maanantai 29. heinäkuuta 2019

Mitä keskenmeno opetti? Kannattaako raskaudesta huudella aikaisin? Vai jättäisikö kertomatta jatkossa?


Kerroin edellisestä raskaudesta "kaikille" hyvin ajoissa. Tai lähinnä niin, että kirjoitin uutisen someen aikaisilla viikoilla. Oli ihanaa kertoa, mutta olisiko ollut järkevämpää kertoa vasta niin sanotuilla varmemmilla viikoilla? Olisiko se muuttanut jotain?



Oli ihanaa kertoa raskaudesta alusta asti. Puhua siitä, jakaa siihen liittyviä tuntemuksia ja asioita. Iloita joka hetkestä ääneen. Koska kerroin raskaudesta, keskenmenokokemusten jakaminen kuului samaan pakettiin, vaikkakin tein sen hyvin spontaanisti, keskeltä tunnemylläkkää.

Jotkut kokevat itsesuojeluna hiljaisuuden. Rauhassa, yksinäisyydessä suremisen. Itse koen, että minulle olisi ollut miltei itsetuhoista olla hiljaa. Oli tarve kertoa, kirjoittaa.


Kannattiko huudella raskaudesta jo epävarmoilla viikoilla?


Keskenmeno olisi tullut silti, vaikka en olisikaan iloinnut julkisesti raskaudesta alusta alkaen. En ole katunut, sillä mitä se muuttaisi? Olen saanut enemmän kuin olen antanut.

Tavallaan onneni oli se, että kerroin. Etenkin keskenmenoa ajatellen. En olisi osannut ennalta arvata, kuinka hyvää se teki niin kipeän kokemuksen keskellä. Sitäkään en olisi voinut tietää, kuinka paljon vertaistukea tulee saamaan muilta. Tai sitä, kuinka helppoa on, kun muut tietävät. Ei tarvinnut salailla, tai itkeä piilossa, surra näkymättömissä. Tavallaan se että kertoi heti, auttoi siinä, ettei keskenmenosta tullut suurempaa mörköä. Tokikin keskenmeno jättää siltikin jonkinlaisen jälkensä. Eletty elämä.

Kannatti huudella siis. Sain elää onnellisia hetkiä raskaana, ja sain myös tukea, kun sitä kovasti tarvitsin.



Mitä keskenmeno opetti?


Lapset todellakin ovat lahja. Sen olen aina tiennyt, mutta nytpä tiedän paremmin. Niitä ei tehdä, vaan saadaan. Jos saadaan.

Oli myös ihmeellistä nähdä pieni vauva omalla kädellä. Vauva, jonka elämä päättyi ennen kuin se kunnolla ehti alkamaankaan. Ymmärrys siitä, että vauva on alusta asti vauva, vaikka kuinka yritämme peittää sen käyttämällä nimityksiä alkio tai sikiö. Ihminen.

Keskenmenon myötä olen myös etsinyt enemmän tietoa hormoneista. Hormonitasapaino, tai ehkä juurikin tasapainottomuus on todella mielenkiintoista. Ja surullisen yleistä. Laajat vaikutukset niin raskautumiseen kuin raskauden jatkumiseenkin. Lapsettomuus, keskenmenot, kohtukuolemat ja ennenaikaisena syntyminen. Tähän aiheeseen jatkan perehtymistä!


Kertoako seuraavasta raskaudesta sitten joskus? Entä jos tulee toinen keskenmeno? 


Tätä olen miettinyt paljon. Jos meille seuraava raskaus suodaan, todennäköisesti silloinkin tulee asiasta puhuttua alusta asti. Luulisin niin. Myös uuden keskenmenon mahdollisuus on ajatuksissa pyörinyt paljonkin, mutta en halua elää pelko persuksissa. Siksi en näe mieltä analysoida asiaa enempää. Tokikin, jos toinen keskenmeno tulisi vielä tähän perään, pitäisi lähteä selvittelemään kehon tilaa entistä enemmän. 

Yhdestä keskenmenosta voi vielä ajatella sen tyypillisen lauseen, että vauva ei ollut elinkelpoinen, tai muuta vastaavaa. (Itse en silti omalla kohdallani ajattele niin.) Kaksi tai useampi kuulostaa jo siltä, ettei kaikki ole äidin kropassa hyvin. Suomessa lapsettomuuden ja keskenmenojen syitä tutkitaan pintapuolisesti , eikä läheskään aina näille asioille löydy siksi syytä. Toivottavasti elämä ei vie sille tielle kuitenkaan.


