keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Korttipelejä lapsille: Dobble


Olen ostanut Dobblen jo ennen kuin meillä on ollut lapsia. Aikojen saatossa tästä on muodostunut yksi lastemme lempipeleistä. Tämä onkin kivan nopea peli, jota aikuinenkin jaksaa pelata, vaikka jo vähän ramasisi päivän touhut.

 

Plussaa siitä, että tätä voivat pelata, tai "pelata" helposti pienetkin, vaikka toki vasta suunnilleen eskari-ikää lähestyvät alkavat olla nopeita pelissä ja pärjäävät aikuisillekin. Tämä peli ei tosiaan ole pelkästään lapsille tarkoitettu :) 


Tavallisen Dobblen lisäksi meiltä löytyy tuo kuvassa oleva Dorya etsimässä -versio, joka on tarttunut mukaan kirpparilta. Se eroaa tavallisesta Dobblesta ainoastaan siinä, että kuvitus on Dory-aiheista, ja jokaisessa kortissa on kahdeksan kuvan sijaan vain kuusi kuvaa. Eli helpompi etsiä yhteneviä kuvia.

Dobble-peli on oikeastaan 5 erilaista minipeliä, joissa kaikissa on yksi yhteinen tekijä: etsiä sama kuvio eri korteista. Jokaisessa kortissa on kahdeksan erilaista kuviota, yhteensä kuvioita on 55. Kortit on tehty niin, että kaikissa korteissa on yksi sama kuva toistensa kanssa. Vaikka välillä sitä on kyllä vaikea uskoa, kun ei meinaa millään hoksata, että mikä se kuvio on!

Eniten me taidetaan pelata Dobblea niin, että jokaiselle jaetaan saman verran kortteja, ja yksi kortti laitetaan keskelle. Kaivo on tämän minipelin nimi. Omat kortit pidetään pinona kädessä, ja päällimmäisestä yritetään löytää sama kuvio, mikä keskellä olevassa kortissa on. Jokaisen kortissa se yhtenevä kuvio keskellä olevaan korttiin on siis eri. Ensimmäisenä saman kuvion löytänyt sanoo yhtenevän kuvionsa ääneen ja laittaa oman korttinsa keskellä olevan pinon päällimmäiseksi. Sama jatkuu nyt tämän uuden kortin kanssa. Ensimmäisenä korteistaan eroon päässyt voittaa. 


Eri ikäisten kanssa ollaan tehty niin, että aikuisilla ja isommilla lapsilla on enemmän kortteja kuin pienillä, eli enemmän löydettävää. 

Toinen versio (Liekehtivä torni)  tästä on sama tavallaan nurin, eli keskelle kasataan pino ja jokaiselle vain yksi. Yhtenevän kuvion ensimmäisenä löytänyt saa kortin, ja sitten taas seuraavasta etsitään. Eniten kortteja saanut voittaa. 

Sitten on vielä Kuuma peruna, jossa oma kortti annetaan kaverille, kun löydetään tämän kanssa yhtenevä kuvio. Lisäksi on vielä "Kaikki kerätään" ja "Myrkytetty lahja", mutta me ei olla niitä taidettu vielä koskaan pelata. Ehkä pitäisi ottaa asiaksi? Perusidea niissäkin on löytää se yhtenevä kuvio korteista.




Dobble

Ikäsuositus: 6-vuotiaista eteenpäin, mutta meillä tätä ovat pelanneet jo 3-vuotiaatkin pienellä avustuksella

2-8-pelaajalle

Pelin kesto 5-10 minuuttia


Dobble Dorya etsimässä

2-5-pelaajalle

Ikäsuositus 4-vuotiaasta eteenpäin. Tätäkin voi hitaasti pelailla myös pienempien kanssa.




P.s. Suosittelen korttien laminoimista! Tätä pelataan parhaimmillaan nopeasti lätkimällä, ja kortit taittuvat ja kuluvat helposti. Ja kuten kuvasta näkyy, taapero tykkää myös näistä korteista! 


Edelliset lautapelivinkit löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti