Tarvitseeko kolmanteen synnytykseen valmistautua?

Rakastan teoreettista pohdintaa ja kaikenlaista analysointia (en jahkailua ja jossittelussa elämistä) ja sama pätee myös lempiaiheeseeni, synnytysjuttuihin. En ole raskaana, mutta pohdiskelen mahdollista seuraavaa raskautta ja synnytystä, sekä synnytykseen valmistautumista.

Vaikka tiedän synnytyksen normaalista fysiologiasta jonkun verran, ajattelen tietäväni silti vasta vähän. Aina voi oppia uutta!

Eräs monilapsisen perheen äiti antoi minulle hyvän vinkin synnyttämiseen liittyen. Jokaisesta omasta synnytyksestään kannattaa ottaa opiksi mahdollista seuraavaa varten, sillä kaikki synnytykset ovat erilaisia. 

Ensimmäisellä kerralla en uskonut kaikkea

Ensimmäinen synnytykseni oli hyvä synnytys. Olin valmistautunut ensimmäiseen synnytykseen ihan ok, mutta en uskonut rentoutumisen tärkeyteen. Tietoa oli, mutta se tieto ei vielä mennyt luihin ja ytimiin kohdallani. Nämä asiat halusin itse ottaa opiksi seuraavaan synnytykseeni, joten tankkasin lisää tietoa naisen ihmeellisestä kehosta. Siitä, mitä kropassa tapahtuu missäkin kohtaa, miten hormonit vaikuttavat, miten pelko ja jännitys vaikuttaa jne. Tuttuja juttuja, mutta halusin osata ne tyyliin ulkoa, jotta ne toisivat rauhan ja varmuuden. Ja toivathan ne. 

Rentoutumiseen panostaminen

Rentoutumiseen kiinnitin huomiota huomattavasti aiempaa enemmän toiseen synnytykseeni valmistautuessa. Siihen, miten muistaisi hengittää paremmin, rauhallisemmin. Harjoittelinkin sitä etukäteen, jotta se olisi muistissa sitten myös synnyttäessä.

Yksi rentoutumiskeino on synnytyslaulu, ja sitäkin mietin synnytykseen valmistautuessa. Kokeilin eri äänteitä ja koitin saada tästä ääntelyiden  tuottamisesta itselleni luonnollisempaa. Raskausaikana mietin myös erilaisia mielikuvia rentouden tueksi. Hengittelin ja keskityin.

Omalla kohdallani tämänlainen synnytykseen valmistautuminen kannatti. Synnytyksen ajan oma oloni oli aivan huippu luottavainen, kehoni ja mieleni rennon keskittynyt, jättäen taakseen kaiken epävarmuuden ja epäilyksen. Rento keho, ja äänen kautta rentouttaminen edisti synnytystäni, ja synnytyslaulu (se äänenkäyttö) helpotti huimien supistusten vastaanottamista vielä ponnistusvaiheessakin. 

Jos nyt olisin raskaana

Vaikka viimeisin synnytykseni oli todella upea, koen valmistatumisen myös seuraavaan synnytykseen tärkeäksi. Kerätä lisää tietoa, jota sitten lisätä aiemman pohjan päälle. Miettiä, kuinka tukea rentoutta vielä enemmän myös ponnistusvaiheen aikana.

Hyviä vinkkejä synnytykseen valmistautumisesta olen saanut mm. Aktiivinen synnytys ry:n keskusteluryhmästä facebookista ja Rento synnytys -verkkokurssilta.

Lääkkeetön synnytys?

Vaikka minulla on takanani vain lääkkeettömiä synnytyksiä, ei se lääkkeettömyys ole se itseisarvo. Tavoitteena ei edelleenkään ole mennä synnyttämään lääkkeettä hammasta purren, vaan kehoa ymmärtäen ja auttaen. Uskon, että iso tekijä lääkkeettömyyteen pyrkimisessä omalla kohdallani onkin ns. päästä helpommalla. Tieto ja sen tiedon sisäistäminen, ne ovat minun kohdallani olleet avaimia siihen. Jyllannin suomineito kirjoittaa mielenkiintoisia ajatuksia lääkkeettömiin synnytyksiin liittyen täällä.

Niin ja onhan minulla myös yksi huvittavan konkreettinen asia seuraavaa synnytykseen valmistautumistani varten. Laita hyvä nainen se bikinien yläosa päälle jo heti synnytyksen alkaessa, sillä muuten se unohtuu kyllä tärkeimpien asioiden jalkoihin! Sillä juuri näin minulle kävi. Ei siinä muuten mitään, mutta ajatuksissa oli saada synnytyskuvia muistoksi, sellaisiakin, joista muutama olisi myös julkaisukelpoinen. Vaan eipä tainnut sellaisia tulla tällä kertaa. Muutenhan kuvissa ei mitään intiimimpiä ruumiinosia näkynyt, mutta ne tissit! 

Miten sinä olet kokenut synnytykseen valmistautumisen? Minkälaisia eroja valmistautumisessasi on ollut eri synnytysten välillä?

Arkikuulumiset löytyvät instagramin puolelta iloelolaura-nimen takaa. Hyppää mukaan :)

Se olisi syksy! Eli tarkoittaa lisääntyvää omaa aikaa minulle!

Aah syksy! Syksyyn liittyy aina paljon kivoja juttuja, ja yksi niistä on omat harrastukset. Mun harrastyksiin on jo muutaman vuoden ajan kuulunut olla mukana synnytyskeskusteluiltoja järjestämässä. Se on oikeasti aika ihanaa, pääsee fiilistelemään synnytysjuttuja, vaikkei ole itse edes raskaana! 

Meidän 10kk ikäinen kuopus on syntymästään asti kulkenut mun kainalossa näissä illoissa, ja sitä ennen hän luonnollisestikin oli siellä mahanahkan toisella puolen.  Todennäköisesti hänet nappaan mukaan vielä muutamaan iltaan, mutta en sen useampaan enää. Noina iltoina olen poissa yleensä reilun kolmisen tuntia, ja kuopuskin alkaa pärjäilemään sen aikaa isin kanssa, noin niinkun maidoituksen kannaltakin jo, kun ikää on ja iltaisin puuroa uppoo napaan kiitettävästi. Esikoinenkin oli aika tasan yksivuotias, kun nämä illat meillä alkoivat, ja hän jäikin viettämään iltaa ja käymään nukkumaan isin kanssa silloin ihan ensimmäistä kertaa.

Kuopuksella samanlainen aikataulu edessä, joten pian nämä illat ovat muun kivan lisäksi vielä mun omaa aikaa! Ohhoh! Tää on aika kiva juttu, mulla kun ei ole suunnitteilla tai tarpeenkaan mitään pitempää oman ajan irroittelua, vaan tässä kohtaa elellään näillä muutaman tunnin omilla hetkillä. Ne on niitä hetkiä, jolloin voi suunnilleen keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, eli luksusta! ;)

Kurkkaa meidän syksyyn, tällaisia aiheita on luvassa:

21.8. Synnytykseen valmistautuminen
25.9. Kysy kätilöltä!
30.10. Muuttuva keho - raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen, paikalla äitiysfysioterapeutti ja lantionpohjan fysioterapeutti Nora Cedergren
27.11. Ensihetket vauvan kanssa
18.12. Synnytystarinat 


Että juu syksy, olet ihan hirmuisen odotettu kaveri tälläkin kertaa!

Mitä kivoja juttuja muilla on syksyksi luvassa? 

Lukusuositus: synnytys ja obstetrinen väkivalta

Onko obstetrinen väkivalta terminä tuttu? Se tarkoittaa synnytystilanteessa, raskaana ollessa tai synnytyksen jälkeen tapahtuvaa synnyttäjän oikeuksien loukkaamista, sanallisesti tai fyysisin teoin. 

Suurin osa äideistä ylläolevissa tilanteissa saa osakseen kunnioittavaa kohtelua, mutta eivät kaikki. Ja näistäkin on tärkeää puhua, vaikka monissa keskusteluissa ongelma kyseenalaistetaan, että "ei meillä Suomessa mitään sellaista!". Mutta on kuitenkin, meillä Suomessakin.

Obstetrinen väkivalta on usein rakenteellista väkivaltaa, eli se ei sinällään kohdistu yksittäisiin synnyttäjiin henkilökohtaisesti, vaan rakenteet, toimintatavat ja hiljainen hyväksyntä aiheuttavat tilanteita, joissa synnyttäjä kokee oikeuksiensa tulleen poljetuksi.

Kun asiasta puhutaan ja sitä tuodaan esiin, myös muutokset ovat mahdollisia. 

Tästä aiheesta on monta hyvää kirjoitusta, ja koenkin, ettei mun kannata kirjoittaa uudestaan samaa, joten vahva lukusuositus aiheesta allaoleviin linkkeihin.



Huom! Ei ehkä paras aihe, jos olet synnytykseen valmistautumassa. 


https://blogit.kansanuutiset.fi/latteaiti/ma-muuten-leikkasin-sun-valilihan

https://blogit.kansanuutiset.fi/latteaiti/ei-on-ei-myos-synnytyksessa

https://synnytysloukkaus.wordpress.com


Kuva Pixabay

Kotisynnytykseen valmistautuminen

Kotisynnytys ja siihen valmistautuminen. Ajattelin avata vähän viime lokakuiseen kotisynnytykseen valmistautumistamme. Itse kotisynnytystarina löytyy täältä.

Koen itse, että synnytykseen valmistautuminen on tärkeä prosessi raskausmatkalla. Olipa sitten kyseessä sektiosynnytys tai alatiesynnytys sairaalassa tai kotona, niin valmistautuminen nimensä mukaisesti valmistaa tilanteen kohtaamiseen, kokemiseen ja siinä toimimiseen. 

Olin perehtynyt moniin asioihin jo esikoisen synnytykseen valmistautuessa, eikä se hukkaan mennyt. Kuopuksen raskausaikana ikään kuin syvensin jo olemassa olevia tietoja, ja jo yhden synnytyskokemuksen omaavana otinkin esimerkiksi rentoutusharjoitukset tosissani, toisin kuin ensimmäisellä kerralla!

Toive kotisynnytyksestä lähtee synnyttäjästä itsestä, joten tämä ei missään tapauksessa ole kehotus kenellekään synnyttää juuri kotona, vaan pelkästään avata omaa prosessia asian suhteen :) Kysymykseen "miksi?", löytyy oma vastaukseni tässä.

Aktiivinen synnytys ry Lapsimessuilla :)

Pääkoppa

Suurin valmistautuminen käydään pään sisällä. Varmuus ja luottamus kehon toimintaan on itselläni saavutettu tiedon kautta. Tiedän, miten keho toimii ja mitkä asiat siihen vaikuttavat, tiedän millainen on normaali fysiologinen synnytys. Opiskeltuna oli ne keinot, joilla mahdollisesti voin edistää synnytystä, ja tiedän myös asioita, jotka vaikuttavat päinvastaisella tavalla. Ja koska tiedän, pystyn valitsemaan. Tankkasinkin tietoa lisää raskausaikana kirjojen, nettikurssin, keskustelujen ja muun materiaalin pohjalta. On hyvä myös perehtyä eri tilanteisiin, mitä synnytyksen aikana voi tulla eteen, niin tietää miten toimia, ja osaa arvioida, mitkä tilanteet vaatisivat mahdollista sairaalaan siirtymistä.

Henkisen valmistautumisen lisäksi itse valmistauduin myös hengellisesti. Uskovana ihmisenä koin sen itselleni tärkeäksi. 

Kivunlievitys. En oikein osannut päättää laittaisinko tämän päänsisäiseen valmistautumiseen, vai fyysiseen valmistautumiseen, mutta valitsin sitten ensimmäisen, koska itselleni se, että on hihassa monta eri kivunlievitysvaihtoehtoa käytettävissä, tuo varmuutta. Jos yksi ei toimi siinä tilanteessa, niin on mitä kokeilla seuraavaksi.

On hyvä olla mietittynä kivunlievitysmenetelmiä valmiiksi. Kotisynnytyksissä käytössä ovat lääkkeettömät kivunlievityskeinot, koska ei olla sairaalassa ja ei sen vuoksi voida ottaa kontolle niitä lääkkeellisten kivunlievitysten mukana tulevia riskejä. 

Oman pään rauhoittaminen sulkemalla häiriötekijät. Joka tuutista tuntuu kuuluvan synnytyksestä pelottelua, ja juurikin niitä huonoja kokemuksia. Halusin suojata itseäni niiltä, ja sen vuoksi en kotisynnytyksestä hirveästi huudellutkaan etukäteen. Katselin kotisynnytysvideoita ja keskustelin paljon asiasta eri ihmisten kanssa.

Fyysinen valmistautuminen

Synnytystiimi

Koen oman synnytystiimin olevan tosi tärkeä asia synnytyksessä. En halua omaan synnytykseeni läsnäolijaksi ketä tahansa, vaan juurikin niitä ihania, hyviä tyyppejä, joihin voin luottaa, ja joiden kanssa on selkeät linjat, miten toimimme juuri minun synnytyksessäni. Mun huippuhyvässä synnytystiimissä oli itseni ja mieheni lisäksi myös kätilö ja doula.

Koska Suomessa vielä toistaiseksi raskaanaolevalle ei kerrota "hei, olet matalan riskin synnyttäjä, haluaisitko synnyttää kotona, sairaalassa vai synnytystuvassa?", ei näin ollen kätilönkään valitseminen kuulu raskauden ajan neuvolapalveluihin. Suomessa toistaiseksi kotikätilö täytyy hankkia itse. Kotikätilöitä toimii eniten pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja muutamassa muussa kaupungissa. Aktiivnen synnytys ry:n sivuilta löytyy listaa kotikätilöistä eli kotiloista, mutta muitakin kotikätilöitä saattaa löytyä, kun pitää korvat auki :) 

Sama pätee doulaan. On olemassa vapaaehtoisdoulia ja yksityisyrittäjiä, kaikilla on vähän eri osaamisia asian suhteen. Oma doulani oli minulle tuttu jo entuudestaan.

Tavarat

Kotikätilöiltä löytyy itseltään vähän vaihdellen tiettyjä synnytyksiin liittyviä tarvikkeita, jotka ovat sitten mukana synnytyksessä (napanuorajutut, lääkkeet mahdollista verenvuotoa varten, ompelutarvikkeet repeämien varalta yms).

Vesisynnytysjutut. Koska itselläni oli toiveessa synnyttää veteen, oli vesisynnytysallas oleellinen. Sen sain lainaan siskoltani ilmapumppuineen. Lisäksi ostimme puhtaan vesiletkun, jolla veden sai laskettua altaaseen. Hankimme myös suojamuovin altaaseen, sekä pressua altaan alle. Tummanvihreän pressun ansiosta meidän olohuone näyttikin ihan joltain sotaharjoitustantereelta, mutta ei sitä synnytellessä niin huomannut, kun oltiin hämärässä valaistuksessa ja olin keskittynyt muihin asioihin. Vesipumppua meillä ei ollut, joten allas tyhjennettiin vedestä ihan tavallisilla sankoilla synnytyksen jälkeen. Onneksi mun synnytystiimi oli hyvä tässäkin :D

Sydänääniä kotisynnytyksissä kuunnellaan yleensä dopplerilla, ja sellainen me hankittiinkin kotiin raskausaikana. Oma dopplerini toimi onneksi veden allakin.

Putki napaverinäytettä varten. Niin sairaalasynnytyksissä kuin kotonakin otetaan yleensä myös napaverinäyte, joka kiikutetaan labraan tutkittavaksi. Itse kävin hakemassa putken kotikaupunkimme sairaalan laboratorion toimistosta hyvissä ajoin. 

Astia istukalle. Sairaalassa istukalle ei halutessaan tarvitse kovin montaa ajatusta suoda, mutta kotona synnyttäessä täytyy miettiä tätäkin. Istukan kohtalosta löytyy lisää täältä. Loppujen lopuksi istukka taisi olla meillä muovipussissa jääkaapissa.

Suojia ja pyyhkeitä verta ja roiskeita varten. Meillä oli joitakin vanhoja poismeneviä pyyhkeitä, joita käytettiin tähän tarkoitukseen. Yllättävän siististi selvittiin kyllä.

Jumppapallo meiltä löytyikin ennestään, ja se oli käytössä myös synnytyksessä.

Synnytystoivelista jos olisikin käynyt niin, että olisimme siirtyneet sairaalaan.

Ruoka. Synnytyseväät ja synnytyksen jälkeiset syömiset. Sairaalassakin monilla on synnytyseväät omasta takaa, vaikka siellä kyllä palvelu pelaakin hyvin. Kotona asiaan täytyy vähän valmistautua. Synnytyksen aikana itse tyydyin vain juomaan, vettä sekä mehua. Jano oli kova, kohtu teki niin tehokkaasti työtänsä. Muiden eväiden lisäksi oltiin ostettu esikoisen kanssa pari kakkua pakastimeen, joilla sitten juhlistettiin vauvan syntymää heti synnytyksen jälkeen.

Miten te olette valmistautuneet synnytystä varten? Mitkä ovat olleet teille valmistautumisessa parhaimmiksi havaitut asiat?

Täältä löytyy:

Meidän kotisynnytys

Miksi kotisynnytys

Synnytykseen valmistautuminen 1 & 2
Ystäväni ihana kotisynnytys

Meidän arkea ja välillä synnytysjuttujakin voi seurata myös instagramin puolella :)

Uudet synnytyssuositukset

Maailman terveysjärjestö WHO on julkaissut tänä vuonna uudet suositukset koskien hyvää synnytyskokemusta. Uuden suosituksen punainen lanka: älä puutu synnytyksen kulkuun liikaa. 

Älä häiritse synnytystä

Vuosikymmeniä vanha suositus on sisältänyt ajatuksen, että jos kohdunkaulansuu avautuu hitaammin kuin sentin tunnissa, täytyisi synnytyksen kulkua vauhdittaa, jotta synnytys pysyisi turvallisena tapahtumana. 

Uusi suositus kumoaa edellisen, ja ohjeistaa, ettei synnytystä häirittäisi, jos oikeita riskejä ei ole.

“We want women to give birth in a safe environment with skilled birth attendants in well-equipped facilities. However, the increasing medicalisation of normal childbirth processes are undermining a woman’s own capability to give birth and negatively impacting her birth experience” 

Dr Princess Nothemba Simelela, WHO

Vapaasti käännettynä lisääntyvä lääketieteellinen toiminta "normaalissa" synnytyksessä heikentää naisen omaa kykyä synnyttää, ja vaikuttaa negatiivisesti synnytyskokemukseen.

Ja synnytyskokemuksen tärkeydestä taas on olemassa useampia tutkimuksia, kuinka se heijastuu koko perheen hyvinvointiin pitkään vielä synnytyksen ollessa jo takanapäin.

Tärkeä juttu, koska ylimääräiset synnytyksen kulkuun puuttumiset monilla synnyttäjillä häiritsevät synnytystä, ei pelkästään synnyttäjän kokemuksen kautta, vaan ihan aidosti häiriten kehon omaa toimintaa, ja hyvää tarkoittavat toimenpiteet ovatkin loppupeleissä olleet vaan haitaksi. Mutta kuten yllä on jo mainittu, tämä silloin, kun oikeita riskejä ei ole, vaan toimenpiteitä tehdään rutiinin, vauhdittamisen yms vuoksi.

Taas ollaan siis yksi askel menty eteenpäin synnytyskulttuurin edistämisessä. 

Jospa tämä suositus myös pikkuhiljaa jalkautuisi kaikkialla myös käytännöksi!

Lähteet
WHO
The Guardian

Väliliha ja "suomalainen ote"

Jälleen uusi synnytyksiin liittyvä artikkeli, jolle täytyy muutama ajatus suoda. Aihe on tälläkin kertaa kirvoittanut jonkun verran some-keskusteluja ja erilaisia mielipiteitä.

On ihanaa, että synnytysasiat ovat esillä, mutta kurjaa on se, että faktat ja fiktiot sekoittuvat toisiinsa niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. 

Lyhyesti:

Hesarissa kirjoitettiin suomalaisesta kätilö & synnytyslääkäri -pariskunnasta, joka kouluttaa ympäri Pohjoismaita kätilöitä ja synnytyslääkäreitä välilihan tukemisesta synnytyksessä. Välilihaa tuetaan käsin, ja otetta on kutsuttukin nimellä "suomalainen ote".

Artikkelissa kerrotaan kätilöiden aktiivisuuden olevan tärkeä tekijä pahojen repeytymien vähenemisessä. Kertovat myös puoli-istuvan asennon/kylkimakuun olevan optimaalisimmat asennot ponnistaessa, koska silloin kätilö näkisi välilihan ja voisi sitä tukea. Veteen synnyttämistä he eivät suositelleet, koska silloin kätilö ei voi tukea välilihaa. He varoittavat myös "luomusynnytystrendistä", joka heidän mukaansa vähättelee kätilöitä, ja tekstistä voi ymmärtää heidän selittävän sillä myös vakavampien repeämien tuloa. Myös synnyttäjien halu synnyttää "kummallisissa asennoissa" mainittu, ja sitä ihmetelty. Tekstistä saa myös episiotomiaa, välilihan leikkausta yleisesti suosittelevan käsityksen.

Pariskunta kertoo, että ruotsissa 95% synnyttäjistä kirjaa toiveekseen vakavien synnytysvaurioiden välttämisen (no kukapa ei?). Heidän mielestään kätilöiden ja lääkärien koulutuksen avulla nämä vauriot on mahdollista välttää. Lähde Helsingin Sanomat

Kuva Pixabay

Ihan kiva, mutta...

Tosiaankin, niitä asiavirheitä on useampi! Tai ehkä lähinnä vanhentunutta tietoa. Ponnistusasento, välilihan leikkaus, repeämät, luomusynnytystrendi, vesisynnytys.. Hirmuinen lista! Ihan pakko kommentoida lyhyesti useampaa. 

Repeämien väheneminen. Repeämien väheneminen on huippu juttu, hyvä, ja uskonkin välilihan tukemisen olevan iso tekijä, niissä synnytyksissä, joissa käytetään paljon puudutteita. Mutta koko kunniaa siitä ei voi ottaa, kun kuitenkin ponnistusasento, ohjattu ponnistus vs. kehoa kuunnellen toteutettu ponnistus, lääkkeet yms vaikuttavat asiaan. 

Ponnistusasento. On ristiriitaista kannustaa puoli-istuvaan ponnistusasentoon ja markkinoida sitä kätilön hyvällä näköalalla välilihan tukemista ajatellen, kun samalla asento on synnyttäjän fysiikkaa JA välilihaa ajatellen juurikin se epäedullisin asento. 

Välilihan leikkaus. Rutiiniepisiotomia ei vähennä välilihan vaurioita, eikä estä pahojenkaan repeämien syntymistä, sillä leikkaushaavakin voi revetä. Fakta taas on, että luonnollinen repeämä paranee yleensä paremmin kuin episiotomia.  Toki joissain tilanteissa episiotomia on paikallaan, mutta tekstistä saa käsityksen, että näin olisi usein.

Repeämät & kätilön hands off -rooli. Kyllä, nämä ovat paljoltikin yhteydessä toisiinsa, JOS synnyttäjää ponnistutetaan naama punaisena -tekniikalla, eikä sitä välilihaa tueta niin tietenkään siitä ei hyvää seuraa. Mutta jo ihan lähtökohtaisesti tämä apinanraivolla ponnistaminen ei tee kenellekään hyvää. 

"Kätilö hoiti synnytyksen alusta loppuun asti." Elin tähän asti siinä käsityksessä, että nainen synnyttää ja kätilö avustaa. Tekstissä myös todettiin "luomusynnyttäjien" vähättelevän kätilön roolia, what? Kyllähän näissä "luomusynnytyksissäkin" (mielestäni ei mikään hyvä sana, mutta tekstissä tätä käytetty) kätilön rooli on tärkeä, vaikkakin sivustaseuraajana. Kyseisissä synnytyksissä ei tarvita niin paljoa synnytyksen kulkuun puuttumista, kuin mitä keskiverrosti. Eihän se silti ole kätilön roolin vähättelyä.

Luomusynnytystrendi. Mitenhän tämä nyt sitten lisäisi repeämisriskiä, kuten tekstissä on annettu ymmärtää? Ja hohhoijaa, taas tuo trendi-sanan käyttö. 

Rutiininomainen vauvan ohjailu synnytyskanavassa voi olla vauvalle haitallista. Etenkin vauvan niska ja kaula ovat näissä tilanteissa kovilla. Nämä tilanteet lisäävät mahdollisuutta imetysongelmiin, kuten esimerkiksi imukuppisynnytyksetkin. Syynä herkkä ja kivulias hartian- ja kaulanseutu. 

Vesisynnytys. Veteen synnyttäessä vesi tukee välilihaa, ja se on ihan tutkittuun tietoon perustuvaa. Myös kudokset joustavat paremmin, kun lämmin vesi on pehmittänyt niitä. Välilihan käsin tukemista ei silloin tarvita. Veteen upottautuminen ei ole yhteydessä peräaukon sulkijalihasrepeämiin. 

Mikä artikkelissa sitten oli faktaa?

Se, että synnytys on kätilön ja synnyttäjän yhteistyötä. Toivottavasti aina niin olisi! 

Se, että välilihan suojeleminen on tärkeää. (Sen suojeleminen on sitä tärkeämpää, mitä puudutetumpi synnyttäjä on. Puudutettu synnyttäjä tarvitsee useimmiten aktiivista ohjaamista ponnistamiseen, sekä välilihan tukemista, koska äiti ei tunne vauvan liikkeitä ja välilihan venymistä niin hyvin.)

Kätilön apu synnytyksessä on ihan kultaa. Synnytysosastoilta löytyy aivan ihania, sydämellään ja ammattitaidolla työtä tekeviä kätilöitä. Mutta tosiaan, on suorastaan vaarallista, että faktoja sekoitetaan tällä tavalla. Onko tässä oikeasti toimittaja ymmärtänyt jotain väärin, vai ovatko haastatellut ihmiset oikeasti vastanneet näin? Olisi mielenkiintoista tietää, koska artikkeli antaa kyseenalaisen kuvan henkilöiden asenteesta synnyttäjiin. Niin ja sitten vielä kaikki uusimmat synnytyksiin liittyvät suositukset ja tutkimukset, eikö niitä tarvitse huomioida.. 

Artikkeli on aika hyvä esimerkki siitä, kuinka maassamme synnytyksiin liittyvät käytännöt, ja synnytyshenkilökunnan näkemykset vaihtelevat todella hurjasti. 

Ajatuksia? Muita hassuja juttuja artikkelissa?

Lisää aiheesta

Ajatuksia synnytyksen somekohuista

Synnytysten kaikenkirjavat käytännöt

Miksi synnytin kotona?

Perheemme nuorimmainen, nyt neljän kuukauden ikäinen tyyppi,  on syntynyt suunnitellusti kotona lokakuussa. Synnytys oli ihana. Mutta miksi ihmeessä kukaan haluaa synnyttää kotona? Tässä vähän pohdintaa aiheesta. Meidän perheellemme tämä oli juuri oikea ratkaisu.

Aluksi voisin mainita nämä perusjutut, jotka eivät ole vastaus kysymykseen:

Jännityksen hakeminen
Riskin otto
Turvallisuudella leikkiminen
Se että kuvittelisi näin olevansa jotenkin muita parempi ihminen tai äiti
Elämyksen hakeminen itselle

Yllämainitut kun taitavat olla seikkoja, asioita, joita perheet, jotka ovat valinneet kotisynnytyksen, saavat kuulla, tai joita heistä yleisesti puhutaan.

Kotisynnytystä suunnitellessa yleisesti suositellaan, että äiti olisi matalan riskin synnyttäjä (mm. perusterve, yksisikiöinen raskaus, täysiaikainen vauva), ja että sairaalaan olisi lyhyehkö matka. Kotisynnytyksien turvallisuudesta on olemassa tutkimuksia, joissa todetaan kotisynnytyksen olevan yhtä turvallinen kuin sairaalasynnytys, kun aiemmin mainitsemani ehdot täyttyvät.

Miksi siis synnytin kotona?

Synnytysrauha. Edetäkseen synnytys tarvitsee tiettyjä hormoneja. Nämä hormonit eivät pääse kunnolla toimimaan, jos äiti, synnyttäjä pelkää, kokee toistuvia keskeytyksiä tai muuta. Itse koin, että kotona minulla on turvallisin olo synnyttää.

Rutiinitoimenpiteet. Sairaaloissa tehdään monia asioita vain varmuuden vuoksi, tai siksi, että niin on tapana tehdä juuri kyseisessä sairaalassa. Rutiinitoimenpiteet eivät kuitenkaan aina perustu uusimpiin tutkimustuloksiin, tai tutkittuun tietoon ylipäätänsä. Tästä kertoo esimerkiksi Suomessakin monenkirjavat käytännöt, jotka vaihtelevat ihan vain synnäristä toiseen. Ja toki myös kaikki kätilöt ovat ihmisiä, ja siksi erilaisia. Asiakkaan kohtaaminen ja toimenpiteet voivat vaihdella myös työntekijän näkemyksen mukaan.

Toimenpiteiden oravanpyörä. Synnytyksessä interventiot, synnytykseen puuttumiset usein johtavat aina seuraavaan puuttumiseen. Sairaalassa se onkin ihan ok, koska siellä on jatkuva sektiovalmius kuitenkin (ja toki toimenpiteille on aikansa ja paikkansa monissa tilanteissa, mutta aina näin ei valitettavasti ole). Toisinsanoen sairaalassa on ihan omat riskinsä periaatteella "mitä enemmän teet, sitä enemmän korjaat". Kotona sektiovalmiutta ei tietenkään ole, ja sen vuoksi synnytyksen kulkuun pyritään puuttumaan mahdollisimman vähän, ja sairaalaan lähdetäänkin välittömästi, jos minkään sortin huoli herää.

Sain synnyttää niinkuin halusin. Omalla tavallani, omaa kehoani kuunnellen, oman synnytykseni haltuun ottaen. Päättäen itse asennoista ja noh, kaikesta oleellisesta.

Tutut ihmiset. Synnytyksessäni oli läsnä vain henkilöitä, jotka olin itse halunnut paikalle. Mies, ihana kätilö ja ihana doula. Ihmiset, joiden kanssa oltiin etukäteen varmistettu, että meillä on sama käsitys asioista ja synnytyksessäni toimimisesta. En halunnut ottaa riskiä, että sairaalassa kohdalle osuisi kätilö, jonka kanssa emme pääse yhteisymmärrykseen ja näin ollen synnytykseni eteneminen ja turvallisuus voisi vaarantua.

Lempeä, luonnollinen ja turvallinen syntymä. Parasta äidille ja vauvalle.

Siirtyminen kesken synnytyksen. Ei tarvinnut arpoa, milloin sairaalaan pitäisi lähteä. Monesti sairaalaan siirtyminen saattaa myös hidastaa synnytyksen edistymistä, kun tutusta ympäristöstä poistutaan.
Oma synnytykseni oli muutenkin lyhyehkö ja hyvin intensiivinen, niin voi olla, ettemme olisi edes sairaalaan ehtineet loppujen lopuksi. Ja matkasynnytys ei ollut hakusessa.

Vesisynnytys. Meidän synnärillä ei vielä viime vuonna ollut mahdollista synnyttää veteen. Vesi on mm. hyvä kivunlievittäjä ja pehmittää kudoksia. Halusin ihan ehdottomasti veteen, jonne lapseni sitten syntyikin.

Synnytyskokemus. Edellisestä synnytyksestä huomasin, kuinka suuri merkitys sillä synnytyskokemuksella oikeasti on koko perheelle. Esikoisen synnytys oli hyvä, mutta moni juurikin sairaalaan, ja henkilökunnan toimintaan liittyvä asia ahdisti kovasti vielä jälkeenpäinkin. Tunne siitä, että oman tahtoni ylitse yritetään kävellä, ja vielä perusteetta. Tiettyjä esikoisen synnytykseen liittyviä asioita käsitellessä meni itselläni yli vuosi.

Kuva googlesta

Jos aihe kiinnostaa, niin tässäpä tällaisia:

Oma kotisynnytykseni tässä
Ystäväni kotisynnytys tässä
Katsaus kotisynnytyksiin liittyvistä tutkimuksista löytyy tästä
Kotisynnytyslinkkejä Aktiivinen synnytys ry:n sivulla
Kotisynnytysopas
Perhevloggaajien Millin&Aben video "Miksi kotisynnytys"
Synnytyksen somekohut

Kotisynnytyskertomus: Vuoden viimeisenä aamuna

Saan jakaa täällä ystäväni ihanan kotisynnytyksen muutaman viikon takaa, kas tässä se tulee! ♥

Vuoden viimeisenä aamuna

Jossain vaiheessa esikoisemme syntymän jälkeen aloin puhumaan miehelleni haaveestani synnyttää seuraava vauva kotona. Tulinkin raskaaksi esikoisen ollessa seitsemän kuukautta, ja muistutin miestäni siitä, että hän oli jo aikanaan antanut luvan kotisynnytykselle. Alkujärkytyksestä toivuttuaan mies oli ihan messissä ja yhdessä hommailimme pressuja ja ammeita sun muita kotisynnytystykötarpeita. Sain itselleni ihanan ja lempeän kotikätilön pääkaupunkiseudulta, ja tapasimme hänen kanssaan pari kertaa loppuvuodesta.

Olin valmistautunut esikoisen synnytykseen hankkimalla tietoa mitä synnytyksessä tapahtuu lukemalla muun muassa Aktiivisen synnytyksen keskusteluryhmää Facebookissa sekä lukemalla huikean hyvän kirjan Supernatural Childbirth, jonka on kirjoittanut Jackie Mize. Esikoisemme syntyi siis sairaalassa, ja vaikka synnytys olikin ”ihan ok”, niin tiesin, että kehoni pystyisi parempaan –jos se saisi toimia rauhassa. Ilman kirkkaita loisteputkia, monitoreja, piippauksia, vieraita ihmisiä ja synnytykseen puuttumisia. Koko raskauden ajan mietin synnytystä ja haaveilin, kuinka synnytys alkaisi esikoisen nukkuessa ja laittelisin kotona kynttilöitä ja ylistysmusiikkia, kuinka olisin ammeessa ja lukisin esille laittamiani Raamatunjakeita ja muita tsemppaavia lauseita. Mietin miten ihanaa olisi, kun ei tarvitsisi lähteä autolla sairaalaan eikä kommunikoida kenenkään vieraan henkilön kanssa –jolla saattaisi olla eri näkemykset synnytyksestä kuin itselläni.

Olin ottanut paljon selvää asioista ja olin täysin vakuuttunut, että kehoni on luotu synnyttämään, se tietää mitä pitää tehdä ja että pystyn synnyttämään ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä, kunhan saan olla rauhassa ja rentona. Luin uudelleen Supernatural Childbirthin sekä uutena kirjana Ina May Gaskinin Guide to Childbirthin. Lisäksi kuuntelin Youtubesta erään uskovan doulan kanavaa A Heavenly Welcome ja rukoilin synnytykseni puolesta. Uskon, että synnytys on Jumalan lahja naisille. Ei rangaistus tai kidutuskeino, vaan lahja. Voiko olla ihmeellisempää asiaa kuin tuoda uusi elämä maan päälle oman kehon kautta? Ymmärsin, että synnytyksen ei todellakaan tarvitse olla tuskallinen kokemus. Voimia se yleensä vähän vaatii ja harvat synnyttävät täysin kivutta (vaikka Supernatural Childbirthissä moni todisti synnyttäneensä ilman kipua), mutta tiesin, että se voi olla hyvä ja siunattu kokemus. Ja tätä uskoin myös omalle kohdalleni. Epätietoisuus, pelko ja jännittynyt keho aiheuttavat kipua.

No sitten siihen itse asiaan…

Tunsin ensimmäiset supistukset noin yhden aikaan yöllä. Ne oli niitä tuttuja ”menkkajomotuksia”, joita oli ollut muutamina päivinä ja myös aiemmin raskauden aikana kohdun kasvaessa. Nämä olivat kuitenkin hieman napakampia jomotteluita kuin kertaakaan aikaisemmin, enkä oikein pystynyt nukkumaan. Toivoin vaan niiden pian laantuvan, että saisin nukuttua hyvät yöunet. Jomottelut jatkuivat ja latasin jossain vaiheessa supistuslaskurin puhelimeen, vaikka olin aivan varma, ettei tässä nyt vielä mitään… Koitin kellotella supistuksia, tai siis niitä jomotuksia, laskurin avulla, mutta jotenkin onnistuin torkahtelemaan niiden välissä ja laskut menivät ihan päin prinkkalaa. Puoli kolmelta ei enää tehnyt mieli pötkötellä sängyssä ja nousinkin hiljaa ylös ja keittiöön syömään ja olemaan liikkeessä –sillä tavalla oli helpompi olla. Kellottelin supistuksia, ja niitä tuli keskimäärin kolmen minuutin välein, kestoltaan noin 40 sekuntia. En oikein tiennyt mitä ajatella ja mietin kehtaanko soittaa kätilölle. Ehkä tässä ei tapahdukaan mitään. Muistin kuitenkin hänen sanansa ”soita mieluummin turhaan ja liian aikaisin kuin liian myöhään.” Hän kyllä tietäisi pitääkö lähteä ajelemaan vai ei.

Kilautin kätilölle kolmelta ja selittelin että ei tässä nyt varmaan mitään tapahdu, mutta supistelee säännöllisesti ja pitkällään ei ole kiva olla. Pystyin kuitenkin vielä puhumaan supistusten aikana, joita tuli puhelun aikana pari. Kätilö käski mennä lämpöiseen suihkuun –ehkäpä vesi rentouttaisi ja supistukset laantuisivat. Olin suihkussa jumppapallon kanssa noin vartin, vesi tuntui ihanalta, mutta totesin että ei nämä kyllä mihinkään laannu. Mies kyseli unenpöpperössä että mitä tapahtuu.. huikkasin että supistelee ja meen nyt suihkuun. Neljältä soittelin kätilölle uudelleen ja totesin, että ei kyllä laannu –päinvastoin. Puhelun aikana tuli supistus ja jouduin laskemaan puhelimen pöydälle siksi aikaa, että sain keskittyä siihen kunnolla. Kätilö tuumasi, että hänpä lähtee ajelemaan. Minä sanoin miehelle että alahan nousta laittamaan ammetta kuntoon, tämä tyttö taitaa syntyä tänä yönä. Vilkaisin kelloa; kolme ja puoli tuntia aikaa siihen kun esikoinen heräilisi…  Soitin kahdelle ystävälleni, esikoisen kummitädille ja syntyvän vauvan kummitädille, jotka olivat tulossa mukaan synnytyshommiin. Heidän yhteinen tehtävänsä oli rukoilla ja toisen olin pyytänyt ottamaan kuvia. Esikoisen kummi saapui ennen viittä ja minä huutelin suihkusta ohjeita mitä tehdä; etsi kamera! Auta ammeen kanssa! Tuo mulle juomista! Hengailin suihkussa jumppapallon kanssa ja odottelin ammeeseen pääsyä. Supistuksen tullessa oli noustava ylös ja nojailtava lavuaariin ja olin jo alkanut mölistä synnytyslaulua; ”aaaaaaaaaooooooooooohhhh…” Mielessä koko ajan; pidä leuat rentona, pidä kroppa rentona, pidä ääni matalalla..

Ammeeseen pääsy oli kuin sukellus pumpuliin. Vesi tuntui niin hyvältä! Toinen kummitäti saapui ja heitettiin hetken aikaa jotain läppää porukalla, sitten totesin heille että ”rukoilkaa Taivas alas” ja vaivuin omaan kuplaani. En halunnut ketään lähelle, en edes miestäni halailemaan, vaikka olin ennakkoon kuvitellut kuinka nojailisin häneen ja halailisimme. Halusin olla yksin, enkä juuri kiinnittänyt enää huomiota ympärillä oleviin rakkaisiin tukijoukkoihini.

Pari tuntia ammeessa meni todella nopsaan. Kuuntelimme ylistys- ja palvontamusiikkia, rukoilimme ja nautimme valtavasta rauhasta, joka asunnossamme vallitsi. Tai siis, minä olin jossain syvällä kuplassani, enkä enää kuullut taustalla soivaa musiikkiakaan. Kätilö saapui seitsemältä ja puuhaili jotain omia juttujaan siinä ammeen vieressä ja kuunteli välillä vauvan sydänääniä. Minä mölisin edelleen synnytyslaulua, joka kyllä todella auttoi rentoutumaan ja keskittymään. Supistukset olivat napakoita, mutta täysin siedettävissä. En missään vaiheessa kokenut mitään ylitsepääsemätöntä kipua tai tuskaa. Olin iloinen jokaisesta supistuksesta, sillä tiesin niiden availevan paikkojani vauvan syntymää varten.

Esikoinen heräsi puoli kahdeksan maissa ja kävi antamassa halit ja pusut. Hän ei ollut moksiskaan, vaikka äiti uiskenteli ammeessa keskellä olkkarin lattiaa, ja rupesikin ihan normaalisti aamupalalle isin kanssa. Jossain vaiheessa katsoin kätilöäni ja kuiskasin, että tahtoisin pienen lepohetken. Supistuksia tuli koko ajan, ja olisin halunnut mieluummin nukkua. Kätilö sanoi, että lepäile sitten kun vauva on syntynyt, ei mene enää kauan. En todellakaan tiennyt, miten lähellä jo olimme, sillä minulle ei oltu tehty edes sisätutkimusta missään vaiheessa. Ei kuulemma ollut tarvetta, fiksu kätilö osasi lukea synnytyksen edistymistä muutenkin. Yhtäkkiä tunsin, kuinka kehoni alkoi ponnistamaan. ”Mua ponnistuttaa!” kuiskasin kätilölle. Synnytyslaulu muuttui ähinäksi ja ”eläimelliseksi äännähtelyksi” (kätilön sanoin), kun kroppa työnsi vauvaa alaspäin. Hakeuduin ammeessa automaattisesti sellaisiin asentoihin, joissa oli helpoin olla. Kun ei ole käytetty lääkkeitä tai synteettisiä hormoneja, niin keho osaa toimia vaistomaisesti oikein. Tuntui, että vaan hengailin siinä mukana ja tein mitä kroppa kehotti. Oli mieletön tunne, kun tunsin vauvan tulevan alaspäin ja pian alkoi alapäätä pistelemään ja kuumottamaan, kun pää oli tulossa. Kokeilin kädellä vauvan päätä, kun se oli syntymäisillään ja tunsin, että sillä oli vielä kalvot ainakin päälaelta ehjänä. ”Tää on pussissa!” Pussissa hän ei kuitenkaan syntynyt, vaan melkein heti kätilö ilmoitti vesien menevän ja kohta olikin pää ulkona. Hihkaisin että nyt syntyy pää, jolloin mies säntäsi keittiöstä katsomaan. Hän ei ollut edes tajunnut, että minä jo ponnistin. Kertonee siitä, että kaikki tapahtui aika rauhallisesti. Kätilö käski nousemaan kontilta polvilleen, jotta voisin ottaa vauvan itse vastaan. Seuraavalla supistuksella hän tuli kokonaan ulos, ja sain itse ottaa hänet vastaan. En ole i-ki-nä kokenut mitään vastaavaa.

 Nostin vauvan rinnalle ja itkin ja nauroin. Mies haki esikoisenkin ihailemaan vastasyntynyttä pikkusiskoa, kätilö onnitteli ja kehui hyvästä työstä, ja minä olin ihan pöllämystynyt; synnytinkö juuri omassa olkkarissa täysin luomuna? Kello kahdeksan aamulla, vuoden viimeisenä päivänä saimme toisen täydellisen pienen prinsessan perheeseemme. Synnytyksen kestoksi kirjattiin seuraavaa: avautuminen 5h 15min, ponnistus 16min ja istukka 49min.

Toipuminenkin oli todella nopeaa. Pystyin istumaan ja kävelemään normaalisti, ei repeämiä tai muitakaan vammoja. Maito alkoi nousemaan uuden vuoden päivän iltana ja yön aikana se oli todellakin noussut. Tämä oli niin suurenmoinen kokemus, että ei ole edes sanoja sitä selittämään.  Täydellinen synnytys ja täydellisen lempeä syntymä vauvalle.

She believed she could, so she did.

Hanne

Iloisia uutisia synnytysrintamalta!

Eletään näin alkuvuotta vasta, mutta nii-in huippuja synnytysuutisia jo nyt! Vesisynnytykset mahdollistuu ihan tosi monella paikkakunnalla tänä vuonna! Synnytyslupa veteen on saatu jo tänä vuonna meidän ihkaomaan Lappeenrantaan! Siis vau!! ♥♥♥  

Viime vuoden toukokuussa kirjoittelinkin tässä ajatuksia eroavista synnytyskäytännöistä, ja tosiaan tämä vesisynnytysasia on ollut yksi, joka on ollut eriarvoistamassa synnyttäjiä ihan vaan paikkakunnan mukaan. 

Mutta siis, Lappeenrannan lisäksi lähipäivinä, viikkoina ja kuukausina vesisynnytyskoulutukset, ja sitä myöten vesisynnytysmahdollisuus rantautuu Mikkeliin, Turkuun, Seinäjoelle ja Vaasaan. 

Huhupuheina kuultua myös, että työryhmä asian etenemiseksi olisi myös Tampereella, ja että Joensuussakin tämä olisi työn alla. Jes! Ennestäänhän vesisynnytykset on olleet mahdollisia HUS:in alueen synnäreillä ja Oulaskankaalla. 

Kuva vau.fi

Lyhyesti vielä, että miksi vesisynnytys?
(monilla synnyttäjillä)
-vesi lievittää kipua
-rentouttaa
-pehmittää kudoksia, eli toisin sanoen ehkäisee repeämien tuloa
-vähentää verenvuotoa
-on lempeä myös vauvalle, uihan se tyyppi kohdussakin lapsivedessä

Itse olen molemmissa synnytyksissäni ollut altaassa, ja viimeisimmän myös synnyttänyt veteen. En voi muuta kuin suositella ♥


Että eipä muuta kun lisääntymään ja synnyttelemään! 

Synnytyskuume

Viime vuoden viimeinen päivä alkoi hyvin, kun ystäväpiiristä kaksi mahassa köllöttelevää vauvaa päätti, että nyt on hyvä hetki syntyä.

Aamuyöstä pakkasin oman vauvan kainaloon, ja lähdettiin naapuriin, kohta syntyvän vauvan isosisarukselle seuraa pitämään synnytysreissun ajaksi.

Oli jännä, miten se itseen vaikutti, toisen ihmisen alkanut synnytys. Ja varsinkin, kun puhelimeen oli viesti tullut, että myös kymmenen kilometrin päässä toinenkin ystävä synnyttää. Tuntui, että omankin kehon endorfiinitaso nousi aika hurjasti.

Aika samanlainen olo, mitä itsellä oli, kun tajusi, että ihanaa, nyt se synnytys alkaa!

Olisin itsekin halunnut synnyttää.

Kevyitä birth junkie -piirteitä ilmassa siis. Onneksi meidän lapsiluku ei ole vielä täysi, hehheh, voisi muuten käydä aika raskaaksi tämä synnytysjännitys ja -kuumeilu. Sen sijaan vauvakuumetta täältä ei löydy, mutta vauva löytyy ♥

Kevään 2018 synnytyskeskusteluillat

Kevättä kohti mennään! Kevään synnytyskeskusteluiltoihin meillä Lappeenrannassa valikoitui taas mielenkiintoisia aiheita :) 

Lääkkeettömät kivunlievityskeinot oli syksylläkin, mutta sitä toivottiin myös keväälle. Aina ajankohtainen aihe :)

Synnytyksen somekohut

On taas ollut monta synnytyksiin liittyvää asiaa tapetilla Suomenmaassa. Syksyn mittaan taisi tasaiseen tahtiin löytyä median otsikoista jotain vaarallisiin elämyssynnyttäjiin liittyvää, ja toki kotisynnytykset ovat olleet esillä moneen kertaan. Nyt tuoreimmat otsikot ovat kuitenkin sydänäänien kuuntelemattomuus, ja sitten tämä tapaus Cytotec. Ja koska mulla tämä meidän synnytyskulttuuri on sydäntä lähellä, on pakko vähän pyöritellä näitä ajatuksia.

Sydänäänten kuuntelemattomuus ja elämyssynnyttäjät. Median otsikoinnissa nämä oikeastaan menee aika samaan kastiin keskenään, koska meitä synnytyskulttuurin kehittymistä haluavia on nimitetty "vain elämyksiä hakeviksi", lapsen ja oman hengen kanssa pelleileviksi turhiksi tyypeiksi. Myös sydänäänikirjoituksissa näkyi termiä "luomusynnyttäjät". Tapaus sydänäänethän sisälsi todellisuudessa 1-2 synnytystä, kyse ei siis trendistä ole ollut muualla, kuin vain iltalööppien otsakkeissa.

Tässä vastuuttoman hipin doppleri

Toki totta on, että itsekään en kannata sydänäänien jatkuvaa kuuntelua tai käyrillä makuuttamista, jos kyseessä on normaali fysiologinen synnytys. Synnytyksissä, joissa on ollut toimenpiteitä (tai jotain muita huolia), on kuitenkin myös sydänäänien laajempi kuuntelu tosi tosi tärkeää, niinkuin vaikka tapaus Cytotec osoittaa.
Vähätoimenpiteisissä synnytyksissä harvempikin kuuntelu riittää, ja maailmalta löytyy tutkimuksia myös siitä, että kuunteluun voi turvallisesti käyttää myös doppleria tai vaikka sitä kätilön torvea. Omassa kotisynnytyksessäni sydänääniä kuunneltiin dopplerilla.

Ja mitä tulee elämystä hakeviin synnyttäjiin, niin miksi turvallisuus ja hyvä synnytyskokemus olisivat toisiaan poissulkevia tekijöitä? Koska tosiaankaan niin ei ole, ei tarvitse olla. Synnytyksen muistaa aina, ja sen vaikutukset loppuelämään voivat olla monenkirjavat. Lapsiluku, mieliala, terveys, mielenterveys, seksuaalisuus, suhde lapseen.. Onhan näitä.

 Synnytykseen kannattaa valmistautua, ottaa selvää, etsiä keinoja ja vaihtoehtoja, mutta myös käsitellä päässään se, että loppupeleissä kaikki asiat ei ole omissa käsissä. Ja toki muistaa myös, että mitä enemmän synnytyksessä on toimenpiteitä, sitä enemmän on myös niitä mahdollisia muuttujia.

Tässä vastuuton hippi on erittäin raskaana

Kotisynnyttäjät, nuo kaiken riskeeraavat hihhulit, varo niitä! Heh, tai siltä välillä rivien välistä lukien tuntuu. Miksi me Suomessa oltaisiin niin hurjan poikkeavaa kansaa, että täällä suunniteltu kotisynnytys onkin kauhean vaarallista, kun se monessa muussa länsimaassa on tutkitusti todettu tiettyjen kriteereiden täyttyessä vähintään yhtä turvalliseksi kuin sairaalasynnytys? Täällä ihmiset viitsivät nähdä vaivaa ja suoltaa julkisia mielipiteitä asiasta, johon eivät ole perehtyneet. Toivottavasti lähitulevaisuudessa kotisynnytykset ja synnytystuvat olisivat näkymä myös meillä, sairaalasynnytysten ohella. Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi haluta synnyttää kotona, koska ei todellakaan tarvitse, mutta pitäisi olla mahdollista saada päättää asiasta itse. Näin on monessa maassa, ja ehkä joku päivä myös meilläkin.

Sitten tuo tapaus Cytotec. Kun luin päivän lööppejä aiheesta, kuinka Cytotecilla on ollut hirveitä haittavaikutuksia, ja kuinka joissakin maissa se on kielletty synnytyshommissa vaan ei meillä, olin samaan aikaan sekä iloinen, että tosi surullinen. Iloinen, että nämä asiat nousevat esille, ja äärettömän surullinen, koska se tarkoittaa sitä, että monille täytyy ensin käydä ikävästi, että asiat ylipäätänsä nousisivat esille. Monet synnyttäjistä eivät ole edes olleet tietoisia, mitä sinne pimpsaan, hanuriin taikka suuhun on tuuppastu. No lääkettä, jota ei todellakaan ole synnytyksiin tarkoitettu tai suunniteltu, koska ainakaan mun mielestä mahahaavan syntymisen esto ja ihmislapsen synnyttäminen ei ole aivan yksi ja sama asia.

Voi vaan toivoa, että Suomessakin päädyttäisiin kieltämään kyseinen lääke synnytyksissä. Kuinka monta kohtua tarvitsee revetä, kuinka monen vauvan täytyy syntyä hätäsektiolla cytotecin romahduttamien sydänäänten vuoksi? Ja vaikka mitä muitakin haittoja löytyy, koska suurinta osaa ei varmastikaan ole pystytty selvittämään ja tilastoimaan. Julmaa.
Lääkkeille ja muille toimenpiteille on aikansa ja paikkansa, mutta toivon, että alkaisi vihdoinkin se lääkkeiden ja synnytyksen kulkuun puuttumisen kyseenalaistaminen, sen sijaan että aina vaan arvostellaan "luomusynnyttäjiä".

Ugh. Ei mulla muuta. Hippi on puhunut.

Omien synnytysteni erot

Parisen päivää sitten kuulin mielipiteen, jonka mukaan on turhaa vertailla ensimmäistä ja toista synnytystä, koska ensimmäiseen synnytykseen ollaan usein pettyneitä, ja monesti syynä on oma tietämättömyys. No, kirjoitan aiheesta silti, ihan vaan mielenkiinnosta. En siksi, että kokisin jotenkin olevani parempi äiti tai ihminen synnytyksineni, näitäkin vihjailuja kun aiheeseen liittyen kuulee monesti, vaikkeivat ole juuri minua henkilökohtaisesti koskeneetkaan. Vaan ihan vaan siksi, koska haluan, tää on mun lemppariaiheita, synnytys ja kaikki siihen liittyvät asiat. Synnytyskokemuksensa voi kuitenkin arvostella vain synnyttäjä itse. 

Etenkin mua kiinnostaa omissa synnytyksissäni synnytyksen jälkeinen olotila ja se, mitkä kaikki asiat siinä synnytyksessä siihen olotilaan ovat vaikuttaneet.

Eli tadaa, tarjolla mun lempparia, synnytysjuttuja, tosi pitkän sepustuksen kera! ♥

Takana kaksi synnytystä

Mulla on takana kaksi synnytystä, jotka molemmat ovat olleet hyviä synnytyksiä. Viimeisin synnytys oli suorastaan upea. Ihana. Koitan aina palata niihin hetkiin ja tunnelmiin, ja saada sitä ihanaa oksitosiinin täyteistä olotilaa tähänkin hetkeen, arjen keskelle.

Molemmissa synnytyksissäni on ollut paljon samaa, mutta myös isoja eroja. Ensimmäinen eroavaisuus on helppo nimetä, synnytyspaikka nimittäin. Esikoinen syntyi Jorvin sairaalassa, allashuoneessa synnytysjakkaralla ollessa, viimeisin taas suunnitellusti kotona olohuoneessamme, veteen synnytysaltaaseen. Ensimmäisen synnytyksen kesto 5,5h, toisen 3h. Ensimmäisestä synnytyksestä en ole tainnut koskaan kirjoitellakaan, mutta tämä viimeisin synnytys löytyy tästä.

