maanantai 23. tammikuuta 2017

Hiihtämisen ja suksimisen ero

Tänä talvena olen taas innostunut hiihtämisestä. Eka kerrat pääsin ladulle jonkun verran ennen joulua. Joulunahan sitten ne lumet sulivatkin, ja ladun täytettä piti odotella jokunen hetki.

Viime talvena ei oikein ollut hyviä olosuhteita, Tammisaaressa kun ei talvella oikein tuota lunta ollut. Tai olihan sitä, suunnilleen viikon ajan ;)





Vaan aika vanhat ovat nuo sukset, joilla olen hiihdellyt. Peruskoulusta asti samoilla mennyt. Toki monesti olen kuullut, että nykyään tehdään aika hyviä suksia, hiihtävätkin kuulemma melkein itsestään.

Yhtenä iltana mietin, entä jos kokeilisikin miehen suksia? Ne ovat uudemmat, ja hienommatkin. Jaksaisiko nähdä vaivaa, monotkin kun ovat monta numeroa omaani isommat. No, päätin testata.





Ja olipa tosiaan eroa, huhhuh sentään! Kyllä omilla suksilla hiihtäminen muuttui uuden kokemuksen myötä suksimiseksi, sen verran vaivalloisempaa se oli miehen suksilla hiihtämiseen verrattuna.

No, nyt ainakin pystyy valitsemaan joko rankemman tai kevyemmän version! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti