tiistai 13. helmikuuta 2018

Kotiäitiarjen top-10




Kotiäitiarki. Parastahan siinä tietenkin on lapsen kanssa oleminen, arjen jakaminen ja oman rakkaudenhedelmän kasvun ja hauskojen juttujen näkeminen. Mutta kun niitä ei lasketa, niin mitkä on ne muut parhaat jutut? Koska niitäkin on vaikka mitä! Tässäpä tämän hetken parhaita paloja.



Kotiäitiarjen top-10 



1. Rauhalliset aamut. Voi syödä aamupalaa kello 10, keskellä viikkoa. Kotikalsareissa, tietenkin. 

2. Ei ole pakko poistua kotoa, jos ei nyt vain satu huvittamaan, tai on ankea sää. Tai vaikka huono hiuspäivä. 

3. Jos nyt kuitenkin haluaa poistua kotoa, niin voi toteuttaa ex-tempore ideoita. Ihan vaan, koska voi. Ja jos perheessä ei ole vielä eskari- tai kouluikäisiä, voi reissussa olla keskellä viikkoakin, päiväkausia.

4. Superkehittyneet taidot ihan uusissa jutuissa, ja niiden käyttö arjessa. Lattialla olevien tavaroiden väistelyssä ja sotkun huomiotta jättämisessä alkaa olla jo etevyys huipussaan. Ja imurointikin onnistuu, vaikka lattialla olisi kuinka paljon roinaa tahansa. Kuka olisi uskonut ihan muutama hassu vuosi sitten!

5. Vähemmän stressiä. Itsellä ainakin töissä ollessa on usein kiireen poikasta, stressiä pukkaa kun on paljon asioita tapahtumassa yhtä aikaa, ja vähintään yhtä monta asiaa tehtävälistalla. Ja kyllä niitä työasioita tuo päässään kotiin tahtomattaan. Kotiäitiarjessa asiat ei onneksi ole niin justiinsa, vaikka toki paljon kaikkea tapahtuu yhäkin yhtä aikaa. No stress.

6. On aikaa kierrellä kirppareita, metsästää lapsille tarvittavia seuraavia vaatekokoja edullisesti, eikä hätäkädessä kalliilla silloin, kun on tarve justnytheti. Niin ja juu, kaupoissa ei ole muutenkaan ruuhkaa päiväsaikaan. Eläkeläiset ja kotiäidit sulassa sovussa.

7. Uudet tuttavuudet ja ystävät itselle, lapsen ja äitilapsijuttujen myötä. Näistä on kyllä ihan erityisen onnellinen. En mä ollut osannut ajatella, että aikuisiällä saisi näin paljon uusia ihmisiä elämäänsä!

8. Voi pitkittää sängystä nousemista, ja halitella ipanoiden kanssa peiton alla, ehkä jopa kirjoja yhdessä lukien ♥ 

9. Päikkärit! Omat päikkärit on välillä mahdolliset keskellä päivää. Luksushetkiä!

10. Oman ajan arvostus on noussut ihan tappiinsa. Sitä ihan melkein suunnittelee, että sitten kun on se oma hetki, niin mihin sen haluaa käyttää, sillä onhan se ihan kullanarvoista!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti