torstai 5. syyskuuta 2019

Äiti, miksi tuolla aikuisella ei ole kypärää?

"Äiti, o-ou, tolla aikuisella ei ole kypärää! Tuhmeliini! Miksi se ei oo laittanut kypärää?" Vastaavanlaisia ajatuksia on voinut kuulla viimeisen vuoden aikana perheessämme hyvin usein, etenkin kesällä päivittäin. Tämä puheenaihe, aikuisten pyöräilykypärän käyttämättömyys on varmasti melko yleinen pikkulapsiperheissä? Ja kyllä se välillä mietityttää itseänikin, että miksi?


Miksi aikuiset ei käytä pyöräillessä kypärää?


Mitäpä siihen sitten vastaamaan. Lapselle sanon yleensä, että voi ei, tosi kurjaa kun aikuinen ei ole laittanut kypärää. Tuohon tuhmeliini-heittoon sanon, etteivät ne aikuiset ole tuhmia, vaan että aikuiset saavat itse päättää, käyttävätkö he kypärää vai ei. Lapsien kypärän käytöstä päättävät puolestaan aikuiset.  Jotkut aikuiset kaiketi ajattelevat, ettei heille satu mitään, etteivät he tarvitse siksi kypärää mihinkään. Ovathan he aikusia ja osaavat pyöräillä?

Ja toki asiaa ei voi siihen jättää. Lapselle täytyy kertoa myös, että aikuisillekin voi sattua jotain, sillä niinhän se on. Koskaan ei voi tietää, tuleeko pyörään vika, ajaako auto päälle, jääkö toisen polkupyörän alle tai hyppääkö jalankulkija eteen. Tai ihan vaan sekin, että itse mokaisi. Vai ajattelevatko aikuiset oikeasti olevansa niin kaikkivoipia, ettei kypärälle ole tarvetta? 

Onneksi sentään lapsilla näkee yleensä aina kypärän päässä. 


Mulla itselläni oli ongelmia kypärän kanssa teini-iässä. Kypärä oli mielestäni ruma, iso ja pilasi otsatukan. Siinä tuli hiki ja lättätukka. Se oli väärän värinen, ja liian sporttisen näköinen. Olin aika tyypillinen teini, ja silloin kun tuttujen aikuisten silmä vältti, poljin kouluun kypärä pyörän ohjaustangosta roikkuen. Onneksi olen kuitenkin kasvanut (edes) tässä asiassa aikuiseksi, ja nykyään löytää myös muita kypäriä, kuin niitä sporttimalleja. Ne kun vaan eivät istu omaan päähäni.

Kypärän käyttöikä ei ole ikuinen


Kypärä on samalla lailla turvalaite, kuin vaikkapa lasten turvaistuimet. Turvaistuimille on valmistajasta riippuen annettu 3-7-vuoden elinikä, jonka jälkeen olisi hyvä hankkia uusi turvaistuin tai turvakaukalo. 

Koitin keväällä etsiä tietoa pyöräilykypärien käyttöiästä, tai niiden suosituksista lähinnä. En löytänyt mitään yhtä selvää, mutta aika monessa lähteessä mainittiin 5-10 vuotta. Kypärän käyttöikää lyhensi kolhut ja muut osumat. 

Oma kypäräni oli ottanut aika paljonkin osumaa, vaikka olikin näennäisesti ehjä. Pyysin ja sain äitienpäivälahjaksi uuden kypärän. Nutcase edelleen, koska se istuu päähän hyvin. Vanha kypäräni oli samaa merkkiä, siitä tykkäsin kovasti. 



Miettiikö sun lapset aikuisten kypärän käyttöä? Käytätkö itse kypärää silloin, kun lapsesi ei ole näkemässä?




Myös Minnalta löytyy hieno kypärä, ja Selina ihmetteli, että missä on vanhempien pyöräilykypärät. Niinpä. Mutta Jasminin mies puolestaan pyöräilee ilman kypärää, auts! (Tuhmeliini? :D ) 


6 kommenttia:

  1. Minulka on ollut kypärä lähes koko aikuisiän, sillä totesin lto-opontojen aikana, että on pakko olla esimerkkinä. Esikoinen on muutamasti kyseenalaistanut kypärän, mutta onneksi tosiaan melkein kaikilla lapsilla on eli vertaisilta ne kypärät löytyy.

    Mielenkiintoista on, että pylräilymaa Hollannissa oli tosi harvalla kypärä. Sitä perustellaan kai sillä, että siellä on pyöräily niin itsestään selvää ja turvallista, sillä pyöräilijä on "kuningas", ettei tarvitse. Me kyllä käytimme sielläkin kypärää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää että kaikissa paikoissa ei käytetä. Tosin eihän jenkeissä kaikissa osavaltioissa ole pakko käyttää edes moottoripyöräkypärää, huhhuh.

      Poista
  2. Tää on hyvä ja hauska aihe! Meillä myös lapset ovat esittäneet samansuuntaisia kysymyksiä, myös joskus meistä vanhemmista...kyllä, tunnustan etten ihan aina laita vaikka lasten kanssa pyöräillään. Mulla on niin ruma kypärä, juuri sellainen sporttimallinen ja vaikka asiallahan ei nyt periaatteessa mitään väliä ole, niin silti on muka niin hankala laittaa se päähän. Olisi ehkä paikallaan ostaa kivempi kypärä, niitäkin kun on olemassa niin kuin sinunkin kypärästäsi voi päätellä! Hyvä huomio on tuo, että Hollannissa vähemmän näkee kypäriä. Sama juttu Italiassa, siellä harvoilla lapsillakaan on! Vaan joillain himopyöräilijöillä metsäpoluilla / vuorilla niitä enemmän näkee.

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kommentit on kyllä hyviä :)
      Suosittelen kyllä kivempaa kypärää, sellaista jota on kiva käyttää :)
      Usein taitaa täälläkin olla ulkomaalaistaustaisia ne lapset joilla ei kypärää ole, jos omassa kulttuurissa niitä ei oo totuttu käyttämään.

      Poista
  3. Mun hoitotädin siskonpoika (ihan aikuinen mies) kuoli suojatiellä kypärä päässä vihreän valon palaessa, kun papparainen ajoi punaisia päin. Että ihan tosissaan aikuisillekin tapahtuu, vaikka olisi kypäräkin päässä ja itse ns. oikeassa.

    Sekä veljeni, että mieheni on lentänyt pyörän sarvien yli päälleen kypärä päässä. Veljeni eteen kaatui pieni tyttö pyörällään, kun hänellä meni muovikassi pinnojen väliin. Mieheni eteen tuli auto pihasta pyörätielle aivan yllättäen. Molemmat selvisivät mahdollisesti kypärän ansiosta.

    Vähän surullinen fiilis tulee kun näkee pieniäkin lapsia polkemassa kypärä pyörän sarvessa heiluen. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei sitä koskaan tiedä kelle ja milloin sattuu. Onneksi selvisivät!

      Totta, se on aina vähän apeeta katottavaa :(

      Poista