Väliliha ja "suomalainen ote"

Jälleen uusi synnytyksiin liittyvä artikkeli, jolle täytyy muutama ajatus suoda. Aihe on tälläkin kertaa kirvoittanut jonkun verran some-keskusteluja ja erilaisia mielipiteitä.

On ihanaa, että synnytysasiat ovat esillä, mutta kurjaa on se, että faktat ja fiktiot sekoittuvat toisiinsa niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. 

Lyhyesti:

Hesarissa kirjoitettiin suomalaisesta kätilö & synnytyslääkäri -pariskunnasta, joka kouluttaa ympäri Pohjoismaita kätilöitä ja synnytyslääkäreitä välilihan tukemisesta synnytyksessä. Välilihaa tuetaan käsin, ja otetta on kutsuttukin nimellä "suomalainen ote".

Artikkelissa kerrotaan kätilöiden aktiivisuuden olevan tärkeä tekijä pahojen repeytymien vähenemisessä. Kertovat myös puoli-istuvan asennon/kylkimakuun olevan optimaalisimmat asennot ponnistaessa, koska silloin kätilö näkisi välilihan ja voisi sitä tukea. Veteen synnyttämistä he eivät suositelleet, koska silloin kätilö ei voi tukea välilihaa. He varoittavat myös "luomusynnytystrendistä", joka heidän mukaansa vähättelee kätilöitä, ja tekstistä voi ymmärtää heidän selittävän sillä myös vakavampien repeämien tuloa. Myös synnyttäjien halu synnyttää "kummallisissa asennoissa" mainittu, ja sitä ihmetelty. Tekstistä saa myös episiotomiaa, välilihan leikkausta yleisesti suosittelevan käsityksen.

Pariskunta kertoo, että ruotsissa 95% synnyttäjistä kirjaa toiveekseen vakavien synnytysvaurioiden välttämisen (no kukapa ei?). Heidän mielestään kätilöiden ja lääkärien koulutuksen avulla nämä vauriot on mahdollista välttää. Lähde Helsingin Sanomat

Kuva Pixabay

Ihan kiva, mutta...

Tosiaankin, niitä asiavirheitä on useampi! Tai ehkä lähinnä vanhentunutta tietoa. Ponnistusasento, välilihan leikkaus, repeämät, luomusynnytystrendi, vesisynnytys.. Hirmuinen lista! Ihan pakko kommentoida lyhyesti useampaa. 

Repeämien väheneminen. Repeämien väheneminen on huippu juttu, hyvä, ja uskonkin välilihan tukemisen olevan iso tekijä, niissä synnytyksissä, joissa käytetään paljon puudutteita. Mutta koko kunniaa siitä ei voi ottaa, kun kuitenkin ponnistusasento, ohjattu ponnistus vs. kehoa kuunnellen toteutettu ponnistus, lääkkeet yms vaikuttavat asiaan. 

Ponnistusasento. On ristiriitaista kannustaa puoli-istuvaan ponnistusasentoon ja markkinoida sitä kätilön hyvällä näköalalla välilihan tukemista ajatellen, kun samalla asento on synnyttäjän fysiikkaa JA välilihaa ajatellen juurikin se epäedullisin asento. 

Välilihan leikkaus. Rutiiniepisiotomia ei vähennä välilihan vaurioita, eikä estä pahojenkaan repeämien syntymistä, sillä leikkaushaavakin voi revetä. Fakta taas on, että luonnollinen repeämä paranee yleensä paremmin kuin episiotomia.  Toki joissain tilanteissa episiotomia on paikallaan, mutta tekstistä saa käsityksen, että näin olisi usein.

Repeämät & kätilön hands off -rooli. Kyllä, nämä ovat paljoltikin yhteydessä toisiinsa, JOS synnyttäjää ponnistutetaan naama punaisena -tekniikalla, eikä sitä välilihaa tueta niin tietenkään siitä ei hyvää seuraa. Mutta jo ihan lähtökohtaisesti tämä apinanraivolla ponnistaminen ei tee kenellekään hyvää. 

"Kätilö hoiti synnytyksen alusta loppuun asti." Elin tähän asti siinä käsityksessä, että nainen synnyttää ja kätilö avustaa. Tekstissä myös todettiin "luomusynnyttäjien" vähättelevän kätilön roolia, what? Kyllähän näissä "luomusynnytyksissäkin" (mielestäni ei mikään hyvä sana, mutta tekstissä tätä käytetty) kätilön rooli on tärkeä, vaikkakin sivustaseuraajana. Kyseisissä synnytyksissä ei tarvita niin paljoa synnytyksen kulkuun puuttumista, kuin mitä keskiverrosti. Eihän se silti ole kätilön roolin vähättelyä.

Luomusynnytystrendi. Mitenhän tämä nyt sitten lisäisi repeämisriskiä, kuten tekstissä on annettu ymmärtää? Ja hohhoijaa, taas tuo trendi-sanan käyttö. 

Rutiininomainen vauvan ohjailu synnytyskanavassa voi olla vauvalle haitallista. Etenkin vauvan niska ja kaula ovat näissä tilanteissa kovilla. Nämä tilanteet lisäävät mahdollisuutta imetysongelmiin, kuten esimerkiksi imukuppisynnytyksetkin. Syynä herkkä ja kivulias hartian- ja kaulanseutu. 

Vesisynnytys. Veteen synnyttäessä vesi tukee välilihaa, ja se on ihan tutkittuun tietoon perustuvaa. Myös kudokset joustavat paremmin, kun lämmin vesi on pehmittänyt niitä. Välilihan käsin tukemista ei silloin tarvita. Veteen upottautuminen ei ole yhteydessä peräaukon sulkijalihasrepeämiin. 

Mikä artikkelissa sitten oli faktaa?

Se, että synnytys on kätilön ja synnyttäjän yhteistyötä. Toivottavasti aina niin olisi! 

Se, että välilihan suojeleminen on tärkeää. (Sen suojeleminen on sitä tärkeämpää, mitä puudutetumpi synnyttäjä on. Puudutettu synnyttäjä tarvitsee useimmiten aktiivista ohjaamista ponnistamiseen, sekä välilihan tukemista, koska äiti ei tunne vauvan liikkeitä ja välilihan venymistä niin hyvin.)

Kätilön apu synnytyksessä on ihan kultaa. Synnytysosastoilta löytyy aivan ihania, sydämellään ja ammattitaidolla työtä tekeviä kätilöitä. Mutta tosiaan, on suorastaan vaarallista, että faktoja sekoitetaan tällä tavalla. Onko tässä oikeasti toimittaja ymmärtänyt jotain väärin, vai ovatko haastatellut ihmiset oikeasti vastanneet näin? Olisi mielenkiintoista tietää, koska artikkeli antaa kyseenalaisen kuvan henkilöiden asenteesta synnyttäjiin. Niin ja sitten vielä kaikki uusimmat synnytyksiin liittyvät suositukset ja tutkimukset, eikö niitä tarvitse huomioida.. 

Artikkeli on aika hyvä esimerkki siitä, kuinka maassamme synnytyksiin liittyvät käytännöt, ja synnytyshenkilökunnan näkemykset vaihtelevat todella hurjasti. 

Ajatuksia? Muita hassuja juttuja artikkelissa?

Lisää aiheesta

Ajatuksia synnytyksen somekohuista

Synnytysten kaikenkirjavat käytännöt

Kuiva vauva - ajatuksia atooppisesta ihosta

Meidän vauva on kuiva tyyppi. Iho on korppukuiva monesta kohtaa. Helpompi olisikin luetella ne paikat, jotka eivät kuivia ole. Esikoinen ei ollut tuommoinen kuiva pallero, ainakaan noissa mittasuhteissa. Tämäkin on siis uusi ulottuvuus, johon saa tutustua lapsen myötä.

Rasvaamista rasvaamista. Vauva myös rapsuttelee itseään, mahasta ja otsalta. Tuntuuhan se varmasti kurjalta, kuiva nahka.

Vauva on täysimetyksellä edelleen, ja selvästi esimerkiksi vehnä helauttaa toisen posken iloisen punaiseksi ja kuivaksi. Saa nähdä, onko jotain muitakin ruoka-aineita, jotka oireita aiheuttavat.

Jostainhan nämä tällaiset aina johtuvat. Kehossa kaikki ei toimi optimaalisesti, kun tuollaista pukkaa. Vääriä ruoka-aineita, puuttuvia sisäisiä rasvoja, vitamiinibalanssi epäkunnossa? Tai sitten jotain ihan muuta.

Täällä odotellaankin tällä hetkellä vauvan mahan toimimista, jotta voin lähetellä hänen kakkanäytteensä msas-analysoitavaksi. Jotkut sanovat hippijutuiksi, minä taas olen kuullut paljon positiivisia kokemuksia. Eikä mua hippijutut haitanne ;) Jospa sitten olisi taas hiukan viisaampi asiassa? Sen lisäksi, että harmittaa vauvan puolesta, on tämä kuitenkin myös ihan mielenkiintoista hommaa.

Niin ja sitten se sheavoi! Siitä sainkin vinkin, että se voisi olla hyvä voide vaivaan. Kiitos vinkistä! Luonnonkosmetiikkaa meillä käytetään muutenkin, mutta sheavoita ei ollut meillä taas hetkeen ollutkaan.

Palaillaan asian tiimoilta, lisää vinkkejä ja kokemuksia asiasta saapi jakaa! :)

Meillä asuu Pikkuäiti - roolimallina lapselle

Viime päivien ihanat hetket esikoisen kanssa, sekä huominen naistenpäivä kirvoittavat itseltä vähän väliä ajatuksia siitä, millaisena roolimallina sitä on omalle lapselleen. Toki jokainen lapsi (ja äiti!) on yksilönsä, mutta fakta on, että joka ikinen lapsonen peilaa myös asioita niistä tutuista ihmisistä. 

Lapseni peilaa minusta kaikkea. Ihan häpeilemättä, niin hyvät kuin huonotkin asiat. Sanat, teot, mieltymykset, kaiken. Lapsi lukee kuin avointa kirjaa, ja ymmärtää paljon enemmän kuin mitä luulisi. Tai toivoisi! Että juu, ei paineita!

Onneksi siinäkin riittää, että on itsensä. Ja toki pakostikin pientä kasvamista tapahtuu äidinkin osalta, kun on osattava ottaa vastuu omasta käytöksestään ihan uudella tavalla. Ja siltikin saa olla keskeneräinen.

Minkälaista naisen mallia minä näytän tyttärilleni? Toivottavasti rohkeaa ja lämminsydämistä sellaista. Sellaista, joka osaisi kannustaa kurkottamaan vaikka sinne tähtiin saakka, tukemalla lasta hänen tarvitsemin tavoin. Sellaista, joka myös näiden alati elävien sukupuolikäsityksien keskellä haluaa vaalia naiseuttaan, ja jakaa naiseuden iloa myös omille tyttärilleen.

Huomenna me perheen naiset haetaan itsellemme kukkia, leivotaan suklaakakku ja nautitaan päivästä kera muutaman ystävän. Nautitaan siitä, että ollaan naisia.

Ihanaa naistenpäivää, naiseuden iloa! 

Suolioireinen lapsi ja osteopatia

Esikoisemme on pienen ikänsä ollut suolioireinen lapsonen. Tai "oli" voisi kenties olla parempi aikamuoto asiaan. Kirjoitan nyt tähän alle pienimuotoisen romaanin meidän perheen kokemuksesta suolioireisen lapsen kanssa.

Esikoisen alkutaival

Kaksi ja puoli vuotta sitten meidän esikoinen oli pieni vastasyntynyt vauva.Tämä kyseinen vauveli oli ihan alusta asti tosi kova pulauttelemaan. No, vauvat vaan pulauttelee, ajattelin. Ja esikoinen kun oli, niin ei ollut vertailukohtaa mihin verrata vauvaa, joka saattoi pulauttaa kaaressa hartaudella tankkaamansa maitomäärät. Ja sitä pulauttelua oli isot määrät aina, ei mitään suupielestä valuvia pikkutippoja. Harsoja ostelinkin lisää jossain vaiheessa, kun ne olivat kovassa käytössä koko ajan. Ja toki vaatteitakin vaihdeltiin useamman kerran päivässä. 

Neuvolan ajatus puklailuun oli vain "syötä harvemmin, ehkä se lopettaa pulauttelun".. tai sitten ei. 

Mahakivut

No ei siinä mitään, eleltiin tavallista arkea puklailevan vauvan kanssa. Kunnes sitten jossain vaiheessa mukaan astuivat mahakivut. Hän taisi olla silloin noin neljän kuukauden ikäinen pikkutyyppi, joka itkeskeli öisin. Itku oli selvää kipuitkua, ja hän heräili 10-20 kertaa yössä itkemään. Mitä ihmettä, mikä sillä oikein on?, oli oma ajatukseni. Aika lailla samoihin aikoihin myös vauvan kakkaamisväli oli pidentynyt, ja hänelle ilmaantunut myös jonkin verran ihottumaa, etenkin toiseen poskeen ja pakaraan.

