maanantai 27. huhtikuuta 2020

Onko äitiyspakkauksen arvostelu kiittämätöntä? Äitiyspakkaus 2020

Saako äitiyspakkauksen sisällöstä esittää mielipiteitä? Muita, kuin positiivisia sellaisia? Äitiyspakkaushan on "ilmaista" hyvää, johon meillä kaikilla on mahdollisuus. Onko sen arvostelu kiittämättömyyttä?


Mielenkiinnolla aina seurailen keskusteluja äitiyspakkauksesta. Ja aina innolla myös odotan äitiyspakkausta, olin raskaana tai en. Tosin näin raskaana ollessakaan äitiyspakkaus ei sinällään kovasti kosketa, sillä päätimme jo toisen lapsen kohdalla, ettei äitiyspakkaukselle oikeastaan ole tarvetta meillä.

Äitiyspakkaus kustannetaan verorahoilla. Jo senkin takia kiinnostaa, mihin verorahoja käytetään. Tosin tämä nyt ei ole ollenkaan hullumpi käyttökohde niille veroeurosille.

Parina viime vuonna on osassa tuotteissa ollut laatuongelmia, mikä on tietenkin ollut tosi harmillista. Ei yksittäistapauksia, vaan tiettyjen vaatteiden kohdalla odotettua heikompaa laatua. Ne on aina otettu huomioon seuraavaa pakkausta suunnitellessa, ettei sama pääsisi toistumaan.

Oma kokemus äitiyspakkauksesta


Ensimmäisen lapsen kohdalla otettiin äitiyspakkaus. Niinkuin suurin osa tekee esikoisen kohdalla. Ajattelin, että kaikkia vaatteita ja tarvikkeita varmaan käytetään, vaikka kaikki eivät mieluisia olleetkaan. Aluksi vierastin mm. makuupussia kovasti sen värin vuoksi (vuoden 2015 pakkaus). Nykyään tykkään siitä, se oli käytössä toisellakin lapsella, ja tulee varmasti käyttöön seuraavallakin.

Kaikkiin vaatteisiin oma silmä ei tottunut, eikä sen puoleen miehenkään silmä. Lähes kaikkea kokeiltiin vauvalla kyllä. Ehkä oltiin totuttu jo tyttömäisempiin vaatteisiin? Osa pakkauksen vaatteista vaikutti oudon mallisilta, osa epäkäytönnölliseltä ja niin edelleen.

Käyttöön jäivät toppahaalari, villahaalari, tumput ja töppöset, pikkutarvikkeet, huppupyyhe, kestovaippa, peitto ja lakanat. Ja se makuupussi. Sisävaatteet laitettiin eteenpäin. Myös valkoiset bodyt ja yöpuku taisivat meille jäädä, muistelisin.


Vuoden 2015 äitiyspakkaus. Tuo toppahaalari on edelleen ihana! On luonnossa mielestäni enemmän turkoosi, kuin vaaleansininen.


Äitiyspakkaus poikamainen?


Tämän vuoden pakkausta ihastelin heti, kun se julkaistiin (ylin kuva). Oma ajatus pakkauksesta oli, että jos odottaisimme esikoista, ja hän olisi poika, pakkauksesta tulisi varmasti paljon käyttöön. Näin olen tosin tainnut ajatella jokaisesta äitiyspakkauksesta. Potkuhousuja tuskin siltikään osattaisiin käytää.

Sinälläänhän vuoden 2020 äitiyspakkauksen värimaailma on melko neutraali. Mutta juuri se, että oma maku vauvanvaatteissa ei ole mallia neutraali. Kyllä, tytöillä nautin niin kaikista söpöistä hepenistä, ettei suurin osa tulisi käyttöön lopulta. Pojilla, no, kukapa tietää? Sellaisia meillä ei ole vielä ollut itsellä.

Nykyaikana monen mielestä ajatus tyttöjen ja poikien vaatteista on vanhanaikainen. Ajattelen, että kaikki värit ovat yhteisiä, mutta makuja on monia. On myös meitä, jotka lämpenemme perinteiselle vaatejaottelulle ja löydämme helpoiten etsimämme kaupasta näin. Eikä se siltikään tarkoita, että lapset sullottaisiin tiettyyn muottiin, eikä heidän mieltymyksiä kuunneltaisi :)

Tällä hetkellä meillä on pieniä pinkkejä prinsessoja. Saa nähdä, mihin suuntaan väri- ja vaatemieltymyksen kulkevat. Vauva ei juuri esitä mieltymyksiä vaatteidensa ulkonäöstä, siksipä se onkin paras aika, kun saa pukea lapsen mihin haluaa. Puolitoistavuotiaallakin kun saattaa olla jo kovasti mielipidettä vaatteistaan, huomattu on.

Saako arvostella?


Mutta se arvostelu, onko se kiittämätöntä? Ajattelen, että se riippuu, miten sen tekee. Voihan vaikka todeta, että ei ole meidän makuun, ja ottaa sen sijaan tarjotun 170€. Eihän äitiyspakkaus voi mitenkään osua kaikkien makuun, eikä sen tarvitsekaan. Miksi se olisi kiittämättömyyttä? Mielestäni se kertoo enemmänkin hyvinvointielämästä. Kun voi valita, valitaan tietenkin mieluummin mieleisiä. Ei sen kummempaa. Ei kiittämätöntä.

Minä ainakin otan kiitollisena vastaaan tuon äitiysavustuksen rahana ja mietin, mitä tarvitaan seuraavaa vauvaa varten. No, ainakin jokunen sisävaate, jos vauva olisi poika. Suurin osa vauvatavarasta meiltä taitaa löytyä jo, vaatehuoneen nurkista, varastosta ja isovanhempien luota jemmoista.


Ensimmäisessä kuvassa vuoden 2020 äitiyspakkaus. Molemmat kuvat Kelan sivulta.

2 kommenttia:

  1. Olipa kivoja pohdintoja ! Oon samaa mieltä sun kanssa. Tällaista mahdollisuutta saati vaihtoehtoa ei oo monissa maissa, niin itse koen julkisen valittamisen vähän ikävänä...
    -Amalia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juuri tuo, mietintää kun voi tehdä monella tapaa, vaikka pakkaus ei olisikaan omaan makuun. Nämä etuudet on tärkeitä käden ojennuksia lapsiperheille, mutta pidän arvokkaana myös sitä, että voi valita omien tarpeidensa mukaan, pakkauksen tai rahan :)

      Poista