Lapsiperheen kosmetiikkaa

Kun meidän ensimmäinen lapsi syntyi, tai oli vasta syntymässä, niin kummasti sitä huomasi, että tavaroita ja puteleita tarvitsee jonkin verran aiempaa enemmän. Ja lapset, niillä kyllä rahastetaan! Lapsille suunnattuja tuotteita on paaaaaljon, ja myös kosmetiikassa on erikseen lapsille suunnattuja tuotteita. Osa tuosta kosmetiikasta on oikeasti hellää kamaa, mutta suurin osa vaan näennäisesti kenellekään lapsille ja vauvoille sopivaa, vaikkakin juuri heille suunniteltua.

Onneksi on myös luonnonkosmetiikan vaihtoehtoja, ja jotka sopivat niin lapsille kuin aikuisillekin. Vaikka kauppojen vauvatarvikearsenaalistakin löytyy jos jonkinmoista sinkkivoidetta, talkkia, perusrasvaa, kylpyöljyä, niin meidän kaapeista niitä ei löydä ollenkaan. En siksi varmaan edes tiedäkään, mitä kaikkea nuo peruskemikaliohyllyt nykyään sisältää. 

Ei keinotekoisia hajusteita tai muuta tuhtia kamaa pikkutyyppien iholle, tai itsellekään.  Ei mineraaliöljyjä, silikaatteja tai muita kamaluuksia. Because we're worth it. Vältetään ylimääräistä kuormitusta. Kauhean montaa tuotetta ei olla koettu tarvitsevamme, mutta tässä ne perushyvät, joihin voi aina luottaa, ja joita meiltä aina löytyy. Näitä ollaan käytetty jo vuosikausia, hyväksi haivaitut jo ajalta ennen lapsia.

11 yrtin voide, Frantsila. Tämä on aivan ihana! Tosi monikäyttöinen. Ihottumat, mustelmat, palovammat, syylät, kovettumat, haavat, arvet, vauvan pyllyt. Toimii myös huulirasvana, etenkin talvikuiville huulille. Eipä juuri ole mitään, mihin tämä ei kävisi. Ihan pelastus arjessa.

Skin Food, Weleda. Tuhtia, hoitavaa rasvaa. Vauvalle punoittavalle vaippa-alueelle, omiin kantapäihin, tehokosteutukseen. Käsirasvana päivisin liian tuhti, muuten sopii myös vähän joka paikan rasvailuun.

Kehäkukkavoide, Frantsila. Tämäkin on ihana, hoitava voide. Tästä mainostetaan, että on "elvyttävä, uudistava ja tulehduksia hoitava", ja voin kyllä allekirjoittaa sen. Ihottumiin ja vaippa-alueelle on tätäkin meillä käytetty, ja välillä laitan myös omille kasvoille tai käsirasvaksi. Käy kuulemma myös hilseen ja vaginahiivan hoitoon, mutta ei omakohtaista kokemusta.

Kasviöljyt. Tällä hetkellä kaapeista löytyy manteliöljyä ja kookosöljyä. Kookosöljyä meillä on aina, muita öljyjä vaihtelevasti. Kaikenlaisen rasvaamisen lisäksi käytössä myös sisäisesti, välillä ruoanlaitossa tai vaikka suuvetenä purskutteluun. Monikäyttöisiä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Siinäpä ne, meidän luottokamat. Oliko tuttuja? Mitä muiden "aina kaapissa" -listalta löytyy?

Äitiyden ristiriitaiset tunteet

Tänään kotona on ollut hiljaisempaa, kuin yleensä. Ollaan siitä onnekkaassa asemassa, että toiset isovanhemmista asuvat lyhyen ajomatkan päässä, ja sieltä tultiin hakemaan tuota lapsosta tänäänkin, heidän omasta toiveestaan. Siksi kotona on vähän hiljaisempi meininki tänään.

Oma meno ja touhotuskin hidastuu kodin hiljaisuuden tasolle. Ei siis mitään supersiivouksia sillä aikaa, laiskottaa. Omien akkujen lataamista taas tulevaa arkiviikkoa varten. Ja samalla joka kerta omien, ristiriitaisten äititunteiden miettimistä, kun esikoinen on poissa kotoa.

Tyypillinen ajatuksenkierto tässä asiassa itsellä on  esimerkiksi tällainen

 Ihanaa, saa vähän huilahtaa!

Apua, miksi haluaisin huilahtaa mun ihanasta lapsesta?

Yhyy, mulla on ikävä mun lasta!

Ja aah ihanaa, saa nukkua ainakin tunnin pitempään aamulla, kuin yleensä!

Mutta onko oikeutta iloita tällaisesta asiasta, itse olen kuitenkin lapseni halunnut?

Apuuva. Joko se kohta tulee takaisin?

Tulis jo! Kauhea ikävä!

Kesällä kirjoittelin lapsen ensimmäisestä yökyläreissusta. Tuon ensimmäisen yökyläilyn jälkeiset kyläreissut ei onneksi ole olleet itselle raskaita, ajatukset vain kiertävät tuota tuttua kehää. Ja voi, lapsi odottaa noita ihania kyläilyrieissuja aina niin kovasti!

On vaan niin hassua olla kotona ilman lasta. ♥

Näin selviät uhmaiästä

Haha, otsikko oli vitsi! Koska et selviä siitä! Et, vaikka olisit kuinka minkä varhaiskasvatusalan ammattilainen, hyvän tahdon lähettiläs tai muu supersankari.

Tai siltä ainakin välillä tuntuu.

