Lopetus yöimetykselle? 1- ja 3-vuotiaiden kerrossänkykuulumisia

Mitä tapahtuu kun yksivuotias siirtyy kerrosänkyyn nukkumaan isosiskon kanssa? Entäs yöimetys?

Syksyllä saatiin meidän minimimmeille kerrossänky kirpparilta, kuten oltiin haaveiltu. Alusta asti se on ollut kolmevuotiaalle ihana ja tärkeä asia, "nukkua yläsängyssä kuin isot tytöt". Jo ennen joulua yksivuotias alkoi nukkumaan yön ekan unipätkänsä kerrossängyssä, sillä hän jäi sinne todella vaivattomasti unta odottamaan siskon kanssa.

Joululoman jälkeen kuitenkin unet olivat hetken aikaa sekaisin, ja silloin koin helpoimmaksi pitää pikkutyypin kainalossani yöunilla.

Kun unikuviot rauhoittuivat jatkoi yksivuotias taas nukkumaanmenoa kerrossängyssä. Aamuyöllä olen hakenut hänet sitten kainalooni nukkumaan, kun hän on herännyt maidolle. Itse olen hädin tuskin edes herännyt tällä nopealla lapsenhakureissullani, ja unet ovat jatkuneet melkein heti sänkyyn päästyä.

Nukkumaanmeno samassa huoneessa, miten se onnistuu?

Tyttömme ovat 3,5- ja 1,5-vuotiaita. Ollaan koettu näppärämmäksi, kun nukutuspuuhat tapahtuvat yhdessä huoneessa. Ja lisäksi minusta on kiva ajatus, ettei isompikaan joudu jäämään huoneeseen yksin unta hakemaan, sillä meillä iltaisin on iltalaulut ja iltarukous, jonka jälkeen lapset jäävät itse huoneeseen, rauhoittuvat hissukseen ja nukahtavat.

Kun iltarutiinien jälkeen poistumme huoneesta, aluksi sieltä välillä kuuluu hetken aikaa höpinää. Yleensä ei kuitenkaan kovin kauaa. Joskus huutelemme tytöille, että nyt pitää olla jo hiljaa, on aika nukkua. Nukahdettuaan esikoinen ei juurikaan hetkauta eväänsä vaikka pienempi yöllä itkeskelisi.

Mulla oli aiemmin haaveena, että vasta nyt, tässä vaiheessa olisivat molemmat tytöt siirtyneet yhtä aikaa leikkihuoneeseen nukkumaan. Esikoinen siirtyi kuitenkin jo viime vuoden loppukeväästä, tässä siitä kirjoitinkin silloin.

Loppu yömaidolle?

Jossain kohtaa talvella huomasin, että yksivuotias ei enää nuku vieressäni rauhallisesti, vaan pyörii ja hyörii  yöllä. Kiipeilee mun päälle nukkumaan ja koittaa käyttää äitiä tyynynä, ikään kuin parempaa nukkuma-asentoa hakien. Kerrossängyssä meno on paljon rauhaisampaa. Tästä ajatuksesta lähdinkin miettimään yksivuotiaan siirtymistä kerrossänkyyn kokonaan. Aiemmin nukuttiin hyvin kainaloikkain, mutta nyt se ei enää tuntunut palvelevan ketään.

Se tarkoittaa myös heippoja yöimetykselle, sillä en näe siinäkään mieltä, että juoksisin imettämässä yöllä toisessa huoneessa. Täällä kirjoitinkin aiemmin siitä, kuinka en aio tällä kertaa ottaa stressiä yöimetyksen lopettamisesta. Stressiä ei onneksi ole, vaan vaikuttaisi vain hyvältä saumalta meidän kohdalla luopua siitä viimeisestäkin yömaidon tilkkasesta. Päivisin imetys jatkuu.

Yksivuotias onkin nyt useamman yön nukkunut kokonaan kerrossängyssä. Toki hän on muutaman kerran herännyt noina öinä vähän itkuisena, mutta olen käynyt hänet sitten halimassa ja peittelemässä uudestaan nukkumaan. Olen tosi hämmästynyt, kuinka hän on vain laittanut pään tyynyyn ja käynyt jatkamaan unihommia. Voiko se olla näin helppoa? Toki aamulla lapset heräävät toistensa ääniin, mutta onneksi kuitenkin melko lailla ihmisten aikoihin.

Äidin kipuilut

Olen tosi iloinen siitä, miten nämä yöasiat ovat lähteneet sujumaan. Ei raivokohtauksia tai muutakaan. Samalla vähän jännittää, että miten asia reissuissa sujuu. Me ollaan aika usein yökyläilemässä jossain päin Suomea. No, sen näkee aika pian.

Mutta.. Samalla myös tuntuu tosi haikealta se, että oma pieni ihminen ei enää nukukaan vieressä, vaan omassa sängyssään, niin kuin isot ihmiset. Mun pieni ihmisen taimi. Meillä vierekkäin nukkuminen on pienen kanssa toiminut samalla läheisyystankkaamisena, ja on ollut ihanaa herätä poskikkain ja sylitellä sängyssä vielä ennen ylösponkaisua. Muutaman haikeuden kyyneleen olen asian vuoksi vuodattanutkin.

Ja tokihan me jatkossakin sylitellään ja paljon. Se vaan ei tunnu aivan samalta. Yhden aikakauden päätös. Luopumista ja kasvamista. Esikoisen aikaan näitä samoja tunteita kävin läpi, mutta nähtävästi vahvoilta tunteilta ei vältytty tälläkään kertaa.

Nukkuuko teillä useampi lapsi samassa huoneessa? Miten on mennyt? 

Lue myös

Äitiydessä raskainta on oma huono käytös

Pikkulapsiarjen voimavarat

Yksivuotias oli niin väsynyt, ettei osannut nukahtaa

Tervetuloa mukaan arkeeen ja juhlaan myös IG: iloelolaura FB: Iloa, eloa! -blogi

Parhaat kestotuotteet tänä talvena

Tänä talvena olen tutustunut muutamaan itselleni uuteen kestoasiaan, joista on ollut itselleni kovasti iloa ja hyötyä. Talveen liittyy minulla ainakin kuiva huoneilma ja kuivat kädet, jonka takia monet kertakäyttötuotteet tuntuvat inhottavilta koskea. En ollut oikeastaan ajatellut, että kestoasiat voisivat helpottaa tätäkin, mutta niin kävi. 

Virkatut kestovanulaput

Sain joululahjaksi toivomiani virkattuja vanulappuja, joita olen nyt joulusta asti käyttänyt. En nykyään meikkaa enää joka päivä, mutta kun meikkaan, poistan meikin iltaisin vanulapulla, jossa on öljyä. Ennen vanulapulla pyyhkimistä kostutan vedellä ripset ja silmienympärysihon. Näin olen jatkanut myös kestovanulapuilla. Tavallisella kookosöljyllä olen saanut vedenkestävänkin meikin näin lähtemään.

Nestemäistä meikinpoistoainettahan kestovanulappuihin kuluisi paljon, sillä se imeytyy kuulemma aika tehokkaasti lappuun. Kookosöljyn kanssa homma on kuitenkin toiminut minulla tosi hyvin, samalla tavoin kuin kertakäyttöisten vanulappujenkin kanssa.

Kestonenäliinat vanhoista paidoista

Minitu-blogista sain idean kokeilla kestonenäliinoja. Leikkasin kokeeksi yhden vanhan, lumppujätteeksi menossa olevan paidan nenäliinoiksi, ja aloin testaaman, käyttäisikö sitä oikeasti kestonenäliinoja. Kyseinen lumppupaita sattui olemaan trikoota, joten en edes viitsinyt ommella reunoja mitenkään, sillä trikoo ei purkaudu. Ei mikään suuren vaivan operaatio siis.

Aluksi käytin kestonenäliinoja vain kotona. Aika pian totesin, että eihän tämä ole vaiva eikä mikään, ja rupesin pitämään kestonenäliinaa taskussa muuallakin kuin kotona ollessa.

Leikkelin myös muista, kivan värisistä trikoolumpuista nenäliinoja, jotta niitä olisi tarpeeksi myös silloin, kun osa on likaisena tai kuivumassa pesusta tultua. Ensimmäisen paidan leikkelin vähän liian pieniksi paloiksi, mutta onneksi testailin nenäliinoja ennen kuin pistin seuraavatkin paloiksi. Käytössä ne ensimmäisetkin ovat kuitenkin.

Värikkäät kestonenäliinat on kyllä rakkautta.

Ihon pelastaja - helpotusta niistämiseen

Aika pian huomasin myös, että kestonenäliinat on todella helliä iholle. Mullahan on jatkuvaa nuhaa lähes ympäri vuoden, syynä milloin mikäkin. Kuiva huoneilma, siitepöly, jauhopöly, huonepöly, eläinplöly, vaatepöly, hajusteet ja milloin mitkäkin muut. Niistän jatkuvasti, ja se on hyvin paljon se. Ja sen kyllä huomaa siitä, että pehmeimmätkin paperiset nenäliinat tuntuvat jatkuvan niistämisen ansiosta karheilta, ja saavat nenän punoittamaan. 

(Oikeasti mun varmastikin pitäisi selvittää myös, miksi mulla on aina nuha, mutta siitä lisää toiste)

Ei pyykkikoneeseen räjähtäneitä paperinenäliinoja enää

Tiesin tykkääväni kestovanulapuista, mutta nenäliinojen ajattelin olevan vain hassu kokeilu. Motiivina kokeilulle oli mun vakio, eli "säästö se on pienikin säästö". Nyt kuitenkin myös kestonenäliinat ovat lunastaneet paikkansa mun käytössä. Etenkin kun lisäksi roskien vienti on mun inhokkikotityö. Näistähän ei tule jätettä. Ja sekin aina ennen ärsytti, jos oli unohtanut ostaa pehmeitä nenäliinoja, ja joutui niistämään talous- tai vessapaperiin. No more.

Oikeasti paras puoli on kyllä tuo ihoasia. Se, että olen saanut pitää nahkani myös näin talviaikaan.

Pyykkipussiin ja pesuun

Käytetyt kestonessut ja -vanulaput kiikutan aina käytön jälkeen vessassa roikkuvaan pesupussiin. Sama vaiva siis kuin roskikseen nakkaamisessa.

Aika usein pyykkikoneessa on nykyään muun pyykin lisäksi myös pesupussillinen pestäviä kestonenäliinoja ja muutama kestovanulappu seassa. Ja jos nenäliina unohtuu taskussa pyykin sekaan, niin se ei enää räjähdäkään miljooniksi kappaleiksi, kuten paperiset kaverinsa, vaan se vain peseytyy. Nerokasta!

Näin kestonenäliinoista tuli osa arkea. Onko sulla käytössä kestovanulappuja tai -nenäliinoja?

Pssst! Arvonta! Instagramin puolella arvottavana kestovanulappuja, käyhän osallistumassa!

Äitiydessä raskainta on se, kun itse unohtaa hyvät käytöstavat

Täällä yleensä blogin nimen mukaisesti keskitytään niihin iloisiin asioihin, sillä onhan äitiys ja lapsiperhevuodet täynnä niitä ihania hetkiä, rakkaudentäyteisiä tunteita ja muuta kivaa. Sekaan mahtuu kuitenkin myös niitä hetkiä, jolloin sitä arkeaan ei katso ne vaaleanpunaiset lasit silmillä.

Ne ovat vain niitä hetkiä sen muun mukavan ja auvoisan välissä. Ne vähän niinkuin kuuluvat tähän kaikkeen mukaan, halusi tai ei. En siis koe lapsiperhe-elämää itsessään raskaaksi. Tämä on oikeastaan aihe, jonka kirjoittamisesta on vähän ristiriitaiset olotilat. Toisaalta sitä haluaa jakaa ajatuksia, ja toisaalta taas ei halua antaa asialle liikaa palstatilaa, koska se saa asian vaikuttamaan suuremmalta kuin mistä on kysymys. Ei siksi, että millään tapaa häpeäisi, vaan koska koen, että elämässä kannattaa keskittyä asioihin, jotka ovat positiivisia ja vievät eteenpäin.

Raskaat hetket

Raskaat hetket. Ne voi olla niin erilaisia eri ihmisillä. Mulla ehdottomasti ne raskaimmat hetket liittyy huonoon käytökseen, puolin ja toisin. Lapset eivät itsessään ole raskaita, tai se lasten huono käytöskään itselläni syy negistellä, sillä he ovat lapsia, pieniä vasta, ja opettelavat ja tutustuvat tähän maailmaan ja sen sääntöihin ja tapoihin. Mutta se, miten itse reagoin toisten kiukkuun ja muuhun aina toisinaan. Minua ärsyttää se, että ärsyynnyn. Tokikin on paljon myös tilanteita, jolloin oma käytökseni menee juurikin pedagogisten ihanteiden ja lehmänhermojen kanssa yhtä linjaa. Mutta harmi vaan, että niin ei aina ole.

Oma huono käytökseni aiheuttaa päänvaivaa, sillä kyllä sitä vaan jälkikäteen aina pyörittelee ajatuksissaan, että mitä tuli lapsille sanottua, ja oliko pakko taas hermostua ja nostaa äänialaa.

Pieni lapsi on kuitenkin niin eri asia kuin aikuinen. Miksi aikuinen ihminen provosoituu ja menettää hermonsa? Tiuskii ja äksyilee, kun pitäisi olla aikuinen ja kaiken lisäksi näyttää esimerkkiä lapselle tunteiden käsittelystä ja vaikkapa siitä, miten reagoida kun suututtaa aivan tajuttomasti. Ja joo, tiedän senkin, että lapsi tarvitsee sen mallin siitä, että joskus suututaan ja sitten sovitaan, että aikuisetkin mokailee. Mutta silti, miksi ei voisi mokailla niin, että vaikka vain murisisi. Sanoisi että mur mur mua kiukuttaa ja siksi kihisen, eikä karjuisi siitä, miksi et tottele ja hermot menee ja tulee kiire ja en jaksa kuunnella ja ole hiljaa, ala tulla, miksi sun pitää olla noin, SUU KIINNI NYT. Ja muuta sellaista ei niin mieltä ylentävää.

Ärsyttävän todellinen klisee "sinun arkesi on jonkun lapsuus"

Sillä niinhän se on. Lasteni lapsuus. Oli paljon helpompaa olla töissä se varhaiskasvattaja, sillä vieraiden lasten kasvatus ei mene samalla lailla tunteisiin. Omat kultapallerot ajavat ne tunteet esiin, hyvässä ja pahassa.  

Tiedostan, ettei kukaan ole täydellinen. Silti oma käytös harmittaa. Se, että haluaisi aina hoitaa kriisitilanteet rakentavasti, mutta epäonnistuu niin usein. Etenkin, kun ei ole kyse siitä, että kokisin olevani väsynyt tai ylikuormittunut, vaan olen aivan tavallinen äiti, kaikessa epätäydellisyydessäni. Hyvä äiti, kuitenkin.

Vauvan kanssa oli helpompaa, mutta elämä opettaa

Vauvavuodet on olleet sinällään tosi auvoista aikaa, koska vastaavanlaisia ärsytyksen tunteita ei ole tullut vielä esille silloin. Joka aikakauteen kuuluu ne omat murheensa ja ilonsa. Silloin en  vielä ymmärtänyt, kun muilta äideiltä kuulin heidän töksäyttelyistä ja muista. Onneksi elämä opettaa meitä kaikkia.

Ja onneksi voi aina sopia, pyytää anteeksi, kertoa rakastavansa, ja yrittää seuraavana päivänä uudestaan. Ja olla itselleen armollinen. 

Kuvat eivät ole mitenkään raskaista hetkistä, vaan viime vuoden Lapsimessuilta, joissa oli huippukivaa. Huhtikuun Lapsimessuja odotellessa!

Hyppää mukaan myös instagramissa, arki löytyy sieltä.

Talvilomalla Silja Serenadella - Nyt ymmärrän miksi lapsiperheet tykkää risteillä

Olin jo useamman vuoden haaveillut ihan tavallisesta risteilystä perheen kanssa. Olemme muutaman kerran ylittäneet vironlahden laivalla, mutta se on turhan nopea pyrähdys, jossa risteilyfiilis ei ehdi tarttumaan matkaan. Niinpä otettiinkin talvilomalla suunnaksi ihan oikea ruotsinristeily ja Silja Serenade.

Vapautena loma silloin kun muilla ei ole

Koska elämme vielä pikkulapsivuosia, eikä kukaan ole vielä kouluikäinen, eivät yleiset loma-ajat vielä sido meitä millään tavalla. Mikä vapaus! Siksi pystyttiinkin ottamaan talviloma sellaiselle viikolle, kun muilla ei vielä lomaa ole. Ihan huippua, sillä se tarkoittaa aika lailla sitä, että missään ei ole niin ruuhkaista, ja toki myös hinnatkin ovat talvilomaviikkoja edullisemmat. Tykkään.

Väkeä kuitenkin oli liikkeellä, mukavan verran, sanoisin.Tokikin virallisilla hiihtolomilla olisi sitten lisäksi enemmän hiihtolomapuuhaa juurikin lapsille, mutta meillä ei kyllä ollut tekemisen puutetta näinkään.

Silja Serenade ja Siljaland

Olen aikuisena matkaillut lähinnä toisen merkkisillä laivoilla, joten yllätyin ihan, kuinka kiva laiva tuo Silja Serenade oli. Kivan näköinen ja toimiva. Ja se Siljaland, lasten leikkimaa. Ah. Silja Serenaden Siljaland on iso leikkipaikka, jossa on tarpeeksi istumapaikkoja kalkkiksille (mulle) ja tekemistä monen ikäisille. Ja yhä paranee: kolme vessaa. Ei vessaruuhkia, parasta (heh, oikeasti). Moneen seikkaan on selvästi panostettu kun leikkipaikkoja on uusittu.

Hytin lapsiperhevarustelut

Kyllä sitä voi ihminen tulla onnelliseksi siitä, että hyttijärjestelyt ovat toimivat. Silja Serenadella sai ennakkoon varata hyttiin samaan hintaan potan, sängyn laidat ja matkasängyn pienimmälle. Ne odottivat meitä hytissä valmiina. Toisen yrityksen laivalla matkatessa ainakin viime kesänä sängyn laitoihin on liittynyt nopeat syövät hitaimmat -taktiikka, sillä laitoja on voinut kysellä ja noutaa vasta laivassa.

 Me valittiin promenade-hytti ihan sillä perusteella, että ikkunasyvennyksestä on lasten kiva ihmetellä laivan menoa, siitä kun näkee suoraan ostoskadulle ja muiden hytteihin. Kyyläämisen iloa, ah. Näissä hyteissä myös alasängyt saa siirrettyä parisängyksi, mikä on tosi toimiva ratkaisu. Tilaa jäi vielä laivan omalle matkasängylle, joka on kyllä tarkkaan mitoitettu mahtuvaksi sänkyjen kanssa vierekkäin. Ennen risteilyä kuulin, että matkasänky olisi jotenkin kummallisen pieni, mutta ihan hyvän kokoinen tuo oli, tokikin normaalia kapeampaa mallia, mutta hyvin sinne mahtui reilu yksivuotias.

Silja Serenadelta saa lainattua myös lastenvaunuja, mutta meillä oli omat rattaat mukana, vieläpä kaksin kappalein, koska matkasimme Helsinkiin junalla. Mahduttiin siltikin hyttiin hienosti, kun rattaat laitettiin kasaan.

Lapsiperhelomailun helppous

Olen jonkun aikaa ajatellut, että perusristeilykonsepti on aika tylsää, ettei se tarjoa itselleni mitään. Nyt tajusin sen ihanuuden eri lailla. Sehän on ihan loistavaa reissaamista lasten kanssa. Helppoa, ja kuitenkin ihan loman tuntuista. Ei varmasti jää meidän viimeiseksi risteilyksi. Rupesin jo haaveilemaan seuraavasta reissusta, josko sinne lähtisi vaikka jonkun äitikaverin ja lapsikatraan kera.

Jaa ihmeessä parhaat vinkit ja vierailukohteet Tukholmaan ja Tallinnaan! 

Hyppää mukaan myös instagramissa. Sieltä löytyy kokokohdista myös risteilypöhinää :)

Lasten myötä talvi-ihmisestä kesää hullun lailla odottavaksi

En varmasti ole ainoa, joka odottaa jo kesää. Ja vielä vähemmän olen ainoa äiti-ihminen, joka odottaa kesää hullun lailla. Ennen lapsia olin kuitenkin aika lailla talvi-ihminen. Jopa meidän häät olivat talvella, koska miksi ei. Talvella on kaunista ja ihanaa, mikäs siinä.

Vai miten se menikään? 

Nyt äitinä ollessa ajatukset on vähän eriävät. Talvi on edelleen kaunista, ja talviset retket ovat kivoja yhäkin. Mutta talvinen arki ei aina ole niin ihanaa, vaan välillä aikaa vievää ja hetkittäin uuvuttavaa. Myönnän. Ja sen lisäksi välillä on kylmä, vaikka miten pukisi.

Tänän talvena on ollut ihanan paljon lunta, mutta aura-auto ei ole kerennyt läheskään niin usein aurailemaan, kuin olisi olllut tarvetta. Siispä lasten kanssa vaunuilla tarpominen on ollut välillä sangen mielenkiintoista, kun jalkakäytävää ei ole ollut paikoitellen ollenkaan näkyvissä.  Kävelystä on pitänyt suoritutua autotien laidassa. Jalankulkijoiden väyläthän ovatkin se oiva paikka kasata lumi kinoksiksi, on ilmeisen moni auraaja-ihminen tuuminut hätäratkaisuja miettiessään. No, johonkinhan ne pitää kipata.

Taaperon talvenvihaus-ikä

Lisäksi nuorimmainen on lähes koko talven ollut talvenvihaus-iässä, joka on melko yleinen kuulemma tuommoisilla abaut yksivuotiailla. Ja ymmärtäähän sen, lumessa talvikamppeet päällä ei ole helpointa tarpoa eteenpäin.

Ensiksi lumi itketti ja kauhistutti, sitten tuli vaihe kun sen kanssa pärjäsi, jos siihen ei tarvitse koskea. Nyt yksivuotias tulee jo lumen kanssa toimeen, mutta ei halua viettää liian pitkiä aikoja sen parissa.

Ja seuraavaksi on vuorosssa se loskakausi lasten kanssa. Kyllä, en ole enää talvi-ihminen. Onneksi kevät on jo nurkan takana, eikös? Loskahan on hyvin, hyvin hyvin väliaikainen aihe!

Pyöräkärrykelit, spontaanit retket, kuiva maa ja ulkovaatteettomuus. 

Tänä vuonna aion rakastaa teitä entistä enemmän!

Arjen tekemiseen pääset mukaan myös instagramin puolella!