 |
Kotisynnytyspäivän mietteitä, osa 3. Onneksi vauva syntyi kotona -osan löydät täältä, Synnytystiimi synnytyksessä eli osa 2 tässä.
Tykkään tästä kuvasta tosi paljon. Istukka on irronnut, siksi myös verta, ihan tavanomainen määrä. Musta jotenkin tosi kaunista, kuinka veri on levinnyt ja oleilee vedessä. Istukka, ruusut ja veri. Ja me vauvan kanssa. Älä siis säikähdä verta, kaikki on enemmän kuin hyvin.
Olen tässä melko väsähtäneen, seisahtuneen näköinen. Ja saahan sitä synnytyksen jälkeen ollakin, melkoinen koitos on takanapäin.
Ei ole enää kiire minnekään, vauva on täällä, sylissä!
Paitsi että esikoisen synnytettyäni tässä kohtaa oli kiireen tuntua. Miksi, vaikka kaikki oli hyvin? Niin minulla kuin vauvallakin oli asiat kohdillaan, mutta sairaalakulttuuri pukkasi asioita eteenpäin vauhdilla.
Sairaalassa usein on "kiire", vaikka oikeasti voisi ottaa ihan rauhassa vaan. Asioita pukataan eteenpäin tehokkaasti, vielä jälkeisvaiheessakin. Saadaan synnytys "pakettiin", huone siivotuksi ja seuraava konkkaronkka synnytyssaliin.
Tästä me sairaalassa jouduttiin sanaharkkaan esikoisen aikaan kakkoskätilön kanssa, kun me ei mentykään sen mukaan, miten heillä sairaalassa oli totuttu tekemään, vaan päätettiin toisin. Oikeastihan me äidit, perheet voidaan sairaalassakin päättää monesta, synnytys on meidän.
Siellä se vaan on vaikeampaa, se oman äänen esille tuominen, koska on paljon, paljon asioita, joita on totuttu tekemään sairaalassa tietyllä tapaa. Koneisto jyllää ja niin edelleen.
Ja sitten nämä ovat vielä joka sairaalassa vähän eri juttunsa Suomessakin. Puhumattakaan kätilölotosta, että minkälainen ihminen sattuu paikalle. Siitäkin riippuu moni asia synnytyksessä. Vähän liian moni. Vaikka ihanaahan se silloin on, kun paikalle sattuu juuri se kätilö, joka kannustaa ja tukee, sen sijaan että päättäisi puolesta, vähättelisi tai ylikävelisi, tekisi toimenpiteitä ilman lupaa jne.
Se istukan odotuksen hääräily esikoisen synnytyksestä jäi jotenkin mieleen, koska minulla itselläni sitten toisessa synnytyksessäni oli se sama "kiire" istukan kanssa, vaikka kellään muulla mitään kiirettä ei ollut. En osannut rauhoittua tuon aiemman muiston vuoksi, vaan halusin tavallaan hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä.
Sairaalassa usein vauhditetaan istukan tuloa mm. oksitosiinipiikillä. Se laitetaan usein reiteen, vähän kysymättä, tai sitten se voi myös mennä suoraan suoneen, jos olet oksitosiinitipassa synnytyksen aikana. Tarkoituksena vauhdittaa istukan tuloa ja ehkäistä suurempia verenvuotoja.
Runsaampi verenvuoto ei ole kuitenkaan mikään vakiojuttu synnytyksessä, saati rutiininomainen vauhdittaminen tarpeellista.
Minullakin istukka ensimmäisessä synnytyksesä tuli hyvin nopeasti, oksitosiinipiikki ei olisi ehtinyt edes vaikuttamaan enää asiaan. Silti sitä oltiin pistämässä omine lupineen, vaikka kroppani oli toiminut oikein mallikkaasti synnytyksessäkin, ei siis ollut mitään siihen viittaavaa, etteikö se saisi hoidettua vielä yhden istukankin.
Tästä asiasta minulle jäi se kiireen tuntu mieleen. Kiirekiirekiire, ja vasta sitten voi hengähtää. Oikeastihan istukkaa on kyllä aikaa odotella, jos ei mitään ylimääräistä verenvutoa ole.
Ajattelen, että edellisistä synnytyksistä pitää aina ottaa jotain opiksi seuraavaan synnytykseen. Tämä istukka-asia olikin itselläni yksi niistä, rauhallinen synnytyksen jälkeinen aika istukkaa odotellen. Ei häslinkiä. Tällä kertaa kenelläkään ei ollut kiire, ei minullakaan.
Istukka odoteltiin altaaseen, ja se olikin tosi toimiva setti. Itsehän aluksi luulin, että olin tyyliin revennyt pahasti, koska oli kauhea paine persuksissa, mutta se olikin se istukka joka oli tuloillaan, ja sitten se tunne hellitti.
Minä, vauva ja istukka kulhossaan pötköteltiin sitten hyvän aikaa sohvalla. Napanuoraahan ei tarvitsisi katkoa heti, se on niitä sairaalan juttuja. Voi rauhassa antaa aikaa, vauva hyötyy tästä lempeydestä ja siitä, että saa istukasta kaiken omansa.
