![]() |
| Pieni toukka lämpöpussissaan, vain pää näkyy :) |
Vauvavuoteen liittyy melkoinen tavara-arsenaali, joista suurin osa on käytössä melko lyhyen aikaa. Yksi toisensa jälkeen vauvatavarat karisivat käytöstä pois. Imetystyyny, sitteri, harsot, leikkimatto, vaunukoppa, vaipanvaihtoalusta, vauvalelut..
Näitä vauvatavaroita meillä ei ole ollut esillä enää kuukausiin. Ilman niitäkin olisimme varmasti pärjänneet, järjestelykysymyksiä lähinnä. Kuitenkin ne helpottivat elämää paljonkin sen oman pienen aikansa verran.
Kaikki näistä olivat meillä myös kirpputoriostoksia. Voi olla, että jos näitä ei olisi käytettyinä löytynyt edullisesti, niitä ei välttämättä olisi meille kotiutunut ollenkaan, vaan olisimme pärjänneet toisella tapaa.
![]() |
Edelleen käytössä olevat vauvatavarat
Muutama vauvavuoteen mielletyistä tarvikkeista on edelleen käytössä. Täällä kirjoitin niistä vauvatarvikkeista, joita hankittiin toisella lapselle. Ilahduttava ajatus, että osa tavaroista on tarpeellisia vielä vauvavuoden jälkeenkin!
Lämpöpussi rattaissa. Ostimme kirpparilta Eisbärchen-lämpöpussin vitosella vauvavuoden alussa, sen enempää malleja ja merkkejä vertailematta. Osuikin ihan loistava hyvä ostos, sillä yksivuotias mahtuu siihen edelleen, ja menee varmasti koko talven vielä.
Meidän lämpöpussissa on myös kiristettävä suuaukko, joten lapsen saa päikkäreille käydessä pysymään kokonaan pussissa, eikä hän kaiva käsiään ulos, kuten monissa muissa pusseissa käy. Mehän myös harrastetaan aika paljon bussipysäkille juoksemista, joten siihen tämä pussi on erittäin oivallinen, kun lapsi tarvitsee vaan pipon päähänsä näillä keleillä.
Rengasliina. Tällä hetkellä yksivuotias on monesti rengasliinassa esikoista kerhoon saatellessamme. Suuri apu myös sylinkaipuuseen, hammaskiukkupäiviin ja muihin vastaaviin kriittisiin hetkiin.
Rattaat. Käytössä päivittäin, koska yksivuotias nukkuu myös päiväunet rattaissa.
Turvakaukalo. Turvakaukaloissa on paljonkin eroja, joista ei tiedetty ennen ostohetkeä yhtikäs mitään. Suurimmassa osassa eri malleista ja merkeistä painoraja on 13kg, mutta se ei yllättäen kerrokaan vielä mitään. Lapsen pituus on useimmiten se, joka ottaa vastaan. Ei ne jalat, mutta se pää. Ostettiin ihan vahingossa jo esikoiselle Gracon turvakaukalo, ja siihen yksivuotiaskin mahtuu vielä. Saa rauhassa istuskella ajomatkat turvallisesti, kunnes siirtyy seuraavaan istuimeen kasvettuaan vielä hiukan.
Manduca-kantoreppu. Käytössä retkeillessä ja reissuissa. Tosi oleellinen meillä vielä varmasti pitkään. Esikoistakin (3v) kannettiin menneen kesän reissuilla Manducassa.
Osa kestovaipoista. Tosin vaippoja menee enää harvakseltaan, kun yksivuotias käy potalla. Tässä löytyy teksti yksivuotiaan pottarytmistä.
![]() |
| Rengasliina on helpottanut meidän arkea todella paljon! |
Käy kurkkaamassa myös Maria Nordinin blogista, mitä vauvatarvikkeita he eivät tarvinneet ollenkaan!
Mitkä vauvatavaroista ovat olleet teillä ne pitkäikäisimmät?
Meidän arkisimpaan arkeen pääsee mukaan instagramin puolella iloelolaura, tervetuloa!











