Vauva on reilun kahden viikon ikäinen. Se taitaisi olla jo korkea aika kirjata ylös synnytyskertomus. Synnytys oli samalla sekä ihanan arkinen ja luonnollinen -oltiinhan kotona kaikessa rauhassa, ja kuitenkin myös ihmeellinen tapahtuma.
Synnytystä edeltävänä yönä heräsin supistuksiin. Tuntuvia, mutta ei kovia kuitenkaan. Siirryin alakertaan kuulostelemaan tilannetta, kun pitkällään ei tuntunut hyvältä olla. Parin tunnin ajan otin supistuksia vastaan, ja sitten ne katosivat yhtä aikaa auringon noustessa. Jaahas, eli huilipäivä tähän väliin, mietin. Niinhän se meni viimeksikin.
Koko perheen vapaapäivä, joten ei onneksi kiire mihinkään. Aurinkoinen sää. Muutamaa päivää aiemmin oltiin kokoonnuttu porukalla meillä, niistä pippaloista oli jäljellä vielä herkkuja ja salaatteja.
Mieli teki jo synnytystyötä, ja koitinkin pitää mielen hyvänä, sitä kun tarvittaisiin vielä, tärkeintä synnytystyökalua. Venyttelin, tein lantiota avaavia liikkeitä, rebozoa, nuuhkuttelin eteeristä Joy-öljyseosta ja käytiin koko perheellä pienellä ja hitaalla kävelylenkillä. Mukava päivä. Iltaa kohden tuli taas muutamia supistuksia, ja alkoikin tuntua siltä, että kyllä se vauva taitaa tulevana yönä syntyä. Lasten nukkumaan menon lähestyessä supistukset alkoivat selvästi napakoitua, keho kai tiesi että rennommat hetket ovat ihan juuri käsillä, kun lapset käyvät nukkumaan :D
Hauska hetki illalla oli, kun otin supistusta vastaan seisten, oveen nojaillen ja lantiota keinutellen. Taaperohan se tuli mukaan, ilmeisesti hänelläkin supistus oli menossa, kun asemoi itsensä minun ja oven väliin ja keinutteli hänkin itseään. Nauratti kesken supistuksenkin, ihana, mallintava pikkuinen.
Lapsille kerrottiinkin illalla, että yöllä tai huomenna vauva syntyy. Yhdessä muistettiin vielä iltarukouksessa vauvaa ja synnytystä.
Sauna oli lämmin, ja sinne suunnattiin miehen kanssa kun lapset oltiin saatu sänkyihin. Supistukset tihenivät ja napakoituivat koko ajan, ja ravasinkin saunasta aina suihkun puolelle ottamaan niitä vastaan, kroppa kun kaipasi selvästi pystyasennossa olemista. Vauva potkiskeli mahassa ahkerasti, tuntui oikein ottavan vauhtia jaloilla.
Myös lepoa kaipasin, edellisenä yönä kun oli jo valvottu. Asettelin sänkyyn pyyhkeen, jonka päällä aina minipienen hetken ehdin makoilla ennen seuraavaa supistusta. Jokusen supistuksen olin kyykyssä sänkyyn nojaten, mutta suurimman osan edelleen pystyssä, itseä keinutellen. Keskityin rentoutumiseen, hengittämiseen. Oli ihanan rauhallista, ja pärjäsinkin tosi kivasti supistusten kanssa.
Miehen läsnäolo, rauhallisuus, mukana hengittely ja muu tukeminen tuntuivat tärkeiltä. Oli hyvä olla. Joissain supistuksissa toivoin selästä painamista, toisissa taas en missään tapauksessa sitä halunnut. Mies tarjoili myös juotavaa, Ningxiaa eli antioksidantteja ja vitamiineja, jotta kohtu jaksaa tehdä työnsä. Aika tiuhaan kävin myös pöntöllä rakkoa tyhjentämässä.
Pohdittiin altaan täyttämistä, että pitäisikös jo vedet laitella. Taisin sanoa, etten tiedä, mutta sitten tulikin jo supistuksia, joissa tarvitsi käyttää ääntä, rauhallisesti edelleen. Siinä kohtaa totesinkin ääneen, että on tää kyllä niin hullun hommaa. Synnyttäminen. Että taas olen synnyttelemässä :D Eli selvästi synnytys eteni ihan hyvää vauhtia, kun oltiin päästy jo noihin ajatuksiin.
Mies alkoikin sitten laskemaan vettä altaaseen. Itse menin suihkun puolelle, suihkuverhon taakse. Siinä oli jotenkin niin hyvä rauha, että sain otettua supistuksia vastaan ihan hiljaa, ei ollut edes tarvetta liikkua, hengitellä syvään vaan. Olin ihan, että vau, kun supistukset kuitenkin olivat jo tosi vahvoja.
No, amme oli täytetty. Tällä kertaa ei ollut ns. oikeaa synnytysallasta eli La Bassinea, vaan pienempi, puhallettava aikuisten kylpyamme. Tämä siksi, koska halusin altaan kylpyhuoneeseen, eikä sinne isoa allasta mahdu. Kylpyhuoneen kun saa pimeäksi ja oven kiinni, niin se on tilana paljon mukavampi kuin olohuone. Ja toki kylyphuoneessa on se suihkukin.
Mulla oli jo raskauden aikana ajatus, että voisi syntyä suihkuunkin. Varalta hommattiin amme kuitenkin, koska eihän sitä voi ennalta tietää, mikä synnyttäessä tuntuu parhaimmalta. Vesi ja altaassa olo kun on olleet tosi tärkeitä ja helpottavia tekijöitä edellisissä synnytyksissä.
Kokeilin allasta, mutta halusinkin sitten heti sieltä pois, ei jotenkin tuntunut hyvältä. Takaisin suihkuun, jossa nojailin suihkujakkaraan. Kokeilin käsin, että mikä tilanne, ylsin sormella kalvorakkoon, lapsivedet kun tosiaan eivät olleet vielä menneet. Näin minulla on ollut kaikissa synnytyksissä.
Supistukset muuttuivatkin aika nopsaa ponnistussupistuksiksi, eikä rentoutuminenkaan ollut enää niin helppoa. Lapsivedet läsähtivät suihkun lattialle. En ollut niitä aiemmissa nähnytkään, kun vedet ovat kaikissa menneet altaassa. Hyvä mieli etenemisestä.
Ponnistussupistuksia tuli tiuhaan, niiden mukana tuntui olevan pakko ponnistella itsekin jonkun verran. Ääntäkin lähti, mutta onneksi lapset eivät heränneet. Heillä oli öljydiffuuserin unimusiikit päällä, unta turvaamassa. Mies muistutteli sovitusti jalkojen asennosta, jotta vauvalla olisi mahdollisimman paljon tilaa lantiossa tulla. Onneksi muistutteli, koska itse sitä meinasin supistuksen tullessa vetää itseni ihan tikkusuoraksi. Yhdessä hengiteltiin syvään ja rukoiltiin välissä. Mieli oli tässäkin kohtaa tosi hyvä, ja tiesin, että vauva syntyisi ihan juuri. 10-15 minuuttia ponnistussupistuksia taisi olla, ja sitten vauva olikin jo maailmassa. Vahvasti rääkäisten.
Ai että. Me tehtiin se. Vau! Niin kiitollinen mieli. Yllätyin tosi paljon siitä, että vuorokausi ei ollutkaan vielä vaihtunut. Eli lasten nukkumaanmenosta vauvan syntymään kesti vähän alle neljä tuntia.
Myös istukka tuli ihan nätisti, pönttöön laitettuun kulhoon. Tässä kohtaa annoin vauvan miehelle, niin pääsin itse pesulle. Sitten mentiin sänkyyn pötköttelemään ja ihmettelemään elämää. Jossain parin tunnin kohdalla katkaistiin napanuora.
Jokunen tunti ehdittiin torkkua, ennen kuin isommat lapset alkoivat heräillä. Aika kivasti heräsivät yksi kerrallaan, niin jokainen sai oman hetken ihmetellä yön aikana saapunutta vauvaa. Ensimmäisen heräilijän reaktion tulen varmaan muistamaan aina. Se suuri ilo ja onnellisuus lapsen ilmeessä, kun siskovauva olikin jo syntynyt.