Imetysdieetti

Liityin facebookissa imetysdieettaajien ryhmään, josta sain tietoa, miten muiden vauvat oireilivat ja mikä tilanteeseen voisi auttaa. Ryhdyin pitämään ruokapäiväkirjaa, jonka perusteella meidän vauva oireili maidon kautta ainakin lehmänmaidolle, gluteeniviljoille, maissille, naudalle, kanalle, kananmunalle.. Hiphei. Dieettaamalla oireet vähenivät kuitenkin todella huomattavasti, joten sillä mentiin.

Neuvolan kanta dieettaamiseen oli yllättäen kannustava. Terveydenhoitaja kehui, kuinka olen nähnyt vaivaa lapseni eteen, ja sanoi vielä, että hihkaise vain, jos tuntuu siltä, että haluaisin allergiatesteihin, niihin kyllä pääsisi. Toki kertoi myös senkin, että niin pienillä lapsilla testeissä ei välttämättä näkyisi mitään, jos ei kyse ole allergioista, vaan suolistoon liittyvistä asioista. Eli jatkoin imetysdieettiä.

Jossain vaiheessa sain maissin ja munan takaisin ruokavalioon, ja pikkuhiljaa muutakin. Lapsi oli jo reilusti yli vuodenikäinen ja alkoi itse syömään suurempia määriä muuta ruokaa. Yhteensä imetysdieetillä olin vajaan vuoden ajan.

Perus-posket, kun söi vääriä juttuja.

Imetyksen loppuminen

Imetys loppui esikoisen kohdalla 1v8kk iässä. Lapsella itsellään oli yhäkin poissa ruokavaliosta nauta, kana sekä maitotuotteet tavallista juustoa ja voita lukuunottamatta. Rajoittavaa juu, mutta eipä kotioloissa juurikaan vaikuttanut ruoanlaittoon, kun oli tottunut asiaan, eikä lehmänmaitoa meillä muutenkaan juomalla juoda.

Välillä kokeiltiin varovaisesti ruoka-aineita, josko joku olisi jo sopinut, mutta ei. Muutama vahinkoaltistuskin joukkoon mahtui. Parhaiten mieleen on jäänyt yksi altistus, jonka seurauksena lapsi itki kipua kaksi yötä, heräten aivan liian monta kertaa yössä sydäntä raastavaan kipuitkuun.

Osteopaatti

Odotin meidän kuopusta, ja kävin itse raskausaikana osteopaatilla. Vakuutuin juuri kyseisen osteopaatin osaamisesta, ja  päätinkin sitten, että synnytyksen jälkeen itseni ja vauvan lisäksi myös esikoinen pääsisi osteopaatin käsittelyyn. Esikoinen oli käynyt kerran vastasyntyneenä osteopaatilla toisaalla, kun asuimme vielä toisessa kaupungissa.

Toki jo hänen vauvavuoden aikana olin muualta kuullut useampaan otteeseen, että lasta voisi myös tällaisten oireiden vuoksi käyttää osteopaatilla, mutta en jotenkin silloin vielä ottanut niin tosissaan tuota asiaa. Tai oikeastaan en osannut ajatella, että kuinka siitä osteopaatista voisi olla siihenkin asiaan apua. Ajattelin vain, että sillä nyt on vaan tosi epäkypsä suolisto, ja että kyllä se siitä pikkuhiljaa menisi parempaan suuntaan.

No, me perheen naisihmiset sitten mentiin osteopaatille. Minä ja vauva oltiin hyvässä hapessa, ihana osteopaatti-setä kehuikin, että minulla oli harvinaisen vähän mitään häikkää, ollakseni juuri synnyttänyt! Jes.

Mutta sitten se esikoinen. Oi ja voi. En edes muista, mitä kaikkea jumia ja ongelmaa osteopaatti luetteli kropassa olevan. Selitti tarkasti jokaisen, ja sanoi lopuksi, ettei yhtään ihmettele lapseni oireilua. Voi mun pientä lapsiraukkaa! Harmitti, etten ollut tullut vieneeksi lasta jo paljon aiemmin, mutta olin myös iloinen, että nyt tilanne voisi mahdollisesti muuttua.

Kuinkas sitten kävikään?

En olettanut muutosta vielä yhdeltä käynniltä, tai yhdessä yössa tapahtuvaksi, eikä niin käynytkään. Lapsi taisi käydä kolme-neljä kertaa, jonka jälkeen ryhdyttiin varovaisesti, hyvin epäilevin mielin kokeilemaan taas ruoka-aineita.

