Raskausviikko 34 - muutosta selvitty!

Muuttopäivästä on nyt kaksi viikkoa. Ehkä pikkuhiljaa voi sanoa, että muutto alkaa kunnolla olemaan takana päin. Selvittiin!

Raskaus ja muuttaminen ei ole ehkä se kevein yhdistelmä. Niin ja kun siihen lisää vielä kaksi leikki-ikäistä lasta mukaan, niin muuttujia on jo huomattavasti enemmän.

Muuttoa edeltävänä päivänä tulin lasten kanssa uuteen kotiin yöksi. Nukuin parisängyn paksulla petarilla, ajattelin sen olevan suht paksu, kun laittaa kaksinkerroin. Tulipa taas opittua, että raskaana ei kannata nukkua ihan missä vaan :D Yö meni unettomasti asentoa etsiessä, lonkka tuntui puutuvan huonosta patjavalinnasta. Aamulla väsytti ja häpyliitos oli niin kipeä, että pienikin nostelu vihloi. Siinäpä sitten katselin, kun muut kantoivat tavaroita. En toki olisi muutenkaan mitään kanniskellut, mutta varmaan vähän enemmän jotain olisin tehnyt.

Kummasti sitä pari kapselia kollageenia jo yksi yö omassa, pehmeässä sängyssä teki taas uudeksi ihmiseksi. Vaivat jäivät edelliseen päivään, ja lapsetkin menivät isovanhemmille lomailemaan muutamaksi päiväksi. Vietin tehokkaita päiviä purkaen tavaroita ja ravaten ylä- ja alakerran väliä. Iltaisin kyllä väsytti, ja oli pieniä epätoivon hetkiä, että mihin kaikki tavarat oikein saa mahtumaan.

Mattoa vaille valmis. Lastenhuoneesta oli helpoin aloittaa urakka.

Jännä muuten tuo kollageeni. Loppukeväästä ja alkukesästä tuntui, että olen tosi raihnainen. Joka paikkaa kolotti koko ajan enemmän. Sain vinkin syödä kollageenia kolotuksiini. Ja se on mulla kyllä auttanut. Aika hauskaa, että tämän raskauden raihnainen olo kääntyikin hyväksi tuon kollageenin aloituksen jälkeen. Vaikka eletään jo raskausviikkoa 34, mulla on oikeastaan olo paljon hyvinvoivampi kuin aiemmissa raskauksissa näin loppupuolella. Nautin kyllä, niin kauan kuin tätä hyvinvointia kestää!

Multa löytyy kahdenlaista kollageenia, Young Livingin sekä Puhdistamon. Itse tykkään enemmän tuosta Young Livingin. Ja joo, tiedän kyllä, että virallisestihan kollageeni ei kuulemma auta mihinkään. Mutta niinhän sitä taidetaan sanoa vaikka mistä asiasta ;) Että perusterveellisestä ruoasta ihminen saisi kaiken tarvitsemansa vielä nykyaikanakin. Onhan se teoriassa oikein kaunis ajatus.

Mutta se muutto. Nyt näyttää jo aika kivalta. Vielä nurkissa pyörii jonkun verran sellaista ärsyttävää pikkusälää, joista ei tiedä, mihin ne tuuppaisi. Paljon on tavaroita myyty, saatu ja lahjoitettu eteenpäin.

Makuuhuoneen uusi tapetti. Tämän alta on ihana herätä aamuisin!

Hyvä mieli kuitenkin kaikesta, muuton sujuvuudesta ja omista voimista nyt loppuraskaudessa. Pikkuhiljaa voi kääntää ajatukset jo vauvan syntymää kohden, ihanaa! 

Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura , arki löytyy sieltä!

Muuttaminen raskausviikolla 31 ei naurata

Huh, tuntuu, että nyt jo hapottaa, vaikka virallisesti muutto on vasta tulevana viikonloppuna. Ollaan kuitenkin saatu jo uuden kodin avaimet käteen ja viety sinne tavaroita, laiteltu verhoja ja muuta pientä.

