tiistai 5. marraskuuta 2019

Vuoden kestänyt projekti: päiväpeitot kerrossänkyyn


Vuosi sitten meidän iloksemme saapui kerrossänky nimeltään Liisa pieni. Hän, kuten aika moni ostoksistamme, löytyi käytettynä tori.fi:stä. Siitä lähtien onkin ollut missiona saada päiväpeitot sänkyyn. Nyt viimein se onnistui.


Kyllä, päiväpeittojen saamisessa kesti vuoden ajan. Ei, kyse ei ole perusteellisuudesta, vaan pienestä saamattomuudesta. Aluksi etsin päiväpeittoja hurjalla metsästysinnolla kaupoista ja netin uumenista, mutta aika pian huomasin, ettei kivoja lasten päiväpeittoja ole juurikaan. Into lopahti.

Kävin myös kangaskauppoja läpi, mutta oikeanlaista inspistä ei tullut. Ja lisäksi kankaat ovat kyllä aika arvokkaita, kahdelle päiväpeitolle tulisi nopeasti hintaa ihan mukavasti.

Homma siis jäi. Silloin kun meillä oli lapsiystäviä kylässä (Lappeenrannassa ihania pieniä kävi usein), otettiin yleensä vain tikapuut irti ja alasankyyn petasin viltin päällimmäiseksi, että sekin olisi leikkitilan jatkeena pienille. Koko ajan kyllä kaipasin päiväpeittoja, mutta en halunnut sellaista "no, menettelee" -vaihtoehtoa. Tosin kerran jo melkein ostin Ikeasta pinkit halvat huovat päiväpeitoiksi, mutta jäivät kauppaan, kun olisivat kuulemma nukkaantuneet nopeasti huonoiksi. Huh.

Alkusyksystä sisko sitten houkutteli minut mukaansa Tallinnaan, juurikin kangaskaupoille. No, Karnaluksissa minä sitten riehaannuin ja sommittelin eri kankaita yhteen reippaasti toista tuntia. Sillä aikaa mini-ihmiset viihdyttivät itseään keräillen ostoskoreihinsa kaikkea ihanaa..




Kankaat ja jopa ne vanutkin raahattiin siis Tallinnasta asti. Onneksi meillä on hyvät reissurattaat, joihin mahtuu tavaraa! Laskin, että silti tulivat halvemmaksi kuin kankaat Suomesta, kun risteilykin oli vain viitisentoista euroa.

Tästä silti kesti vielä muutama kuukausi, ennenkuin kankaat muuntautuivat itsensä päiväpeittojen muotoon. Siskolla oli taas osuutensa, pyysi ottamaan nyt ne kankaat mukaan, kun oltiin menossa heille. Mulla kun on tapana lykätä tiettyjä asioita hamaan tappiin saakka (kuten vaikkapa puhelimessa puhumista, haastavalta tuntuvia suorituksia, virallisten asioiden hoitamista ja muita).

Mulla oli hyvä palvelu, tilkkupalojen koko laskettiin mulle valmiiksi, kädestä pitäen näytettiin saumurin toiminta ja kerrottiin työvaiheet. Minä sitten ompelin, ja päiväpeitot saatiin! Oikeasti ompelin yötä myöten, koska halusin päiväpeitot valmiiksi ennen kotiin lähtöä. Seuraava päivä menikin sitten puoliunesssa, olen jo liian vanha yökukkumiseen. Heh.

Vuoden siinä tosiaan kesti, eikä ne ihan priimaa ole, mutta ai että mä tykkään! En välitä siitä, että kyseessä ei ole virheetön suoritus.


Jos tekisi elämässä vain sellaisia asioita, jotka hallitsee loistavasti, niin jäisi varmasti aika monesta kivasta paitsi. Niinkuin vaikka näistä päiväpeitoista.



P.s. Tuohon Liisa pieni -kerrossänkyyn myydään myös kolmoskerrosta. Siitä haaveilen seuraavaksi ;)

P.p.s . Ollaan tykätty tuosta kerrossängystä tosi paljon.

6 kommenttia:

  1. Kauniit värit valkoiseen sänkyyn, ommellen saa kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Totta, ommellen saa tehtyä kyllä kaikkea kivaa, täytyisi vaan useammin ryhtyä! :)

      Poista
  2. Todella ihanat peitot! Niitä pieniä virheitäkään ei edes huomaa kauaa. Ja eihän se ole käsityö eikä mikään, jos siinä ei ole jotain pientä virhettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää on kyllä miustakin tosi ihanat :) Hah joo, miulla ei ainakaan ole sellaisia käsitöitä, joissa ei olis virheitä :D :D

      Poista
  3. Onpa herkullisen väriset peitot!

    Satunnainen lukija

    VastaaPoista