Mitä lahjaksi 4-vuotiaalle?

Tässä kuussa häämöttää esikoisen 4-vuotissyntymäpäivä. Arvata saattaa, että lapsi on sitä jo odottanut. Oman lapsen syntymäpäivät on niin iloisen haikeat aina. Ylpeys, ilo ja haikeus kulkevat kaikki rinta rinnan, kun miettii oman lapsen kasvua.

Lähiviikkoina päästään lapsen kanssa suunnittelemaan synttäreiden tarjottavia. Aika upeaa, kun lapsi on jo sen ikäinen, että haluaa itse olla mukana tekemässä päätöksiä. 

Kolme pientä porsasta -peli Leikkien / Sylvanian Families -puumaja Lelufantti / Helmet ja kuvakortit Iloinen Heppu / Peppi-mekko Martinex / Frozen-paperinuket Pinterest / Puinen meikkisetti Leikkikauppa / Ariel-legot Kärkkäinen / Puinen rakentelusarja Iloinen Heppu

Lahjapähkäilyä

Minusta on myös kiva pohtia, mitä sitä itse antaisi lapselle syntymäpäivälahjaksi. Olen miettinyt asiaa viikkokaupalla (en kuitenkaan stressaten), enkä ole ihan varmaksi päättänyt vieläkään. Paljon mahdollisuuksia, neljävuotias on jo niin kiinnostunut monenlaisista leikeistä ja tekemisistä.

Sitä äitinä tietenkin haluaisi antaa omalle lapselleen lahjan, josta lapsi huokailisi vielä pitkänkin ajan päästä, että "vau miten ihana". Lapsen lahjatoiveita on kysytty jo pitkän aikaa, mutta mitään selvää ei ole tullut. Olen myös kysynyt, haluaako hän lelukaupasta itse valita lahjan jonka syntymäpäivänään saa, vai meidän valitseman. Isin ja äidin valitsema on kuulemma parempi vaihtoehto.

Vaikka eri lahjavaihtoehtoja on hauska pyöritellä päässään, ei se silti ole helpoin tehtävä. Mistä olisi lapselle iloa vielä pitkänkin ajan päästä? Mikä innostaisi häntä aina vaan uusiin leikkeihin? Tässä siis vinkkejä muillekin pähkäilijöille, että mistä 4-vuotias voisi pitää. Saatanpa kaivaa nämä omat vinkkini esille myös jouluna, sillä syntymäpäiviä varten emme itse hanki kovin montaa pakettia.

Lahja neljävuotiaalle?

Ainakin teoriassa olen päätynyt kuvassa olevaan Sylvanian Families -sarjan puumajaan. Sitä kun löytyy käytettynäkin, ja jemmakaapista löytyy myös samaan sarjaan kirpparilta ostettu kenguruperhe. Kävimme lapsen kanssa yhtenä päivänä lelukaupassa ihailemassa leluvalikoimaa. Ihme kyllä, lapsi olisi halunnut vain ja ainoastaan kolmikerroksisen Sylvanian Families -kerrossängyn, eikä tavanomaista "mä haluun tän ja tän ja tän" -kertosäettä kuultu sinä päivänä. Voi olla siis, että se sänky päätyy samaan pakettiin.

Myös muut kuvasssa olevat asiat ovat sellaisia, joista tiedän lapsen tällä hetkellä innostuvan. Peppi-mekkoja hän on ihastellut kaupassa aina välillä, ja paperinukkeja olen ajatellut hänelle jostain etsiä ja laminoida. Prinsessoja, tietenkin, jos lapselta kysytään. Ja kysytäänhän häneltä tällaisissa asioissa.

Puinen meikkisetti on aika hauska ajatus. Neljävuotias on hyvin kiinnostunut meikkaamisesta, koruista ja muusta. Oikeita meikkejä hän ei tule saamaan vielä hyvin pitkään aikaan, tuskinpa edes niitä lasten versioita (tai etenkään niitä. Eivät ehkä ole laadukkaimpia).

Meillä on hyvin vähän vielä mitään pikkulegoja, mutta lapsi on niistä selvästi jo kiinnostunut. Selailtiin Lego-valikoimaa, ja etenkin prinsessalegot ilahduttivat lasta kovasti. Ovat kuulemma "tyttöjen leluja". Noita prinsessalegoja löytyykin 4+ -ikäisille.

Pelit ja muut rakentelut ovat myös meillä ahkerasti aktiviteetteina. Olen kirppareilta metsästänyt meille kasan Geomageja, joilla lapset ovat tykänneet rakennella. Myös tuollainen ruuveja ja muttereita sisältävä pakkaus voisi olla mielekästä näprättävää. Ja etenkin, kun paketissa näkyy myös vaaleanpunaisia osia. Lapsuus on lyhyt aika olla pieni ja elää sitä vaaleanpunaista unelmaa. Aika harvoin se jatkuu koko iän, joten nauttikoon nyt.

Kolme pientä porsasta -peli ja Helmet ja kuvakortit ovat molemmat päättelyä vaativia pelejä. Aivosolujen hierontaa. Neljävuotias on jo mukavaa peliseuraa, mutta paljon on iloa myös tällaisista peleistä ja pähkäilyistä, joita hän voi tehdä itsekseenkin.

"Äiti, nyt mä tiedän mitä haluan synttärilahjaksi! Haluan jotain, mitä sinä ja isi annatte mulle.", tuumi hän.

Eihän isot lapset nuku enää päiväunia!

"Äiti, eihän näin isot lapset nuku enää päiväunia", totesi esikoiseni eräänä päivänä menneellä viikolla. Miten niin ei, tiedustelin neljävuotiaalta. "Pienet vaan nukkuu", sain vastaukseksi. Kuka sinulle niin on sanonut? Hiljaisuus. Kulta, kyllä isotkin lapset välillä nukkuu päiväunia. Sitten kun olet viisivuotias, ei sun enää tarvitse nukkua. "Mutta äiti, mä tarvitsen päiväunia! Mä en halua olla viisi, jos en saa nukkua päiväunia!"

Tällainen keskustelu käytiin tuon vajaan nelivuotiaan kanssa. Ilmeisesti siis joku kerhossa oli maininnut, että noin isot lapset eivät enää nuku päiväsaikaan. Ja yksi kerhopäivistähän on iltapäivällä, joten ehkä oletus on, että kerhoikäiset lapset eivät enää nuku?

Tai ainakaan kotioloissa, päiväkodissahan toiset lapset kaipaavat unta vielä eskarissakin. Päiväkotiarki useimmiten poikkeaa kuormittavuudellaan kotiarjesta.  Viiden vuoden etappia heitin lapselle siksi, koska lähiaikoina hän on paljon pohdiskellut, mikä on sopiva ikä millekin asialle. Tokikaan en osaa ennustaa tilannetta vuoden päähän.

Neljävuotiaamme tosiaan nukkuu vielä päiväunia. Ei joka päivä, mutta useita kertoja viikossa. Saa nähdä nyt kun kerhoarki on alkanut, että lisääntyykö tarve päiväunille. Lapsella on nyt neljä kerhopäivää takana, ja niiden jälkeen hän on ollut aika poikki. Aamupäivän kerhon jälkeen unet tulevat tarpeeseen, iltapäivän kerhon perään ei tietenkään ole unia luvassa kuin vasta sitten yöunet.

Liian vanha nukkumaan päiväunia?

En tunne kovin montaa kotihoidossa olevaa neljävuotiasta, joka edelleen nukkuisi päiväunia. Toisaalta, en ylipäätänsä tunne kovin montaa kotona olevaa nelivuotiasta. Lapsemme nukkuu öisin 11-12 tuntia. Vau, leikki-ikäisen unentarvehan täyttyy jo siitä, miksi siis päikkärit? Lapsi kuitenkin selvästi vielä tarvitsee unia, ei joka päivä, mutta useimpina päivinä.

