torstai 12. huhtikuuta 2018

Raskaus- ja imetyshormonien vaikutus näköön


Ah nuo raskaus- ja imetyshormonit, jotka vaikuttavat vähän kaikkeen! 



Onko asiaa, mihin ne ei vaikuttaisi? Olin melkein jo unohtanut, että näkö on yksi näistä listaan kuuluvista hommista, joihin ihanan ihanat hormonit voivat vaikuttaa. Näkö voi heiketä ja parantuakin, ja sitten se voi myös palautua ennalleen, kun hormonit tasoittuvat, tai kun raskaus on päättynyt/imetys on päättynyt.



Muutokset näössä


Täällä on mainittu, että näkö muuttuisi raskausaikana helpoiten likinäköisyyden suuntaan, eli että miinuslasien käyttäjät tarvitsevat vahvemmat lasit, kun taas pluslasit omistavat saattaisivat tarvitakin vähemmän vahvuutta nyt.

Raskaus- ja imetysaika ei olekaan kuulemma optimaalisin aika hankkia uusia silmälaseja, mutta joskus voi olla vaan pakko! Entä jos on vaikka kymmenenkin vuotta aina vuorotellen raskaana tai imettää?


Lasikaupoille pakon sanelemana


Mulle itselleni kävi pieni vahinko silmälasien kanssa, joten pakko oli edessä itsellänikin. Ajattelin ennalta, että mulla varmaan on näkö huonontunut jonkun verran ennestään, kun edellisestä käynnistäkin oli vierähtänyt jo kuutisen vuotta. Mutta mitä vielä! Mun näkö oli parempi kuin vuosiin!  Ja vaikka tosiaan olenkin miinuslasien käyttäjä.

Tietenkin aina vähän mietityttää, että pomppaako näkö kohta taas entisiin lukemiin, mutta ei kai niitä uusia laseja kannata sellaisilla vahvuuksillakaan ottaa, jotka eivät ole sopivat sillä hetkellä! Eli aika näyttää, miten tässä käy, nyt kuitenkin olen tyytyväinen uusien lasien omistaja :)


Mites muut! Onko teillä hormonit vallanneet myös näkökykyä?


8 kommenttia:

  1. No mie kerroinkin, että esikoisen kanssa toinen silmäni alkoi heti alkuraskaudesta nähdä sumeasti ja harittaa. Sitä sitten tutkittiin ja syyksi määriteltiin hormonit: näkö normalisoitui kun imetyksen lopettamisesta oli pari kuukautta. Toisessa raskaudessa/imetyksessä en huomannut muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks normalisoitui! Mie en oo näiden kahden lapsosen välissä käynyt tarkistuksessa, niin en tiiä onko siinäkin välissä heilunut johonkin suuntaan :D

      Poista
  2. Mulla heikkeni kans näkö ihan hulluna, mutta optikko sanoi, että ei kannata ostaa uusia kun näkö voi tosiaan vielä palautua. No ku en nähny mitään niin oli pakko jotain keksiä niin tilasin Kiinasta lasit, jotka ei onneks maksanut paljoakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sepä, ei voi tietää jos palautuukin! Miulla oli pakkorako, en ois varmaan muuten menny :D Hah enpä tienny että sieltäkin saa! Miulla tosin on hivenen hajataittoa, et ei ihan pelkkä vahvuus riitä :)

      Poista
  3. Mä en oo tienny moista vaikka mulla on 3 lasta. :D Kävin näöntarkastuksessa, kun neiti oli parikuinen. Ennallaan oli. Nyt viime viikolla kävin taas, kun tarvin uudet piilarit. Ennallaan oli. Sen sijaan silmät kuivuu tolkuttomasti. Piilarit jumittaa totaalisesti ja silmiä kirvelee. Eilen jouduin laittamaan kahdesti kosteustippoja ennen kuin sain linssit irti. Käytän niitä pari kertaa viikossa kun käyn uimassa.

    Keskimmäisen lapsen ollessa ehkä vuoden vanha, hommasin uudet halvat lasit. Edelliset maksoi 600 e ja muksu oli saanut napattua pari kertaa lasit päästä multa ja pelkäsin että hajottaa kalliit lasit. Hommasin sit halpikset. Nyt kyllä käytän taas niitä kalliita, kun ne on paremmat. Niissä halpiksissa siis oli samat vahvuudet. Eli mulla ainakaan ei oo vaikuttanut näköön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, eli oot varmaan sit niitä onnekkaita joilla ei vaikuta näköön! :) Joo tuo kuivuminen taitaa kans monilla kuulua hormonien takia asiaan. Tän olin itsekin unohtanut, ja ihmettelin miks ei tee mieli pitää piilareita koko päivää :D

      Poista
  4. No jep, näkö lähti molemmilla kerroilla. Synnytyksen jälkeen helpotti, enkä käytä kotona enää laseja paitti olohuoneen telkan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh! No onneks helpotti edes :) miusta tää hormoni-näköjuttu on edelleen tosi hämmentävä!

      Poista