sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Raskauskuulumisia, vielä (ainakin) tämän kerran


Viimeisiä elellään tämän raskauden osalta! Mieli on tehnyt yhtäkkiä kyllä ihan ihmeellistä myllerrystä tässä viime päivien ajan. Ihmeen apaattinen olo hetkittäin. Täällä on vaan koitettu saada aikaa kulumaan. Täytyisi keksiä joku projekti tässä viime metreille, mihin voisi omaa keskittymistä suunnata, koska pelkkä odottelu on kyllä ihan sairaan tylsää hommaa. Muutamaa viimeisimpää päivää lukuunottamatta koko raskaus onkin mennyt tosi nopeasti.


Viime raskaudessa mulla ei ollut tällaista lopun fiilistä, että olisi mielialat heitellyt tai muutakaan. Miusta tuntuu, että viimeksi olin ihan yllättynyt, kun synnytys alkoi, kun sitä oli varautunut, että lasketusta ajasta mennään heittämällä se parisen viikkoa yli. Ja tuntuu, että sain silloin eri tavalla olla "rauhassa", näitä joko se on syntynyt -asioita ei kyselty niin kauheesti silloin. 

Nyt sitä eri lailla itsekin odottaa, että joko nyt alkaisi? Välillä on joinakin iltoina ja öinä tullut ihan supistuksiakin, mutta siihen ne on sitten jääneetkin. Päivällä ei mitään tuntemuksia, eikä tosiaan kaikkina iltoinakaan.

No, vaikka mieli onkin mitä on, niin fyysisesti nyt on mennyt paremmin, kuin varmaan koko raskauden aikana :D Keskiviikon osteopaattikäynnin jälkeen on ollut ihan autuaallinen olo, ei mihinkään kolota, sängystäkin pääsee yhtäkkiä vaan ihan kevyesti nousemaan, ja selkälihaksetkaan ei kramppaa pitempään kävellessä. Ohhoh! Että juu, kannatti kokeilla tuota itselle uutta osteopaattia, ei ollut kyllä kehuttu turhaan! Aivan varmasti käyn itseäni ja vauvaa hoidattamassa hänellä myös synnytyksen jälkeen :)



Ja pääsinpä sitten kuitenkin katsomaan ystävän kanssa myös sen Yösyötön vielä, vaikka aluksi näytti siltä, että Finnkino ahneuksissaan olisi evännyt miulta (ja ehkä muiltakin..) tämän ilon! Oli ihan viihdyttävä puolitoistatuntinen :)




6 kommenttia:

  1. Tsemppiä viimeisiin päiviin, pitkää pinnaa!

    Ja kiva, että pääsit katsomaan Yösyötön! Miekin kävin, loppujen LOPUKSI Imatralla, kun tätä oli kaverin kanssa vuosi odotettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Työ eksyitte niinkin kauas ;) Me käytiin tuossa yliopistolla, oli kyllä porukkaa, ei montaa tyhjää paikkaa jäänyt!

      Poista
    2. Noooo, saatiin samalla pitsaa, ja pari tuntia enemmän omaa aikaa ;D

      Poista
    3. Eli ei siis millään tapaa turha reissu :p ;)

      Poista
  2. Tsemppiä täältäkin loppumetreille! Muakin kiinnostais nähdä Yösyöttö, mutta täytyy varmaan odotella rauhassa vuokraversion saapumista! :)

    VastaaPoista