keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Lasten Raamistreffit: Jeesuksen syntymä


Tällä kertaa meillä oli Raamistreffeillä aiheena Jeesuksen syntymä. Lasten puisen seimen lisäksi laitettiin suuri huivi matkalaisten tieksi, lainattiin puupalikoista lampaita ja puita, muumeilta vehreä laakso lampaiden laitumeksi, ja haalittiin kasaan kaikki löytyneet enkelit. 

Puisen seimen mukana tuli vain kaksi tietäjää, joten mukaan otettiin Playmobil-ukkeleita, jotka olen aiemmin hankkinut Raamatun kertomuksia silmällä pitäen, ukkeleiden puvustuksen vuoksi :)

Ikähaarukka meillä Raamiksessa tälläkin kertaa oli 1-5-vuotiaat, joten kertomus Jeesuksen syntymästä otettiin pääpiirteittäin. Enkeli ilmestyi Marialle, matka Betlehemiin, Jeesus syntyy, enkelit ilmestyvät paimenille, paimenet tallissa ja tietäjien matka Jeesusta kumartamaan. 

Tapahtumarikas oli kyllä Jeesuksen syntymä, täytyy sanoa. Vaikka tietäjien tuloonhan taisi oikeasti olla hiukan pidempi aika.

Kun paimenet lähtivät Jeesuksen luo, kuunneltiin kirjaston Jippii-levyltä "Kipin kapin Betlehemiin", 5-vuotiaan ehdotuksen mukaisesti.


"Enkeli meille ilmoitti: 

Jeesus on syntynyt

Sanoman meille julisti

Seimessä makaa nyt


Kipin kapin kipin kapin Betlehemiin

Siellä näemme Messiaan

Kipin kapin kipin kapin Betlehemiin

Kaivatun Kuninkaan


Mennään häntä katsomaan! 

Juostaan luokse kuninkaan! 

Kenkää toisen eteen nyt! 

On Vapahtaja syntynyt!"


Tällä kertaa askarteluna oli sormiväreillä tehdyt tallit Jeesus-vauvoineen. Oma koululainen teki tällä kertaa mallin Pinterestin kuvan mukaan. Tämä olikin kätevä vaihtoehto,  ihme ettei ole tullut aiemmin mieleen! Hän kun joka tapauksessa haluaa koulusta tullessa tehdä samat kuin meillä Raamiksessa, ja usein käyn hänelle vielä myös raamatunkertomuksen läpi.

Pienimmille piirrettiin himmeät ääriviivat tallista, joiden mukaan maalailla, isommat työskentelivät oman näkemyksen pohjalta. Toki kaksivuotiaan olisi voinut myös antaa maalailla vapaasti, mutta oli selkeästi innoissaan yhteistuotoksesta ja maalaili lisäksi vielä omiaan päälle :)

Ja joo, Jeesushan on ilmeisesti syntynyt oikeasti syksyllä, joulun vieton aikoihin ei ainakaan. Joulu ei varsinaisesti liity Jeesukseen millään tapaa, vaikka joulu onkin "kristillistetty". 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti