Pitkästä aikaa taas palaillaan tämän aiheen pariin. Meillä lapset ovat olleet kohta kolme vuotta kotiopetuksessa. Tämä on yksi monista lempiaiheistani, joten kiva vähän kirjoitella ajatuksia ylös.
Taustana sen verran, että perheessämme kotikoulupäätös on ollut monen tekijän summa. Mutta motiiveina mm. laskea lasten kuormitustasoa, viettää heidän kanssaan aikaa, ottaa vastuuta siitä, että oppimista tapahtuu, panostaa lasten sisarussuhteisiin. Suomessahan esimerkiksi Pisa-tulokset ovat aika huolestuttavasti laskusuuntaisia, ja osaltamme emme halua olla tukemassa tätä kehityssuuntaa.
Ja koska tämä kotikouluaihe on ollut aika negatiivisen valon alla somessa ja muualla, niin valotanpa vielä muutaman asian arjestamme. Me olemme perheenä saaneet uusia kavereita kotikoulun ansiosta. Lapsilla on useampi harrastus, näemme kaveriperheitä, järjestämme puistotreffejä, kotikoulupiiriä, näemme sukulaisia, käymme museoissa ja retkillä joko perheenä tai yhdessä muiden perheiden kanssa. Perhe on meille tärkeä ja panostamme lapsiin. Kotikoulu ei muutenkaan ole sellainen, että se onnistuisi ilman, että näkee vaivaa ja panostaa siihen.
Mutta asiaan. Ensimmäinen lukukausi kotikoulussa oli itselle melkoista ajatustyötä siitä, miten hallita kokonaisuuksia ja tasapainotella sopivan koulutyömäärän kanssa. Se lukukausi olikin sitten hurjan tuottelias, ja päästiinkin kesälomalle sitten jo toista kuukautta ennen muita koulutyön kanssa pakertaneita. Seuraava kouluvuosi oli jo vähän helpompi, kun enemmän saatiin jo hommasta kiinni. Niinhän sitä usein kehittyy asiassa, jota tekee enemmän.
Viime lukuvuosi meillä oli samaan aikaan myös vauvavuosi meneillään. Blogitekstien tuotteliaisuudesta voi huomata (heh), että aika on mennyt johonkin muuhun, kuin blogin päivittämiseen. Mutta hyvin saatiin taas koulutyö tehdyksi, vaikka etenkin se vauvavuoden alkupuolisko aika tiivistä olikin. Ja olihan meillä apujakin, harrastukset täydensivät opintoja, isovanhemmat auttoivat käsitöissä ja niin edelleen.
Tänä lukuvuosi pyörähti käyntiin aika mukavasti. Tuttuun tapaan elokuussa pohdin kovasti, olisiko jo aika siirtyä tavalliseen kouluun. Näin olen siis joka vuosi pähkäillyt, elokuu herättää ajatuksia aina jonkin verran. Mutta kaikkia osapuolia kuultuamme, oli perheellemme tällä hetkellä edelleen paras vaihtoehto jatkaa kotiopintoja. Mehän emme tosiaan ole tehneet mitään pidemmän ajan päätöksiä, koska tilanteet voivat muuttua lasten kasvaessa.
Elokuussa hiottiin meidän jo aiemmin muodostuneita opiskelurutiineja entisestään, jotta arkipäivät olisivat sujuvampia. Tavallaan opiskelut kyllä tuntuvat helpottavan, kun lapset kasvavat ja heille alkaa kehittyä jo koko ajan paremmat opiskelutaidot ja oma motivaatio tekemiseensä.
Meidän kunnassamme on kotioppijoiden valvonta sujunut hyvin. Ollaan tavattu tutkivia opettajia ja osoitettu opiskeluissa edistymistä. Lisäksi meillä on myös sähköinen portfolio, jota täytämme lasten kanssa sitä mukaa kun opinnot etenevät. Ja esimerkiksi viime keväänä tehtiin myös testejä, joilla varmennettiin opittua.
Entä sitten uutisointien jatkuvalta tuntuva kohkaaminen kotikoulusta? No, se tuntuu vähän rajulta kieltämättä, kun muistetaan kotikoululaisia olevan vain se 0,2% kaikista peruskoululaisista Suomessa. Luulenpa, että suurin uhka ei kyllä tule tästä pienestä kotioppijoiden porukasta. Toki määrä on kasvanut vuosittain, mutta syy sille taitaa kuitenkin löytyä enemmänkin sieltä koulumaailmasta. Suuret luokkakoot, työrauhan puute, koulukiusaaminen, keskittymisvaikeudet, opettajien uupuminen kohtuuttoman kuormansa alle, ne heikentyneet Pisa-tulokset, oppilaiden luokalta seuraavalle pääseminen vaillinaisilla taidoilla tai jopa ilman suomen kielen taitoa, terveysongelmat (esim homeiset koulurakennukset) ja paljon vielä muutakin voi olla syynä perheiden päätökselle panostaa kotiopetukseen.
Ja se radikalisoituminen. En tiedä, missä mittakaavassa asiasta puhutaan, kotikouluperheitä kun on muutenkin vähän, ja suurin osa meistä on ihan tavallisia perheitä. Lisäksi kotikoulutilastoihin lasketaan myös lapset, jotka ovat kouluissa, joilla ei ole opetuslupaa. Eli kotikoululaisten määrä on oikeasti vielä paljon pienempi.
Opetusluvan saaminen ei ole ihan helppo juttu, koska luvan epäämiseksi on lähivuosina riittänyt se, että paikallisesti ei nähdä tarvetta yksityiskoululle, sillä syntyvyys ei ole nousussa. Käsittääkseni uusia opetuslupia ei ole annettu sitten vuoden 2019 (jatkolupia kylläkin). Opetusluvattomia, eli ns. kotikoulu-statuksella toimivia kouluja tiedän olevan muutaman kristillisen koulun, ja ilmeisesti myös tällaisia islam-kouluja on olemassa. Mahdollisesti muitakin?
Katsoin vastikään MOT-ohjelmaa, jossa aiheena oli kotikoulu. Siinä käytiin läpi esimerkiksi Ahvenanmaan tilannetta. Aiemminhan uutisoitiin siellä olevan paljon äärioikeistolaisia kotikouluperheitä. Ohjelmassa Ahvenmaan asiantuntijat kuitenkin kritisoivat supoa huonosta lähteiden käytöstä, sillä heillä on kyllä kotikouluperheitä ja äärioikeistoa, mutta ei äärioikeistolaisia kotikouluperheitä.
Itse olen sitä mieltä, että radikalisoitua voi ihan tavallisessakin koulussa. Tokikin en millään tavalla kannusta lasten eristämistä maailmasta, mutta eihän kotikoulu itsessään vielä millään tavalla tarkoita eristämistä. Ulkomailta on saatavissa ihan hyvää dataa, joka osoittaa kotikoulussa olevan paljon hyvää ja hyödyllistä.
Kannatan kuitenkin ajatusta, että kotikouluvanhemmille tulisi olla kielikoe. Olemme kuitenkin Suomessa, ja tarkoitus on kotoutua Suomeen. Suomen kielen osaaminen on todella olennainen osa tätä. Muutoin en kannata ns. kelpoisuusvaatimuksia, sillä omien lasten opettaminen on hyvin erilaista, kun koittaa hallita isoa koululuokallista saman ikäisiä lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti