Kirppismäihä

Nyt alkaa jo joulun ja uudenvuoden juhlimisten jälkeen kirpparit täyttyä taas myyjistä. Pääsee taas metsästyksen makuun. Joulukuussa, kun jouluun oli vielä pitkälti toista viikkoa, oli kirpparitarjonta jo hiipumaan päin. Eli itselläkin alkoi sitten kirppistauko. Yllättäen ;)

Välillä käy niin hillitön mäihä, että sen tuomalla tyydytyksellä elää jo pitkään. Löytyy jotain, mitä on jahdannut pitemmän aikaa.

Syksyllä kalastelin useamman kuukauden ajan Kuoma-kenkiä, haaveissa oli koko 22 ja tietynlaiset pinkit. Niitä tuli paljonkin vastaan, mutta hinta ei miellyttänyt. Onneksi odotin, sillä lopulta ne löytyivät, juuri oikeanlaiset, aivan käyttämättömän näköiset. Vitosella. Voittajafiilis! Ja talvihetkiinkin oli vielä reilusti aikaa.

Isänpäivän alla löytyi miehen haaveilemat huopikkaat. Niin harvoin tulee miesten huopikkaita kirpparilla vastaan, etten uskonut niitä edes löytäväni.

Viimeisin pitkän ajan haaveissa siintänyt asia löytyi kirpparilta muutama päivä sitten. Hienostelutakki neidille. Muutamia melkein sopivia yksilöitä on tullut vastaan. Hinta niissä on kirpaissut niin, että takki on jäänyt odottamaan ostajaa, jolle saisi olla juuri se oikea. No, nyt se oikea sattui kohdalle. Lähestyin sitä kaukaa, epäröiden. Miellytti omaa silmää kovastikin, mutta entäs se hinta...vitosen! Oi onnea! Eikä tarkkasilmäkään löytänyt vikoja, jotka olisivat selittäneet halvan hinnan.

Nyt on vihdoin neidillä kauppa- ja kyläilytakki :) Ja juuri sellainen, johon jo odottamassa olleet kengät, kaulahuivi ja säärystimet sopivat ;)

Joulun riisuntaa

Taisi tuo loppiainenkin jo mennä ohitse. Silloin oli tarkoitus riisua koti joulusta. Vaan eipä tuota viitsinyt, joulu tuntui menevän niin nopeasti.

No, seuraava yritys oli viime viikonloppuna. Silloinkin lähinnä mietin, kuinka olohuone näyttää paljon kauniimmalta kuusen kanssa, kuin ilman.

Tuli ne kuitenkin kerättyä talteen, innokkaan pienen apurin ladatessa itseensä lisää virtaa makuuasennosta käsin. Nyt ei suoraan tarvitse siirtyä joulusta pääsiäiseen ;)

Oma tila

Jokunen aika sitten olin päiväseltään reissussa, ilman omaa taaperoa. Kaksi tuntia junassa suuntaansa, ja kuusi tuntia perillä. Pitkä päivä! Etenkin kun imettää vielä. Tyypillä taisi ikää silloin olla kerrytettynä vuosi, ja pari kuukautta päälle.

Ensimmäinen kerta fyysisesti niin kaukana omasta lapsesta. Venyykö se henkinen napanuora noin pitkälle?

No kyllähän se venyi ja paukkui, kun sitä venytti.

Parin, kolmen tunnin piipahdukset omien harrastuksien parissa tuntuu aivan erilaisilta. Ne on vaan mukavaa, huoletonta aikaa. Kauemmas meno oli iso askel tälle äidille.

Muistan, kun pääsiäisenä uuteen kotiin muuttaessa kasattiin pinnasänky ekaa kertaa, siihen parisängyn vierelle sivuvaunuksi, ilman toista laitaa. Takana oli levottomia öitä, ja ajatus, josko minityyppi saisi paremmin nukuttua, kun tilaa olisi enemmän.

Vaan miten pahalta se tästä äidistä tuntuikaan. Välimatkaa oli ainakin se puoli metriä, sen aiemman toisessa kiinni nukkumisen sijaan. Joskus sekin voi olla pitkä matka.