Yksi tapetinpoisto ja tapetoiminen olisi edessä myös, ja ennen muuttoa ajellaan uuteen kotiin useampana päivänä, laitellaan kotia ja viedään pieniä tavaroita.

Kyykkiminen ja nostelu, niitä en voi hirveästi harrastaa. Muuttolaatikoita tai muita en edes yritä nostella, en yhden yhtä laatikkoa, kun tiedän, ettei se ole hyväksi. Näköjään kropan saa kipeänväsyneeksi ilman isoja nostelujakin.

Eilen järjestelin aika paljon asioita uudessa kodissa. Siihen kuului kyllä joo kyykkimistä, kurkottelua, ja taisinpa "jotain pientä" aina kantaa myös yläkertaan jokusen kerran. En kuitenkaan mielestäni mitenkään rehkinyt. Nämä yhdistettynä siihen, että meillä oli mukana vain kovia jakkaroita istumiseen, niin auts.

Jo ennen vanhaan kotiin lähtemistä olo oli samanlainen kuin tämän kesän telttaretkellä. Joka paikkaa kolotti ja särki, vatsalihakset superväsyneet ja askellus tooooooodella hidas ja vaivalloinen. Hassua, kun sitten taas kun ei ylitä sitä näkymätöntä rajaa, niin olo on aika mainio kuitenkin, vaikka onkin loppuraskaus jo menossa.

Kotiin tullessa kaaduin suoraan sänkyyn ottamaan lepoa väsyneelle olemukselle. Että juu, rauhallisesti on otettava, halusi tai ei. Ja tässä tapauksessa vastaus on ei, koska intoa kyllä olisi puuhastella kovastikin. Onneksi mun äiti kävi yhdellä viikolla pakkailemassa meiltä muuttolaatikoihin kaiken minkä irti sai, niin sekin on tehty jo aiemmin.

Viikonloppua odotellessa sis. Muuttoa edeltävänä iltana ajattelin pakata kimpsuni ja kampsuni ja lapset ja mennä yökylään uuteen kotiin odottelemaan (tai pois jaloista :D ). Kaiken kaikkiaan aika kivaa ja ihanaa, vaikkakin samalla omalle voinnille fyysisesti vähän raskastakin.

Ja heh, ei ole muuten ensimmäinen muuttoni raskaana! Ja vuosi sitten muuttaessa olin toipumassa keskenmenosta, niin sillonkaan en ollut fyysisesti se hyödyllisin muuttaja. Onneksi saatiin sillonkin paljon apuja.

Kurkkaa myös

Raskausvoimaantuminen

Raskaus keskenmenon jälkeen

Raskauden viimeinen kolmannes

Muuttomenoa ja arjen asioita pääset seuraamaan Instagramin puolella @iloelolaura

Vuosi Vantaata takana, muutto edessä

Aika lailla vuoden päivät ollaan asuttu nyt Vantaalla, ja koko se aika katseltu asuntoja vähän sillä silmällä. Ei olla koskaan haaveiltu pääkaupunkiseudulla asumisesta, ja selvästi siihen tottumisessa menee hyvin paljon vuotta pitempi aika. Useampi tuttu onkin heittänyt, että viitisen vuotta menee tottua pääkaupunkiseudun menoon. Aika pitkä aika!

Viime viikolla kävelin parivuotiaan taaperoni kanssa käsi kädessä läheistä pitsapaikkaa kohti. Treffi-ilta taaperon kanssa kaksin, matkaa hulppeat kolmesataa metriä. Meillä on kaikki palvelut lähellä, ruokakaupat, kirjastot ja muut. Juna-aseman läheisyys sen kaiketi osaltaan tekee, että huumekauppaa ja muuta levottomuutta näkee kadullakin. Vaikka tämä on muuten ihan rauhallista asuinaluetta.

Tällä kertaa ei nähty tositoimia (niitäkin täällä voi nähdä), mutta kadulta löytyi minigrip-pussi valkoisine jauheineen. Tulee väistämättä ajatus, että täällä en halua lapsiani kasvattaa. Vaikka kyllähän sitä kaikenlaista näkyy ja löytyy pienemmiltä paikkakunniltakin.

