tiistai 25. helmikuuta 2020

Sittenkin raskaana



Olin aika varma menkkojen alkamisesta. Olo oli samanlainen, kuin muilloinkin kierron siinä vaiheessa. Turvotti, alavatsaa juili, ja alaselkäkin otti osansa hormonioloista.

Vaan ei ne menkat sitten alkaneetkaan. Palauduin lasten kanssa reissusta kotiin. Raskaustestejä ei ollut kotona, ovulaatiotestejä vain. Tein saman tien kaksi eri merkkistä. Nekin kun voivat kuulemma näyttää raskauden. Kaksi lähes yhtä vahvaa viivaa. No oho, raskaana! Sittenkin. Seuraavana päivänä haettiin miehen kanssa kaupasta raskaustesti ja plussattiin hääpäivän kunniaksi.

Edelleen elellään alkuraskautta, seitsemättä raskausviikkoa. Lokakuussa laskettu aika. Ensimmäinen viikko plussaamisen jälkeen mieli kävi melkoista vuoristorataa. Oli haastavaa kääntää mieli ymmärtämään, että on oikeasti raskaana. Ja heti plussaamisesta tuli taas se keskenmenon pelko persiiseen.

Semmoinen puristava tunne, että no, kohta tämäkin menee kesken. Ne olivat ne alkuajatukset. Nyt niistä on kuitenkin päästy jo eteenpäin, koska kyllähän mieli käsittelee asiaa. Positiivisella mennään siis eteenpäin, millä muullakaan kannattaisi?

Nyt, kun mieli on jo ehtinyt käsitellä asiaa, tuntuu luontevalta kirjoittaa asiasta. Ja oikeastaan on ehkä vähän tarvekin kirjoittaa, koska tähän liittyy niin paljon ajatuksia. En koe, että "epävarmoilla viikoilla" raskaudesta kertominen muuttaisi mitään. Ehkä vähän päinvastoin. Ilo on suurempi jaettuna, suru pienempi.

Edellisessä raskaudessa jouduin kohtaamaan keskenmenon raskausviikolla 12. Ei elämässä tiedä, mitä tapahtuu.

Koko alkuvuoden olen ajatuksissani mennyt lyhytaikaista sijaisvanhemmuutta eli vastaanottoperhetoimintaa kohti, ja aloitettiin jo siihen valmentava PRIDE-kurssikin. Se kun on ollut ajatuksissa jo vuosia. Asia lykkääntyy nyt joksikin aikaa.

Mulla on kavereita ja tuttuja, joille käynyt juuri näin. Sijaisvanhemmuuskurssi on jo alkanut tai alkamassa, ja sitten pim, oletkin raskaana. Kai se liittyy osaltaan juuri mielen tekemään työhön. Ajatystyö siinä kohtaa jo pitkällä menossa sinne sijaisvanhemmuuden, tai meidän tapauksessa vastaanottoperhetoiminnan suuntaan.

Vaikkakaan en usko, että se on ainoa tekijä. Jokainen kuukausi keskenmenosta on ollut keholleni aikaa kiriä terveyttä ja hyvinvointia kiinni. Kuukausi kuukaudelta mm. kuukautiskiertoni pituus parani (lähtötilanne ennen edellistä raskautta ja keskenmenoakaan ei ollut hyvä, mutta nyt lopulta oli), ja siihen liittyvät kivut ja muut epämukavat tuntemukset vähenivät huomattavasti (minulla on käytössä kasviprogesteronivalmiste).

Myös ferritiini on ollut koko ajan nousussa, laadukkaat vitamiinit käytössä ja niin edelleen.

Oli miten oli, kovasti näyttäisi siltä, että raskaana ollaan. Varhaisultraan on aika varattuna, sitä odotellessa. Olen aina pitänyt varhaisultraa turhana ultrana, ja niin ajattelen edelleenkin. Tällä kertaa sinne kuitenkin mennään, koska kuitenkin keskenmenotausta kolkuttelee takaraivossa itselläni aika vahvasti.


Jokainen lapsi on niin suuri siunaus, ihme. 

Toivotaan, että me saataisiin tämä vauva pitää.



Hyppää mukaan myös Instagramiin @iloelolaura , siellä jaan myös raskaudesta :)

16 kommenttia:

  1. Toivon siunausta raskaudellesi. Lapsi syntyy jos niin kuuluu olla.
    Varhaisultra ei kuitenkaan ehkäise keskenmenoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei tietenkään ehkäise, heh. Ehkä olisin voinut avata asiaa enemmän. Keskenmenotaustan vuoksi itselläni pakostikin tulee aiempaa enemmän ajatuksia tyyliin onko siellä ketään, tai jos on vaikka keskeytynyt keskenmeno jne. Ajatus siitä, että tietää, koska sitten taas tuntuu niin julmalta jos ehtisi olla kuukausitolkulla raskaana, eikä siellä olisikaan ketään/kaikki hyvin jne. Vaikka kuten sanoin, elämässä nyt voi tapahtua mitä vain, ja vasta luin niin surullisesta kohtukuolemasta, jossa vauva kuoli aivan loppuraskaudessa.
      Mutta nää on näitä, pieniä asioita monien joukossa, jolla sitä haluaa tuoda itselleen mielenrauhaa. :)

      Poista
    2. Etsi mielenrauhaa uskostasi, se on sitten aitoa ja kestävää :)

      Poista
    3. Kiitos, kyllä se suurin mielenrauha sieltä tuleekin. Ja siitähän sen lohdun saakin moneen asiaan :) On silti ihan ok myös käydä ultrassa, ei ne poissulje toisiaan.

      Poista
  2. Voi, onnea! Ihana uutinen.
    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
  3. Ihana uutinen, onnittelut ja siunausta! ����
    Jenny / maaltakotoisin.blogspot.com
    En pääse kännykällä kommentoimaan tunnuksillani, siksi anonyymisti

    VastaaPoista
  4. oliko tämä nyt se hetki kun toivotetaan jarrusukkia tai tarrasukkia? :D mulle aikaisemmin vieras termi, jonka opin vauva2019 ryhmässä :D Hurjasti onnea ja tsemppiä ja niitä vauvan kyydissä pitäviä ajatuksia jokatapauksessa! <3

    VastaaPoista
  5. Mitä vitamiineja sulla on käytössä? Mä olen vertailua tehnyt ja joutunen jotakin hommaamaan ruokavalion tueksi huonoihin arvoihin.

    VastaaPoista
  6. Onnea vielä tätäkin kautta! Pitää luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, koska niinhän se kaikkien todennäköisyyksien mukaan menee! Olette mielessä!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea <3 ja lokakuu vielä, syksylle riittää sitten syntymäpäiviä :) t. Anni S.

    VastaaPoista
  8. Oi onnea, ihana uutinen! Olen toivonut tätä uutista sinulta ja ihana lukea se!

    VastaaPoista
  9. Onnea ja siunausta pienen ihmeen matkaan. Rukoilen, että saisitte vauvan syliin asti.<3

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea! Itsellä kanssa eka raskaus päättyi keskenmenoon, sikiö vastasi viikkoja 10 mutta ekassa ultrassa viikolla 12 ei sykettä. Tästä kuitenkin puolitoista kuukautta kerkesi mennä ja kaksoset on nyt masussa viikoilla 24 ���� tsemppiä odotukseen. Tiedän miltä tuo pelko tuntuu, eikä ole itsellä helpottanut vieläkään!

    VastaaPoista