Kirjojen vuosikatsaus 2017

Vuosi alkaa olla taas pyörähtänyt ympäri, ja mulla se tarkoittaa aina kirjojen vuosikatsausta. Muutaman vuoden ajan olen tilastoinut lukemiani kirjoja Goodreadsiin, tykkään! Voi kätevästi koota luetut ja lukulistalla olevat kirjat yhteen paikkaan, koska mulla ainakin on niin hatara muisti välillä, etten muuten muistaisi, oonko vaikka lukenut jonkun kirjan vai en :D

Kovin on laskusuuntaista ollut tuo miun lukeminen tässä parin vuoden sisään, kuten kuvasta näkyy. Se taitaa kertoa vaan tuosta lapsiperheistymisen tilanteesta ;) Eli huh, melkein puolet vähemmän olen lukenut tänä vuonna, kuin mitä 2015, jolloin esikoinen syntyi syyskuussa. 

Mun kuluneen vuoden lemppareimmat kirjat näkyy olevan:

Kate Mortonin useampikin kirja. Uusi kirjailijatuttavuus, jolta tuli tänä vuonna luettua Paluu Rivertoniin, Salaisuuden kantaja, Talo järven rannalla, sekä Hylätty puutarha. Kaikki aika saman tyylisiä ja lukemisen arvoisia, mutta noista omaan makuun eniten olivat Talo järven rannalla ja Hylätty puutarha. 

Sydämenlyönneissä ikuisuus, Jan-Philipp Sendker

Matkalla kotiin, Yaa Gyasi

Kerro minulle jotain hyvää, Jojo Moyes

Belgravia, Julian Fellowes

Elävien kirja, Affinity Konar

Hotelli Panama, Jamie Ford

Vapauttava rakkaus, Francine Rivers

Poldark-sarjan toinen, kolmas ja neljäs kirja

Suurin osa näkyy olevan taas tälläkin kertaa jollain tapaa historiaan kietoutuneita kirjoja (poikkeuksena tuo Kerro minulle jotain hyvää). Mun lempparigenre ollut yläasteajoilta saakka.

Tulevan vuoden sivumäärä jää nähtäväksi. Epäilen, että laskusuunta jatkuu jostain kumman syystä ;) Ensi vuonna julkaistavia kirjoja en ole vielä katsellutkaan, mutta muutoin haaveissa on lukea Seitsemän sisarta, Mustat valkeat valheet, Ikimetsien sydänmailla, Kaikki se valo jota emme näe, ja toivottavasti paljon muuta!

Kaiken kaikkiaan hyvä kirjavuosi. Muutaman ei niin mieleisen yksilön jätin lukiessa kesken, ja keskityin itselle mieleisempiin. Ylimääräistä aikaa ei ole niin paljon, että sitä jaksaisi lukukaupalla odotella, josko kirja muuttuisikin omaan makuun sopivaksi.

Mitä muut ootte lukeneet tänä vuonna? Lukuhaaveita ensi vuodelle?
 Hyviä kirjoja saa suositella :)

No se jälkitarkastus

Joulua edeltävällä viikolla mulla oli jälkitarkastus neuvolassa. Tiesin jo ennalta, että sisätutkimukselle mulla ei ollut tarvetta, ja painoa en muuten vaan halunnut ottaa, joten käynti tulisi olemaan lähinnä juttelua. Kelaa varten kun tosiaan edelleen sen jälkitarkastustodistuksen tarvitsee, jos mielii vanhempainrahaa saada. 

Jälkitarkastuksen teki mun oma, ihana terveydenhoitaja äitiysneuvolasta, joten kyseinen jutteluhetki nimeltä jälkitarkastus olikin tosi mukava hetki. Fiilisteltiin ihanaa synnytystä, ja arkea kahden lapsen kanssa. Ja koska mun terkkari oli niin ihana tyyppi, ja tämä vika käynti hänellä, niin halusin myös pienen muistamisen hänelle antaa. 

Mun terveydenhoitaja tiesi jo ennalta, että en kaipaa sisätutkimusta tai muutakaan kummempaa.  Virtsanäyte, hemoglobiini ja verenpaineet otettiin kyllä, ne mua ihan kiinnostikin. Mä olen aina varautunut perustelemaan, miksi en jotain rutiinitoimenpiteitä halua, suurin osa kun niitä tuntuu haluavan, eikä siinä mitään, jos ne kokee tarpeellisiksi. Tällä kertaa asiasta ei kuitenkaan tarvinnut sen kummemmin vääntää, koska vapaaehtoisiahan ne ovat. Noita vain kuulee välillä, että jälkitarkastusta tekevät henkilöt ajattelevat, että jälkitarkastus=sisätutkimus, ja että sisätutkimus olisi pakollinen Kelaa varten. Onneksi sentään Kela ei ole määrittänyt, että haarat auki, tai vanhempainrahaa ei tipu. 