Linnanmäki-päivä alkukesästä. Asumisen parhaita puolia on ollut menemisen helppous.
Junia menee koko ajan vierestä, ja sillä pääsee vaikka sitten Pasilaan Lintsille.

On täällä asumisessa ollut paljon hyviäkin puolia, juurikin palveluiden läheisyys ja niiden tuoma elämisen helppous. Autoa ei juuri arjesssa ole tarvinnut, julkisilla pääsee joka paikkaan. Koska asutaan lähellä Vantaan ja Helsingin (ja myös Espoon) rajaa, on perhekerhoa, leikkipuistoa ja kaikkea lasten kulttuurimenoakin löytynyt mukavasti. Tosin korona vähän osoitti myös sen toisen puolen, kun kaikki menot ja tekemiset peruttiin keväältä. Tuntui oikeastaan, että siihen ne täällä asumisen hyvät puolet sitten menivätkin. Koti meillä onneksi on ollut tosi kiva.

Tuntuu hyvältä, että nämä maisemat vaihtuvat toisiin jo ensi kuun aikana. Me muutetaan, taas, ja se tuntuu hyvältä. Paritalon puolikas odottelee meitä reilun puolen tunnin ajomatkan päästä täältä. Tällä kertaa tarkoitus olla kauemmin samassa osoitteessa.

Pakkaaminen ja muu kiva siis tiedossa ihan pian. Itsehän en tälläkään kertaa muutossa kovin auttele tai mitään nostele, kuten en myöskään vuosi sitten, kun kroppa oli juuri toipumassa rajusta keskenmenosta.

Tavaroita olen alkanut katsomaan jo sillä silmällä läpi, että mitä taas laitellaan pois. Vuosi sitten onneksi hävitettiin tavaraa aika kovasti, mutta eiköhän sitä karsittavaa silti löydy. Kivaa, kun pääsee sisustamaan omaa! Ollaan tässä lapsiperheistymisen jälkeen asuttu nyt kolmessa eri osoitteessa. Lyhytaikaisiin koteihin ei ole samalla lailla viitsinyt panostaa kuin sen verran että arjen saa toimimaan.

Tavaroiden yhteen sopiminen on vähän ollut mitä on, koska jos tietää, että asuu jossain vaikkapa sen vuoden, niin ei viitsi ryhtyä satsaamaan juuri siihen asuntoon sopivaan sisustukseen. Nyt kuitenkin tarkoitus saada kodista kiva. Aika ihanaa!

Ajankohtaisimmat muuttoasiat löytyvät Instagramin puolelta, tule sinne!

Kulttuurieroja, vaikka välimatkaa vain 229km

Kesän alussa me muutettiin. Pakkaamista, heippojen sanomista, purkamista, uusiin elinkulmiin tutustumista. Sijainti 229 kilometriä etelämpänä aiemmasta. Tuntuu melkein, että olisi asunut maalla aiemmin, sen verran erilaista on elämänmeno pääkaupunkiseudulla.

Elämäni 14. muutto, yhdeksäs paikkakunta. Nykyään sen tietää jo, että ei se ennalta tunnu miltään. Aina jälkeenpäin se kirpaisee. Olen useimmiten ollut se lähtijä, en se joka jää. Ystävät vanhassa paikassa jatkavat elämäänsä. Omassa mielessä vanha elämä on usein. Vaikka ehkäpä hekin ajattelevat, että lähtijällä on uutta ja kivaa, ei se jouda vanhoja miettimään?

Vain se 229 kilometriä, mutta jotenkin silti ihan erilaista elämää. Uuden kodin ikkunoiden paras näkymä ja viihdyke on vieressä kulkeva junarata. Eksoottista. Junia kulkee kymmenen minuutin välein molempiin suuntiin. Kirjastoon ja ostarille kävelee kahdessa minuutissa. Helsingin keskustaan pääsee kahdessakymmenessä minuutissa sillä junalla, joka vilistää ikkunan vierestä.

