Pippeli, kakka ja pylly. Pienen lapsen seksuaalisuus ja jostain kuultu vessasana

Meillä jyllää alapää- ja kakkahuumori. Tai oikeastaan niihin ei edes tarvitse liittää mitään vitsailua, pelkästään niiden sanojen hokeminen tekee neljävuotiaan hilpeän iloiseksi. Tarkennukseksi, että hokeminen tapahtuu lapsen toimesta. Ja mitä kyseinen isosisko perässä, niin sitä myös pienempi. Todellakin. Pippeli, kakka ja pylly, nuo ihanat kaverit ovat puheissa päivän mittaan. Todella usein.

On muuten jännää, että näiden sanojen ilakointijoukkoon ei yleensä pääse pimppi. Miksihän ei? Toki pimppi on puheista ja kehosta tuttu ruumiinosa, kun molemmat lapseni ovat tyttöjä, mutta onhan kakka ja pyllykin jokapäiväisiä ystäviä, ja silti ne ovat puheisiin päässeet.

Tällä hetkellä tämä sanojen kavalkadi on sen verran paljon neljävuotiaan mielessä, että välillä pyydän rauhoittumaan tai vaihtamaan juttelujen aihetta. Ainakin silloin, kun juttelut ovat tasoa pissi sitä, pissi tätä, kakkakakkapippeliiiii ja leikissä suurin osa sanoista korvautuu näillä ihmeellisillä sanoilla.

Sallitut sanat ja lapsen kehitysvaihe

Mutta ehdottomasti nämä kaikki sanat ovat meillä ihan sallittuja. Niistä saa puhua, niitä saa miettiä ja niistä voi kysellä. Ja kyllähän niiden pohtiminen kuuluu lapsen ikävaiheeseen, kehitykseen. Siksi ne ovat mielenpäällä niin tiuhaan. Pimpin, pippelin, kakan, pissan ja muun toistuminen puheissa on aivan normaalia.

Muutoin meillä on oltu jonkun mielestä ehkä liiankin aktiivisia ja avoimia asian suhteen, vessahätäviestitelty ja pottailtu hyvin varhain, ihmetelty kilpikonnan näköistä kakkaa tai legendaarista salaattipalaa potassa ja myöhemmin pohdittu menkkaverta ja kuukautiskuppia funktioineen. Ajatuksena se, että asiat ovat tavallisia, arkipäivää. Ei niin ihmeellisen mystisiä sanoja, joiden sanominen saa jännittävän kutkutuksen, jonka takia niitä sitten haluaa hokea. Tai ettei uskaltaisi kysyä jotain niihin liittyvää. Avointa ja luonnollista, mutta kuitenkin lapsen ikätaso huomioon ottaen.

Vaan nämä lapsen seksuaalisuuteen liittyvät kehitysvaiheet, ne tulevat kyllä, oli vanhempi valmis tai ei. Eipä lasten kehitykselliset ikävaiheet ole sivuutettavissa kasvatuksellisilla tai keskustelevaan ilmapiiriin liittyvillä asioilla. Oi ihanat neljä- ja viisivuotiaat lapset ja iloinen uteliaisuus. Muistan näitä myös sieltä päiväkodinope-ajoilta.

Neljävuotiaamme kanssa on käyty monet hyvät keskustelut hänen mietteidensä pohjalta. On keskusteltu uimapukualueesta, omista ja toisten rajoista. Ja pimpistä ja pippelistä, tietenkin, niiden toiminnasta. Ja synnytysaiheista, onhan äitinsä melkoinen synnytysintoilija sentään, ja lapsi aiheesta oma-aloitteisen kiinnostunut.

Miten vauva saa alkunsa -aiheeseen ei olla kuitenkaan vielä edetty. Sekin on edesssä sitten, kun lapsi sen esiin ottaa. Turvataidoista ja muusta olisi asiaa varmaan erillisen tekstin verran. 

Lapsen seksuaalisuus on uteliaisuutta, leikillisyyttä ja avoimuutta - Raisa Cacciatore

Lapsen seksuaalisuus voi kuulostaa terminä vaikealtakin asialta, mutta pienillä lapsilla se on juurikin uteliaisuutta ja avoimuutta. Ai että, kun Raisa Cacciatorella on aiheeseen hurjasti hyviä sitaatteja. Vai miten olisi vaikka tämä: "Pieni lapsi ei toki ymmärrä seksuaalisuudesta hölkäsen pöläystä, mutta oman kehon arvostus, hellyyden ja läheisyyden merkitys, rakkauden ja nautinnon lapsi kyllä tajuaa. Ne kaikki ovat seksuaalikasvatusta!"  