Aloitettiin luomuviilillä, varovaisesti parilla lusikallisella. Altistumisesta etenkin pari seuraavaa yötä ovat olleet aina kriittisiä, joten jännitti kyllä! Varsinaisesti ne kipuitkuyöt ei ole mitään ihaninta aikaa kenellekään.. Oltiin ihan ihmeissämme, kun mitään ei ilmennyt. Ei kuitenkaan vielä uskaltanut toivoa sen kummemmin, vaan sovittiin miehen kanssa, että testaillaan taas seuraavana viikonloppuna. Silloinkaan ei tullut oireita, joten sillä tiellä ollaan edelleen.

Joko nyt saa tuulettaa?! Tapahtuneesta on jo useampi viikko. Olen edelleen ihan ihmeissäni, kun asiat kääntyivät näin. Helpottunut, mutta vähän myös pöllämystynyt. En ollut ajatellut, että näin voisi käydä. Meidän tyyppi pystyy syömään kaikkea! Mitä vaan!

Mun onnellinen lapsonen on lähiaikoina kertonut usein, että Antero-setä on hoitanut häntä, joten hänen masu ei tule kipeäksi lehmänmaidosta ♥♥ Ja hei, kyseinen ipana on myös saanut nyt elämänsä ensimmäisen jäätelön ja Kinder-munan! Oi onneaaaaa ♥

Onko teillä ollut oireilevia lapsia? Mistä olette löytäneet apua asiaan? Myös hyvät osteopaattikokemukset saa jakaa! 

Mikä osteopatia? Wikipedia kertoo osteopatian olevan  "manuaalinen hoitomuoto, jonka tarkoituksena on kehon rakenteellisten ja toiminnallisten häiriö- ja kiputilojen tutkiminen, hoito ja ennaltaehkäisy. Osteopaatti on erikoistunut käyttämään mm. nivelten artikulaatio- ja manipulaatiotekniikoita sekä pehmytkudostekniikoita. Osteopaatti on Suomessa Valviran rekisteröimä terveydenhuollon ammattihenkilö."

Tuhoamisvimma

Ah mitä ihanaa vaihetta meillä eletäänkään tällä hetkellä! Kaksi ja puolivuotiaalla lapsosella on kova tarve kokeilla kaikkea, testata tavaroita ja sitä mihin kaikkeen niillä pystyykään. Tai toisin sanoen tuhota leluja ja kokeilla rajoja. 

Tällä hetkellä pienen kotivandaalin tuholistalla on jo kynäilty matto, muutama revitty kirja, nukkekodin nojatuoli, yksi pelilaatikko, väritetty leikkikeittiön kaappi ja työpöytä, johon myös oli vähän kynää kokeiltu.

Kiva lista jo, ja apua, ihan varmasti tuo lista vielä kasvaa! Ei tiedä oikein, että itkisikö vai nauraisiko noille tuon pikkutinttanan toilailuille. Saa nähdä, kuinka pitkä tuosta listasta vielä tuleekaan. Auts. Kiinnostus ei ole tähän mennessä kohdistunut koskaan ns. aikuisten tavaroihin, mutta varmuuden vuoksi meidän lautapelit ja muut on nostettu ylemmäs. Koska silmä kun välttää sekunniksikin, niin yllätyksiä voi olla luvassa :D 

En usko, että pahantahtoisuudesta on kyse, vaan pelkästä kokeilunhalusta, uteliaisuudesta. Ja juu, ehkä vähän rajojen kokeilemisesta myös.

Mattoonhan olen itsekin piirrellyt pienenä, mutta tuommoisesta tuhoamisvimmasta en ole kuullut itselläni olleen. Ja hei, ne mun lapsuuden Puppe-kirjatkin ovat luukkuineen vielä tallessa (toistaiseksi..), niin en ainakaan sitten niihin ole tällaisia taitoja testaillut pienenä.

Muistan omasta lapsuudesta parturoineeni kerran Trolli-peikon tukan, jonka jälkeen itkin kaljua peikkoa. Kukaan ei ollut kertonut, ettei peikko-raasuilla tukka kasva! Omaa tukkaa sen sijaan en tietääkseni leikellyt, mutta se itseäni eniten hirvittää oman lapsen kohdalta, että koskahan niitä saksia mahdetaan kokeillaan omaan päähän..

Onkos muilla eletty tällaista ihanaa vaihetta? Millaisia tuhotöitä teillä on tapahtunut?