Mulla tosiaan ei sen kummempaa ideologiaa tai fanaattisuutta liity sisätutkimuksesta kieltäytymiseen. Ainoastaan se tosiasia, että ei ollut tarpeellinen. Kuten raskausaikanakaan, niin nytkään en halunnut mitään pimpin tsekkausta tai kourimista vain tavan vuoksi. Kerroin itse terkkarille, että ei repeämiä, haavaumia, virtsankarkailua, kirvelyä tai kipua, poikkeuksellisen kuivia limakalvoja, tunnetta laskeumista tai muutakaan, kaikki seinämät on paikallaan, lantionpohjan lihakset toimii ja kohdunkaulan ulko-osa on sen tuntuinen, kuin ennen raskauttakin.

All good everything, ja jälkitarkastuksesta jäi hyvä mieli päivään :)

Terveydenhoitajalle antamassani muistamisessa ajatus oli: 

Kortti "Just let go" oli yksi voimatauluista mun synnytyksessä. Päästää irti, eli antautua synnytykselle. 

Fudget, herkkua, että oksitosiini pääsee virtaamaan. 

Avaimenperä, tree of life, eli istukka, elämän ylläpitäjä kohdussa. 

Ja muumikarkkeja kaksivuotiaan valitsemana, koska äitiydessä ja siinä synnytyksessäkin paras juttu ikinä on se lapsi ♥

Me käymme joulun viettohon

Aah, nyt alkaa olla aika lailla jouluvalmistelut tehtyinä. Lahjat ostettu, paketoitu, yhteiseen joulupöytään vietävät ruoka-asiat tehty ja leivottu, miehellä viimeisetkin joululaatikot paistumassa. Jouluaaton vaatteetkin odottaa pestyinä ja silitettyinä aattoa. Kirjastosta haettu lukemista itselle, jos vaikka jossain kohtaa joulun pyhiä ehtisi lukaisemaan jotain ihanaa, villasukat jalassa sohvalla.. Saa nähdä, jääkö vain haaveeksi, mutta yritys on ainakin kova! ♥

Supisuomalainen, ihana joulu on ihan lemppari, mutta silti tässä tutussa joululaulussa on monta koskettavaa kohtaa, joita sitä tänäkin jouluna tulee pohdiskeltua kaiken keskellä.

Me käymme joulun viettohon

taas kuusin, kynttilöin

Puun vihreen oksat kiedomme

me hopein, kultavöin,

vaan muistammeko lapsen sen,

mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon

niin maisin miettehin,

nuo rikkaan täyttää aatokset,

ja mielen köyhänkin:

Suun ruoka, juoma, meno muu.

Laps' hankeen hukkuu, unhoittuu.

Turhuuden turhuus kaikki on,

niin turhaa touhu tää;

me kylmin käymme sydämin,

laps' sivuun vain jos jää.

Me lahjat jaamme runsahat,

Laps' tyhjät kätes ihanat.

Oi ystävät, jos myöskin me

kuin tietäjämme nuo

veisimme kullan, mirhamin

tuon rakkaan lapsen luo,

niin meille joulu maallinen

ois alku joulun taivaisen.

Sanat Mauno Isola

Ihanaa joulun aikaa kaikille!

Synnytyksen somekohut

On taas ollut monta synnytyksiin liittyvää asiaa tapetilla Suomenmaassa. Syksyn mittaan taisi tasaiseen tahtiin löytyä median otsikoista jotain vaarallisiin elämyssynnyttäjiin liittyvää, ja toki kotisynnytykset ovat olleet esillä moneen kertaan. Nyt tuoreimmat otsikot ovat kuitenkin sydänäänien kuuntelemattomuus, ja sitten tämä tapaus Cytotec. Ja koska mulla tämä meidän synnytyskulttuuri on sydäntä lähellä, on pakko vähän pyöritellä näitä ajatuksia.

Sydänäänten kuuntelemattomuus ja elämyssynnyttäjät. Median otsikoinnissa nämä oikeastaan menee aika samaan kastiin keskenään, koska meitä synnytyskulttuurin kehittymistä haluavia on nimitetty "vain elämyksiä hakeviksi", lapsen ja oman hengen kanssa pelleileviksi turhiksi tyypeiksi. Myös sydänäänikirjoituksissa näkyi termiä "luomusynnyttäjät". Tapaus sydänäänethän sisälsi todellisuudessa 1-2 synnytystä, kyse ei siis trendistä ole ollut muualla, kuin vain iltalööppien otsakkeissa.

Tässä vastuuttoman hipin doppleri

Toki totta on, että itsekään en kannata sydänäänien jatkuvaa kuuntelua tai käyrillä makuuttamista, jos kyseessä on normaali fysiologinen synnytys. Synnytyksissä, joissa on ollut toimenpiteitä (tai jotain muita huolia), on kuitenkin myös sydänäänien laajempi kuuntelu tosi tosi tärkeää, niinkuin vaikka tapaus Cytotec osoittaa.
Vähätoimenpiteisissä synnytyksissä harvempikin kuuntelu riittää, ja maailmalta löytyy tutkimuksia myös siitä, että kuunteluun voi turvallisesti käyttää myös doppleria tai vaikka sitä kätilön torvea. Omassa kotisynnytyksessäni sydänääniä kuunneltiin dopplerilla.

Ja mitä tulee elämystä hakeviin synnyttäjiin, niin miksi turvallisuus ja hyvä synnytyskokemus olisivat toisiaan poissulkevia tekijöitä? Koska tosiaankaan niin ei ole, ei tarvitse olla. Synnytyksen muistaa aina, ja sen vaikutukset loppuelämään voivat olla monenkirjavat. Lapsiluku, mieliala, terveys, mielenterveys, seksuaalisuus, suhde lapseen.. Onhan näitä.

 Synnytykseen kannattaa valmistautua, ottaa selvää, etsiä keinoja ja vaihtoehtoja, mutta myös käsitellä päässään se, että loppupeleissä kaikki asiat ei ole omissa käsissä. Ja toki muistaa myös, että mitä enemmän synnytyksessä on toimenpiteitä, sitä enemmän on myös niitä mahdollisia muuttujia.

Tässä vastuuton hippi on erittäin raskaana

Kotisynnyttäjät, nuo kaiken riskeeraavat hihhulit, varo niitä! Heh, tai siltä välillä rivien välistä lukien tuntuu. Miksi me Suomessa oltaisiin niin hurjan poikkeavaa kansaa, että täällä suunniteltu kotisynnytys onkin kauhean vaarallista, kun se monessa muussa länsimaassa on tutkitusti todettu tiettyjen kriteereiden täyttyessä vähintään yhtä turvalliseksi kuin sairaalasynnytys? Täällä ihmiset viitsivät nähdä vaivaa ja suoltaa julkisia mielipiteitä asiasta, johon eivät ole perehtyneet. Toivottavasti lähitulevaisuudessa kotisynnytykset ja synnytystuvat olisivat näkymä myös meillä, sairaalasynnytysten ohella. Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi haluta synnyttää kotona, koska ei todellakaan tarvitse, mutta pitäisi olla mahdollista saada päättää asiasta itse. Näin on monessa maassa, ja ehkä joku päivä myös meilläkin.

Sitten tuo tapaus Cytotec. Kun luin päivän lööppejä aiheesta, kuinka Cytotecilla on ollut hirveitä haittavaikutuksia, ja kuinka joissakin maissa se on kielletty synnytyshommissa vaan ei meillä, olin samaan aikaan sekä iloinen, että tosi surullinen. Iloinen, että nämä asiat nousevat esille, ja äärettömän surullinen, koska se tarkoittaa sitä, että monille täytyy ensin käydä ikävästi, että asiat ylipäätänsä nousisivat esille. Monet synnyttäjistä eivät ole edes olleet tietoisia, mitä sinne pimpsaan, hanuriin taikka suuhun on tuuppastu. No lääkettä, jota ei todellakaan ole synnytyksiin tarkoitettu tai suunniteltu, koska ainakaan mun mielestä mahahaavan syntymisen esto ja ihmislapsen synnyttäminen ei ole aivan yksi ja sama asia.

Voi vaan toivoa, että Suomessakin päädyttäisiin kieltämään kyseinen lääke synnytyksissä. Kuinka monta kohtua tarvitsee revetä, kuinka monen vauvan täytyy syntyä hätäsektiolla cytotecin romahduttamien sydänäänten vuoksi? Ja vaikka mitä muitakin haittoja löytyy, koska suurinta osaa ei varmastikaan ole pystytty selvittämään ja tilastoimaan. Julmaa.
Lääkkeille ja muille toimenpiteille on aikansa ja paikkansa, mutta toivon, että alkaisi vihdoinkin se lääkkeiden ja synnytyksen kulkuun puuttumisen kyseenalaistaminen, sen sijaan että aina vaan arvostellaan "luomusynnyttäjiä".

Ugh. Ei mulla muuta. Hippi on puhunut.

Joulu ennen, joulu nyt

Aah, joulu on ihanaa aikaa. Meillä on taidettu kuunnella joululauluja joka päivä nyt joulukuun ajan. Kaksivuotias pyytää monta kertaa päivässä, että äiti laita tiptap. 

Meidän perheen omat jouluperinteet ovat vasta muodostumassa, omien lasten myötä. Allekirjoitan ihan täysin sen kliseen, että lapset tekee joulun. Kyllä, täälläkin joulu tuntuu taas joululta sitten oman lapsuuden, kun itselläkin on lapsia. On kiva laittaa joulua, ja miettiä, minkälaisia jouluperinteitä sitä tulee samalla luoneeksi lapselle. 

Joulusiivous tehtiin lapsuudessa perusteellisesti. Koko koti siivottiin, ja väitänpä, että olen hinkkaillut seiniäkin puhtaaksi joku joulu, jollei useampikin. Myös kaappien sisältö käytiin läpi.

Mites nykyään? Joitain kaappeja on käyty läpi, koska pakko, ei vaan mahdu tavaraa enää. Tälleen jouluviikkoa elellessä koti näyttää joululta, juu koristeiden ja joulukuusen osalta. Ei siksi, että kaikkialla kiiltäisi puhtaus, tai edes ne kuivuneet puklutahrat olisi lattialta luututtu. Että tiptap, näyttää onneksi joulu tulevan silti myös meille. 

Pikkujoulujen vietto. Lapsuudessa vietettiin aina oman perheen kesken pikkujouluja ♥ Ehkä mekin joskus tulevaisuudesssa? Tänä vuonna ollaan tyydytty pikkujouluilemaan muussa seurassa.

Joulukuusi. Me aloitettiin viime vuonna oma perinne, että joulukuusi laitetaan itsenäisyyspäiväksi. Lapsuudessa kuusi tuotiin sisään vähän myöhemmin. Meidän kuusi on valkoinen muovikuusi, ei tainnut sellaisista ollut tietoakaan vielä ysikytluvulla.

Joulupukki kävi meillä lapsuudessa ekoina vuosina. Kouluikäisenä ei enää tainnut käydä. Meillä ei ainakaan tänä vuonna ole pukkia tulossa, jatkosta en osaa sanoa :)

Joulunleivonta aloitettiin lapsuudessa aina ajoissa, että saatiin tehtyä vatruskat, karjalanpiirakat, piparit, Sacherit, joulupullat, kuivakakut ynnämuut, ja tietenkin jouluaattoaterian kaikki mahdollinen. Nykyään, kun joulua vietetään suuremmalla porukalla, niin kaikki osallistuvat tuomisiin, eikä me joulupöytään viemisten lisäksi olla kotiin tehty kuin pipareita tänä vuonna. Mutta, sentään ne on tehty samalla reseptillä, kuin mitä lapsuudessakin. Parhaat piparit ♥

Joululahjojen paketointi on miusta aina ollut ihanaa puuhaa. Kauniita lahjapapereita ja kangasnauhoja. Lahjat kuuluu paketoida kaikella hartaudella. 

Tiedustelijatonttu kävi tuomassa lahjan joulusukkaan aina aattoaamuksi. Oli ihanaa, kun jo aamulla sai jotain kivaa, niin päivän lahjojen odotus ei ollut niin kovaa hommaa. Mekin otettiin tämä jo viime vuonna käyttöön. Tänä vuonnahan esikoisella on tavarakalenteri, niin aattoaamun luukku toimii samalla myös tiedustelijatontun yllärinä :)

Jouluaaton vietto on nykyään vähän erilaista, koska ensin vietämme aaton yhdellä porukalla, ja joulupäivänä vietämme uutta joulua toisen puolen suvun luona. Kaksi joulua siis, lapsuuden yhden, vain omalla ydinperheellä vietetyn joulun sijaan.

Jouluruoat ovat meillä enimmäkseen pysyneet samana vuosien saatossa, vaikkakin lihansyöjien määrä meillä perheessä on vähentynyt, ja sen vuoksi ensimmäisessä joulunviettopaikassa on vähän eri ruokia, kuin mitä toisessa. Mutta lempparit mulla on edelleen samat, eli vatruskat, kalkkuna, lihapullat, herneet ja munamakaronilaatikko. Omnom. Meillä miehen perheessä syödään myös tosi, tosi antaumuksella porkkanalaatikkoa, ja se olikin mulle ihan uusi juttu, että niitä laatikoita tehdään oikeesti satamiljoonaa kiloa. Huh, onneksi se en oo minä, joka meillä ne laatikot vääntää :D 

Muistan yhden joulun lapsena, kun äiti ohimennen sanoi, että eihän jouluna tarvitse maistaa kaikkea. Tää yksi oli joka joulu syönyt irvistellen lanttulaatikkoa ja rosollia siihen saakka, koska oletti että se kuului asiaan.

Jouluaatto ja -päivä tuntuu aina menevän ohi ihan hujauksessa. Onneksi joulua on kuitenkin ihan luvallista viettää sinne loppiaiseen asti. Viime vuonna tosin taisi "jäädä" joulukoristeet sinne tammikuun loppupuolelle asti. Ei niistä malta ihan heti luopua.. 

Noudattaako muiden joulut lapsuuden kaavaa, vai ihan omaa?