Sen huomaa siitä, että häntä uuvuttaa, pinna kiristyy helpommin, hän hermostuu nopeasti, saattaa harmistua ja itkeskellä tavallista herkemmin, kiukustuu nollasta sataan hetkessä ja niin edelleen. Väsähtämisen merkkejä. Joskus hän myös itse kertoo, että haluaa päikkäreille, väsyttää. Tällaisina päivinä hän myös nukahtaa nopeasti päiväunille.

Silloin kun hän ei vaikuta väsyneeltä, ei ole päikkäripäivä, etenkin jos edellisenä päivänä hän on nukkunut. Muutaman kerran olen lukenut häntä väärin, eikä uni olekaan tullut. Silloin hetki huilataan, ja sitten pääsee hiljaisiin leikkeihin. Mistään pakkomakuutuksesta ei ole kyse.

Päiväunien vaikutus yöuniin

Neljävuotias on ihan mestari nukkumaan päiväunia. Meillä kuopus herää päiväunilta omaan tahtiin, esikoinen kaipaa yleensä herättelyä. Kello kolme on meillä takaraja, sen jälkeen ei enää nukuta, vaan herätellään. Siksi, ettei yöunille käyminen viivästyisi. Ja jos kuopus heräilee aikaisemmin, herätän myös esikoisen samaan aikaan.

Niinä päivinä kun nelivuotias nukkuu päiväunet, hänen uniajakseen tulee suunnilleen tunti. Joskus vähän vähemmän, joskus enemmän. Laitan yleensä kuopuksen ensimmäisenä unta hakemaan, onhan hän pienempi, sitten vasta leikki-ikäisen. Tuplarattailla liikenteessä ollessamme käyvät käytännön syistä yhtä aikaa.

Päiväunipäivinä kahdeksaan mennessä lapset ovat sängyssä valmiina hakemaan yöunta. Silloin kun neljävuotias ei ole nukkunut päikkäreitä, molemmat lapset ovat sängyssä jo yleensä ennen puoli kahdeksaa. Nukkuvat siitä sitten seitsemään, puoli kahdeksaan tai kahdeksaan.

Leikki-ikäisen unentarve on noin 10-13 tuntia vuorokaudessa. Lapsi nukkuu yönsä hyvin, eikä meillä onneksi ole univaikeuksia ollut sen jälkeen, kun suolisto-ongelmat taaperoikäisenä saatiin kuriin. Hän herää aamulla virkeänä, paitsi silloin, jos pikkusisko on hänet äänillään herättänyt, eikä ole saanut herätä omaan tahtiin. No joo, minäkään en herää hymy huulilla, jos minut on karjuttu hereille.

Mitä tapahtuu silloin, kun on liian monta päivää ilman päiväunia?

Joskus reissussa, kyläillessä ja muina arjesta poikkeavina päivinä mennään menojen ja tekemisten mukaan, ja neljävuotiaalta jätetään suosiolla päiväunet väliin. Kannattaako? No se on vähän siinä ja siinä. Jännittävinä päivinä päiväunille voi olla vaikeampi asettua, eikä toisaalta toista aina raaskikaan laittaa. 

Ei se yksi päivä vielä mitään, mutta jos on useampi päivä, tai jos lisäksi vaikka yöunille asettuminenkin viivästyy (niinkuin usein reissussa, koska käyvät kierroksilla), kostautuu se yöllä. Silloin yöllä itkeskellään ja puhutaan unissaan. Ei siis kovin levollista ja syvää unta lapsella tai meillä aikuisillakaan.

Useamman päivän reissuilla koitan sumplia myös isommalle lapselle päiväunet, edes pienet sellaiset. Hän onkin nyt iän myötä oppinut nukahtamaan päikkäreille myös kainaloon. Silittelyä otsasta niin, että silmät on pakko laittaa kiinni, sekä rauhallinen, raskas hengitys itselle. Toimii! Tämä ei tosiaankaan toiminut hänelle taaperoikäisenä, mutta on aika ihanaa nyt.

Joskus nolottaa kertoa

En tiedä, miksi joskus ehkä melkein nolottaa kertoa, että kyllä, meidän neljävuotias nukkuu edelleen päiväunia. Ehkä pelkään jonkun ajattelevan sen perusteella minun olevan höösäävä vanhempi, joka pitää neljävuotiasta vauvana. Tai jotain vastaavaa. 

Tulee tarve selittää, että se ihan oikeasti tarvitsee unosiaan, vaikka teidän lapsi ei niitä tarvitsisikaan. Ja että kaikilla on kivempaa, jos lapsi saa tarpeeksi unta. Ja että yliväsynyt lapsi ei nuku aamulla pitempään, vaan päinvastoin herää entistä aikaisemmin, ja sitä en todellakaan halua, hui.

Hermoja hivelevä ratkaisu

Ja joillakin voi olla niinkin, että lapsi kyllä tarvitsisi vielä päiväunet, mutta nukuttaminen tai nukahtaminen on vaikeaa, ja päiväunet ovat siksi jääneet. En itsekään erityisemmin pidä nukuttamisesta. Meillä nukutaan päikkärit rattaissa, ilman nukuttamista. Sekin vaati aluksi totuttelua. Jotkut unikonsultit tosin ohjeistavat, että kaikki unet olisi hyvä nukkua sängyssä. Olen tästä hieman eri mieltä, sillä hyvät ja riittävän pitkät päiväunet voi kyllä nukkua rattaissakin, neljävuotiaanakin. 

Tämä on ollut toimiva ratkaisu meillä, sillä ajattelen, ettei lähes mikään revi hermoja niin hyvin, kuin riehuvan taaperon tai isomman lapsen nukuttaminen. Rattaissa kun on ne vyöt, ja ajan kanssa se on myös lapselle merkki rauhoittumisesta. 

Kaikki eivät päiväunia tuossa iässä enää tarvitse, mutta osa tarvitsee. Uni on tärkeää, se on edellytys kaikelle oppimiselle ja aivojen toimimiselle.

Miten teillä nukutaan? Minkä ikäisenä teillä on jätetty päikkärit pois?

Ollaan myös Instagramissa, tuuhan mukaan tästä!

Kesähaaveita viimeiseltä kesäviikolta

Nyt eletään elokuun viimeisiä päiviä, eli myös kesän jäljellä olevat päivät alkavat huveta loppuun. Tämä kesä on ollut hyvin erilainen kuin vaikkapa viime kesä. Ja lisäksi tämä on tuntunut ihan loputtoman pitkältä, niin hyvässä kuin vähän huonommassakin. Jos vuosi sitten olisi pitänyt veikata, olisin arvannut vähän toisenlaista sisältöä kesää täyttämään.

Meidän muutto toiselle paikkakunnalle ajoittui kesän ihan ensimmäisiin hetkiin. Siitä kesä lähti käyntiin. Sitä edelti keskenmeno ja sen tuoma jäätävä fyysinen väsymys. Olisi halunnut tehdä ja toimia, mutta kroppa ei pystynyt. Ja sen myötä myös jonkin sortin stressi muutosta, ja siitä kaikesta pakkaamisesta. Kaikesta selvittiin kuitenkin.

Samaan aikaan mun isän vakavat terveysongelmat ja sairaalassaolo. Miehen loma, omien voimien palailua ja huoli isästä. Paljon kivoja pikkureissuja oman perheen kanssa, mutta myös paljon riitoja. Ei mitään vakavaa. Parisuhteessakin on erilaisia vaiheita, vaikka kaikki onkin hyvin.