Lähes joka paikkaan tulee liikuttua kännykän kartan kanssa, se kun näyttää myös julkisen liikenteen aikataulut. Ennen muistin bussien aikataulut ulkoa, nyt ei tarvitse, aina joku kulkee kohta. Suunnitelmia voi muuttaa lennosta, eikä kyytiä silti tarvitse kovin kauaa odotella.

Vantaa on kuulemma niiden asuinpaikka, joilla ei ollut varaa muuttaa Helsinkiin. Meille tämä oli kuitenkin "huh, onneksi ei tarvinnut muuttaa Helsinkiin". Tämäkin on jo aivan tarpeeksi pääkaupunkiseutua omaan makuun.

Syksy tuntuu pitkältä. Eikö talvi tule tähän paikkaan, jossa asumme? Vanhan paikkakunnan ihmiset postaavat lumisia kuvia, meillä sataa kylmää ja märkää joka päivä. Siirtyessä paikasta toiseen tulee cityulkoiltua sateenvarjon ja kumisaappaiden kanssa. Lapsikin tykkää prinsessasateenvarjosta paljon enemmän kuin kurahousuista. Ulkoilemalla ulkoillaan sitten, kun kukaan ei marise säästä. 

Milloin siihen tottuu, että ihmisiä on niin paljon? Ihmisjoukkoja, jotka juoksevat paikasta toiseen. Kiireistä väkeä, jotka eivät meinaa väistää mitään tai ketään. Viimeksi tällä viikolla eräs ihminen jäi lastenrattaiden alle, koska hyppäsi sinne ilman ennakkovaroitusta, kiireisesti juoksennellessaan.

Katukuvassa vilisee lukemattomia eri etnisyyksiä, ja toisinaan sitä itse tulee edustaneeksi vähemmistökieltä ja -ihonväriä vaikkapa junassa. Ei sillä, että se haittaisi, mutta se on vain hyvin erilaista, kuin mihin on tottunut.

Tähän mennessä pääkaupunkiseutuun on kyllä jo tottunut, mutta ei sopeutunut. Moni tuttu on kertonut, että heillä kesti useampi vuosi sopeutua pääkaupunkiseudulle. Oho. En ennalta olisi ajatellut niin olevan, mutta voin kyllä nyt uskoa sen. Tuntuu tutulta, mutta ei oikeastaan kotoisalta. Paitsi koti, seinien sisäpuolelta.

Aluksi lapsi jutteli usein sitä, kuinka muutto oli tyhmä ja typerä. Vanhassa kaikki oli paremmin kuulemma. Lapset kuitenkin sopeutuvat nopeammin kuin aikuiset, hyvässä ja pahassa. Silti lapsi kertoo, kuinka ikävöi vanhoja kavereita. Tärkeitä ihmisiä.

Kirppiselämäkin on täällä erilaista. Pääkaupunkiseudulla on laaja kirppistarjonta, sanotaan. Mutta missä ne hyvät kirppikset on? Tai isot sellaiset? Olen käynyt kurkkaamassa lähemmäs kaksikymmentä kirpparia, mutta vain muutama niistä on sellaisia, joihin viitsii palata toiste. Ja nekin pitkien matkojen päässä. Onneksi naapurissa on yksi pikkuinen ja mukava.

Eiköhän se talvi tännekin joskus ennätä, ja joulu nyt ainakin tulee!

Arki-iloja, osa 5

On aika taas listailla arjen iloja. Tällä kertaa itsellä on sellainen olo, että päälläolevan muuttopakkaus yms -ruljanssin lisäksi tarvitsee ihan niitä tavallisiakin ajatuksia, sillä keskittymiskyky on aika kovilla ollut lähipäivinä. Omassa päässä kaikki muuttoon ja paikkakunnanvaihdokseen liittyvät asiat laukkaavat aika kovaa vauhtia tällä hetkellä. 