Synnytykseen valmistautuminen

Molempiin synnytyksiini valmistauduin mielestäni huolella. Toki näin jälkikäteen mietittynä, olisi ensimmäiseen voinut valmistautua vielä enemmän.

Tämänkertaisesta valmistautumisesta löytyy lisää tässä ja tässä. Toki mulla jäi viimeisimmällä kerralla muutama kirja lukematta ihan laiskuuttani, mitkä kotiin olin luettavaksi varannut, mutta muutoin sain tehtyä ja pähkäiltyä ne asiat, mitä olin halunnutkin ennen synnytystä hoitaa ja valmistella.

Ekalla kerralla toki miulla ei ollut omaa synnytyskokemusta pohjalla, niin tiedon sisäistäminen oli vähän erilaista. Sen vuoksi en esimerkiksi mitenkään syvemmin paneutunut rentoutumiseen synnytyksessä, tai sisäistänyt kaikkea esimerkiksi autonomisen hermoston toiminnasta, tai etenkään siitä, miksi kehoa ei kannata "häiritä" turhilla asioilla synnytystilanteessa. Tyydyin siis vain pintapuolisiin tietoihin noista asioista.

Avautumisvaihe ja kivunlievitys

Ensimmäisessä synnytyksessä avautumisvaiheen vietimme kotioloissa doulan ja miehen kanssa lääkkeettömiä kivunlievityksiä käyttäen, ja sairaalassa sitten pääsin sisätutkimuksen jälkeen synnytysaltaaseen. Kivunlievityksenä käytettiin: akupainanta, liike, vesi, doula, tsemppaaninen, mies, äänenkäyttö, hengitys, rentoutuminen, mielikuvat. Kätilö laittoi minulle myös akuneulat korviin, mutta en osaa sanoa, mikä niiden vaikutus hommassa oli. Ja kyllä, lasken myös miehen ja doulan läsnäolon kivunlievitykseksi, koska myös tuki ja turvallisuuden tunne ovat synnytystä edistäviä asioita.

Kotisynnytyksessä avautumisvaiheessa nojailin jumppapalloon, oleilin suihkussa ja synnytysaltaassa. Vielä ekaakin synnytystä vahvemmin käytössä olivat äänenkäyttö, rentoutuminen ja hengitys. Ja hei, musiikkia kuuntelin tällä kertaa myös! Aluksi Juha Tapiota jumppapallolla ollessa, synnytysaltaassa oleillessa sitten Nina Leetä.

Toimenpiteet

Ja toki, koska synnytyspaikat eroavat toisistaan, myös toimenpiteiden määrä oli aivan eri. Jorvissa synnytellessä settiin kuului sisätutkimus makuuasennossa, jatkuvaa sydänäänien kuuntelua langattomilla vehkeillä, vauvan ponnistus jakkaralla kätilön ohjeistaessa ponnistamaan, sekä yritys tuikata oksitosiinipiikki, vaikkei se ollut tarpeellinen. 

Toisessa synnytyksessäni (kotona) sisätutkimuksia mulla ei ollut (toki niitä sielläkin saa halutessaan), dopplerilla sydänääniä kuunneltiin kerran tai kaksi, vauva syntyi mun, ja ainoastaan mun (kehon) tuntemuksia kuunnellen, eikä kukaan yrittänyt tuikkailla mitään piikkejä.

Ja mikä tärkeää myös, paikalla oli ainoastaan minun itseni valitsemia ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa tiesin pystyväni rentoutumaan, ja joiden tiesin antavan minulle myös täyden tuen sekä synnytysrauhan.

Ponnistusvaihe

Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 15 minuuttia, jälkimmäisessä se oli viiden minuutin luokkaa. Kumpikaan ei siis mikään kauhean pitkä rupeama. Esikoista ponnistelin synnytysjakkaralla. Ensimmäiset ponnistusyritykset oli tosi brutaaleja, kätilö ohjeisti ponnistamaan, vaikkei mulla ollut sillä hetkellä supistustakaan päällä. Kiire tai hätä ei ollut, jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi näin ponnistutettiin.

Hämmentyneenä koitin sitten ponnistaa kaikin voimin, vaikka oikeastihan tiesin, ettei niin "kuuluisi", tai kannattaisi tehdä. Kilttinä tyttönä ja eka synnytys kyseessä, niin tottelin. Ilman supistuksia ponnistaminen tuntui tosi, tosi rajulta. Tavallaan tuntui jo siinä hetkessä, ettei tää tee kauheen hyvää keholle. Ihme kuitenkin, ettei tullut mitään repeämiä. Onneksi oli hyvä ponnistusasento, ja olin valmistellut välilihaa öljyten ja hieromalla. Ja ehkä ihan myös good luck. Loppuponnistus meni paremmin, omien supistusten kanssa, mutta siinäkin käytin aivan liikaa voimaa puskemalla itse, enkä keskittymällä rentouttamaan lihaksia.

Toisessa synnytyksessä menikin ihan eri lailla. Toki se oli nopeampi settikin, mutta myös itse keskityin tässäkin vaiheessa hengittämään ja rentouttamaan itseäni. Omilla voimilla työnsin vain silloin, kun tuntui, että on ihan pakko niin tehdä. Kätilö yhdessä vaiheessa sanoikin, että nyt älä työnnä yhtään enempää. Vaikka toki ponnistusvaihe tuntuikin, niin silti tuntemus oli aivan eri, kun ei ponnistanut yhtäkään kertaa apinanraivolla.

Fyysinen vointi synnytyksen jälkeen

Suurimmat erot miulla on ollut kuitenkin siinä synnytyksenjälkeisessä olossa. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin heikossa hapessa voimalla ponnistamisen jälkeen. Huippasi kovasti, pyörryinkin muutaman kerran. Toisessa taas olin ihan voimissani ja jaloillani heti, vaikka molemmissa esim. hemoglobiini on synnyttämään mennessä ollut samalla tasolla, ja verenvuoto vähäistä.

Esikoisen synnytyksen jälkeen myös alapää oli kipeä useamman viikon. Sain kyllä istuttua ihan ok, ilman ekstrapehmikkeitä, kunhan istumaan asettautui varovasti. Myös vessassakäyminen sattui, ja se tapahtuikin käsisuihku apuna. Alapäässä oli myös ikävä paineentunne, olisi tehnyt mieli kävellä kättä haaroissa pidellen, kun tuntui, että sisäelimet valuu pimpsan kautta ulos. Laskeumaa ei muka ollut, eikä sieltä tosiaan fyysisesti mitään roikkunut, tuntemus oli vain tosi kurja, ja liittyi juurikin tuohon ponnistamiseen, niin kuin moni muukin asia.

Koska toisessa synnytyksessä sain synnyttää kehoa kuunnellen, eikä kukaan usuttanut puskemaan väärään aikaan tai kaikin voimin, oli myös olo synnytyksen jälkeen ihan erilainen. Olin jaloillani heti synnytyksen jälkeen, siinä rauhassa ihmeteltiin istukkaa ja punnittiin itse vauvaamme. Pissaaminenkaan ei sattunut ollenkaan, eikä mulla alapää ollut kipeä synnytyksen jälkeen. Siis ollenkaan.

Muutenkin olo oli heti synnytyksen jälkeen ihan huippu, ja on sitä vieläkin, tälleen reilun kuukaudenkin jälkeen synnytyksestä. Olen jo tässä monta kertaa ehtinyt unohtaa, kuinka vähän aikaa synnytyksestä on, kun olo on niin tavallinen. Ihan ihmeellistä.

Pääkoppa synnytyksen jälkeen

Olen onnellinen, kun mulla on vain hyviä synnytyskokemuksia ollut. Esikoisen synnytyksen jälkeen mulla kesti kuitenkin pitkän aikaa käsitellä tuota ponnistusvaihetta, sekä sitä, että avustava kätilö tuli mun synnytykseen riitelemään, vaikka meidän käytös häntä kohtaan oli ihan asiallista. Se, että mulle yritettiin tehdä asioita, jotka oltiin suullisesti ja kirjallisesti kielletty, antoi tosi kovan turvattomuuden tunteen. Jokaisella synnyttäjällä kuitenkin pitäisi olla päätösvalta omasta kehosta. Ja etenkin, kun ei ollut hätätilanne, vaan kaikki oli hyvin.
Mulle, juuri synnyttäneelle jäi vaan kurja olo tapahtuneesta. Hassua, miten tavallaan pieni asia voi nousta vaikutukseltaan niin suureksi. Olo oli ihan ylikävelty.

Kyllä, tärkeintä on, että lapsi ja äiti voivat hyvin ja synnytys menee muutoinkin hyvin, mutta näiden sanojen varjolla usein vähätellään synnyttäjien kokemuksia. Aivan kuin millään muulla ei olisi merkitystä, kuin sillä, että ollaan hengissä. Koska kyllähän muullakin on väliä, vaikka välillä näkeekin röyhkeitä, julkeita kommentteja siitä, kuinka synnyttäviä äitejä verrataan joihinkin elämysmatkailijoihin, ja kehotetaan käymään lasten teholla saamassa perspektiiviä elämään. What? Ai että synnytyskulttuuria ei kannata kehittää, koska joillekin käy huonommin? Samalla logiikalla esim. tasa-arvossa ei kannata pyrkiä edemmäs, koska "kattokaapa vaikka Afrikasta vähän perspektiiviä elämään!". Ei näin.