Koska pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, laitan tämän otsakkeen alle nyt nämä muutkin sitaatit omien ajatuksien sijaan.

"Harva aikuinen on kuitenkaan saanut itse asiallista, riittävää ja ikään sopivaa seksuaalikasvatusta. Tarvitaan malleja puhua tunteista, sekä keinoja vahvistaa lapsia ja nuoria omissa kehitysvaiheissaan, jotta median ja kavereiden painostus tai negatiivinen tieto eivät johtaisi virheratkaisuihin tai turhaan kiiruhtamiseen"

"Seksuaalinen kehitys on koko elämän kestävä tapahtuma. Samoin seksuaalisuuteen liittyvien seikkojen oppiminen jatkuu koko ajan, ja kiinnostuksen kohteita riittää. Ne vaihtuvat ikä- ja kehitysvaiheiden sekä elämäntapahtumien myötä." Raisa Cacciatore

Pissa, kakka ja vessa -kirjavinkit

Lähivuosina on ilmestynyt useampia kakkajuttuihin ja vessassakäymiseen liittyviä kirjoja ihan pienillekin. Peruspottailuun ja kuivaksioppimiseen taitaa löytyä kirjoja ihan loputtomasti, mutta muitakin aiheeseen liittyvää löytyy kyllä.

Näistä ns. tavallisista pottailukirjoista lasteni lemppareista lempparein taaperoiässä on ollut Leslie Patricellin Potalla-kirja. Aiheeseen liittyvät kirjat ovat yksi keino osoittaa lapselle sitä, että on ihan tavallisesta asiasta kyse.


Muista, pienten lasten aiheeseen tähän kategoriaan liittyvistä kirjoista meillä on kotona kirjastosta käväissyt ainakin

Leslie Patricelli: Paukku
Hope Vestergaard: Vessavintiöt (mun lemppari! Vessassa vitkuttelevia lapsia meillä kutsutaan Ainikeiksi, kuten kirjassa)
Oppi&Ilo: Tutki kakkaa sekä Tutki pottaa
Jeanne Willis&Adrian Reynods: Kuka Kykkii pytyllä?
Axel Scheffler: Pete ja Pulmu - Lätäkkö lattialla

Lisäksi kiinnostaa Prinsessa Rämäpää ja vessasanat, mutta voi olla, että se on vähän isommalle vasta, tapahtumapaikkana kun on eskari ja hahmot noin kuusivuotiaita.

 

    

Pimppi ja pippeli eivät ole vessasanoja

Termi "vessasana" tuli tutuksi jo joskus silloin, kun en vielä ollut äiti. Kammoan sitä. Se kuulostaa juuri siltä, että on joukko sanoja, joista saa puhua vain vessassa. Piilossa, salaa, kun vessan ovi on visusti kiinni. Miksi pimppi olisi vessasana? Tai pippeli? Ovatko ne jotain niin kamalaa, että ne pitää kätkeä vessaan piiloon? Miksi sukupuolielimiin pitäisi liittää tiiviisti ajatus vessasta? Kurkkaa Väestöliiton blogista kirjoitus Pimppi ei ole vessasana.

Ymmärrän kyllä, että vessasana-termin käytöllä on motiivina ollut ylimenevien hokemien ja muiden huutelujen rajaaminen. Se voi kuitenkin luoda vääristyneen käsityksen lapselle, ja ruokkia aihetta tabuna. Sanoillaan tai sanomattomuudellaan aikuinen luo lapsen todellisuutta ja käsitystä asiaan.

Lapseni on kuullut vessasana-termin muualta, useammastakin paikasta. Aika ajoin siitä meillä kotona keskustellaan, kun lapsi sitä miettii. Voihan vessasana sentään, niinkö?

Kurkkaa myös muita vessajuttuja

Maailman onnekkain pissavahinko

Kuukautiskuppi auttoi keskenmenon jälkeen

Pissihätä on yön taikasana

(En taida viitsiä linkata enempää.. Naurattaa :D )

Eihän isot lapset nuku enää päiväunia!