Ikävä ystäviä. Ilo seikkailla uusissa paikoissa pääkaupunkiseudulla. Huoli omasta terveydestä. Keskenmenon jälkimaininkeina vakava raudanpuutos ja lievä kilpirauhasen liikatoiminta. Ja kuitenkin se iloinen ja luottavainen olo siitä, että kyllä tämä tästä. Verrattuna alkukesään on vointi jo ihan huikea, joten pari kuukautta vielä ajassa eteenpäin tekee paljon. Uskon niin.

Ihania kesäpäiviä. Kirpputoriretkiä, läheisten seuraa. Aika paljon reissaamista loppujen lopuksi, vaikka tältä kesältä jäikin suuremmat roadtripit tekemässä ja pysyttiin kotimaassa.

Muiden ihmisten raskauksien ja synnytysten seuraamista somessa. Ajatuksia siitä, että mitähän meitä varten on luvassa, ja milloin sen aika näyttäytyy. On ihana seurata muiden vauvakuulumisia. Se ei ole minulta pois. Päinvastoin mieli kaipaa niitä, ja etsiydyn usein juuri niiden vauvaperheellisten instastoryja selailemaan. Mulla on ihan selvästi sellainen vauvatutka päällä, halusin tai en. Kyllä meilläkin sitten ensi vuonna.

Esikoisen kerhon aloitus. Metsäkerho. Se tuntuu syksyltä. Olen kesän aikana jo ikävöinyt arkirutiineja, kerhoja ja muita mammamenoja. Sellaista arjen rytmiä ja tekemisen meininkiä. Siksi kesä on tuntunut pitkältä. Toinen syy on kaikki huolet. Liikaa mietittävää yhteen kesään. Vaikka olenkin luottavainen asioiden suhteen, niin ajatuksia on liian paljon yhden pään sisään.

Ja toisaalta sitten tämä kesä on ollut yksi hujaus vain. Niin nopea pyrähdys, että vaikkapa uimareissuja on tänä kesänä ollut monta kymmentä vähemmän viime kesään verrattuna. Ja sitten nämä päivät, kun ei tarvita pitkähihaista, eikä takkeja tarvitse ottaa mukaan edes varmuudeksi. Vaikka niitä päiviä olisi koko kesän ajan, on se silti pieni aika koko vuodesta.

Mulla oli kesähaaveissa mansikkaretki. Se oli jäänyt toteuttamatta, koska noh, oli kaikenlaista. Lasten kanssa mansikoita poimimaan mansikkatilalle. Lasten kanssa siksi, koska jos menisin yksin, siitä saattaisi tulla suorittamista, hetken tavoitteena olisi vain se täysi sankko. Todennäköisesti se menisi niin, että kilpailisin itseni kanssa, kuinka nopeasti sen sankon saa täytettyä.

Lapset ovat opettaneet minulle hetkessä olemista. Nyt sen hetken tavoitteena oli se mansikkaretki keskellä arkea, ihan kolmisin vain, leppoisasti. Se sankon täyttyminen oli sivuseikka, mansikoissa oli mistä valita. Jotain myöhäislajiketta. Oltiin, ihmeteltiin, syötiin ja kerättiin. Noiden pikkumimmien kanssa on parhaimmillaan niin huikeaa seikkailla. Taapero oppi sanat "hometta" ja "raaka". Viihdyttiin.

Se fiilis itselle tuosta reissusta oli paljon suurempi kuin menemisen vaiva. Asiana ei suuren suuri, mutta mun pieni, merkityksellinen haave. Sellainen, jonka toteutumisesta voimaantuu ja voi sanoa, että kuules elämä, mä sittenkin ehdin vielä tälle kesälle, vaikka oletkin yrittänyt nujertaa. 

Syksykin on kovin tervetullut. Tilaisin yhden vähähuolisen, aurinkoisen ja vanhoja ja uusia ystäviä täynnä olevan syksyn, kiitos! 

