Kotisynnytykseen valmistautuminen

Kotisynnytys ja siihen valmistautuminen. Ajattelin avata vähän viime lokakuiseen kotisynnytykseen valmistautumistamme. Itse kotisynnytystarina löytyy täältä.

Koen itse, että synnytykseen valmistautuminen on tärkeä prosessi raskausmatkalla. Olipa sitten kyseessä sektiosynnytys tai alatiesynnytys sairaalassa tai kotona, niin valmistautuminen nimensä mukaisesti valmistaa tilanteen kohtaamiseen, kokemiseen ja siinä toimimiseen. 

Olin perehtynyt moniin asioihin jo esikoisen synnytykseen valmistautuessa, eikä se hukkaan mennyt. Kuopuksen raskausaikana ikään kuin syvensin jo olemassa olevia tietoja, ja jo yhden synnytyskokemuksen omaavana otinkin esimerkiksi rentoutusharjoitukset tosissani, toisin kuin ensimmäisellä kerralla!

Toive kotisynnytyksestä lähtee synnyttäjästä itsestä, joten tämä ei missään tapauksessa ole kehotus kenellekään synnyttää juuri kotona, vaan pelkästään avata omaa prosessia asian suhteen :) Kysymykseen "miksi?", löytyy oma vastaukseni tässä.

Aktiivinen synnytys ry Lapsimessuilla :)

Pääkoppa

Suurin valmistautuminen käydään pään sisällä. Varmuus ja luottamus kehon toimintaan on itselläni saavutettu tiedon kautta. Tiedän, miten keho toimii ja mitkä asiat siihen vaikuttavat, tiedän millainen on normaali fysiologinen synnytys. Opiskeltuna oli ne keinot, joilla mahdollisesti voin edistää synnytystä, ja tiedän myös asioita, jotka vaikuttavat päinvastaisella tavalla. Ja koska tiedän, pystyn valitsemaan. Tankkasinkin tietoa lisää raskausaikana kirjojen, nettikurssin, keskustelujen ja muun materiaalin pohjalta. On hyvä myös perehtyä eri tilanteisiin, mitä synnytyksen aikana voi tulla eteen, niin tietää miten toimia, ja osaa arvioida, mitkä tilanteet vaatisivat mahdollista sairaalaan siirtymistä.

Henkisen valmistautumisen lisäksi itse valmistauduin myös hengellisesti. Uskovana ihmisenä koin sen itselleni tärkeäksi. 

Kivunlievitys. En oikein osannut päättää laittaisinko tämän päänsisäiseen valmistautumiseen, vai fyysiseen valmistautumiseen, mutta valitsin sitten ensimmäisen, koska itselleni se, että on hihassa monta eri kivunlievitysvaihtoehtoa käytettävissä, tuo varmuutta. Jos yksi ei toimi siinä tilanteessa, niin on mitä kokeilla seuraavaksi.

On hyvä olla mietittynä kivunlievitysmenetelmiä valmiiksi. Kotisynnytyksissä käytössä ovat lääkkeettömät kivunlievityskeinot, koska ei olla sairaalassa ja ei sen vuoksi voida ottaa kontolle niitä lääkkeellisten kivunlievitysten mukana tulevia riskejä. 

Oman pään rauhoittaminen sulkemalla häiriötekijät. Joka tuutista tuntuu kuuluvan synnytyksestä pelottelua, ja juurikin niitä huonoja kokemuksia. Halusin suojata itseäni niiltä, ja sen vuoksi en kotisynnytyksestä hirveästi huudellutkaan etukäteen. Katselin kotisynnytysvideoita ja keskustelin paljon asiasta eri ihmisten kanssa.

Fyysinen valmistautuminen

Synnytystiimi

Koen oman synnytystiimin olevan tosi tärkeä asia synnytyksessä. En halua omaan synnytykseeni läsnäolijaksi ketä tahansa, vaan juurikin niitä ihania, hyviä tyyppejä, joihin voin luottaa, ja joiden kanssa on selkeät linjat, miten toimimme juuri minun synnytyksessäni. Mun huippuhyvässä synnytystiimissä oli itseni ja mieheni lisäksi myös kätilö ja doula.

Koska Suomessa vielä toistaiseksi raskaanaolevalle ei kerrota "hei, olet matalan riskin synnyttäjä, haluaisitko synnyttää kotona, sairaalassa vai synnytystuvassa?", ei näin ollen kätilönkään valitseminen kuulu raskauden ajan neuvolapalveluihin. Suomessa toistaiseksi kotikätilö täytyy hankkia itse. Kotikätilöitä toimii eniten pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja muutamassa muussa kaupungissa. Aktiivnen synnytys ry:n sivuilta löytyy listaa kotikätilöistä eli kotiloista, mutta muitakin kotikätilöitä saattaa löytyä, kun pitää korvat auki :) 

Sama pätee doulaan. On olemassa vapaaehtoisdoulia ja yksityisyrittäjiä, kaikilla on vähän eri osaamisia asian suhteen. Oma doulani oli minulle tuttu jo entuudestaan.

Tavarat

Kotikätilöiltä löytyy itseltään vähän vaihdellen tiettyjä synnytyksiin liittyviä tarvikkeita, jotka ovat sitten mukana synnytyksessä (napanuorajutut, lääkkeet mahdollista verenvuotoa varten, ompelutarvikkeet repeämien varalta yms).

Vesisynnytysjutut. Koska itselläni oli toiveessa synnyttää veteen, oli vesisynnytysallas oleellinen. Sen sain lainaan siskoltani ilmapumppuineen. Lisäksi ostimme puhtaan vesiletkun, jolla veden sai laskettua altaaseen. Hankimme myös suojamuovin altaaseen, sekä pressua altaan alle. Tummanvihreän pressun ansiosta meidän olohuone näyttikin ihan joltain sotaharjoitustantereelta, mutta ei sitä synnytellessä niin huomannut, kun oltiin hämärässä valaistuksessa ja olin keskittynyt muihin asioihin. Vesipumppua meillä ei ollut, joten allas tyhjennettiin vedestä ihan tavallisilla sankoilla synnytyksen jälkeen. Onneksi mun synnytystiimi oli hyvä tässäkin :D

Sydänääniä kotisynnytyksissä kuunnellaan yleensä dopplerilla, ja sellainen me hankittiinkin kotiin raskausaikana. Oma dopplerini toimi onneksi veden allakin.

Putki napaverinäytettä varten. Niin sairaalasynnytyksissä kuin kotonakin otetaan yleensä myös napaverinäyte, joka kiikutetaan labraan tutkittavaksi. Itse kävin hakemassa putken kotikaupunkimme sairaalan laboratorion toimistosta hyvissä ajoin. 

Astia istukalle. Sairaalassa istukalle ei halutessaan tarvitse kovin montaa ajatusta suoda, mutta kotona synnyttäessä täytyy miettiä tätäkin. Istukan kohtalosta löytyy lisää täältä. Loppujen lopuksi istukka taisi olla meillä muovipussissa jääkaapissa.

Suojia ja pyyhkeitä verta ja roiskeita varten. Meillä oli joitakin vanhoja poismeneviä pyyhkeitä, joita käytettiin tähän tarkoitukseen. Yllättävän siististi selvittiin kyllä.

Jumppapallo meiltä löytyikin ennestään, ja se oli käytössä myös synnytyksessä.

Synnytystoivelista jos olisikin käynyt niin, että olisimme siirtyneet sairaalaan.

Ruoka. Synnytyseväät ja synnytyksen jälkeiset syömiset. Sairaalassakin monilla on synnytyseväät omasta takaa, vaikka siellä kyllä palvelu pelaakin hyvin. Kotona asiaan täytyy vähän valmistautua. Synnytyksen aikana itse tyydyin vain juomaan, vettä sekä mehua. Jano oli kova, kohtu teki niin tehokkaasti työtänsä. Muiden eväiden lisäksi oltiin ostettu esikoisen kanssa pari kakkua pakastimeen, joilla sitten juhlistettiin vauvan syntymää heti synnytyksen jälkeen.

Miten te olette valmistautuneet synnytystä varten? Mitkä ovat olleet teille valmistautumisessa parhaimmiksi havaitut asiat?

Täältä löytyy:

Meidän kotisynnytys

Miksi kotisynnytys

Synnytykseen valmistautuminen 1 & 2
Ystäväni ihana kotisynnytys

Meidän arkea ja välillä synnytysjuttujakin voi seurata myös instagramin puolella :)

Synnytysjutut - ajatuksia Ylen Perjantain synnytysjaksosta

Eilen synnytysaiheista kiinnostunutta hemmoteltiin, sillä Perjantai-nimisen ohjelman illan jakso oli kokonaan keskittynyt synnytyksiin. Aiheina muun muuassa kotisynnytykset, kokemusshoppailu sekä ohjelmassa mukana olleen kymmenlapsisen äidin kokemukset synnyttämisestä. Jos meni eilen ohi, niin areenasta löytyy täältä

Maria Nordin - mielen voima

Ihana Maria Nordin oli ohjelmassa kertomassa aivotreenin voimasta. Hän on päässyt home- ja kemikaaliyliherkkyyksistä eroon aktiivisella aivotreenilla, ja soveltaakin treeniä myös synnytykseen liittyviin harjoituksiin. 

Tämä on tosi mielenkiintoinen asia, ja varmasti hyvä vaihtoehto monelle! Synnytykseen valmistautuminen on tärkeää, ja tosiaan se pääkoppa on se tärkein väline, joten kyllä, ihan huippua Maria! :)

10 lasta synnyttänyt äiti

Siis vau mikä superstara oli tämä äiti! Ihan huikea tyyppi! 10 synnytystä, ja vieläpä kymmenen hyvää synnytyskokemustakin! Hän kertoikin, että on luottanut kehoonsa ja kehonsa synnytysvoimaan. Kertoi myös isän tärkeästä roolista synnytyksissä ♥ 

Vähän surullista oli minusta se, että vasta viidennen (5.!!) synnytyksen kohdalla häntä synnyttäjänä on alettu uskomaan, ja silloinkin vasta sitten kun hänen miehensä on synnytystilanteessa siitä paikallaolijoille muistuttanut tyyliin "uskokaa tätä naista, hän kyllä osaa!". Kun kuitenkin sen kuuluisi olla niin, että sitä synnyttäjää kuunnellaan aina, oli sitten eka tai vaikkapa se kymmenes synnytys kyseessä.

Mutta silti, vau oikeasti, rispektit tälle upealle naiselle! 

Kotisynnytys

Ohjelmassa näytettiin myös suunniteltu kotisynnytys ja synnyttäjän ajatuksia kotisynnytyksestä ja siihen valmistautumisessa. Paikalla ohjelmassa oli myös kyseisessä synnytyksessä avustanut kotikätilö. Kotisynnytyspätkä oli ihana ♥

Hassua mielestäni oli pätkässä mukana olleen lääkärin sanat, että jos hän kirjoittaa reseptit kotisynnytykseen varuilta hankittaviin lääkeaineisiin (esim. oksitosiini runsasta verenvuotoa varten ja puudutusaine jos tulee isoja repeämiä), niin olisi se häneltä siten kuin lupa kotisynnytykselle, eikä hän voi sellaista antaa. Vähän surkeaa, mutta kertoo paljolti tämänhetkisestä Suomen synnytyskulttuurin tilanteesta. Kotisynnytykset ovat vielä niin harvinaisia, että monet asiat ovat tehty vähän turhankin vaikeaksi.

Synnytyslääkäri 

Ohjelmassa oli myös mukana synnytyslääkäri, joka kertoi ajatuksistaan kotisynnytyksistä. Hänen kantansa oli hyvin tyypillinen synnytyslääkärin ammatillinen mielipide asiaan, mutta tutkimustulosten "huono" käyttö tilanteessa hämmensi. 

Lääkäri kertoi hollantilaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kotisynnytyksissä lapsen riskit ovat kolminkertaiset sairaalasynnytyksiin verrattuna. Tällainen tutkimus on toki olemassa, mutta tutkimusjoukkoon ei ole valikoitu pelkästään matalan riskin synnyttäjiä, vaan tyyliin kaikki saatavilla olevat tapaukset. Itse tutkimuksessakin sanotaan, ettei tulosta voi yleistää koko maahan :D 

Tutkimuksessa ei ole jätetty pois mm. huumeidenkäyttäjiä tai vaikkapa vähävaraisia perheitä, jotka asuvat kauempana sairaalasta ja siksi valitsivat kotisynnytyksen. Tietenkin riskit ovat suuremmat tällöin, eikö se ole ihan selvää? Myös raskaudenseuranta on monissa tapauksissa ollut heikkoa. Tällaisissa tapauksissa mietityttää myös se kotisynnytykseen valmistautuminen, koska valmistautuminen ei ole sitä että "vain" jäädään kotiin synnytyksen alkaessa. Lisää löytyy esim. täältä.

Hollannissa on myös uudempi, laajempi tutkimus, mutta kas kummaa lääkäri ei siitä halunnut kertoa, koska sen tutkimustulos ei ollut ilmeisesti hänen mieleensä :D Myös vastaavia tutkimuksia löytyy Englannista, jossa muutoinkin asiat ovat paremmin verrattavissa Suomeen. 

Mitä tästä voi päätellä? Oliko lääkäri lukenut koko tutkimusta ollenkaan, vai oliko tarkoitus vain vääristellä tai antaa huono kuva kotisynnyttäjistä, vähän suurennella riskiä? Mun mielestä on vähän epäammattimaista toimintaa.

Synnytyslääkärin sijasta olisi mielenkiintoisempaa ollut kuulla vaikka kokeneen salikätilön ajatuksia :)

Parhaat palat

Ohjelman parhaita paloja omasta mielestäni oli kymmenen lasta synnyttänyt supermama, rauhallinen Suvi-kotikätilö, sekä Maria Nordin, ja myös hänen kertomuksensa siitä, kuinka yhdessä synnytyksessä puolisonsa oli valitellut epämukavaa tuolia :D :D 

Ohjelma loppui todella koskettavaan videoon kohtukuolemasta. Itketti, kyllä. Sinänsä erikoinen valinta jakson päätökseksi, sillä tuo koskettava video olisi mielestäni ansainnut paremman paikan ohjelmasta, keskusteluineen. Myös vähän erikoinen päätös synnytysohjelmalle, kuolema. 

Kaikenkaikkiaan hyvin mielenkiintoinen jakso, kannattaa katsoa :)

Mitä ajatuksia jakso herätti?

Miksi synnytin kotona?

Perheemme nuorimmainen, nyt neljän kuukauden ikäinen tyyppi,  on syntynyt suunnitellusti kotona lokakuussa. Synnytys oli ihana. Mutta miksi ihmeessä kukaan haluaa synnyttää kotona? Tässä vähän pohdintaa aiheesta. Meidän perheellemme tämä oli juuri oikea ratkaisu.

Aluksi voisin mainita nämä perusjutut, jotka eivät ole vastaus kysymykseen:

Jännityksen hakeminen
Riskin otto
Turvallisuudella leikkiminen
Se että kuvittelisi näin olevansa jotenkin muita parempi ihminen tai äiti
Elämyksen hakeminen itselle

Yllämainitut kun taitavat olla seikkoja, asioita, joita perheet, jotka ovat valinneet kotisynnytyksen, saavat kuulla, tai joita heistä yleisesti puhutaan.

Kotisynnytystä suunnitellessa yleisesti suositellaan, että äiti olisi matalan riskin synnyttäjä (mm. perusterve, yksisikiöinen raskaus, täysiaikainen vauva), ja että sairaalaan olisi lyhyehkö matka. Kotisynnytyksien turvallisuudesta on olemassa tutkimuksia, joissa todetaan kotisynnytyksen olevan yhtä turvallinen kuin sairaalasynnytys, kun aiemmin mainitsemani ehdot täyttyvät.

Miksi siis synnytin kotona?

Synnytysrauha. Edetäkseen synnytys tarvitsee tiettyjä hormoneja. Nämä hormonit eivät pääse kunnolla toimimaan, jos äiti, synnyttäjä pelkää, kokee toistuvia keskeytyksiä tai muuta. Itse koin, että kotona minulla on turvallisin olo synnyttää.

Rutiinitoimenpiteet. Sairaaloissa tehdään monia asioita vain varmuuden vuoksi, tai siksi, että niin on tapana tehdä juuri kyseisessä sairaalassa. Rutiinitoimenpiteet eivät kuitenkaan aina perustu uusimpiin tutkimustuloksiin, tai tutkittuun tietoon ylipäätänsä. Tästä kertoo esimerkiksi Suomessakin monenkirjavat käytännöt, jotka vaihtelevat ihan vain synnäristä toiseen. Ja toki myös kaikki kätilöt ovat ihmisiä, ja siksi erilaisia. Asiakkaan kohtaaminen ja toimenpiteet voivat vaihdella myös työntekijän näkemyksen mukaan.

Toimenpiteiden oravanpyörä. Synnytyksessä interventiot, synnytykseen puuttumiset usein johtavat aina seuraavaan puuttumiseen. Sairaalassa se onkin ihan ok, koska siellä on jatkuva sektiovalmius kuitenkin (ja toki toimenpiteille on aikansa ja paikkansa monissa tilanteissa, mutta aina näin ei valitettavasti ole). Toisinsanoen sairaalassa on ihan omat riskinsä periaatteella "mitä enemmän teet, sitä enemmän korjaat". Kotona sektiovalmiutta ei tietenkään ole, ja sen vuoksi synnytyksen kulkuun pyritään puuttumaan mahdollisimman vähän, ja sairaalaan lähdetäänkin välittömästi, jos minkään sortin huoli herää.

Sain synnyttää niinkuin halusin. Omalla tavallani, omaa kehoani kuunnellen, oman synnytykseni haltuun ottaen. Päättäen itse asennoista ja noh, kaikesta oleellisesta.

Tutut ihmiset. Synnytyksessäni oli läsnä vain henkilöitä, jotka olin itse halunnut paikalle. Mies, ihana kätilö ja ihana doula. Ihmiset, joiden kanssa oltiin etukäteen varmistettu, että meillä on sama käsitys asioista ja synnytyksessäni toimimisesta. En halunnut ottaa riskiä, että sairaalassa kohdalle osuisi kätilö, jonka kanssa emme pääse yhteisymmärrykseen ja näin ollen synnytykseni eteneminen ja turvallisuus voisi vaarantua.

Lempeä, luonnollinen ja turvallinen syntymä. Parasta äidille ja vauvalle.

Siirtyminen kesken synnytyksen. Ei tarvinnut arpoa, milloin sairaalaan pitäisi lähteä. Monesti sairaalaan siirtyminen saattaa myös hidastaa synnytyksen edistymistä, kun tutusta ympäristöstä poistutaan.
Oma synnytykseni oli muutenkin lyhyehkö ja hyvin intensiivinen, niin voi olla, ettemme olisi edes sairaalaan ehtineet loppujen lopuksi. Ja matkasynnytys ei ollut hakusessa.

Vesisynnytys. Meidän synnärillä ei vielä viime vuonna ollut mahdollista synnyttää veteen. Vesi on mm. hyvä kivunlievittäjä ja pehmittää kudoksia. Halusin ihan ehdottomasti veteen, jonne lapseni sitten syntyikin.

Synnytyskokemus. Edellisestä synnytyksestä huomasin, kuinka suuri merkitys sillä synnytyskokemuksella oikeasti on koko perheelle. Esikoisen synnytys oli hyvä, mutta moni juurikin sairaalaan, ja henkilökunnan toimintaan liittyvä asia ahdisti kovasti vielä jälkeenpäinkin. Tunne siitä, että oman tahtoni ylitse yritetään kävellä, ja vielä perusteetta. Tiettyjä esikoisen synnytykseen liittyviä asioita käsitellessä meni itselläni yli vuosi.

Kuva googlesta

Jos aihe kiinnostaa, niin tässäpä tällaisia:

Oma kotisynnytykseni tässä
Ystäväni kotisynnytys tässä
Katsaus kotisynnytyksiin liittyvistä tutkimuksista löytyy tästä
Kotisynnytyslinkkejä Aktiivinen synnytys ry:n sivulla
Kotisynnytysopas
Perhevloggaajien Millin&Aben video "Miksi kotisynnytys"
Synnytyksen somekohut

Kotisynnytyskertomus: Vuoden viimeisenä aamuna

Saan jakaa täällä ystäväni ihanan kotisynnytyksen muutaman viikon takaa, kas tässä se tulee! ♥

Vuoden viimeisenä aamuna

Jossain vaiheessa esikoisemme syntymän jälkeen aloin puhumaan miehelleni haaveestani synnyttää seuraava vauva kotona. Tulinkin raskaaksi esikoisen ollessa seitsemän kuukautta, ja muistutin miestäni siitä, että hän oli jo aikanaan antanut luvan kotisynnytykselle. Alkujärkytyksestä toivuttuaan mies oli ihan messissä ja yhdessä hommailimme pressuja ja ammeita sun muita kotisynnytystykötarpeita. Sain itselleni ihanan ja lempeän kotikätilön pääkaupunkiseudulta, ja tapasimme hänen kanssaan pari kertaa loppuvuodesta.

Olin valmistautunut esikoisen synnytykseen hankkimalla tietoa mitä synnytyksessä tapahtuu lukemalla muun muassa Aktiivisen synnytyksen keskusteluryhmää Facebookissa sekä lukemalla huikean hyvän kirjan Supernatural Childbirth, jonka on kirjoittanut Jackie Mize. Esikoisemme syntyi siis sairaalassa, ja vaikka synnytys olikin ”ihan ok”, niin tiesin, että kehoni pystyisi parempaan –jos se saisi toimia rauhassa. Ilman kirkkaita loisteputkia, monitoreja, piippauksia, vieraita ihmisiä ja synnytykseen puuttumisia. Koko raskauden ajan mietin synnytystä ja haaveilin, kuinka synnytys alkaisi esikoisen nukkuessa ja laittelisin kotona kynttilöitä ja ylistysmusiikkia, kuinka olisin ammeessa ja lukisin esille laittamiani Raamatunjakeita ja muita tsemppaavia lauseita. Mietin miten ihanaa olisi, kun ei tarvitsisi lähteä autolla sairaalaan eikä kommunikoida kenenkään vieraan henkilön kanssa –jolla saattaisi olla eri näkemykset synnytyksestä kuin itselläni.

Olin ottanut paljon selvää asioista ja olin täysin vakuuttunut, että kehoni on luotu synnyttämään, se tietää mitä pitää tehdä ja että pystyn synnyttämään ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä, kunhan saan olla rauhassa ja rentona. Luin uudelleen Supernatural Childbirthin sekä uutena kirjana Ina May Gaskinin Guide to Childbirthin. Lisäksi kuuntelin Youtubesta erään uskovan doulan kanavaa A Heavenly Welcome ja rukoilin synnytykseni puolesta. Uskon, että synnytys on Jumalan lahja naisille. Ei rangaistus tai kidutuskeino, vaan lahja. Voiko olla ihmeellisempää asiaa kuin tuoda uusi elämä maan päälle oman kehon kautta? Ymmärsin, että synnytyksen ei todellakaan tarvitse olla tuskallinen kokemus. Voimia se yleensä vähän vaatii ja harvat synnyttävät täysin kivutta (vaikka Supernatural Childbirthissä moni todisti synnyttäneensä ilman kipua), mutta tiesin, että se voi olla hyvä ja siunattu kokemus. Ja tätä uskoin myös omalle kohdalleni. Epätietoisuus, pelko ja jännittynyt keho aiheuttavat kipua.

No sitten siihen itse asiaan…

Tunsin ensimmäiset supistukset noin yhden aikaan yöllä. Ne oli niitä tuttuja ”menkkajomotuksia”, joita oli ollut muutamina päivinä ja myös aiemmin raskauden aikana kohdun kasvaessa. Nämä olivat kuitenkin hieman napakampia jomotteluita kuin kertaakaan aikaisemmin, enkä oikein pystynyt nukkumaan. Toivoin vaan niiden pian laantuvan, että saisin nukuttua hyvät yöunet. Jomottelut jatkuivat ja latasin jossain vaiheessa supistuslaskurin puhelimeen, vaikka olin aivan varma, ettei tässä nyt vielä mitään… Koitin kellotella supistuksia, tai siis niitä jomotuksia, laskurin avulla, mutta jotenkin onnistuin torkahtelemaan niiden välissä ja laskut menivät ihan päin prinkkalaa. Puoli kolmelta ei enää tehnyt mieli pötkötellä sängyssä ja nousinkin hiljaa ylös ja keittiöön syömään ja olemaan liikkeessä –sillä tavalla oli helpompi olla. Kellottelin supistuksia, ja niitä tuli keskimäärin kolmen minuutin välein, kestoltaan noin 40 sekuntia. En oikein tiennyt mitä ajatella ja mietin kehtaanko soittaa kätilölle. Ehkä tässä ei tapahdukaan mitään. Muistin kuitenkin hänen sanansa ”soita mieluummin turhaan ja liian aikaisin kuin liian myöhään.” Hän kyllä tietäisi pitääkö lähteä ajelemaan vai ei.

Kilautin kätilölle kolmelta ja selittelin että ei tässä nyt varmaan mitään tapahdu, mutta supistelee säännöllisesti ja pitkällään ei ole kiva olla. Pystyin kuitenkin vielä puhumaan supistusten aikana, joita tuli puhelun aikana pari. Kätilö käski mennä lämpöiseen suihkuun –ehkäpä vesi rentouttaisi ja supistukset laantuisivat. Olin suihkussa jumppapallon kanssa noin vartin, vesi tuntui ihanalta, mutta totesin että ei nämä kyllä mihinkään laannu. Mies kyseli unenpöpperössä että mitä tapahtuu.. huikkasin että supistelee ja meen nyt suihkuun. Neljältä soittelin kätilölle uudelleen ja totesin, että ei kyllä laannu –päinvastoin. Puhelun aikana tuli supistus ja jouduin laskemaan puhelimen pöydälle siksi aikaa, että sain keskittyä siihen kunnolla. Kätilö tuumasi, että hänpä lähtee ajelemaan. Minä sanoin miehelle että alahan nousta laittamaan ammetta kuntoon, tämä tyttö taitaa syntyä tänä yönä. Vilkaisin kelloa; kolme ja puoli tuntia aikaa siihen kun esikoinen heräilisi…  Soitin kahdelle ystävälleni, esikoisen kummitädille ja syntyvän vauvan kummitädille, jotka olivat tulossa mukaan synnytyshommiin. Heidän yhteinen tehtävänsä oli rukoilla ja toisen olin pyytänyt ottamaan kuvia. Esikoisen kummi saapui ennen viittä ja minä huutelin suihkusta ohjeita mitä tehdä; etsi kamera! Auta ammeen kanssa! Tuo mulle juomista! Hengailin suihkussa jumppapallon kanssa ja odottelin ammeeseen pääsyä. Supistuksen tullessa oli noustava ylös ja nojailtava lavuaariin ja olin jo alkanut mölistä synnytyslaulua; ”aaaaaaaaaooooooooooohhhh…” Mielessä koko ajan; pidä leuat rentona, pidä kroppa rentona, pidä ääni matalalla..

Ammeeseen pääsy oli kuin sukellus pumpuliin. Vesi tuntui niin hyvältä! Toinen kummitäti saapui ja heitettiin hetken aikaa jotain läppää porukalla, sitten totesin heille että ”rukoilkaa Taivas alas” ja vaivuin omaan kuplaani. En halunnut ketään lähelle, en edes miestäni halailemaan, vaikka olin ennakkoon kuvitellut kuinka nojailisin häneen ja halailisimme. Halusin olla yksin, enkä juuri kiinnittänyt enää huomiota ympärillä oleviin rakkaisiin tukijoukkoihini.

Pari tuntia ammeessa meni todella nopsaan. Kuuntelimme ylistys- ja palvontamusiikkia, rukoilimme ja nautimme valtavasta rauhasta, joka asunnossamme vallitsi. Tai siis, minä olin jossain syvällä kuplassani, enkä enää kuullut taustalla soivaa musiikkiakaan. Kätilö saapui seitsemältä ja puuhaili jotain omia juttujaan siinä ammeen vieressä ja kuunteli välillä vauvan sydänääniä. Minä mölisin edelleen synnytyslaulua, joka kyllä todella auttoi rentoutumaan ja keskittymään. Supistukset olivat napakoita, mutta täysin siedettävissä. En missään vaiheessa kokenut mitään ylitsepääsemätöntä kipua tai tuskaa. Olin iloinen jokaisesta supistuksesta, sillä tiesin niiden availevan paikkojani vauvan syntymää varten.