Niitä hetkiä ja kokemuksia kantaa kuitenkin sisällään koko ikänsä. Ei syntymän ihmettä unohda, oli se sitten ihanaa, ok, tai todella traumatisoivaa. Ja esimerkiksi traumatisoivat synnytykset näkyvät kyllä, on kuitenkin olemassa synnytyksen jälkeistä masennusta, vaikutukset lapsilukuun, kiintymyssuhteen muodostumiseen, pelkopolikäynnit, jaksaminen vauva-arjessa, vaikutus synnyttäjän seksuaalisuuteen jne. Vaikutukset voi olla hyvinkin kauaskantoiset.

Tämän toisen jälkeen olisin ollut valmis synnyttämään heti uudestaan. Ja olen edelleen fiiliksissä ihanasta synnytyksestä, joka mulle suotiin ♥

Syksyn keskusteluillat

Alkaa olla taas syksy, ja synnytyskeskusteluillatkin jatkuvat taas täällä kotipuolessa :) Kiva syksy tulossa siis siltä osin! 

Erona viime kevääseen on sen verran, että nyt  ainakin syksyn illat pidetään eri paikassa, kuin viime kausi. Keskustan ytimessä, Me-talossa Oprissa. 

Tervetuloa mielenkiintoisten aiheiden äärelle! :)

Oman päivän vietossa Synnytystapahtumassa

Toissapäivänä oli elokuinen, viileän lämmin lauantaiaamu, kun suuntasin oman päivän viettoon miehen ja pikkutyypin matkatessa mummolaan.
Junamatka, kerrankin ihan yksin, vähin tavaroin. Tuntui luksukselta jo pelkästään se, että sai lähteä ilman hirmuista tavarakuormaa, ja huolehtia vain omista tavaroista. Eväät, kirja, laturi, puhelin ja juomapullo. Ihanan kevyt kantamus!

Mun oman päivän ohjelmana oli Synnytystapahtuma Helsingissä, Aktiivinen synnytys ry:n järjestämänä. Aiheet tuttuja, simppeleitä, mutta ah, niin hyviä, kuten aina. Pieniä uusia tiedonmurujakin tarttui mukaan, ja vähintään muistutuksia jo tutuista jutuista.

Joitakin tuttuja kasvoja, ja paljon ihania vauvamahoja joka puolella. Tuli jotenkin niin hyvä fiilis olla taas, pitkästä aikaa, muiden synnytysasioista kiinnostuneiden (tai niihin hurahtaneiden ♥) keskellä. 

Vesisynnytysosio sisälsi paljon faktaa veden hyödyistä, ja myös sairaalakäytäntöjä vesisynnytyksiin liittyen. Hypnosynnytys keskittyi synnytyksessä rentoutumiseen, rentoutumattomuuteen ja sen vaikutuksiin kehossa ja synnytysprosessissa. Myös Gua Shan ja akupainannan hyötyjä tuotiin esiin, ja tehtiin guashausta pareittain. Siitä jäi niin hyvä olo kroppaan, että olis vaan voinut nukahtaa siihen paikkaan onnellisena :)

Kotisynnytys-aiheessa kuultiin kokemuksia kotisynnytyksestä, synnytyspaikan valinnasta ja vauvan virvoittelusta kotisynnytyksessä. 

Viimeisenä aiheena oli kokemuksia kätilöopiskelijavaihdosta Pennysylvaniasta amishien keskuudessa, heidän synnytyskulttuuristaan. Tosi mielenkiintoista oli kyllä kuulla erilaisista käytännöistä, etenkin, kuinka yleistä heillä on öljyjen käyttö raskaudessa, välilihan valmistelu synnytystä varten, olemattomat repeämisprosentit (myös ensareilla), nopeat synnytykset, kulttuurina erilainen suhtautuminen synnytykseen  jne. Uutta mietittävää taas! Onneksi Suomessakin synnytykseen valmistautumisesta puhutaan koko ajan enemmän.

Päivä kaikkineen oli ihana laskeutuminen omaan, tulevaan synnytykseen, synnytysajatuksiin ja syksyllä alkaviin kotikaupungin  synnytyskeskusteluiltoihin. Ja hei, voi olla, että kunnolla omaa aikaa viimeisen kerran taas hetkeen :)

Synnytykseen valmistautuminen toisella kierroksella, osa 2

Synnytykseen valmistautumisesta näin toisella kerralla kirjoitin jo yhden tekstin, jossa on vähän pohjaa valmistautumisesta edelliseen synnytykseen. Tämä teksti on jatkoa siihen :)

Rahalliset panostukset

Rahallisia panostuksia on tällä kertaa ollut jo muutamia. Rento synnytys -verkkokurssi, jonka ostin jo monta kuukautta sitten (oli avajaistarjous, hintaa silloin noin puolet normaalihinnasta). Kurssilla kerrotaan myös pintapuolisesti hypnosynnytyksestä. Tähän asti olen ollut tyytyväinen. Sisältää myös rentoutusharjoituksia, mutta en oo tehnyt niitä vielä, ylläri..

Oma rebozo-liinakin tuli somessa pyöriessä ostettua käytettynä, kun sellaista joku myi. Edellisessä synnytyksessä doulan rebozosta oli apua rentoutumisessa, ja nyt ollaan harjoiteltu joitain kertoja sillä jo raskausaikana miehen kanssa. Auttaa vaikka mihin vaivaan, ja vaikkei vaivoja olisikaan, niin on hyödyksi :)

Periaatteessa oman guasha-kammankin voisi ostaa, mutta tähän mennessä lasipurkin metallinen kansi on ajanut asian yhtä hyvin ;) Sitä tulee siis käytettyä muulloinkin hieronnan (murjomisen) apuvälineenä, kuin vain synnytyksessä.

Sitten tietysti kuismaöljyn osto lähempänä synnytystä, välilihaa varten. Ja onhan se oleellinen myös synnytyksen jälkeen, pohjaöljynä esimerkiksi puhtaalle piparminttyöljylle tai laventelille, joita miulta löytyykin ennestään. Näistä tietoa löytyy suomeksi, ytimekkäästi esimerkiksi  Äitiyden ilon sivuilta tästä.

Epsom-suola. Samaa alapääsettiä, kuin kuismaöljykin. Eli synnytyksen jälkeisiin alapesuihin, viemään turvotusta, poistamaan kipua, rentouttamaan lihaksia ja muutenkin edistämään palautumista. Ah sitä oloa viimeksi synnytyksen jälkeen, kun oli huljutellut epsomilla, ja päälle ihanaa, viilentävää piparminttua <3 Onneksi miun viisas doula osasi näistä kertoa, mulla olisi muuten mennyt ihan ohi nämä ihanat, oloa helpottavat apuvälineet!

Osteopaattikäynti ennen synnytystä. Tätä katson vielä tilanteen mukaan, sillä olen käynyt jo tämän raskauden aikana osteopaatilla kerran, hakemassa apuja selkäkipuihin ja purkamassa sen hetkiset jumit.
Edellisessä raskaudessa kävin kuukausi ennen synnytystä tsekkaamassa, että keho ja etenkin lantio on suht tasapainossa ennen synnytystä, ettei sen takia tule ikäviä yllätyksiä, vauvan virheasentoja, tai muita hidastuksia synnytykselle. Silloin oli jo mahan koko niin suuri, ja pieniä kolotuksia vaikka mitä, että mielenrauhan lisäksi myös olo oli käynnin jälkeen ihan uudestisyntynyt!

Tarkoitus on viedä myös vauva sitten vastasyntyneiden hoitoon osteopaatille, onhan se syntymä kova rytäkkä vauvallekin.
Ja toki samalla tyypillä sitten itsekin käy vielä raskauden jälkeen hoitamassa itseään, jotta mahdolliset synnytyksestä aiheutuneet jumit jne tulisi hoidettua, ja keho pääsisi palautumaan hyvin, ilman mahdollisia hidasteita.

Mitäs vielä?

Ostosten lisäksi to do -listalla on myös ainakin pari kirjaa luettavana. Tuolla hyllyssä ne olisi, mutta niihin tarttuminen on näköjään nyt se isoin homma :D

Olen hissukseen aloittanut joidenkin spinning babies -harjoitusten tekemisen.

En ole koskaan käynyt kunnallisessa synnytysvalmennuksessa, koska viimeksi muutettiin, ennen kuin sellaisia olisi mun raskausaikana Lappeenrannassa ollut, ja Tammisaaressa/Raaseporissa sitten ennen synnytystä ei ollut enää suomenkielistä valmennusta tarjolla.. En tiedä, pitäiskö kysäistä, pääsiskö nyt sairaalan järkkäämään valmennukseen, ihan jo mielenkiinnostakin.

Mahdollisen streptokokki B:n häätötoimenpiteet, varmuuden vuoksi, loppuraskaudessa. Tokihan täälläkin onneksi otetaan strepto-näyte vasta synnärillä, mutta on onneksi myös joitakin keinoja, miten voi saada kehon epäsuotuisaksi strepton kasvualustaksi :)

Myös doulan/doulien kanssa on ollut jo alustavasti puhetta synnytyksestä.

Sieltä se syksy ja synnytyshetkikin tulee, nopeammin kuin mitä luulisikaan ♥

Kuvat ovat vapaasti tulostettavat synnytysaffirmaatiokortit sivulta http://www.trustbreathebirth.com.au/blogdetail/FREE_Printable_Birth_Affirmations