Pakkaaminen ja ajan löytäminen sille. Tarkan muuttopäivän sopiminen. Paperihommat. Että ehtisi loppuajan vielä Lappeenrannassakin nähdä ystäviä mahdollisimman paljon. En niinkään stressaa, vaan mieli koettaa vaeltaa asiasta toiseen villinä.

Luulin, että tämä olisi neljäs osa arkisia iloja, mutta huomasinkin, että arkistoista löytyy kaksi "osa kolmosta", hups. Hajamielisyys, tuo läheinen ystäväni. Täällä motiivina oli niin paljon ihania asioita, että oli kiva kirjoittaa ne ylös. Täällä kivan huomaaminen ankeinakin päivinä, täällä ilon maksimointi ja täällä arjen fiilistely. Motiivi siis mikä hyvänsä, aina nämä ilojen listaamiset tuovat hyvää itselle. Tässäpä siis tämän hetkiset.

Arjen iloja

-Löydettiin maanantaina vuokrakoti meille. Helpotti kummasti omaa mieltä, kun muuttoon on kuitenkin alle kuukausi enää aikaa. Ensi kuussa ollaankin sitten vantaalaisia! Ja saatiin se hissikin, jes. Tosi kiva koti, ja juuri sieltä suunnasta, mistä  toivottiinkin.

-Olen saanut tosi paljon laitettua tavaraa eteenpäin, niin myymällä kuin lahjoittamallakin. Tavarasta luopuminen on itselleni selvästikin helpointa vaiheittain. Edellisessäkin muutossa laitettiin tavaraa pois jonkun verran, mutta nyt paljon enemmän. Ja se tuntuu hyvältä.

-No kevät ja välillä olevat lämpimät päivät. Viikonlopuksi on luvattu yli kaksikymmentä astetta lämmintä!

-Näyttäisi siltä, että keksin, mikä minulla pahentaa allergista nuhaa nyt siitepölyaikana. Sokeri. Edellisenä päivänä jos on syönyt sokeria, seuraavana päivänä muistuttaa mun nuha niagaraa ja nenä tuntuu räjähtävän. En ole syönyt sokeria mitenkään ahkerasti lähiaikoina, mutta helpottaa pidättäytymään siitä vähästäkin, kun vaikuttaa omaan oloon noin järkyttävän paljon. En olisi osannut kuvitella, kuinka paljon se voi vaikuttaa. Luulen, että myös tää raskaanaolo on sekoittanut pakkaa, sillä en muista, että viime vuonna olisi tuollaisia oloja ollut.

-Taapero on alkanut laittamaan puheissaan kaksi sanaa peräkkäin. Tällä hetkellä tulee jo "anna käsi", "avaa äiti" ja "anna lisää". Ihan kutkuttavan suloista.

-Vihdoin sain päätettyä ja tilattua matkarattaat meille. Jännityksellä odottelen postia.

-Äitienpäivälahjaksi saatu uusi pyöräilykypärärä. Omaa turvallisuutta päivitetty sitä kautta, vanha kypärä kun oli jo elämää nähnyt.

Millaisia arjen hyviä asioita teidän lähipäivistä löytyy? 

Arkikuulumisiin pääsee parhaiten mukaan Instagramin puolella @iloelolaura

Oho, me muutetaan! Paikkakunnanvaihdos aikuisena, iik?

Meillä häämöttää muutto horisontissa, tai oikeastaan jo ensi kuussa. Ei olla tiedetty tästä tulevasta muutosta vielä kauaa, joten se tuntuu vielä aika hassulta ja utopistiseltakin asialta. Toki olen muutosta haaveillut pitkään, mutta en niinkään paikkakunnan vaihdoksesta, vaan hissistä tai maan tasalla asumisesta, omasta pihasta, kodinhoitohuoneesta jne. No, kodinhoitohuonetta tai maantasaista menoa ei ole vielä luvassa, mutta hissi kuitenkin. Hurraa!

