Tänään olisi ollut se odotettu päivä, kolmannen lapsemme laskettu aika. Tuskin vauva juuri tänään olisi syntynyt, mutta kuitenkin se päivä, mihin päiviä ja raskausviikkoja peilataan. Toisin kuitenkin kävi.
Viimeisin raskaus meni kesken toukokuun viimeisinä päivinä, raskausviikolla 12. Tuntuu, että siitä hetkestä olisi aikaa jo useampi vuosi, niin kaukaiselta asialta se tuntuu.
Kaukaiselta, mutta silti itselle hyvin merkitykselliseltä. Olihan hän lapseni, vaikka hänen elämänsä ei päässytkään edes alkamaan kunnolla.
Näin puoli vuotta myöhemmin elämä on ihan tavallista arkea, lapsiperhe-sellaista. Tietenkin keskenmeno on välillä ajatuksissa. Mieli on hyvä, mutta pieniä surunripauksia on siellä täällä.
Myös muiden kokemat keskenmenot koskettavat kovaa. Olen lukenut kokemuksia toisinaan alkuyön pimeinä tunteina, kun muu perheeni on jo nukkumassa. Vuodattanut kyyneleitä tuntemattomien ihmisten puolesta. Sitä tilannetta kun ei toivoisi kenellekään.
Samalla sitä miettii, että miksi oma keskenmeno on edelleen mielessä, kun kyse oli kuitenkin "vain" syntymättömästä lapsesta. Että miksi "teen" tästä niin ison asian (heittomerkit on tässä olennaiset). Näiden ajatusten kanssa on lohtua tuonut muiden kokemukset.
Te siellä, jotka olette kertoneet miettivänne omaa lasta, joka olisi jo yläasteella tai lasta joka olisi nyt kolmevuotias, jos asiat olisivat menneet toisin. Te olette lohduttaneet paljon, vaikka en olekaan sitä osannut kertoa. Te olette vahvistaneet sitä ajatusta, että on ihan normaalia joskus ajatella lasta, jota ei saanutkaan. Että se on ihan ok, ei asian paisuttelua tai menneissä elämistä. Helpottavaa.
"Rakastettu on oikea nimesi". Ei sikiö.
Kaikki on ihan hyvin, mutta kyllähän elettyä elämää kantaa mukanaan. Ei sitä tarvitse unohtaa, vaikka olisikin surun käsitellyt jo. Kyllähän muitakin kuolleita muistellaan. Elämän olematon pituus kun ei tarkoita sitä, etteikö olisi ollut rakastettu.
Edelleen olen sitä mieltä, että sana "sikiö" on itselläni näiden ajatusten taustalla. Siis sen, että "pitäisi unohtaa" ja lakata ajattelemasta asiaa, sillä olihan vauvani "vain sikiö", ei mikään oikea lapsi vielä. Mukamas.
Vihaan sanaa sikiö. Se oksettaa minua. Se on sana, joka irrottaa sen todellisuuden, että puhutaan elämästä, vauvasta, ihmisestä. Toistan varmaankin itseäni, sillä kirjoitin näistä jo aiemminkin jonkun keskenmenotekstini yhteydessä, mutta oikeastaan nuo sanat kuvottavat minua nykyään vielä enemmän, kun asiaa on keskenmenon jälkeen prosessoinut pitempään.
Samalla mietin, uskallanko edes käyttää noin vahvaa sanaa, kuin viha. Se ei ole minun tyylistäni, mutta se nyt vaan on tämän kokemukseni tuoma ajatus, ja jätän sen nyt kuitenkin tähän tekstiin, vaikka se voikin herättää kummastusta.
En ole traumatisoitunut tai katkera, ylläolevat sanat eivät vain kunnioita elämää. Ne ovat lääketieteellisiä termejä, todellisuudesta irrallisia kuvitelmia, joihin on ehkä tietyissä tilanteissa joidenkin ihmisten helppo tukeutua. Joskin oikeastaan valheellisesti.
Ei minua haittaa, että muut sanaa sikiö tai alkio käyttävät, en vain itse halua tai kykene puhumaan tai kirjoittamaan niitä käyttäen, omasta kokemuksestani käsin.
Ajattelin, että viettäisin lasketun ajan jo uutta vauvaa kohdussa kantaen
Lisämausteensa ajatusten sekametelisoppaan tuo se, että en ole vielä, tai kuten ajattelen, vieläkään raskaana. Ajattelin, että se onnistuisi nopeammin, koska kaksi viimeistä raskautta ovat alkaneet hyvin helposti. Toivoin, että viettäisin tämän päivän niin, että keskenmeno olisi vahvasti mielesttä, mutta kohdussa kuitenkin olisi jo kasvamassa vauva ja tuomassa lohtua omalla tavallaan.
No, aika vahvasti sitä on tullut huomanneeksi, ettei elämä mene niinkuin suunnittelisi.
Sen sijaan tuntuu, että menkat ovat alkamassa. Tässä kierrossa en ole juurikaan ajatellut koko asiaa, on ollut niin paljon muuta tekemistä ja mietittävää. Olen kuitenkin tavallaan kiitollinen noista ennakkoilmoituksista, jotka enteilevät menkkoja. On paljon helpompi suhtautua menkkoihin, jotka varoittavat itsestään, kuin niihin, jotka tuovat mukanaan pettymyksen kertarysäyksellä.
Siltikin elämä on hyvää, rikasta ja enimmäkseen iloistakin. Katsotaan, mitä meitä varten on luvassa. Varmasti vaikka mitä!
Keskenmenon käsittelyä löydät näistä:
(ja ohhoh, onpas niitä paljon. No, asiaa on ainakin käsitelty perusteellisesti..)
Tuuhan mukaan myös Instagramin puolelle, arki ajatuksineen löytyy @iloelolaura !













