tiistai 27. helmikuuta 2018

Vauvan pukeminen 2.0




Hassua nähdä, miten oma mieli monessa asiassa on muuttunut nyt toisen lapsen kohdalla. Myös näköjään lapsen pukeminen on yksi näistä, joten vauvan vaatevarastossa ja vanhempien mieltymyksissä on kyllä jonkin verran eroja ensimmäisen vauvavuoden ja nyt tämän toisen välillä.





Kietaisubodyt


Esikoisen ollessa vastasyntynyt oli kietaisubodyt meidän mielestä parasta ikinä. Niin helppo pukea päälle pienelle. No tällä kertaa taas ne olikin lähinnä ärsyttäviä, niissä on niiiiiiin paljon neppareita, joita pitää laitella kiinni saadakseen koko vaatteen pysymään päällä edes jotenkin! Hidaaasta hommaa. Mietittiinkin miehen kanssa, että miten ihmeessä nää oli meistä muka kivoja viimeksi? :D  Muutama kietaisubody onkin jäänyt kokonaan käyttämättä tällä kierroksella.



Perusvaatteina body&housut


Ekalla kierroksella pikkutyypin vaatteina oli lähinnä vain bodyja ja housuja. Toista odottaessa heivasin eteenpäin kaikki muut housut, paitsi leggarit. Ei vaan napannut enää yhtään. En tiedä, oliko ne silloinkaan niin lemppareita, niihin vain tuli puettua kun niitä kaapista löytyi.



Kokonaisuudet


Tämä on kai tyypillistä, että ekan lapsen kanssa kaikki vaatteet ei välttämättä sovi toisiinsa, kun on ostellut vain vaatteita, eikä kokonaisuuksia. Tällä kertaa siis ostelin enemmän yhteensopivia vaatteita, ja edelleen ne on juuri niitä esikoiselta perittyjä vaatteita, jotka aiheuttaa kuosien eripuraa.


Mekot ja tunikat


Esikoisella oli vauvana aina vain muutama mekko per koko (paitsi toki vähän isompana), tunikoita ei tainnut juurikaan olla. Nyt niitä on kyllä jostain syystä huomattavasti enemmän :D Ja toki niitä käytetäänkin usein! Vähintään aina silloin kun poistutaan kotoa, mutta kyllä aika monesti ihan kotosalla ollessa myös.


Värimaailma


Edellisellä tyypillä oli ihan kaikenkirjavia pukimia vaatteinaan. Värioksennusta? Värit on ihania, me tykätään edelleen miehen kanssa värikkäistä vaatteista, mutta rajansa kullakin. Tällä kertaa vauva on saanut myös muutamia hemppiksiä, hempeän sävyisiä yksilöitä kaappiinsa, ja ihan päällekin asti!



Vain ihania vaatteita


Niin kauan kun lapsonen ei osoita omaa makua vaatteissa, niin meillä puetaan vain vaatteita, jotka on äidin mielestä ihania! Elämä on liian lyhyt, katselen siis mieluummin ihania vaatteita, kuin ei kivoja yksilöitä, tai edes niitä jotka ovat "ihan ok". 


Tyttömäiset vaatteet


Vaan tämä ei olekaan muuttunut, jo esikoista puettiin tyttömäisiin röyhelöihin ja muihin ihaniin, mutta kuopusta on kyllä puettu vieläkin enemmän. Koska onhan ne nyt kaikki rimpsut ja muut niin ihania! ♥




Onko teillä lastenvaatemieltymykset muuttuneet matkan varrella? 





6 kommenttia:

  1. Tää olis voinut monilta osin olla mun kirjoittama. :D

    Esikoinen oli herkkis. Sai aina kauhean raivarin, jos yritin vetää bodyn pään läpi. Käytimme vain kietaisubodyja. Monesti yritin vetää tavallisen bodyn pään läpi ja jos ei onnistunut kerralla, niin vaihdoin kietaisuun. :D

    Esikoisella (eikä juuri hänen vaatteensa perineellä pikkuveljelläkään) vaatteet ei juuri sopineet yhteen väreiltään. Olin hommannut kirppikseltä hyväkuntoisia vaatteita ja niitä sitten käytettiin. Nyt olen panostanut setteihin. Odotusaikana pidin huolen, että jokaiselle bodylle löytyy yhteensopivat housut.

    Kaksi ensimmäistä lasta oli poikia, joten mekkoja ei ollut. Meidän neiti 4 kk viihtyy vain sylissä. Mekot nousee kurjasti, joten en oikein tykkää käyttää niitä. Lisäksi kestovaippoja joutuu vaihtamaan melko tiheään, niin sukkiksien pukeminen on ärsyttävää. Ja mun mielestä mekon kanssa pitää olla sukkahousut. :D

    Ja esikoisen aikana tein sen "virheen" että kotona käytin rumia vaatteita ja vain kylään tai ihmisten ilmoille mennessä käytin kivampia. Enimmäkseen käytettiin siis niitä "rumia" ja hienot jäi käyttämättä. Hyvä pikkuveljen kannalta. Hänellä käytin sitten pääasiassa kivoja ja kaikki ei-kivat jäi käyttämättä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihan samoja juttuja siis :D Meilläkin esikoisen jäljiltä lähti monet housut kiertoon, kun ei ne vaan käyneet minkään kanssa!

      Poista
  2. Tuttua, tuttua. Pesänrakennushuumassa aloin ostella Ellulle vaatteita jo kauan ennen kuin sukupuolesta oli aavistusta, ja ajattelin, että säästän kaiken sitten seuraavalle lapselle, joten ostin tai tein pari mekkoa ja loput olivatkin sitten näppärän unisexejä. Ja koska silloin sai Tuttaa halvalla kirppikseltä, niin aika köyhänä ja ainakin pihinä ihmisenä ostin sitten paljon sitä. Ellu oli puolivuotias kun aloin pukea häntä arjessakin vähän tyttömäisemmin. Ja aloin pistää ajatusta ostoksilla myös siihen, että olisi yläosiin sopivia legginssejä ja mekkojen alle sopivia paitoja jne.

    Veenulla taas on ollut aina paljon mekkoja ja tunikoita, Newbietä, Pomp de Luxia ja kirppiksen hempeyksiä. Noshista ja Papusta tykkään myös, tosin niitä en oikein raaski ostaa uutena ilman alea. Muistin myös Ellusta, että ei meillä bodyja käytetä enää yksivuotispäivän jälkeen, turha ostaa. Osasin paremmin jättää kauppaan myös kaikki ihan liian leveät housut, jotka ei noilla hoikkeloilla pysy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, miekin ostelin kovasti jo ennen rakenneultraa ekalla kerrallakin paljon kaikkea. Tai no oikeasti jo ennen raskautumistakin! Mutta joo, täälläkin niin, että ne unisexit ei kyllä napannutkaan sit oikeasti ja parin kokeilun jälkeen jäivät käyttämättä. Nyt en ees koittanut, ei nappaa niin ei :p

      Vaikka meidän lapsoset ei oo kapeimmasta päästä, niin en oo silti tykännyt pitää heillä leveitä housuja :D Ne vaan ehkä leventää entisestään.

      Poista
  3. Mulla on kyllä varmaan vaihtunut lastenvaate maku jokaisen lapsen kohdalla! Vanhemmilla pojilla oli paljon esim Bamse-vaatteita,kellään muilla ei sitten ollut ollenkaan niitä. Taisin kyllästyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, se siis voi kehittyä koko ajan! Hauska tietää :)

      Poista