Tai oletettavasti näin, sillä ei ole vielä ihan tarkkaan tiedossa, minne me muutetaan, paitsi paikkakunta. Hahaa. Noo, eiköhän sekin järjesty. Se hissi, se on tällä kertaa pakollinen. Ja on jo ihan huippu alku. Ilman lapsia ei olisi merkitystä, onko hissiä vai ei, mutta tässä nyt vajaat neljä viimeistä vuotta lapsen/lasten kanssa hissittömässä talossa asuneena totean, että ei kiitos hissittömyyttä enää koskaan yhdistettynä pikkulapsivuosiin, rattaisiin ja muuhun jatkuvaan roudaamiseen.

Paikkakunnanvaihdos aikuisena

Sen sijaan paikkakunnan vaihdos herättää ajatuksia. Ollaan asuttu täällä Lappeenrannassa kolme vuotta nyt. Kotiuduttu, saatu ystäviä, viihdytty. Lähtö kirpaisee. Meidän elämä on täällä, ja kohta se siirtyykin parisataa kilometriä etelämmäksi. Aika jännää.

Olen aikuisena vaihtanut paikkakuntaa aiemminkin, Tampereelta tänne Lappeenrantaan, mutta se ei jotenkin tuntunut samalta, vaikka ystäviä sinnekin jäi. 

Nyt kotona ollessa muiden kotona olevien ystävien näkeminen on ollut niin helppoa, ja siksi ystäviä on tullut nähtyä enemmän kuin työelämässä ollessa. Ja myös uusia ystäviä on löytynyt eri lailla kuin työelämän aikoihin. Ajattelenkin, että sinällään kotiäitiaika on hyvää aikaa muuttaa. Etsitään taas uudet kerhot ja muut mammamenot, niinkuin tännekin muuttaessa. Vaikka tokikaan sitä ei voi ennustaa, löytääkö ystäviä, mutta haluan uskoa niin. Positiivinen asia tämä muutto on, ilman muuta, vaikka myös samalla tosi haikeaa. Uusia alkuja ja uusia mahdollisuuksia.

Pääkaupunkiseutu, jossa en koskaan ajatellut asuvani

Me suunnataan pääkaupunkiseutua kohti. Se on huvittavaa, koska se ei ole meidän varsinainen haaveiden kohde ollut missään vaiheessa. Ajatus tuntuu kuitenkin yllättävän mukavalta, ja eihän me olla mihinkään Helsingin keskustaan muuttamassa kuitenkaan.

Uskon, että tuolta päin löytyy vaikka mitä kivaa puuhaa lasten kanssa, kun on kuitenkin isoista paikkakunnista kyse. Seikkailuja luvassa siis!

Oletko vaihtanut paikkakuntaa aikuisiällä? Miten kotiutuminen on sujunut?

Tule mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

Erakkovuosi

Tammisaari. Meri, vanhoja rakennuksia, historian havinaa, ihania pikku putiikkeja.. Kiva paikka leikkiä turistia, mutta asumiseen taitaa tuo yksi kerta riittää ;) Nyt kun ollaan jo puolisen vuotta oltu poissa Tammisaaresta, on jo ihan jees muistella tuota vajaata vuotta, joka siellä tuli vietettyä. Miehen työn perässä sinne mentiin, ja saman asian vuoksi myös poiskin tultiin.

Tuo vuosi oli aikamoinen erakkovuosi. Ei tuttuja, ei sukulaisia, ei edes omaa äidinkieltä kuullut kauheasti puhuttavan, ruotsinkielisellä alueella kun asuttiin. Äitiysloma ennen pikkutyypin syntymää tuli täytettyä kirjojen lukemisella, mustikoita keräillen ja pyöräretkiä tehden.

 Kun vauva sitten syntyi, tunti että maailma hidastui entisestään. Lämpimiä syksyisiä päiviä ja pieneen ihmiseen tutustumista. Hyvää, ihanaa aikaa. Samalla sitä ihmetteli omaa, muuttuvaa kroppaa, joka alkoi hiljalleen muuttua taas vieraasta tutummaksi. Turhaan tuli sitäkin huokailtua etukäteen.

Innokas muuttoapulainen :)

Muuton hetki otettiin meillä ilolla vastaan. Sitä oli jo kaivattukin.