Taas vähän viisaampina jatketaan eteenpäin.



Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura, sillä arki ja ajantasaiset ajatukset löytyvät sieltä!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Pieneen tilaan menevät matkarattaat, jotka olisivat vielä edulliset ja hyvät? Kokemuksia Beemoo Easy Fly Luxeista


Keväällä meillä oli mietinnän alla uudet matkarattaat. Tai oikeastaan niitä mietittiin jo viime kesän roadtripillä. Edellisistä matkiksista, Graco Evoista tykkäsin kovasti, mutta ajan saatossa niistä hajosi kuitenkin jarru, ja ennen kaikkea niiden kasauskoko ei ollut pienimmästä päästä. Monet perusmatkikset ovat aika isoja silloin, kun takakonttiin pitäisi mahtua vähän sitä sun tätä. 



Babyzen Yoyot, Bugaboo Beet ja muut kaverit taitavat olla niitä pienien matkarattaiden aatelia. Ottaisin somat ampparit koska vain, mutta 700€ hinta on aika suolainen, ja Yoyojen 400 euroakin saa vielä aikaan pienoista nikottelua. Siksipä ne eivät mietintälistalleni päätyneetkään, mutta onneksi muutamalla edullisemmalla  merkillä oli vastaavanlaisia malleja, ja niistä rupesinkin miettimään sitten meidän matkiksia.


Kokemuksia?


Näistä  edullisemmista merkeistä halutunlaisia olivat Milla&Måns Soma 2, Emma Babykiss, Carena Kobbe Trend, Beemoo Easy Fly Lux, Trille Skagen.. Olikohan vielä muitakin? Lähes identtisen näköisiä matkarattaita, samaa hintaluokkaa kaikki, suunnilleen sadanviidenkympin kategoriaa. Kriteereinä meillä oli aika perusjutut, pieni koko, ok hinta, makuuasento, tavarakori, ei tuplarenkaita (en pidä niistä) jne.

Suomeksi noista ei löytynyt niin paljoa vertailuja tai blogikokemuksia, mutta ruotsiksi löytyy useampiakin lastenvaunublogeja, joita selailin hullunkiilto silmissä. Ah! Useaan kertaan luin samoja sivuja. Myös keväisen vatsatautini käytin sivuja selaillen. Ja googlehan kääntää, itsellä ei ruotsi taivu niin hyvin, että osaisin lastenvaunusanastoa. Joissakin blogiteksteissä verrattiin yllämainittuja rattaita ja Yoyoja, ja sen pohjalta sai ihan hyvää käsitystä, että mistä on puhe.

Ratasostot ovat yllättävän isoja päätöksiä, ja siksi tätäkin päätöstä tein pitkään. Huonot rattaat saa vain vihaiseksi. Netistä kun tilailee, niin ei kovin paljon tiedä, mitä ostaa. Voi vain lukea ominaisuuksia, vertailla ilmoitettuja mittoja ja etsiä noita muiden kuvauksia vempaimista.


Carena Kobbe Trend vs. Beemoo Easy Fly Lux


Mun finaaliin pääsivät Beemoo Easy Fly Lux ja Carena Kobbe Trend, sillä noissa oli kehittyneimmät ominaisuudet, esim. paranneltu tavarakori, pitkä kuomu, jalkatuki. Eroja näissä kahdessa ei ole kyllä kovinkaan paljoa. Esim. ilmoitettu paino 6,7/6,9kg (Yoyot 6,2kg), painoraja 18kg, selkänoja 45cm, iso, laajeneva tavarakori ( Kobbe Trendissä vetoketjulla, Easy Fly Luxissa magneetilla), sama kasaussysteemi, irrotettava t-turvakaari, makuuasento ja tokikin lähes identtinen ulkonäkö.

Kokoontaitettuna Easy Fly Lux on 25x53x46 ja Carena Kobbe Trend 23.5x52.5x45.5 eli oikeasti varmaan täysin samat. Menevät useammissa lentoyhtiöissä käsimatkatavaroihin.