"Äiti, eihän näin isot lapset nuku enää päiväunia", totesi esikoiseni eräänä päivänä menneellä viikolla. Miten niin ei, tiedustelin neljävuotiaalta. "Pienet vaan nukkuu", sain vastaukseksi. Kuka sinulle niin on sanonut? Hiljaisuus. Kulta, kyllä isotkin lapset välillä nukkuu päiväunia. Sitten kun olet viisivuotias, ei sun enää tarvitse nukkua. "Mutta äiti, mä tarvitsen päiväunia! Mä en halua olla viisi, jos en saa nukkua päiväunia!"

Tällainen keskustelu käytiin tuon vajaan nelivuotiaan kanssa. Ilmeisesti siis joku kerhossa oli maininnut, että noin isot lapset eivät enää nuku päiväsaikaan. Ja yksi kerhopäivistähän on iltapäivällä, joten ehkä oletus on, että kerhoikäiset lapset eivät enää nuku?

Tai ainakaan kotioloissa, päiväkodissahan toiset lapset kaipaavat unta vielä eskarissakin. Päiväkotiarki useimmiten poikkeaa kuormittavuudellaan kotiarjesta.  Viiden vuoden etappia heitin lapselle siksi, koska lähiaikoina hän on paljon pohdiskellut, mikä on sopiva ikä millekin asialle. Tokikaan en osaa ennustaa tilannetta vuoden päähän.

Neljävuotiaamme tosiaan nukkuu vielä päiväunia. Ei joka päivä, mutta useita kertoja viikossa. Saa nähdä nyt kun kerhoarki on alkanut, että lisääntyykö tarve päiväunille. Lapsella on nyt neljä kerhopäivää takana, ja niiden jälkeen hän on ollut aika poikki. Aamupäivän kerhon jälkeen unet tulevat tarpeeseen, iltapäivän kerhon perään ei tietenkään ole unia luvassa kuin vasta sitten yöunet.

Liian vanha nukkumaan päiväunia?

En tunne kovin montaa kotihoidossa olevaa neljävuotiasta, joka edelleen nukkuisi päiväunia. Toisaalta, en ylipäätänsä tunne kovin montaa kotona olevaa nelivuotiasta. Lapsemme nukkuu öisin 11-12 tuntia. Vau, leikki-ikäisen unentarvehan täyttyy jo siitä, miksi siis päikkärit? Lapsi kuitenkin selvästi vielä tarvitsee unia, ei joka päivä, mutta useimpina päivinä.

Sen huomaa siitä, että häntä uuvuttaa, pinna kiristyy helpommin, hän hermostuu nopeasti, saattaa harmistua ja itkeskellä tavallista herkemmin, kiukustuu nollasta sataan hetkessä ja niin edelleen. Väsähtämisen merkkejä. Joskus hän myös itse kertoo, että haluaa päikkäreille, väsyttää. Tällaisina päivinä hän myös nukahtaa nopeasti päiväunille.

Silloin kun hän ei vaikuta väsyneeltä, ei ole päikkäripäivä, etenkin jos edellisenä päivänä hän on nukkunut. Muutaman kerran olen lukenut häntä väärin, eikä uni olekaan tullut. Silloin hetki huilataan, ja sitten pääsee hiljaisiin leikkeihin. Mistään pakkomakuutuksesta ei ole kyse.

Päiväunien vaikutus yöuniin

Neljävuotias on ihan mestari nukkumaan päiväunia. Meillä kuopus herää päiväunilta omaan tahtiin, esikoinen kaipaa yleensä herättelyä. Kello kolme on meillä takaraja, sen jälkeen ei enää nukuta, vaan herätellään. Siksi, ettei yöunille käyminen viivästyisi. Ja jos kuopus heräilee aikaisemmin, herätän myös esikoisen samaan aikaan.

Niinä päivinä kun nelivuotias nukkuu päiväunet, hänen uniajakseen tulee suunnilleen tunti. Joskus vähän vähemmän, joskus enemmän. Laitan yleensä kuopuksen ensimmäisenä unta hakemaan, onhan hän pienempi, sitten vasta leikki-ikäisen. Tuplarattailla liikenteessä ollessamme käyvät käytännön syistä yhtä aikaa.

Päiväunipäivinä kahdeksaan mennessä lapset ovat sängyssä valmiina hakemaan yöunta. Silloin kun neljävuotias ei ole nukkunut päikkäreitä, molemmat lapset ovat sängyssä jo yleensä ennen puoli kahdeksaa. Nukkuvat siitä sitten seitsemään, puoli kahdeksaan tai kahdeksaan.

Leikki-ikäisen unentarve on noin 10-13 tuntia vuorokaudessa. Lapsi nukkuu yönsä hyvin, eikä meillä onneksi ole univaikeuksia ollut sen jälkeen, kun suolisto-ongelmat taaperoikäisenä saatiin kuriin. Hän herää aamulla virkeänä, paitsi silloin, jos pikkusisko on hänet äänillään herättänyt, eikä ole saanut herätä omaan tahtiin. No joo, minäkään en herää hymy huulilla, jos minut on karjuttu hereille.

Mitä tapahtuu silloin, kun on liian monta päivää ilman päiväunia?

Joskus reissussa, kyläillessä ja muina arjesta poikkeavina päivinä mennään menojen ja tekemisten mukaan, ja neljävuotiaalta jätetään suosiolla päiväunet väliin. Kannattaako? No se on vähän siinä ja siinä. Jännittävinä päivinä päiväunille voi olla vaikeampi asettua, eikä toisaalta toista aina raaskikaan laittaa. 

Ei se yksi päivä vielä mitään, mutta jos on useampi päivä, tai jos lisäksi vaikka yöunille asettuminenkin viivästyy (niinkuin usein reissussa, koska käyvät kierroksilla), kostautuu se yöllä. Silloin yöllä itkeskellään ja puhutaan unissaan. Ei siis kovin levollista ja syvää unta lapsella tai meillä aikuisillakaan.

Useamman päivän reissuilla koitan sumplia myös isommalle lapselle päiväunet, edes pienet sellaiset. Hän onkin nyt iän myötä oppinut nukahtamaan päikkäreille myös kainaloon. Silittelyä otsasta niin, että silmät on pakko laittaa kiinni, sekä rauhallinen, raskas hengitys itselle. Toimii! Tämä ei tosiaankaan toiminut hänelle taaperoikäisenä, mutta on aika ihanaa nyt.

Joskus nolottaa kertoa

En tiedä, miksi joskus ehkä melkein nolottaa kertoa, että kyllä, meidän neljävuotias nukkuu edelleen päiväunia. Ehkä pelkään jonkun ajattelevan sen perusteella minun olevan höösäävä vanhempi, joka pitää neljävuotiasta vauvana. Tai jotain vastaavaa. 

Tulee tarve selittää, että se ihan oikeasti tarvitsee unosiaan, vaikka teidän lapsi ei niitä tarvitsisikaan. Ja että kaikilla on kivempaa, jos lapsi saa tarpeeksi unta. Ja että yliväsynyt lapsi ei nuku aamulla pitempään, vaan päinvastoin herää entistä aikaisemmin, ja sitä en todellakaan halua, hui.

Hermoja hivelevä ratkaisu

Ja joillakin voi olla niinkin, että lapsi kyllä tarvitsisi vielä päiväunet, mutta nukuttaminen tai nukahtaminen on vaikeaa, ja päiväunet ovat siksi jääneet. En itsekään erityisemmin pidä nukuttamisesta. Meillä nukutaan päikkärit rattaissa, ilman nukuttamista. Sekin vaati aluksi totuttelua. Jotkut unikonsultit tosin ohjeistavat, että kaikki unet olisi hyvä nukkua sängyssä. Olen tästä hieman eri mieltä, sillä hyvät ja riittävän pitkät päiväunet voi kyllä nukkua rattaissakin, neljävuotiaanakin. 

Tämä on ollut toimiva ratkaisu meillä, sillä ajattelen, ettei lähes mikään revi hermoja niin hyvin, kuin riehuvan taaperon tai isomman lapsen nukuttaminen. Rattaissa kun on ne vyöt, ja ajan kanssa se on myös lapselle merkki rauhoittumisesta. 

Kaikki eivät päiväunia tuossa iässä enää tarvitse, mutta osa tarvitsee. Uni on tärkeää, se on edellytys kaikelle oppimiselle ja aivojen toimimiselle.

Miten teillä nukutaan? Minkä ikäisenä teillä on jätetty päikkärit pois?

Ollaan myös Instagramissa, tuuhan mukaan tästä!