Pieni asia, mutta kuitenkin liian suuri siinä hetkessä. Eikä ne unet siinäkään tainneet niin elämää mullistavat olla. Kainalossa halusi nukkua pienikin.

Jospa sitä vain kuuntelisi itseä, ottaisi omatkin tunteensa huomioon. Tekisi omiin tilanteisiin sopivat ratkaisut.

Pieni se vielä on, pitkään. Äidin murunen.

Oodi kuukautiskupille

Kuukautiskuppi, mun vanha ystäväni. Meidän tiet on kohdanneet jo yli kymmenen vuotta sitten, kun olin teini-ikäinen. Sweet memories. Tähän aikaan mahtuu monenlaisia yhteisiä hetkiä.

Muistan yhden ekoista kuppihetkistäni. Hautajaiset, mustat vaatteet ja menkat. En ollut harjoitellut kupin laittamista, aika suorilta vaan laitoin sen paikoilleen ja lähdettiin hautajaisiin. Paikan päällä totesin, ettei kuppi ollut tainnut auetakaan kunnolla, heh. Onneksi sain asian korjattua ennen kuin hautajaisvaatteet sai uutta väritystä. 

Sittemmin olen osannut asettaa kupin oikein, sillä helppoahan se on, jos lukee vähän ohjeita.

Myöhemmin vietin taas hetken aikaa ilman rakasta ystävääni, sillä olin hänet kadottanut muutossa. Vieläkään ei ole tätä yksilöä näkynyt. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin hänet hukkasin.

Onneksi ihmisystäväni antoi minulle lahjaksi uuden. Kiitos siitä. 

Kun taapero oli 1v 1kk ikäinen, alkoi mulla taas menkat ekaa kertaa pitkään aikaan. Melkein kaksi vuotta edellisistä kuukautisista! Jännä hetki. Ekoihin menkkoihin en vielä jostain syystä kaivanut ystävääni kuukautiskuppia esiin, mutta seuraaviin kyllä. 

Ja ah, miten olinkaan unohtanut, kuinka hyvän ystävän kanssa on niin mutkattoman helppoa olla. Miellyttävää. Hyvän ystävän kanssa on helppoa jatkaa siitä, mihin on jäänyt. 

Kuvat Lunette

"Synnytysvalmennus lapsenkengissä?"

Eilen Ylen nettisivuilla julkaistiin artikkeli, jossa pohdittiin synnytykseen valmistautumista. Tai pikemminkin sitä, että siihen ei usein valmistauduta.

On paljon naisia, joilla ei ole juuri mitään käsitystä synnytyksen tapahtumista ja synnyttämisestä. Näin tietenkin on erityisesti, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi.

KÄTILÖ ELIISA KARTTUNEN

Synnytykseen valmistautuminen on usein yhteydessä myönteisempään synnytyskokemukseen. Myös silloin, kun yllättäviä tilanteita tulee eteen synnytyksessä. Tieteellisesti tutkittu juttu.

Jokainen nainen ansaitsee hyvän ja voimaannuttavan kokemuksen raskaudestaan ja synnytyksestään. Se kuitenkin jää usein vain haaveeksi.

KÄTILÖ ELIISA KARTTUNEN

Mutta onhan se vähän vaikea ensisynnyttäjänä lähteä valmistautumaan synnytykseen, jos ei ole sellaisesta kuullutkaan, eikä kukaan siihen kehota.

Synnytysvalmennus on monessa paikassa ihan höpö juttu. Lähinnä tutustumista sairaalan tiloihin, ja tutustuminenkin saattaa tapahtua youtuben kautta, kuten jossakin päin Suomea on jo tapana.

Onneksi asiat usein on muuttumaan päin, kun niistä puhutaan, ja ollaan valmiita myös tekemään niiden eteen. Suunta on parempaa kohti :)

..hyvässä tilanteessahan näistä asioista puhuttaisiin kaikkien tyttöjen kanssa jo lapsuudesta asti.

KÄTILÖ ELIISA KARTTUNEN

Niinpä.