Katsoin myös noiden rattaiden edellisiä versioita, eli Carena Kobbea ja Beemoo Easy Fly sekä Beemoo Easy Fly+ -malleja. Osassa oli mainittu pienempi painoraja, osassa ei ollut jalkatukea, joku painoi enemmän, ja pääsääntöisesti kasauskoko vähän suurempi.

Ihan viime metreillä, tilausta tehdessä, päätin ostaa Beemoon versiot Carenan sijaan. Siihen asti oli ollut toisin perin. Voiton vei Easy Fly Luxien pitempi kuomu, jota Kobbe Trendeissä ei ollut. Toisaalta, olisin varmaan ollut ihan yhtä tyytyväinen myös Kobbe Trendeillläkin, sen verran samanlaiset ne ovat. Hintaa matkarattailla oli sillä hetkellä 130€, hinta kun näkyy vaihtelevan ajankohdan mukaan paljonkin (tällä hetkellä samat rattaat 185,90€).


Beemoo Easy Fly Lyx matkarattaat käytännössä


Tiesinkin jo ennalta, että tuommoiset minimatkarattaat eivät ole mitkään metsä- tai umpihangen rattaat. Kaupungilla, asvaltilla ja hiekkateillä nämä ovat tosi ketterät rattaat, nurmikollakin liikkuvat eteenpäin, vaikkeivät sulokkasti. Mukulakivilläkin pääsee eteenpäin, jos työntelee rauhallisesti. Talvikokemusta ei vielä ole, mutta eivät varmastikaan kulje loskassa. Sen sijaan tavallisessa, auratussa lumessa uskoisin kulkevan vähintään samalla lailla kuin nurmikollakin.

Pienissä matkarattaissa eturenkaat ovat pikkuiset, mikä tarkoittaa, että korkeissa rotvalleissa pitää rattaita avittaa. 11 kiloisella lapsella rattaat kulkevat ketterästi, 16 kiloisella eron huomaa ohjailtavuudessa, mutta pelittävät ihan hyvin kuitenkin. 

Näiden pienestä kasauskoosta olen kyllä jo nyt nauttinut, vaikka ei ollakaan reissattu kotimaata kauempana. Erityisen kiitollinen olin silloin, kun yllärinä piti mahtua myös yksi rollaattori takakonttiin, kun oltiin juuri tulossa viikon kestäneeltä reissulta täydellä autolla. 

Rattauden kasaus on tosi näppärä. Erityistä kiitosta saa myös se superpitkä kuomu, on oikeasti tosi pitkä. Ja tavarakori on avattavan läppänsä ansiosta erityisen tilava.  

Selkänojahan noissa ei ole mikään järisyttävän kokoinen, sillä sen koko kasvattaa samassa suhteessa myös rattaiden kasauskokoa. Ihan riittävän pituinen kuitenkin, kun kyse on matkarattaista.



Samat summattuna vielä näin:


Plussat

+kasauskoko ja helppo kasaus
+iso kuomu
+oikeasti tilava tavarakori
+asiallinen hinta
+irroitettava turvakaari
+tasaisen hyvä ajo, liikkuu ja kääntyy vaivattomasti 
+18kg painoraja


Miinukset

-koska pikkuiset ja keveät, ei työntöaisalle voi kasata kilokaupalla tavaraa
-joutuu auttamaan korkeammista kynnyksistä
-vyöt lyhyehköt
-mukana tullut hyttysverkko aika rimpula. Käytän mieluummin toista.


Toivotaan, että nämä saavat olla meillä pitkäikäiset matkarattaat! Tähän asti ainakin vaikuttavat hyviltä :)



Seuraahan myös IG @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

torstai 11. heinäkuuta 2019

Diy: Näin korjaat Baby Born -nuken irronneen jalan



Puoli vuotta sitten esikoisemme Baby Born -nuken Pepin jalka irtosi. Ilmeisesti lapsella oli ollut hankaluuksia nuken pukemisessa, ja jalkaa tuli taivutettua liikaa sivulle tai taakse. Kun Baby Bornilta irtoaa jalka, tarkoittaa se sitä, että myös jalan sisuksista on katkennut osia. Ei siis riitä, että jalan vaan pullauttaa paikalleen.



Ei saa korjattua?


Baby Bornit eivät ole mitään halvimpia nukkeja. Omamme ovat tosin ostettu kirpparilta, joten kalliista hinnasta ei voi puhua. Harmitus oli kuitenkin melkoinen, sillä Peppi on esikoisen ensimmäinen nukke, ja sillä leikitään joka päivä. Mua itseä taisi oikeastaan harmittaa vielä lastakin enemmän kun mietin, kuinka rakas nukke on, ja pelkäsin sen tulevan hyljeksityksi jalkavammansa kanssa. Koska kukapa kolmevuotias vapaaehtoisesti valitsee leikkeihinsä raajarikon? Niinpä.

Nuken tuomio vaikutti lopulliselta. Sitä ei saa korjattua, muutkaan eivät ole saaneet korjattua. Pitäisi vain hankkia toinen samanlainen.

Ajattelin kokeilla kuitenkin vielä paria juttua ennen luovuttamista. Yleisliimasta ja kontaktiliimasta ei ollut tässä kohtaa oikein mihinkään, ja mitään kuminauhakikkoja en jaksanut kokeilla, koska kuminauhaa tavallisesti kannattelevat osat olivat hajonneet jalan sisältä.


DIY: Näin korjaat Baby Bornin jalan


Kuumaliima sen sijaan vaikutti potentiaaliselta. Mun suunnitelma oli pruutata kuumaliimaa jalan istutuskohtaan niin paljon, että kuivuessaan siitä muodostuisi este jalan irtoamiselle. Ensimmäinen kokeilu oli lupaava, mutta jalka irtosi leikeissä kuitenkin piakkoin. Tässä ei haittaa, jos ei ekalla tai tokallakaan kerralla onnistu. Sitten vain uusi yritys, kyllä se onnistuu lopulta.

Huom! Tämä onnistuu vain, jos irronneessa jalassa on irtoamiskohdassa jäljellä yhtään muoviosia. Kyseinen Baby Born on selän tatuoinnin mukaan valmistettu vuonna 2006, nuken anatomia on voinut muuttua ajan ja versioiden saatossa. En tiedä, toimisiko irronneeseen käteen. Riippuu varmasti paljon siitä, minkälainen käden kiinnityskohta on. Käsi on myös suuremmassa rasituksessa kuin jalka, nukenvaatteiden pukemisen vuoksi. 

Tarvitset: kuumaliimapistoolin ja kuumaliimaa

Annoin edellisen yrityksen liimojen jäädä jalan kiinnityskohtaan, sillä ne olisivat seuraavan kerroksen tukena.


1. Ota irronnut jalka käteesi. Laita kuumaliimapistoolilla liimaa jalan kiinnityskohtaan, eli muoviosaan, joka on ollut nuken vartalon sisäpuolella. Liimaa saa laittaa tosi reilusti, mutta ole nopea, se jähmettyy vauhdilla.

2. Laita jalka paikoilleen. Heiluta jalkaa jalan liikeradan mukaisesti, ja paina samalla jalkaa tiukasti nuken vartaloa vasten. Tämä siksi, että liima kuivuessaan ei veisi nuken jalan liikkumista.

3. Odota, että liima kuivuu kunnolla. Irrota mahdolliset ulostulleet liimaröpelöt.

4. Jos et onnistu ensimmäisellä kerralla, kokeile uudestaan. Liimaa tarvitsee oikeasti olla runsaasti.

Kuvassa näkyy Baby bornin jalan sisuskohta. Tässä se on edellisestä liimaukseta röpelöinen. 


Edellisellä kerralla korjaus kesti lasten leikeissä puoli vuotta, kunnes kesälomareissulla Baby Born oli joutunut takakontissa alimmaiseksi ja jalan joutuessa suuren painon alle se irtosi. Tavallisia, rajujakin nukkeleikkejä pukemisineen jalka on kestänyt oikein hyvin. Katsotaan, kuinka pitkään jalka kestää menossa mukana tällä kertaa.

Onnea Baby Bornin korjaamiseen! Jos sulla on joku muukin hyväksi havaittu korjausvinkki, niin kerro ihmeessä! 




Tuuhan mukaan seurailemaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Alakulo ja väsymys. Psyykkisiä oireita keskenmenon jälkeen, vai muodikkaasti huonot ferritiinit?



Vaikka kaikki on näennäisesti ihan hyvin, olo ei ole aivan entisenlainen. Ei pysty porskuttamaan ihan sata lasissa. Naurattaa, on kivaa ja hauskoja hetkiäkin löytyy, mutta niiden hetkien välisessä olotilassa on se jokin ero entiseen.


Mä koen olevani hyvin positiivinen, energinen ja pirteä. Tai ainakin tavallisesti. Nyt ne välitilat ovat jotenkin matalia, eivät tavoita peruspirteyttä, vaikka eivät mitään pohjamutia olekaan.

En mä keskenmenoa enää ajattele niin usein, ei ole sellainen suru päällä. Ihan tavallinen olo,  vaan ei kuitenkaan aivan.

Semmoinen olo, että väsyy helposti. Kun keho väsyy, mielikin on väsynyt. Kuin vähävoimaisuus tuntuisi selkäytimiä myöten. Fyysiset voimat loppuu, mutta koneisto käy vaan, koska sen täytyy. Kun päivää on vielä jäljellä, täytyy toimia. Se voimattomuus jotenkin tuntuu oikeasti selässä asti. Mieli pysyy korkealla silloin, kun siihen on energiaa. En ole aiemmin ajatellut, että pirteyteenkin tarvitsee voimia. 


Keskenmenon jälkeen psyykkisiä oireita puolella naisista


Kun googlettelin labratuloksiani (raskaushormoni), eteeni osui tietoa siitä, kuinka keskenmenon jälkeen puolella naisista esiintyy psyykkisiä ongelmia. Ahdistusta ja masennusta lähinnä. Jotenkin tuo tieto tuntui lohduttavalta.

Peilasin itseäni, ja mietin oireitani. Joku minua tuntematon voisi ehkä diagnosoida minulla jonkin sortin ahdistuksen, mutta itse sanoisin, että alakulo ja vaisu olo johtuvat enemmänkin väsymyksestä. Väsymys puolestaan rauta-arvoista, rautavarastoista.

Nyt kun ferritiineistä puhutaan enemmän, on myös tietoa enemmän. Tietoa siitä, että matalien ferritiini-arvojen aiheuttamat oireet ovat helposti tulkittavissa väärin.  Rautavarastoista johtuva jaksamattomuus saatetaan diagnosoida masennuksena ja lääkitä sellaisena. Silti jotkut nimittävät ferritiinien mittausta edelleenkin muoti-ilmiöksi. Kuinka kauan menee, että "muoti"-leima häviää, ja ferritiinit muuttuvat tavalliseksi, terveydenhuoltoon liittyväksi asiaksi, normisetiksi? On kyse kuitenkin paljolti elämänlaatuun liittyvästä seikasta.





Sänky ei päästä otteestaan 


Sängystä nouseminen tuntuu aamuisin ylitsepääsemättömältä. Ei siksi, etten haluaisi kohdata päivää, vaan siksi, että silmät eivät tunnu aukeavan. Herääminen on hidasta ja tosi inhottavaa. Mä olen aamuihminen, tämä ei ole minulle tyypillistä. Joillekin se kai on tyypillistä, tai sitten heiltäkin on vaan jäänyt ferritiinit mittaamatta ja hoitamatta. Heh.

Toki sitäkään en häpeäisi, jos masentuisi. Mieli voi sairastua siinä missä kehokin. Ja keskenmeno kun oikeasti voi olla ihan jäätävä kokemus. Usko mua. Itselläni väsymys tuntuu kuitenkin olevan fyysistä. Koen, että minulla on henkisellä puolella asiat ihan hyvin. Suren silloin kun surettaa, itken kun itkettää, ja muun ajan elän tavalliseen tapaani.

Mutta kroppani ei herää silloin kun minä herään. Joskus tuntuu, että kroppa herää vasta illalla. Tänään ainakin näin alkuiltapäivästä kroppa tuntuu väsyneen kolottavalta.

Näyttääköhän tällainen ulospäin siltä, että on vain laiska ja saamaton?  No, energisempiä aikoja kohti!



Tuuhan mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Facebookissa Iloa, eloa! -blogi

torstai 27. kesäkuuta 2019

Näissä synnytystalkoissa on toisinaan huonot eväät. Ajatuksia keskenmenosta, abortista ja neuvolasta

Jokainen lisääntyvä perhe osallistuu tavallaan maamme synnytystalkoisiin, halusi tai ei. Yhteiskuntamme kannaltahan jokainen tähän maahan syntyvä pieni kansalainen on hyvin haluttu ja hartaudella odotettu, sillä on kyse kuitenkin tulevista veronmaksajistamme. Jotta kaikki tämä voi jatkua, vauvoja tarvitaan.


