torstai 22. maaliskuuta 2018

Kolme hyvää




Elämän hyvien asioiden haaste on kierrellyt ympäri blogimaailmaa. Iloisia asioita on aina kiva lukea. Miekin sain haasteen Minnalta Harmaa ja muu iloiset värit -blogista, joten tässäpä tulee!




Kolme hyvää asiaa päivässäni


Aamupäiväinen rupattelutuokio hyvässä seurassa lasten leikkiessä. Jäi hyvä mieli. Kiitos siitä!

Valmis lounas. On ihanaa, kun ei aamupäivällä tarvitse rueta kokkailemaan, vaan voi vain lämmittää edellisen päivän ruoan. Jää enemmän aikaa muulle puuhailulle. Täytyisi suunnitella ruokahommat aina niin, että iltaruokaa jäisi myös seuraavan päivän lounaalle.

Olin ihan supertehokas tänään! Voin ihan onnitella itseäni. On siivoiltu ja jumppailtu ja vaikka mitä. Hyvä minä!



Kolme hyvää asiaa minussa


Innostun helposti uusista asioista. Olen selvästi enemmän toteuttaja, kuin suunnittelija, ja tykkäänkin siitä, kun on joku missio, jota kohti edetä.

Mulla on myös tosi hauskat jutut, tietenkin.. Oma päänsisäinen liikehdintä on viihdyttävää, vaikkei ulosanti aina ole se parhain :D

Olen kovasti positiiviseen taipuvainen, tai ainakin ajan itseäni aina siihen suuntaan. Koitan etsiä elämästä niitä hyviä asioita ja vaalia niitä.




Kolme hyvää asiaa elämässäni


No ylläri, perhe ja muut rakkaat ihmiset. Ihania tyyppejä, joiden kanssa saa jakaa elämää ja päiviään. 

Usko. Kaiken kantava voima niin myrskyissä kuin tyynellä säälläkin.

Terveys. Perusterveyden lisäksi ollaan oltu onnekkaita myös siinä, että ollaan saatu olla terveinä kaikkien pöpöjen keskellä, pieniä nuhailuja lukuunottamatta. Nähdään paljon eri ihmisiä viikon aikana, joten olisi kyllä monenmonta mahdollisuutta kotiin tuliaisia tuoda.



Kolme hyvää asiaa tänä vuonna


Arki. Arki on ihanan leppoisaa ja oman näköistä. Tai no itselleni se on ehkä myös vähän asennekysymys, ja koitan tehdä perusarjesta kivaa, mukavaa ja mieluista. Toisinaan arki on vielä aika hauskaakin, etenkin esikoisen toilailut tällä hetkellä. Niiden seuraaminen on tosi viihdyttävää. Lasten kasvamisen seuraaminen nyt ylipäätänsä toki on tosi hienoa. Arkeen kuuluu myös ystäviä, tuttavia, jotka ovat myös tärkeitä ja nostattavat sitä arkea.

Synnytysjutut. Tämä on kai harrastukseni aika monellakin tapaa. Keskusteluiltojen pitäminen jatkuu, niistä tykkään. Synnytyskulttuuria viedään koko ajan eteenpäin, ja Lappeenrannassakin syntyi juuri ensimmäinen vauva veteen synnärillä, sattuipa olemaan vielä erään ystäväni vauva :) Muutama muukin synnytyksiin liittyvä asia mielen päällä, joista toivottavasti kuullaan vielä tänä vuonna!

Haaveilu. Olen antanut lähiaikoina itselleni luvan haaveilla ihan aktiivisesti, ja ehkä myös tavoitteellisestikin. Monta ihanaa haavetta, joista jatkan haaveilua :) Ja uskon niiden toteutumiseen, vaikka aikataulu tosin jää nähtäväksi!




Kolme hyvää asiaa blogissani


Paikka ajatuksille ja muistoille. Olen huomannut, että omien ajatusteni työstäminen kirjalliseen muotoon tekee oikeasti ihan hyvää.

Vuorovaikutus muiden kanssa. Tykkään kommenteista, keskusteluista, muiden blogeista ja kaikista uusista ajatuksista joita kanssakäyminen saa aikaan. Kiitos :)

Vapaus. Vapaus olla se mitä on, ja kirjoitella niitä asioita, joita haluaa, oli ne sitten pieniä tai suuria, fiksuja tai ihan höperöjä juttuja. 



Hyvien asioiden miettiminenkin saa kyllä hyvälle mielelle, kiitolliselle. 

Ihanaa viikonloppua! Jospa se kevätkin kohta tulis jo!




7 kommenttia:

  1. Jopas sattui, miullakin oli aamupäivällä tosi ihana ja antoisa juttelutuokio! ;)

    Aktiivisesta haaveilusta olisi kiva kuulla lisää! Mie olen jotenkin jumissa omien haaveitteni kanssa. Aloin vuoden alussa koota Bucket listiä ja muutenkin koetan ajatella, että kaiken voi muuttaa tai kaikki järjestyy, ajan kanssa ja maailmankaikkeuden johdatuksella, jos ei muuta, mutta haaveet eivät vain lähde lentoon... Ja sitten mietin, olenko oikeasti näin tylsä tyyppi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva etten ollu ainoo :D ;)

      Mie olin kans tosi pitkään jumissa kaiken kanssa. Sit oikeestaan vaan päätin, että elämässä lähes kaikki on mahdollista, mutta jos ei haaveile tai puhu niistä yms, niin ei ne tapahdukaan. Et oo tylsä, oot vaan jumissa ehkä :)

      Poista
  2. Ihania juttuja! Tuli ihan itsekin hyvälle mielelle.

    Jos et jo huomannut, niin laitoin sulle sähköpostia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sain tartutettua hyvän mielen :) :)
      Vastailinkin :)

      Poista
  3. Olipa kiva lukea näitä sinunkin kirjoittaminasi :)

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva lukea näitä sinunkin kirjoittaminasi :)

    VastaaPoista