan on viettänyt kuivia, vaipattomia öitä kesästä lähtien.

Tuosta pissihädästä tuli hänelle sitten hokema, jota hän alkoi öisin huutamaan, koska oli kokenut sen tehokkaimmaksi keinoksi saada äiti liikkeelle. Fiksu lapsi ;)

Oikeasti hän halusi vain äitin kainaloon, pissihädän huutelu on vain se yritys saada äiti liikkelle.  Hervoton älämölö, jos koitin tarjota hänen omaa sänkyään hänelle. Tähän mennessähän niihin aikaisempiin, hyvin harvinaisiin yöheräilyihin oli riittänyt uudelleenpeittely ja "nyt on yö, nukutaan" -lausahdus. Jep, ei enää.

Uniregressio, mikä?

Kaksivuotiaan uniregressio. Siitä olikin Instagramin puolella useamman kanssa puhetta. Sepä se, sellainen ihana, ohimenevä vaihe kiusaamassa meidän täydellisen ihanan rauhallisen makoisia öitä. Mutta onneksi sentään ohimenevä, ja tällainen melko yleinen juttu, eikä mitään ongelmaa taustalla!

Esikoisella ei ollut tällaista vaihetta, lienee kai korvannut sen jollain muulla mukavalla. Tai sitten se oli niin lievä, etten edes huomannut. TAI sitten, jos sellainen on ollut, ollaan kuitattu se joksikin muuksi, sillä tulihan hänestä myös isosisko juuri kaksivuotissynttäreidensä jälkeen

Sitä uniregressiota sitten googlettelin tässä eräänä iltana. Tai no oikeastaan se oli "toddler's sleep regression", eli taaperon unitaantuma. Sillä löytyikin yllättävän paljon osumia. Vaihe, joka tulee taaperoiässä, ja menee ohi jossain kohtaa.

Mahdollisia syitä uniregressioon on listattu useilla sivuilla useampia:

Siirtyminen isojen sänkyyn - Ei meillä, siirtyi jo vuosi sitten kerrossänkyyn siskon kanssa.

Pottaharjoittelun aloittaminen - On käynyt vessassa asioillaan vastasyntyneestä, joten ei sekään.

Uusi sisarus - Ei valitettavasti sekään. Mutta ajatella, jos asiat olisivat mennyt toiveiden mukaan, tämä uniregressio olisi alkanut juuri ennen uuden sisaruksen syntymää, ja olisi varmaankin mennyt sen piikkiin?

Yöaikaiset pelot - Hmm, en tiedä? ei ole sen oloinen herätessään, on vain kiukkuinen.

Eroahdistus - Sitä voi olla! Vaikkakin tähän liitetään usein muutokset arjessa, vaikkapa se päivähoidon aloitus. Meillähän ei ole sitäkään, olen lasten kanssa kotona edelleen. Kaksivuotias on kyllä päivisinkin ollut kovasti äidin perään lähiaikoina.

Liikaa tekemistä päivissä - Mahdollista. Lähes joka päivä käydään jossain, mutta iltapäivisin ollaan monesti kotona. Ja vietetään kyllä aikaa kotonakin ihan vaan leikkien ja ollen.  Esimerkiksi itsenäisyyspäivä viikonloppuineen oltiin ihan vain kotona, kolme kokonaista päivää, ja niin vain taapero hermoili öiseen aikaan silloinkin. Eli en nyt kovin vahvasti veikkaisi tätäkään.

Tarve päikkäreiden vähentämiselle - En sanoisi tätäkään, sillä edelleen nukahtaa helposti ja on selkeästi väsynyt ja itkuinen, jos ei pääse ajoissa päikkäreille. Nukahtaa pystyyn jossain vaiheessa, jos ei pääse ajoissa unille. Herää myös päikkäreiltä ihan hyvissä ajoin, päiväunien ja yöunien väliin jää tarpeeksi pitkä pätkä, noin 5-6 tuntia.

Uniregressio on kehitysvaihe

Sanoisin, että tätä vaihetta ei siis ole juurikaan mikään elinolo vauhdittanut, vaan on ihan vain kehitykseen kuuluva etappi. Ja jännää, kuinka unet ovat yleensä paremmat äidin kainalossa, silloin ei ole niin suurta karjumistarvetta, vaikka silloinkin kyllä jossain vaiheessa nousee istualleen läpsyttelemään muita nukkujia.

Kyllä, yöllä ollaan ratkaisuksi tarjottu ensin lohtua lapselle, ja näin noissa uniregressio-ohjeissa onkin neuvottu tekemään. Ohjeissa varoitetaan luomasta uusia, mahdollisesti haitallisia tapoja, joista täytyy sitten myöhemmin opetella pois.

Eli juuri se, mitä olen välillä tehnyt, kun olen lapsen ottanut viereen silloin, kun muu ei ole auttanut saamaan karjujaa hiljaiseksi. Katsos kun yöllä väsyttää, minuakin. Silloin kun joudun kävelemään lastenhuoneeseen yöaikaan, teen sen yleensä silmät kiinni. En halua luopua yöstä ja unesta, herätä liikaa. Jos karjumista kuuntelee pitemmän aikaa, kyllähän siihen herää, etenkin, jos se tapahtuu korvan juuressa.

Siksi se kainaloon ottaminen on ollut noin parisataa kertaa mukavampi vaihtoehto. Silloin sitä unta kuitenkin saa enemmän. Eikö se ole tärkeintä, että kuitenkin nukutaan? Testattu on kuitenkin, että tämä ei ole tahtojen taistelu, kyseessä ei ole pieni rajoja venyttävä tyranni (näitä hetkiä löytyykin sitten päivisin, ne kyllä tunnistan :D ), vaan ihan muuta. En näe huudattamisessa mitään järkeä, se kun tosiaan ei johda siihen, että lapsi lopulta antaisi periksi. Kokeiltu on.

Ja toisaalta tiedän, että kyllä lapsi myöhemmin oppii takaisin omaan sänkyynsäkin. Ei se tule ikuisesti äitin kainaloa itkemään, todennäköisesti tämä ei ole kovin pitkä ajanjakso enää.

Noita uniregressioaiheita lukiessa opin sen, että tämä on viimeinen uniregressiojakso! Viimeinen, viimeinen! Mä en tosin ole huomannut meillä niitä aiempia, vauvavuoteen liittyviä jaksoja, koska vauvat on nukkuneet kainalossa. Mutta hyvä silti tietää, että tämä on viimeinen laatuaan.

Sotasuunnitelma taaperon öihin

Kyselin instagramin puolella sotasuunnitelmaa öihin, koska tuota yöjuoksemista ei kyllä oikein jaksaisi enää. Vaihtoehdoiksi laitoin patjan meidän sängyn viereen, matkasängyn lastenhuoneeseen (ei pääse juoksentelemaan) ja meidän sängyssä nukkumisen illasta asti. 

Eniten ääniä sai matkasänky, ja sitä muutenkin olin mietiskellyt seuraavaksi vaihtoehdoksi. Tokihan tämä vaihe menee ohi ihan ajan kanssakin, mutta haluan silti selvitä tämän vaiheen kanssa järjissäni :D 

Nyt taaperolla on yksi yö matkasängyssä takana, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä. Hän ei inahtanut koko yönä! Katsotaan, miten tämä kehittyy.

Onko teillä ollut taaperoilla tunnistettavissa tällaisia uniregressioita, taantumaa nukkumisessa?

Kurkkaa myös

Yksivuotias ei osaa nukahtaa

Taaperon vessahistoria

Taapero ja napanuoran pituus

Löydät meidät myös Instagramista @iloelolaura ja Facebookista Iloa, eloa! -blogi