Syntyvyys on edelleen laskussa. Luulisi, että yhteiskuntamme puolelta asiat olisi optimoitu niin, että äitejä ja tulevia äitejä tuettaisiin, koska vauvat ovat hyvin tervetulleita syntyvyyttä nostamaan. Tokihan maassamme on verovaroin kustannettu vapaaehtoinen neuvolajärjestelmä, sekä lapsilisät. Muutoin tuntuukin, että monen asian kanssa saa olla aika yksin.


Välittämistä, huolenpitoa vai tungettelua?


Neuvolasta usein ensimmäisenä kysytään,  oliko raskaus toivottu vai vahinko. Etenkin, jos on lapsia pienillä ikäeroilla tai jos olet hyvin nuori. Perheenäidit kun kuulemma tekevät eniten abortteja Suomessa. Siltikin kaikkien kolmen raskauteni kohdalla tämä kysymys on tuntunut jotenkin pysäyttävältä. Että aivan kun soittelisin neuvolaan, jos en olisi aikeissa pitää tätä lasta. Mutta toki edustan vain toista puolta asiasta.

Jos taas puolestaan aiot tehdä abortin ja varaat sitä varten ajan, ei sairaalassa sinulta varmistella, oletko aivan varma asiasta, kartoiteta tilannettasi ja koiteta löytää tukea tilanteeseen, joka tuntuu mahdottomalta. Miksi ei? Juuri silloin moni tarvitsisi tukea kipeästi. Ajatellaan kai, että koska on oikeus abortoida, niin asiaan ei saa puuttua. Ja ei, suurimmaksi osaksi ei ole kyseessä raiskauksen uhritkaan, ne ovat onneksi hyvin pieni osuus. Heistä jos kenestä pitäisi välittää ja tarjota huolenpitoa.

Oikeanlainen puuttuminen on kuitenkin myös välittämistä ja toivon etsimistä niille, joilta se on hukassa. Olen kuullut useammalta äidiltä kokemuksia näistäkin tilanteista, kun sitä olisi toivonut, että edes yksi olisi kyseenalaistanut. Abortti on monille valtava taakka kantaa, eikä siitä etukäteen kuule, kuinka sen kanssa matkaa koko elämänsä, eikä suinkaan jätä taakseen.

Miksi saa epäillä äitien halukkuutta pitää lasta tai jaksaa uuden vauvan kanssa, mutta ei saa epäillä halukkuutta aborttiin?



Keskenmenosi kanssa olet lopulta aika yksin


Nyt keskenmenon kokeneena minulla on herännyt paljon ajatuksia myös tästä puolesta. Siitä, kuinka yksin jää terveydenhuollon puolelta. Aika paljon keskenmenoihin tuntuu yleisesti liittyvän odottelua, huolta ja stressiä. Ehkä pelkoakin. Keskenmenoihin ei näytä olevan hoitopolkua, joka olisi joka kunnassa samanlainen. Näinhän on myös synnytysten osalta, käytännöt vaihtelevat joka paikassa. Ei siis ole mitenkään mahdollista, että kaikki toiminta pohjaisi "tutkittuun tietoon". Osa edustaa tyyliä "näin meillä on nämä hoidettu".

Oma keskenmenoni sattui niin sanotusti onnellisten tähtien alla. Koska keskenmeno oli verinen ja raju ja viikkoja niin paljon, pääsin naistentautien päivystykseen, jossa mm. ultrattiin tilannetta. Olisi ollut aika kauheaa siinä tilanteessa jäädä vaan arvailemaan kotiin. Monessa paikassa se on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Juuri tuo epätietoisuus on ainoa kaveri, joka naisille annetaan. Ei vastauksia, tutkimuksia, lääkäriaikaa, ultrausta, labroja, sisätutkimusta tai välttämättä edes kahta myötätuntoista sanaa; olen pahoillani. Kaikki tosin niitä eivät kaipaakaan, mutta olisi edes jotain, mistä kieltäytyä. Joskus riittää sekin, että tukea on tarjottu.






