torstai 23. tammikuuta 2020

Kertakäyttöhöylät haudattu! Ne paremmat sheiverit, Geisha shaver ja Mühle R89



Syksyn I love me -messuilta kotiutin itselleni metallisen karvahöylän. Googlettelin asiaa, niin ilmeisesti niitä voi nykyään sanoa ihan vaan sheivereiksi (olisin muuten kirjoittanut shaver). Semmoisen ostin, ja ai että!



Ei nyt ihan sentään maailma mullistunut sheiverin oston jälkeen, mutta ennen sitä kyllä mullistui. Ei nimittäin ollut tullut mieleen, että tällaisiakin löytyy! Vaikka tietenkin niitä löytyy, onhan metallinen partahöylä iankaikkisen vanha keksintö. Mulla kuitenkin on käytössä kestonenäliinoista lähtien, niin hassua, että kestosheiveriin siirryin vasta nyt.

Mutta olen kyllä ollut yllättynyt, kuinka paljon parempi tuollainen kestohöylä on kertakäyttöiseen verrattuna. Niillä kertakäyttöisillä kun on tullut mentyä siitä saakka kun karvoja alkoi kasvamaan. Joskus vuosia sitten jaksoin vielä vinguttaa epilaattoria ja jotain vahaliuskoja käytellä, nykyään ajatuskin tuntuu kidutukselta. Kaikkea sitä.


Terän pitkä vaihtoväli ja kierrätys


Se höylä. Omani on Geisha Shaver, mutta muunkin merkkisiä löytynee, ja ovat varmaankin ihan vastaavia. Maksoin sheiveristä kaksikymppiä.

Höylää on helppo käyttää, samalla lailla kuin kertakäyttöhöylääkin. Kestosheiveriin vaihdetaan metallinen terä, mutta vaihtoväli on paljon pidempi kuin kertakäyttöisissä. Ja metalliterä menee käytön jälkeen vieläpä metallinkeräykseen, jee!

Minulla on ollut sama terä käytössä syksyn messuista lähtien, eli varmaan jonkun kolmisen kuukautta, enkä vielä ole havainnut tylsymisen merkkejä. Tosin jalkakarvoja en talvella ajele kuin joskus harvakseltaan. Teräpaketit (5 terää/paketti) maksavat kolmisen euroa, ja käyvät useampiin eri höyliin.

Tosi paljon plussaa siitä, että teräpaketti on niin edullinen. Tykkään siitä, että pitemmän päälle monet kestoasiat (kuukautiskuppi, kestonenäliinat, kestokassit jne) tulevat oikeasti halvemmaksi, kuin vastaavat kertakäyttöiset asiat.



Saippua, öljy vai pelkällä höylällä ja vedellä sheivaus?


Itse käytän sheivaamiseen palasaippuaa. Messuilla sain kaupanpäälliseksi myös Geisha shaving oil -pullon, jota olen välillä jaksanut laittaa iholle pehmittämään. Se ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätön. Instagramin puolella kyselin, niin monet sheivaavat höylän kanssa ihan vain vedellä, eli sekin on mahdollista.

Itselläni iho ei oikein välitä sellaisesta, joten saippuaa tai muuta, oikeastaan mitä vaan, mikä vähän liukastaa välissä. (Mulla on myös vanha ekokosmetiikan sheivausvaahtopullo, jota olen vuosia täyttänyt uudestaan. Toimii hyvin, kun sekoittaa nestemäistä saippuaa ja vettä sekaisin. Tosin oikeastaan palasaippua ajaa saman asian ihan täysin.)

Kainaloihin ja bikinirajalle en ole onnistunut haavoja tällä höylällä saamaan, mutta sääriä olen kyllä hutiloinut, ja siksi muutama nirhauma on tullut (niillä kahdella kerralla, kun jalkakarvoja olen ajellut). Vertailun vuoksi, kertakäyttöisillä saanut pieniä nirhaumia lähes joka kerta, koska olen ollut melko suurpiirteinen.. Uusi höylä terineen on kertakäyttöisiä paljon terävämpi, mutta höylätessä ei sinällään ole tarvinnut olla sen varovaisempi, paitsi ehkä sitten sääriä ajaessa mun täytyy hieman opetella :D


Miesten partahöylä


Myös miestä kiinnosti metallihöylä. Hän testaili muutaman kerran omaani, ja totesi  haluavansa oman. Joululahjaksi sitten hankin hänelle Mühle R89 -partahöylän. Ja joo, paluuta vanhaan ei ole, sen mieskin totesi. Kuulemma metallisella höylällä saa tarkempaa jälkeä, ja karvat katkeavat lähempää ihoa, joten naamakarvoja ei tarvitse höyläillä niin usein kuin aiemmilla höylillä tai partakoneilla. 

Oikeastihan nuo höylät eivät ole mitenkään sukupuolikoodattuja, naiset voivat yhtälailla hätistää karvoja Mühlella ja miehet Geishalla. 


Löytyykö sulta jo kestosheivereitä? 



2 kommenttia:

  1. Eilen vihdoin ostin geisha shaverin ja tänään testasin, kaverina flow sheivauspala. Oikein hyvältä vaikuttaa!
    Mietin, että onkohan noille jotain telinettä/koteloa missä säilyttää ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Telineitä ainakin on olemassa (suunniteltu kai enemmän partahöylille, mutta siis sama asia). Mies osti juuri Muhlelleen teräsuojuksen, mutta se ei mene mun Geishalle. Ei oo vielä tullut siihen suojusta vastaan! Mulla on täläl hetkellä säilytyksessä vessakaapin tasolla, reissuun menee pikkupussukkaan.

      Poista