Pari viikkoa sitten taitoin sitterin kasaan ja laitoin sen kokeilumielessä syrjään. Ja sille tielle se sitten jäikin. Tämän vauvan sitterielämä on takanapäin. Mutta miksi kirjottaa sitteristä?
Sehän on vaan sitteri, saatat ajatella. Vauvavuoden aikana kuitenkin se sitterikin on etappi; jotain vauvatavaraa ei enää tarvitakaan. Ilo ja haikeus vauvan kasvusta kulkevat käsikkäin.
Sitteristä luopuminen tarkoittaa meillä sitä, että vauva on jo niin iso, että voi muina naisina hengailla lattialla, eikä tarvitse pelätä muiden tallovan pientä.
Se tarkoittaa myös sitä, että yritys on kova päästä eteenpäin ja tutkia maailmaa.
Se tarkoittaa myös sitä, että hän on oppinut istumaan, eikä sitterissä loikoilu kiinnosta.
Se tarkoittaa myös sitä, että yökyläreissuille mennessä on taas yksi tavara vähemmän pakattavana autoon.
Se tarkoittaa myös sitä, että lattiatilaa on sitterin verran enemmän vapaana.
Vauvavuoden kuluminen konkretisoituu niissä vauvatavaroissa, joita yksitellen pakataan pois, kun ei enää tarvita. Ensiksi se on turvakaukalon vauvatuki, sitten vaunukoppa ja nyt se sitteri. Pieneksi jääneistä vaatteista puhumattakaan. Haikeus on niin vahvasti läsnä jokaisessa tavarassa, jonka hyvästelen pois.
Vauvavuosi on jo yli puolen välin, vauva on seitsemän kuukauden ikäinen. Onneksi tätä on vielä jäljellä! Edelleen on ihanaa. (Tämä on oleellista kirjoittaa ylös, koska aina sanotaan ajan kultaavan muistot, eli että oikeasti ei ehkä olisi ollut niin ihanaa, mutta sitä vaan muistellaan ihanana. Niin että kyllä, on ihanaa.)
P.S. Tällä kierroksella meillä oli tosiaan se BabyBjörnin sitteri, jota vauvamaailmassa hehkutetaan kovasti. Ostettiin se käytettynä halvalla ja hyvin skeptisenä, mutta tykättiin kyllä! Ja meidän yökyläreissaavassa perheessä oleellista oli myös se, että se taittuu kasaan, eli ei vie takakontista juurikaan tilaa (mutta helpottaa elämää reissussa sitäkin enemmän kun vauvan voi aina laskea johonkin). Päällyksen ompelin itse, vanhan päälle ilman kaavoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti