Haaveena vauva - Voiko siitä puhua?

Vauvahaaveista tai raskautumisen yrittämisestä puhutaan usein vasta sitten, kun ollaan jo raskaana. Tai kerrotaan ääneen, että "ehkä joskus", vaikka oikeasti vauva olisikin haaveissa ja tilauksessa juuri nyt, eikä vasta myöhemmin. Sillä usein suojellaan itseä muiden kommenteilta ja ajatuksilta. Mutta entä voiko yleisesti puhua, että lapsi olisi toiveissa? 

Haurasta ja hiljaista 

Monestihan se on aivan äärimmäisen herkkä asia. Niin oli itsellänikin esikoisen kohdalla, vaikka puolen vuoden yritysaika on oikeasti tosi lyhyt aika. Eihän se silloin toki siltä tuntunut, vaan pikemminkin se tuntui vuosikausilta ja siltä, ettei raskaus varmaan tulisi onnistumaan koskaan. Etenkin kun monikaan ei asiaa huutele, niin syntyy helposti kuva, että kaikilla muilla raskaaksi tulo onnistuu heti ensimmäisestä yrityskerrasta, tai ilman yrittämistäkin. En siis juurikaan huudellut asiaa loppujen lopuksi kovin monelle, ja jotenkin se väritti koko raskausajankin.

En halunnut puhua, sillä koko asia tuntui niin epätodelliselta ja hauraalta. En uskaltanut puhua. Joku ehkä koki sen jopa loukkauksena, kun ei kuullut raskaudesta omasta mielestään ajoissa, mutta minkäs teet. Halusin suojella itseäni, ja jollain tapaa koin omaan kuplaani käpertymisen sellaisena. Eikä sitä oikeasti ole tilivelvollinen kenellekään.

Oikeastaan koko raskausajan tunsin "miltä nyt tuntuu?" ja "eiks oo ihanaa kun susta tulee äiti?" -kysymykset hyvin vaikeina, ehkä kiusallisinakin, sillä minusta ei tuntunut miltään. Kai sekin oli jonkinlainen suojautumiskeino, ettei oikein uskaltanut tuntea mitään, kun vauva ei ollut vielä syntynyt.

Toinen raskaus oli aivan erilainen

Toinen raskautuminen oli erilainen, ja jo pelkästä vauvahaaveestakin kerroin useammalle. Kahdesta viivasta tikussa kerroin tosi monelle jo heti samana päivänä, kun olin siihen tikkuun pissannut. Tännekin kirjoitin asiasta jo aika piakkoin tämän jälkeen. Ajattelin, että nyt otan kaiken ilon kautta. Uskallan tuntea. Iloita ja nauttia. Jos jotain kävisi, se olisi sen ajan murhe.

Se oli aika ihanaa, aivan erilaista aikaa kuin ensimmäinen raskaus, monellakin tapaa. Uskoin aktiivisesti koko raskausajan, että raskaus menee hyvin, ja synnytyksestä tulee ihana. (Ja siitä tuli!)

Entäs seuraavaksi?

Meillä on lähitulevaisuuden haaveissa vauva, kolmas lapsi. Tällä kertaa oma olo on taas vähän entistä avoimempi asian suhteen. Meillä on jo kaksi lasta, joten raskautumisen onnistuminen ei jännitä enää samalla tavalla. Olen varma, että se onnistuu jossain vaiheessa, eikä tässä kuitenkaan kiire ole. Toisin sanoen, odotuksen odottaminenkin tuntuu ihan jännittävältä tällä kerralla, vielä tässä kohtaa ainakin.

Imetän edelleen, ja hormonitoiminta on vasta tasaantumassa. Yöimetys loppui jokunen viikko sitten, ja sen jälkeen on ollut kyllä erikoisia hormonioloja. Uskon, että kyllä se siitä, pikkuhiljaa. Tässä samalla on tarkoitus hoitaa itseä muun muuassa vitamiinein. Listallani on onneksi monta asiaa, joilla omaa hyvinvointia ja sitä kautta raskautumismahdollisuutta voi pikkuhiljaa parantaa.

Onko kiusallista puhua toiveesta raskautua?

En enää osaa ajatella, että olisi jotenkin outoa puhua asiasta. Olen jo elänyt sen ajan, ja itselleni se itseeni käpertyminen ei ollut mitenkään hohdokasta tai mieltä ylentävää aikaa, joten en kaipaa elää sitä uudelleen. Kukin olkoon vapaa toimimaan hyväksi katsomallaan tavalla, joillekinhan se voi myös olla kutkuttavan ihanaa aikaa oman salaisuuden kanssa. Ja onhan aivan eri asia vaikka pitkä lapsettomuus kuin toive kolmannesta lapsesta. 

"Tuossa on se naisraukka, joka yrittää tulla raskaaksi, mutta ei ole vielä onnistunut" on tyyli, millä lailla en itse ajattele, ja jollaisena en näe itseäni. Sen sijaan voisin olla nainen, joka on neljä vuotta putkeen ollut joko raskaana tai imettänyt, ja jonka hormonitoiminta on vielä vähän sekaisin. Sellainen.

Miten  koet, voiko raskautumistoiveesta puhua ääneen? Miten olet itse toiminut?

Lue myös

Onneksi en ole raskaana vielä

Miksi omaan kehoon on niin vaikea luottaa synnytyksessä?

Tarvitseeko kolmanteen synnytykseen valmistautua?

Tuu mukaan myös IG:iloelolaura ja Fb:Iloa, eloa! -blogi

Kun lapsihaave on enemmän kuin 1,8

Me ollaan tällä hetkellä kaksilapsinen perhe. Suomessa keskimääräinen lapsiluku muistaakseni on jotain 1,8 lasta perhettä kohden. Meillä ollaan siis jo keskiarvo ylitetty. Hurjaa!

Kaksilapsisuus on jonkin sortin standardi. Vielä parempaa monien mielestä, jos ne kaksi perheeseen syntynyttä lasta sattuvat olemaan tyttö ja poika. Monet asiat onkin mitoitettu kahden lapsen perheille, kuten hotellilomat, lippupaketit, asuntojen koot. Autoonkin saa helposti kaksi turvaistuinta mahtumaan takapenkille, muttei välttämättä kolmea, jos auto on sisältä kapea ja istuimet leveät.  Ja sitten se asunnon etsintä. Paljon on asuntomarkkinoilla kaksioita, kolmioita ja jonkun verran vielä kolmen makuhuoneenkin koteja, mutta siitä isompia alkaa olla jo paljon harvemmassa, jos ei rakennuta itse.

Raha ja muut kivat

 Myös raha on iso määrittäjä. Perheen tulot, poissaolovuodet työelämästä, yhden palkalla eläminen, isompi asunto perhekoon vuoksi.. Kyllähän ne kaikki kysyvät rahaa. Toisissa perheissä lapsilla saattaa olla myös hinnakkaita harrastuksia, harvalla on varaa useamman lapsen jalkapalloharrastukseen.

Ja vielä synnyttääkin pitäisi. Monien äitien synnytyskokemukset ovat niin karmivia, että se jo itsessään riittää syyksi lopettaa vauvahaaveilu. Ja eihän meillä ihmisillä ole kuin kaksi kättäkin, moni perustelee silläkin. Riittääkö aika useammalle lapselle, kun kädetkään eivät riitä?

Jos onni on, ja Luoja suo?

Meillä ei ole vielä seuraavaa lasta kasvamassa, tai edes yrityksessä, mutta ihan avoimesti puhutaan aiheesta, että meillä on haaveissa vielä kasvattaa perhettä. Ja aika paljon se herättää kummastusta! "Ihanko oikeasti!", on nyt jo aika monesti kuultu. Tämä on omasta mielestä ihan hassua, kun itse olen mieltänyt, että kolme tai neljäkin lasta on vielä aika perus, mutta näin ei taidakaan olla.

Jos meille lapsia lisää suodaan, täytyy meidänkin jossain vaiheessa vaihtaa isompaan autoon ja tilavampaan kotiin, mutta ne nyt ovat vain asioita muiden joukossa, eivät ongelmia. Itse olen myös siitä onnekas, että minulla on takana yksi hyvä synnytyskokemus, sekä yksi aivan upea synnytys.

En olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan ajatellut, että lapsitoive "enemmän kuin kaksi" herättää hämmästelyä! Aina sitä oppii uutta.

Mikä lapsiluku on vielä tavallisen rajoissa, mikä aiheuttaa kummastelua? Oletteko itse ihmetelleet toisten lapsilukua, tai saaneet kommentteja omasta?

Kevät-kesän haaveita

Ihana kevät on herättänyt meidätkin talven tuomasta horroksesta! Ihan eri lailla sitä haluaakin taas mennä ja tehdä, ja vähän lisää vielä! Esikoinen kaipaa harva se päivä metsään, ja oma mieli laukkaa jo kesässä ja päivissä, jolloin voi olla aamusta iltaan ulkona, välillä syöden ja ehkä kavereita leikkipuistossa nähden? Voi ilo!

Kevään ja kesän haaveina meillä (no siis miulla) on ainakin:

Eläinpuistot, kotieläinpihat ja muut. Lapsen innostus ja eläinten ihastelu on vaan niin ihanaa. Ja hei hyödyllistä! Viime kesästä asti lapselle ovat kelvanneet myös porkkanat ja omenat, koska hei Ähtärin karhutkin söivät niitä!

Mahdollisimman monta piknik-eväsretki-asiaa. 

Ulkoilu. Enemmän. Ei liene vaikea toteuttaa :)

Itselle uudet kengät, mahdollisesti myös uusi ulkoilutakki. Jotta ulkoelot ei jäisi ainakaan välineistä kiinni.

Risteily. Kesään jotenkin kuuluu risteilyt, ah. Viime kesänä meillä risteilyn virkaa toimitti laivamatka auton kanssa Helsingistä Tallinnaan, josta ajeltiin sitten autolla kohti Riikaa. Tänä kesänä haluaisin myös ihan oikealle risteilylle Tukholmaan.

Sosiaalisoituminen. Kaikki kerhot ja muskarit jäävät taas tauolle kesäksi. Se on hassua, sillä aika harva perhe lomailee sitä kahta ja puolta kuukautta, minkä kaikki huvitukset ovat tauolla. Täytyy siis ahkerammin koittaa saada seuraa puistoihin ja muihin menoihin.

Hiekkalinna. Joka kesäksi tänne Lappeenrantaan rakennetaan isoja hiekkaveistoksia. Tänä vuonna hiekkalinnan koko on suuruusluokkaa "tavoitteena maailmanennätys", ja aiheena on erilaiset linnat. Ah, tykkään! Viime vuoden aihe ei napannut, joten siksikin odotan tätä nyt.

Telttailu. Miehen kanssa oli vähän puhetta, josko ostaisi suuremman teltan. Mahduttaisiin koko perhe paremmin telttaretkille. Viime kesänä tehtiin vain yksi telttaretki, josko tänä kesänä useampi.

Pääsisinköhän itse jo kevään tai kesän aikana juoksemaan? Vatsalihasten erkauma on ollut esteenä, ja tässä ollaan vain odoteltu että tilanne sallisi moisen. Ja vielä niin, ettei juoksu aiheuta sitä erkaumaa sitten, kuten minulla kävi esikoisen raskauden jälkeen kanssa.

Mökkeily. Ja kevyemmän mökkiruoan keksiminen! Musta tuntuu, etten vielä ole selvinnyt viime mökkikaudenkaan grilliruoista ja letuista...ehkä!

Pyöräily ympäriinsä. Vaatinee pyöräkärryn hankkimista, ja toki ensin niiden vertailua, jaiks! Saa kertoa vinkkejä hankintaa varten! Aiemmin selvittiin pelkällä pyöränistuimella, mutta siihen ei kahta mahdu :)

Minkälaisia haaveita ja aikomuksia muilta löytyy kevään ja kesän varalle? 

Kaipuu pois betonin keskeltä

Juhannus oli ja meni. Mökin rauhassa, sukulaisten ja itikoiden ympäröiminä. Mukavaa, leppoista oleilua. Kotiin viemisinä tuli taaperon itikansyömä naama, yöllä kun pääsivät hyökkäämään poloisen kimppuun, verenimijät.

Kotona taas. Samat fiilikset jatkuvat, mitkä heti vähänkään kesäpäivien oloiset päivät toivat mukanaan: mihinkäs voisi seuraavaksi lähteä täältä betonilähiöstä? Tai no oikeastaan jo ihan viikonloputkin ylipäätänsä saavat tuon saman ajatuksen kumpuamaan päähän, johonkin pois tästä ihmiskennostosta olisi päästävä.

Jos vaan pääsisi maalle, asumaan ja olemaan. Tai edes maan tasalle asumaan, olisi oma piha. Sekin olisi jo hurjan ihanaa! Ja elämää helpottaisi, kun samaan ikkunaan taas ilmestynyt linnun tuotos olisi helposti pestävissä pois kävelemällä ikkunan toiselle puolelle. Nyt tuo kaunis valkoinen ruikku on sulostuttanut elämää jo viikon ajan (koska onhan se ikkunan avaaminen niin kauhean työläs projekti ;) ).

Tällä hetkellä vaan meidän tilanne on, että ei kannata muuttaa, kun elämästä ei tiedä vuoden päähän, että missä sitä silloin ollaan. Täytynee vaan pestä pois linnunkakka, ja hankkia sisarusrattaat, joita jaksaa kantaa kerrostalon portaissa. Ja onneksi kaikki kivat harrastukset taas jatkuu syksyllä!