Kantelun tulos: Neuvola toimi väärin yrittäessään painostaa sisätutkimukseen synnytyksen jälkitarkastuksessa

Kirjoitin viime vuoden puolella ystäväni tapauksesta, jossa neuvola yritti painostaa sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa, ettei ystäväni menettäisi vanhempainrahoja. Oikeastihan vanhempainrahat eivät ole kytköksissä sisätutkimukseen. Ystäväni teki neuvolan toiminnasta kantelun ja siitä on tullut virallinen kanta: neuvola toimi väärin. Ehkä nyt tieto asian oikeasta laidasta leviää, kun saatiin ennakkotapaus.

Blogin Fb-sivulla ja Instagramissa julistinkin jo tätä ilosanomaa. Myös HS uutisoi aiheesta täällä, joskin kirjoitus on vähän vaillinainen, sillä siitä saa käsityksen, että vain kyseisessä tapauksessa sisätutkimukseen pakottaminen oli väärin. Oikeastihan ketään ei voi pakottaa sisätutkimukseen, vaikka joissakin tapauksissa se voisi olla tarpeellinenkin. Siitä kuitenkin päättää äiti itse. 

Näin se meni:

Ystäväni lapsi syntyi 2017 vuoden loppupuolella. Ystäväni ei kokenut tarvetta sisätutkimukselle jälkitarkastuksessaan, sillä eihän sitä nykyään pidetä rutiinitoimenpiteenä, vaan tehdään silloin, kun sille on tarvetta. Neuvolan kanta oli, että sisätutkimus on pakollinen kaikille, ja jos siitä kieltäytyy, ei voi saada jälkitarkastustodistusta Kelan vanhempainrahaa varten. 

Ystäväni teki neuvolan toiminnasta kantelun, sillä Suomessa ei ole lakia tai säädöstä, jonka mukaan sisätutkimus olisi pakollinen, edes etuuksien tähden. Tämä oli siis tosiaan yhden alueen koko neuvolan kanta asiaan, ei kenenkään yksittäisen neuvolatyöntekijän. Useinhan neuvolatyöntekijät ovat perillä asioista, mutta yleiset toimintatavat eivät ole yksittäisten työntekijöiden määriteltävissä, vaan tulevat esimerkiksi alueen esimieheltä.

Ystäväni pyysi neuvolasta tulosteen käynnistään, sieltä kohdasta, johon asiakkaan tiedot kirjataan. Asiakkaalla on oikeus saada itseään sisältävät tiedot. Neuvolan työntekijä kirjasi siihen, ettei sisätutkimukseen suostuttu. Tämä paperi lähetettiin Kelalle, ja sieltä myönnettiin vanhempainrahat, niinkuin kuuluikin. Kela ei tarvitse sisätutkimusta.

Sinnikkyys palkitaan: Neuvola toimi väärin, sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei ole pakollinen

Vaikka kyseinen synnytys tapahtui jo 2017 vuoden lopussa, ratkaisu kanteluun saatiin vasta nyt, 2019. Näissä asioissa usein kestääkin. Onneksi ystäväni oli sinnikäs, ja laittoi asian vireille, sillä nyt meillä on ennakkotapaus tilanteesta. Tiedän, että olisi helpompaa vain antaa asian olla, etenkin, kun olet juuri saanut pienen vauvan perheeseesi. Kiitos ystävälleni, sillä tästä asiasta on varmasti apua monelle muullekin naiselle jatkossa.

Neuvolaa huomautettiin toiminnastaan. Toivottavasti ovat ottaneet opiksi, ja muuttavat toimintatapojaan. Ystäväni ei varmastikaan ole ainoa, jota tukien menetyksellä on uhkailtu.

Sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei ole millään lailla sidoksissa Kelan etuuksiin. 

Kannaattaako sitten sisätutkimuksesta kieltäytyä? Sitä kannattaa miettiä tapauskohtaisesti, synnytystä ja siinä tehtyjen toimenpiteiden määrää miettien, sekä palautumista silmällä pitäen. Fakta on kuitenkin se, että  aina sisätutkimukselle ei ole tarvetta, eikä se aina ole hyödyksi. En suosittele ketään kieltäytymään pelkästään siksi, että voi. 

Lue asiasta lisää täällä: 

Kun sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa painostetaan Kelan tukien menettämisellä

Kuva Pixabay

Imetysikävä

Ikävä imetystä kohtaan on löytänyt tiensä tänne meille. Se on ajoittaista haikeutta, vanhojen imetyskuvien fiilistelyä, mutta myös välillä ihan fyysistä kaipausta imetystä kohtaan. 

Imetyksen loppumisesta on nyt viisi kuukautta. Esikoisen imetyksen loppumisesta kuopuksen syntymiseen oli nelisen kuukautta. Eli sen jälkeen kun olen ensimmäisen kerran imettänyt, on tämä nyt pisin aika imettämättä. 

En olisi ajatellut, että imetystäkin voi kaivata niin kovasti. Eniten ehkä juuri sitä pienen vauvan imetystä, vauvan tuhinaa ja läheisyyttä. Onhan se melkoista symbioosieloa vauvan kanssa. 

Jonkun verran kaipaan myös kuopuksen imettämistä, onhan hän alle kaksivuotias edelleen. Hassu taapero. Tosin hänen imetyksensä ei pitkään aikaan ollut ollut enää sellaista seesteisen rauhallista. Siltikin se oli yhteinen hetki läheisyyttä.

Sylittely ja muu läheisyys ei ole aivan sama asia 

Sitä on vaikea sanoiksi selittää, mutta ei pelkkä sylittely korvaa imetyshetken läheisyyttä. Se ei ole sama asia jotenkin. 

Omissa ajatuksissani imetys myös liittyy siihen, että perheessä on pienen pieni henkilö, sillä enhän ole koskaan imettänyt esimerkiksi kolmevuotiasta. Toki kolmevuotiaskin on pieni, mutta eri tavalla, kuin vauva. Ehkä se on myös jonkinlaista vauvan kaipaamista kohdallani.

Imetys sitoo äidin vauvaan?

Imetys on sinällään sitovaa, ainakin vauvavuoden ajan. Minusta se ei kuitenkaan ole mitenkään negatiivinen tai raskas asia, vaan aika ihana. Olen vauvavuoden kulkenut vauva kainalossa joka paikkaan. Vauvavuoden aikana olen toki tehnyt pieniä pyrähdyksiä ilman vauvaakin, kauppaan, lenkille tai muualle, tunnin tai parin ajan.

Vauvavuoden jälkeen sitä vapautta olen saanut enemmän, sitä mukaa kun lapsi on kasvanut isommaksi. Oikeastaan vasta silloin olen alkanut sitä enemmän kaivatakin.

Toki osa imettävistä äideistä myös pumppaa maitoa niin, että joku toinen voi antaa sitä pullosta. Itse en ole kokenut tarvetta sille. Eikä se ole myöskään pois isältä. Siitä kirjoitinkin vuosi sitten täällä. Vanhemmuus on paljon muutakin kuin ruokkimista.

Äiti ja isä ovat vanhempina tasa-arvoisia, mutta erilaisia kuitenkin. Hyvä niin. Se, ettei isä imetä ja näin ollen voi ruokkia lasta hänen ensikuukausinaan, ei ole epätasa-arvoa, vaan biologiaa. Isä voi tehdä paljon muuta. Kiintymyssuhteen muodostuminen ei ole siitä ruokkimisesta kiinni.

Äitiys on aika jännittävää. Kasvamista, ja niin monia uusiakin tunteita, laidasta laitaan. Tätäkään en olisi osannut arvata etukäteen, imetysikävää.

Ja ensi kerralla täytyy ottaa sitten vielä enemmän imetyskuvia muistojen tueksi. Etenkin niitä pikkuvauvakuvia, oih. Tai ihan mitä vaan.

Meidät löytää myös Instagramista @iloelolaura ja Facebookista Iloa, eloa! -blogi