Esikoinen heräsi puoli kahdeksan maissa ja kävi antamassa halit ja pusut. Hän ei ollut moksiskaan, vaikka äiti uiskenteli ammeessa keskellä olkkarin lattiaa, ja rupesikin ihan normaalisti aamupalalle isin kanssa. Jossain vaiheessa katsoin kätilöäni ja kuiskasin, että tahtoisin pienen lepohetken. Supistuksia tuli koko ajan, ja olisin halunnut mieluummin nukkua. Kätilö sanoi, että lepäile sitten kun vauva on syntynyt, ei mene enää kauan. En todellakaan tiennyt, miten lähellä jo olimme, sillä minulle ei oltu tehty edes sisätutkimusta missään vaiheessa. Ei kuulemma ollut tarvetta, fiksu kätilö osasi lukea synnytyksen edistymistä muutenkin. Yhtäkkiä tunsin, kuinka kehoni alkoi ponnistamaan. ”Mua ponnistuttaa!” kuiskasin kätilölle. Synnytyslaulu muuttui ähinäksi ja ”eläimelliseksi äännähtelyksi” (kätilön sanoin), kun kroppa työnsi vauvaa alaspäin. Hakeuduin ammeessa automaattisesti sellaisiin asentoihin, joissa oli helpoin olla. Kun ei ole käytetty lääkkeitä tai synteettisiä hormoneja, niin keho osaa toimia vaistomaisesti oikein. Tuntui, että vaan hengailin siinä mukana ja tein mitä kroppa kehotti. Oli mieletön tunne, kun tunsin vauvan tulevan alaspäin ja pian alkoi alapäätä pistelemään ja kuumottamaan, kun pää oli tulossa. Kokeilin kädellä vauvan päätä, kun se oli syntymäisillään ja tunsin, että sillä oli vielä kalvot ainakin päälaelta ehjänä. ”Tää on pussissa!” Pussissa hän ei kuitenkaan syntynyt, vaan melkein heti kätilö ilmoitti vesien menevän ja kohta olikin pää ulkona. Hihkaisin että nyt syntyy pää, jolloin mies säntäsi keittiöstä katsomaan. Hän ei ollut edes tajunnut, että minä jo ponnistin. Kertonee siitä, että kaikki tapahtui aika rauhallisesti. Kätilö käski nousemaan kontilta polvilleen, jotta voisin ottaa vauvan itse vastaan. Seuraavalla supistuksella hän tuli kokonaan ulos, ja sain itse ottaa hänet vastaan. En ole i-ki-nä kokenut mitään vastaavaa.

 Nostin vauvan rinnalle ja itkin ja nauroin. Mies haki esikoisenkin ihailemaan vastasyntynyttä pikkusiskoa, kätilö onnitteli ja kehui hyvästä työstä, ja minä olin ihan pöllämystynyt; synnytinkö juuri omassa olkkarissa täysin luomuna? Kello kahdeksan aamulla, vuoden viimeisenä päivänä saimme toisen täydellisen pienen prinsessan perheeseemme. Synnytyksen kestoksi kirjattiin seuraavaa: avautuminen 5h 15min, ponnistus 16min ja istukka 49min.

Toipuminenkin oli todella nopeaa. Pystyin istumaan ja kävelemään normaalisti, ei repeämiä tai muitakaan vammoja. Maito alkoi nousemaan uuden vuoden päivän iltana ja yön aikana se oli todellakin noussut. Tämä oli niin suurenmoinen kokemus, että ei ole edes sanoja sitä selittämään.  Täydellinen synnytys ja täydellisen lempeä syntymä vauvalle.

She believed she could, so she did.

Hanne

Iloisia uutisia synnytysrintamalta!

Eletään näin alkuvuotta vasta, mutta nii-in huippuja synnytysuutisia jo nyt! Vesisynnytykset mahdollistuu ihan tosi monella paikkakunnalla tänä vuonna! Synnytyslupa veteen on saatu jo tänä vuonna meidän ihkaomaan Lappeenrantaan! Siis vau!! ♥♥♥  

Viime vuoden toukokuussa kirjoittelinkin tässä ajatuksia eroavista synnytyskäytännöistä, ja tosiaan tämä vesisynnytysasia on ollut yksi, joka on ollut eriarvoistamassa synnyttäjiä ihan vaan paikkakunnan mukaan. 

Mutta siis, Lappeenrannan lisäksi lähipäivinä, viikkoina ja kuukausina vesisynnytyskoulutukset, ja sitä myöten vesisynnytysmahdollisuus rantautuu Mikkeliin, Turkuun, Seinäjoelle ja Vaasaan. 

Huhupuheina kuultua myös, että työryhmä asian etenemiseksi olisi myös Tampereella, ja että Joensuussakin tämä olisi työn alla. Jes! Ennestäänhän vesisynnytykset on olleet mahdollisia HUS:in alueen synnäreillä ja Oulaskankaalla. 

Kuva vau.fi

Lyhyesti vielä, että miksi vesisynnytys?
(monilla synnyttäjillä)
-vesi lievittää kipua
-rentouttaa
-pehmittää kudoksia, eli toisin sanoen ehkäisee repeämien tuloa
-vähentää verenvuotoa
-on lempeä myös vauvalle, uihan se tyyppi kohdussakin lapsivedessä

Itse olen molemmissa synnytyksissäni ollut altaassa, ja viimeisimmän myös synnyttänyt veteen. En voi muuta kuin suositella ♥


Että eipä muuta kun lisääntymään ja synnyttelemään! 

Upea syntymä - meidän kotisynnytys

Oi syntymän ihmettä! On vieläkin ihan sanattoman onnellinen olo tuon pienen tyypin syntymästä. Huh. Täällä ollaan tänään viiden päivän ikäisiä. ♥

Lyhyesti

Vauva syntyi yöllä veteen, kotona synnytysaltaassa. Synnytyksen alkamisesta vauvan syntymään meni kolmisen tuntia. Synnytystiimissä mies, kätilö ja doula. Käytössä oli jumppapallo, musiikki, suihku, synnytysallas, liike, akupainanta, ääni (ns. synnytyslaulu), kosketus, tsemppaaminen ja ennen kaikkea hengitys. Kalvot menivät vasta ihan lopussa, ja vauvan pää syntyikin vielä kalvopussissa. 

Synnytys oli upea ja tosi voimaannuttava. Voiko sanoa, että elämää mullistava?

Koko kotisynnytys, perusteellisen pitkästi

Varmaan jo viikon ajan ennen tyypin syntymää oli supistellut iltaisin hiljakseltaan, suunnilleen joka toinen ilta. Toisina iltoina taas ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Vähän jo ehkä turhautti. 

Vauvan syntymäyötä edeltävänä päivänä me puuhailtiin esikoisen kanssa tuttuun tapaan, käytiin kerhossa, kirpparilla ja kirjastossa. Mukava touhuntäyteinen päivä, ei mitään synnytystuntemuksia ennakoitavissa. Illalla katseltiin telkkarista ensitreffejä alttarilla, aika tylsää meno oli taaskin. Siinä jossain kohtaa ohjelman lomassa alkoi tulemaan jo tutuksi tulleita iltasupistuksia taas. Vähän napakampia olivat, kuin aiemmin, mutta eivät mitenkään kipeitä. Taaperon kassi oli odotellut eteisessä jo monta päivää, ja siihen nakkailin vielä joitain vaatteita, varmuuden vuoksi. Ilta meni tavalliseen tapaan, mutta nukkumaan menin kuumavesipullo selällä, helpotti oloa.

Puoli yhdeltä yöllä, tunnin parin yöunien jälkeen heräsin. Alkoi olla sellaisia supistuksia, ettei niitä ollut enää helppo makuullaan vastaanottaa. Nousin ylös ja mietin, että jes, nyt se alkaa! Halusin olla hetken aikaa yksin, rauhoittua omalla tavallani synnytyksen alkaessa, joten en vielä herättänyt miestä. Ja toki halusin, että mies saisi vielä vähän unta, koska kohtahan häntä tarvittaisiin tositoimissa.

Supistusten ollessa tuloillaan etsiydyin nojailemaan jumppapalloon, kuuntelemaan Juha Tapiota ja rentouttamaan koko kropan. Hengittämään. Supistusten väleissä puuhailin muita juttuja, siirtelin tavaroita pois tieltä ja hain synnytyksessä tarvittavia asioita esille. Ja sitten taas kipitin rivakasti jumppapalloa kohti. Tässä vaiheessa oli jo myös kauhea jano koko ajan, kohtu työskenteli niin kovasti.

Tunti kului näin. Supistukset kovenivat, joten menin herättämään miehen. Kello oli puoli kaksi. Silloin iski vielä vahvempi onnen tunne, että nyt se on oikeasti menoa! Kohta tapahtuu! Mies alkoi laittamaan ammetta käyttökuntoon, pressu alle, ammeeseen suojamuovi, vesiletku hanaan kiinni, vesilämpömittari esiin ja vesi valumaan altaaseen.

Kahden aikaan mies soitteli kätilölle ja doulalle, että nyt voi tulla. Samaan syssyyn myös taapero heräsi, joten soitettiin myös anopille, että tämä lähtisi samantien hakemaan ipanaa heille.

Keho tietää

Tässä kohtaa supistukset olivat jo niin mukavia, että olin alkanut käyttää ääntä rentoutumiseen niiden aikana. Mulla oli koko ajan vahva tunne siitä, että keho tietää, mikä keino milloinkin auttaa parhaiten, joten seuraavaksi suuntasinkin suihkuun, kun altaassa ei ollut vielä tarpeeksi vettä. Suihkussa jatkoin samaa menoa, keinuttelin kroppaa, nautin lämpimästä vedestä ja tuotin pitkiä vokaaleja supistusten aikana. Kätilö saapui. Huikkasin suihkusta, että eikö sinne altaaseen jo pääsisi? Pääsihän sinne.

Altaaseen päästyäni tuli taapero sanomaan heipat. Ihana hetki, halattiin ja pusuteltiin. Kerroin, että vauva syntyy kohta tänne altaaseen, ja aamulla nähtäisiin taas, syötäisiin vihdoin sitä pakastimessa odottavaa kakkua. Tyyppi lähti hyvällä mielellä mummon matkaan. Doula saapui.

Vastaanotin nyt jo tosi tiheitä supistuksia altaassa, vesi tuntui ihanalta koko kropassa. Edelleenkin äänenkäyttö jatkui, synnytystiimi tsemppasi mukana, ohjaten matalampiin äänteisiin, jotta keho pysyisi rennompana. Silittelyä, kädestä pitelyä. Mies laittoi Nina Leen ihanaa synnytysmusiikkia soimaan. Välillä taisin vähän ohjeistaaa, että nyt on väärä kappale. Siihen tunnelmaan ja olotilaan sopi selkeästi tietyt kappaleet. 

Supistukset olivat jo niin tuntuvia, että kaipasin akupisteiden painamista alaselästä, kovaa, ja kovempaa.

Kohta vauva syntyy!

Tunsin, että nyt vauva on jo tosi alhaalla, syntyy kohta! Ja siltä supistuksetkin jo tuntuivat. Mulla oli tosi hyvä mieli siitä, että tiesin koko ajan, mitä tapahtuu, ja missä kohtaa synnytys on menossa. Jossain kohtaa tarkistettiin myös vauvan sydänäänet dopplerilla.

Vauvan pää oli jo tuloillaan. Koitin olla liikaa ponnistamatta ja rentouttaa kehoa. Muutaman kerran työnsin keholla supistusten mukana, ja kätilö muistuttikin, etten työntäisi yhtään kovempaa. Ja kohta jo vauvan pää syntyi! Kokeilin heti päätä, ja voi ihmettä, pää olikin vielä kalvopussissa! Odotin seuraavaa supistusta, jolla sitten loputkin vauvasta putkahti ulos, minun myötäillessä supistuksen voimaa. 

Nostin vauvan vedestä syliini. Nauratti ja itketti, ihana vauva, upea synnytys! Hetken päästä nousin vedestä vauvan kanssa sohvalle odottelemaan istukkaa. Ihmeteltiin ja ihasteltiin vauvaa, ja vauva samalla hamusi myös rintaa. Jonkin ajan päästä mies leikkasi napanuoran. Istukkaa odoteltiin kolmisen varttia, jonka jälkeen se tulikin, kun nojailin polvillani sohvan reunaan. Vauva oli sen aikaa isin hellässä huomassa ihokontaktissa. 

Miehen kanssa punnittiin vauva, 3975g! Koko yllätti, omaan silmään vauva näytti paljon pienemmältä. Samalla myös ihmeteltiin istukkaa ja katseltiin napaverinäytteen ottamista. 

Vauvan kanssa mentiin makoilemaan sängylle ja vähän ottamaan evästä. Mulla oli kauhea nälkä! Sinä aikana muut tyhjensivät altaan ja siivoilivat paikkoja. Supertehokasta porukkaa. Yllättävän äkkiä olohuone näytti taas siltä, ettei siellä olisi kukaan syntynytkään.

Sängyllä tarkistettiin vielä kohdun palautumista, ja mahtavan synnytystiimin voimin maisteltiin kakkua vauvan syntymäpäivän kunniaksi. 

Myös oma rakas taapero saapui aamulla ihmettelemään syntynyttä siskoaan. On se kyllä niin ihmeellistä, miten se on lapselle niin luonnollinen asia. Siinä se oli, hänen siskovauvansa, ihana. Ja nyt sitä kauan odotettua suklaakakkua sitten ;) 

Esikoinen oli niin vähän aikaa poissa kotoa, että ei onneksi ollut sinä aikana ehtinyt kasvaa juurikaan isommaksi. Ihan yhtä iso pikkuinen tyttö tuo oli vieläkin, onneksi ♥

Mikä ihana synnytys, syntymä, kotisynnytys! Elämäni mahtavimpia kokemuksia, ihan heittämällä!

Kirjottelen toisella kertaa ajatuksia kotisynnytyksestä ja ensimmäisen ja tämänkertaisen synnytyksen eroista. 

Synnytykseen liittyvät käytännöt

Synnytys, edelleen yksi miun lempiaiheista. Siihen liittyy niin paljon kaikkea! Tietoa ja viisautta naisen kehon ihmeellisyydestä. Vaikka olen ollut kiinnostunut synnytykseen liittyvistä asioista jo, oi, vuosia, vuosia, niin silti tuntuu, että tiedän vasta niin vähän. Ja niinhän se on.

Vaikka jokaisessa kaupungissa naiset synnyttävät varmasti aika samalla lailla, on eri synnytyssairaaloiden toimintaan liittyvissä käytännöissä kuitenkin jonkun verran eroja. Myös nuo erot on miusta aika mielenkiintoisia, koska kaikki käytännöt eivät perustu tutkittuun tietoon, vaan ihan muihin juttuihin. Eroja kun löytyy niin epparitilastoista, rutiinisti annettavista oksitosiinipiikeistä, istukan ulostulon odottelusta/toimenpiteistä, sydänäänten kuuntelukäytännöistä, siitä mihin kaikkeen positiivinen streptotulos vaikuttaa synnytyksen "hoitamisessa", synnytysallas-asioissa, ja varmaan vielä monessa muussakin asiassa.

Jos kaikki perustuisi faktaan, niin varmasti synnytyskulttuurimme olisi kauttaaltaan yhtenevää ;)

Leilani Rogers PhotosByLei.com

Helmikuussa paikallisen synnytyskeskusteluillan aiheena oli "Kysy kätilöltä". Mielenkiintoinen ilta! Varsinkin, kun en itse ole aiemmin tällä paikkakunnalla synnyttänyt, niin kovasti kiinnosti ja kiinnostaa, miten asiat täällä ovat. Paikalla oli kaksi kätilöä tuosta meidän omalta synnäriltä. Onneksi muillakin oli kysymyksiä, niin en ollut ainoa kysymyksineni :)  Synnytyksestähän löytyy paljonkin tietoa mistä vaan, mutta sairaalakohtaiset käytännöt  tietää varmasti juurikin kunkin synnytysosaston henkilökunta parhaiten.



Yksi minua eniten kiinnostaneista aiheista käytännöissä on etenkin vesisynnytykseen/synnytysaltaaseen liittyvät käytännöt. Jorvissa, missä itse olen synnyttänyt, olisi vesisynnytys ollut mahdollista, ja altaassa viihdyinkin itse melkein koko sairaalassa oloajan. Mutta Lappeenranta, oi Lappeenranta! Täällä saa toki altaassa olla, mutta kaukana olemme vielä vesisynnytyksestä! Ja mainittakoon vielä, että Lappeenranta on ainoa synnäri Suomessa, jossa ammeessaoloaika on rajattu, siellä saa olla kerrallaan kaksi tuntia! Että valitettavasti tässä asiassa perässä tullaan.

Suomessa vain yhdellä synnärillä ei ole mahdollista päästä ammeeseen, joten tosi hyvin kuitenkin ammemahdollisuuksia löytyy. Myös veteen ponnistamisen mahdollisuus, eli vesisynnytys, etenee, hitaasti mutta varmasti.

Ja mistä nuo eriävät käytännöt johtuu? Niistä päättävät synnytyssairaalan lääkärit, eivät kätilöt. Usein kätilöillä olisikin halukkuutta muutoksille, mutta kun ei, niin ei.. Asennemuutokset ovat yleensä hitaasti tapahtuvia, valitettavasti.

Syksyn yhdessä Toisenlaiset äidit -jaksossa eräs synnyttäjä valitsikin matkustaa junalla Joensuusta pääkaupunkiseudulle synnyttämään. Syynä synnytysmatkalle lähtemisessä oli juurikin paikallisen synnytyssairaalan perässä laahaavat käytännöt, joilla on oikeasti paljonkin merkitystä synnytyksen kulkuun. Jaksossa äiti sai myös toivomansa vesisynnytyksen, kun se Joensuussakaan ei ole mahdollista, vielä. Saa nähdä, tuleeko itsestäkin synnytysmatkaaja..

(Kuva: Jason Lander / eyeliam@FlickrCreativeCommons)

Olen taas alkukevään aikana ollut yhteyksissä Lappeenrannan yksikköön näistä synnytysammekäytönnöistä ja niiden tulevaisuudesta täällä. Väliaikatiedon jo sainkin, että lääkäreiden kannanotto asiaan tuntuu viipyvän. Noh, odotellaan! Harvemmin asiat muuttuu, jos kukaan ei ole huutelemassa muutoksen perään ;)

Mutta joo, ainakin "Kysy kätilöltä" -illassa olleet kätilöt olivat tosi ihania, sydämellisiä, synnyttäjän aktiivisuutta tukevia naisia. Oli kiva kuulla käytäntöjä, joissa ollaan menty hyvään suuntaan :) Toki tietenkin myös jokaisella kätilöllä on omanlaisensa tavat toimia ja tulkita tilanteita, mutta ainakin yleiset linjat pitäisi olla yhtenäiset..

Toivotaan, että myös se ajatus vesisynnytyksestä menisi jossain vaiheessa läpi, kätilöthän sille peukkua näyttäisivät jo kyllä..