perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kuiva vauva - ajatuksia atooppisesta ihosta




Meidän vauva on kuiva tyyppi. Iho on korppukuiva monesta kohtaa. Helpompi olisikin luetella ne paikat, jotka eivät kuivia ole. Esikoinen ei ollut tuommoinen kuiva pallero, ainakaan noissa mittasuhteissa. Tämäkin on siis uusi ulottuvuus, johon saa tutustua lapsen myötä.

Rasvaamista rasvaamista. Vauva myös rapsuttelee itseään, mahasta ja otsalta. Tuntuuhan se varmasti kurjalta, kuiva nahka.

Vauva on täysimetyksellä edelleen, ja selvästi esimerkiksi vehnä helauttaa toisen posken iloisen punaiseksi ja kuivaksi. Saa nähdä, onko jotain muitakin ruoka-aineita, jotka oireita aiheuttavat.

Jostainhan nämä tällaiset aina johtuvat. Kehossa kaikki ei toimi optimaalisesti, kun tuollaista pukkaa. Vääriä ruoka-aineita, puuttuvia sisäisiä rasvoja, vitamiinibalanssi epäkunnossa? Tai sitten jotain ihan muuta.

Täällä odotellaankin tällä hetkellä vauvan mahan toimimista, jotta voin lähetellä hänen kakkanäytteensä msas-analysoitavaksi. Jotkut sanovat hippijutuiksi, minä taas olen kuullut paljon positiivisia kokemuksia. Eikä mua hippijutut haitanne ;) Jospa sitten olisi taas hiukan viisaampi asiassa? Sen lisäksi, että harmittaa vauvan puolesta, on tämä kuitenkin myös ihan mielenkiintoista hommaa.

Niin ja sitten se sheavoi! Siitä sainkin vinkin, että se voisi olla hyvä voide vaivaan. Kiitos vinkistä! Luonnonkosmetiikkaa meillä käytetään muutenkin, mutta sheavoita ei ollut meillä taas hetkeen ollutkaan.




Palaillaan asian tiimoilta, lisää vinkkejä ja kokemuksia asiasta saapi jakaa! :)


10 kommenttia:

  1. Voi että. Täällä on myös kolme kuivaihoista lasta, joiden kuivaihoisuus ilmenee juuri talvisin. Meillä onkin käytössä apteekin pesuvoide, sekä kunnon arsenaali kosteuttavia perusvoiteita. Niillä on pärjäilty, mutta kyllä tuntuu kivalta kun kesä alkaa hiljalleen tulla ja tietää, että tuon rasvausrumban voi taas hetkeksi lopettaa!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Se on analyysi jossa kartoitetaan (kakka)näytteestä mahdollisia ruoka-aineyliherkkyyksiä, vitamiinipuutteita yms. Kuulunee täydentäviin hoitomuotoihin :)

      Poista
    2. Mistä se analyysi tilataan?

      Poista
    3. Voi olla, että niitä tekee useampikin yritys, mutta itse lähettelen http://www.ninalaurell.fi/108660438 koska hänestä olen hyvää kuullut :)

      Poista
  3. Avenen xeracalm balm, parasta mitä maa päällään kantaa :) Ollut meidän lapsosen pelastus, eikä mitään muita rasvoja ole tarvittu,

    VastaaPoista
  4. Sitä egyptin ihmerasvaa kehhuuvat kans. Kunhan meijän shea loppuu ni koklaan sitä :)

    VastaaPoista