Mä olen onnellinen mun ultrauksista ja jopa siitä hemoglobiinin mittauksestakin. Siitä, että niiden kautta sai nopeita vastauksia omasta tilanteestaan, eikä siksi suurempaa huolta päässyt syntymään. Ihan alkuun kyllä mietinkin paljon, että onko niin suuri veren ja hyytymien määrä ihan normaalia, kun vauva ja istukka yms olivat jo kuitenkin poistuneet. Eihän minulla olllut mitään aiempaa tietoa keskenmenoista, eikä kukaan niistä kertonut

Se, että keskenmenot ovat yleisiä, ei poista sen olevan suuri ja surullinen tapahtuma, johon liittyy myös paljon terveyteen liittyviä seikkoja, mahdollisia pulmiakin. 


Harmi,  että meillä muutto ja sen myötä paikkakunnan vaihdos sattui mulla tähän väliin. Aiemmalla paikkakunnalla mulle kerrottiin, että neljän viikon päästä keskenmenosta otettaisiin labrat, hb ja ultrattaisiin varmuudeksi. Uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan muuta, kuin raskaushormonin mittauksen labrassa, saatesanoin "suhun ollaan yhteydessä vain, jos kaikki ei ole ok". Eli lisää odottelua. Sen hemoglobiinin menen varmaan mittauttamaan avoneuvolassa, koska olisihan se ihan hyvä tietää, alkaako se nousemaan.

Kaikissa kunnissa ei saa kuulemma edes tätä raskaushormonin mittausta, vaan naiset ovat vain kotona tehtävien raskaustestejen varassa. Ihan pöyristyttävää. Vaikka juu, kyllähän ne useimmiten ovat oikeassa, mutta eivät aina. Ideaalimaailmassa keskenmenon jälkeen mitattaisiin aina myös ferritiinit ja otettaisiin laaja hormonipaneeli, jotta tiedettäisiin oikeasti missä mennään.

Aika huonot eväät näissä synnytystalkoissa tällä erää. Kuitenkin suurin osa keskenmenon kokeneista on niitä äitejä, joille elävä lapsi olisi ollut enemmän kuin toivottu. Meitä, jotka tulevat yrittämään uutta raskautta. Synnytystalkoopotentiaalia siis. Luulisi, että silloin olisi varauduttu myös paremmilla eväillä. 




Voi jospa resursseja olisi jakaa niin, että myös keskenmenoissa kaikissa kunnissa saisi tukea tilanteeseen. Autettaisiin niin, että äidit olisivat nopeammin fyysisesti valmiita ja henkisesti halukkaita yrittämään uudestaan. Se olisi kauaskantoista toimintaa syntyvyyden hyväksi.

Keskenmeno kuitenkin kertoo hyvin vahvasti siitä, että nyt kaikki ei ole tai ollut hyvin. Kahdessa ensimmäisessä raskaudessani en ole kaikkia neuvolakäyntejä tai tutkimuksia tarvinnut, koska kaikki on ollut hyvin. Osa niitä kuitenkin tarvitsee, ja onneksi palvelut toimivat hyvin siltä osin pääasiassa.

Ristiriitaista on kuitenkin se, että synnytyksen jälkeisessä jälkitarkastuksessa monessa kunnassa painostetaan sisätutkimukseen, vaikka se ei ole Kelan mukaan edes pakollinen. Voisikin vähän liioitellen sanoa, että kamoon, se on jo pullauttanut lapsen, antakaa sen olla. Sitten taas keskenmenon jälkeen et välttämättä saa palveluita, vaikka haluaisit. Jäät nuolemaan omia haavojasi. Että sen kerran elämässä kun mä haluaisin sitä ronkkimista, niin silloin sitä ei saa.

Ainahan voi toki mennä yksityiselle. Rahalla saa aika monia kivoja asioita. Reilua hyvinvointiyhteiskunnassa? Ei.

Sinällään olo on kuitenkin positiivinen, sillä meillä ihmisillä on suu millä puhua, ja näppis millä kirjoittaa. Katsotaan ja viedään asioita eteeenpäin. Synnytyskulttuurissakin on menty paljon eteenpäin, myös muissa naisiin liittyvissä asioissa se on mahdollista.




Hyppää arkeen ja arjen ajatuksiin mukaan Instagramissa @iloelolaura