Uhmaikä tosiaankin on kasvamista, niin aikuisen kuin lapsenkin osalta. Ja onneksi sekin on vain ajanjakso elämässä, ja loppujen lopuksi aika lyhyt sellainen. Siitä kai selviää läpi vain elämällä sen? Vai mitä?! Helpompaa se toki on varmastikin silloin, kun aikuisen hermo venyy ja venyyyyy ja venyyyyy, mutta ei katkea. Mutta miten se tila saavutetaan?

Olisi kiva tietää!

Kyllä vaan joskus ihan oikeasti lahjonta kiristys uhkailu kaikki lapsen tunteiden sanoittamiset, puolitiehen tulemiset, tsemppaamiset, kehumiset, kyselyt, lohduttaminen, rauhoittumiset, halausyritykset, huumorinkukkaset ja muut ihanat keinot ei vaan auta luovimaan tilannetta eteenpäin.

On aina helppo kaukaa huudella ohjeita, kun ei ole elämässä itse sitä tilannetta juuri sillä hetkellä. Kun haastava tilanne on päällä ollut jo vaikka kuinka kauan, ja kaikki nuo on kokeiltu toimimatta, niin ärsyyntyneenä miettii itse, että pomppisiko sitä tasajalkaa, huutaisiko niin kovaa kun lähtee, löisikö omaa päätä seinään, vai käviskö itkemään itsekin. Vaiko kaikkia niitä. Toimiskohan?

No kaikki varmaan tietää kokeilemattakin, että ei toimi. Mikäs sitten toimii? No en tiedä! Paitsi toki se, kun tilanteelle antaa aikaa. Mitään kasvatusvinkkejä ei siis ole tarjolla. Mutta sen sijaan ajatuksia siitä, kuinka ne haastavat hetket oman rakkaan riiviön kanssa on itselle helpompia. Eli muistilistaa itselle, koska lapsihan ei ole se ongelma, vaan aikuinen on.


Näin voin selvitä paremmin hengissä uhmaiästä

1. Syö itse säännöllisesti. Ihan oikeasti. Tasainen verensokeri, se on ihan kultaa. Se takaa paremman jaksamisen silloinkin, kun ottaa aivoon ja kovaa. You're not you when you're hungry, eikös.

2. Hengitä syvään. Vähän niinkun synnyttäessäkin. Hengitys rentouttaa kroppaa ja lihaksia, ja kuljettaa hapen tasaisesti koko kehoon, vähentää adrenaliinia. Rukoile voimia, laske miljoonaan, laula laulu, tai mikä ikinä sun keino sitten onkaan, niin käytä se.

3. Huolehdi myös että ipanan ravintotaso on stabiili. Nälkäisenä myös se oma ipana on ihan tunnistamattomissa. Tai nälkäväsy, huh.

4. Oikeasti joskus on ihan ok laittaa ne kuulosuojaimet päähän, jos äänekkääseen tilanteeseen ei ole ratkaisua lähihetkinä näkösällä ja omat hermot alkaa rallattaa.

5. Älä välitä, vaikka naapurit kyllä kuulee, että teillä välillä rääkyy lapsi tai aikuinen. Onpahan vastapainoa sille naapurin koiran rääkymisellekin sitten.

6. Ulkoile toisinaan. Ihan yksin. On terapeuttista. Lataudut seuraavaa zen-yritystä varten.

7. Anna armoa itselle. Ota kiukut ja uhmat vain mahdollisuutena kasvaa itse. Toki joka kerta se oma kasvaminen ei ihan onnistu, ei tosiaan. Mutta ei hätää. Ne äitihepulitkaan ei ole loppujen lopuksi niin vaarallisia. Seuraavalla kerralla taas sitten. Se seuraava kerta kuitenkin ihan varmasti tulee vielä, todennäköisemmin hetken päästä, tai viimeistään huomenna.

8. Valitse taistelusi. Kaikki taistelut ei ole sen arvoisia, kannattaa keskittää voimavarat vaan niihin, joilla näkee olevan jotain oleellista merkitystä.

9. Onnittele itseäsi niistä hyvin sujuneista hetkistä, kun sait omaa pinnaa taas vähän venytettyä. Jes, sä kehityt koko ajan! Lohduta niistä hetkistä, jotka ei menny niinkun Strömsössä. Kyllä se siitä, pikkuhiljaa oot koko ajan taitavampi.

10. Mene itsekin ajoissa nukkumaan, jookos?

Mitkä teidän niksit on hermojen kasvattamiseen? Heh, saa tosiaankin kertoa!

Meillä ei asu enää pikkuvauvaa - vauva 3kk

Nyyhkis, meidän vauva ei selvästikään ole enää pikkuvauva! Neljäsosa vauvavuodesta takana, ja pikkuvauvahommat on meidän tyypin mielestä jo elettyä elämää. Tyyppi haluaa nähdä, tehdä ja kokea. Voi vauvaa!

Kolmikuukautisen meininki on seuraavanlainen

Hereillä ollaan jo välillä tuntikausia

Istuma-asentoon on pungerrettu jo pitkän aikaa

Katsekontaktia haetaan, ja silloin alkaa ihana kujerrus. Sosiaalinen neiti on tämä.

Ja sitä kujerrusta tulee ja paljon! Asiaa on ja kovasti, jos vaan kuuntelijaan saa katsekontaktin. Tai jos joku lelu on iiihana niin sillekin voi kertoilla juttuja!

Lelut ja kirjat on tosi kiinnostavia. Etenkin, kun saa otteen jostain lelusta, niin ai ihanaa!

Tykkää kädellä tutkiskella äitin ja isin kasvoja

Vahingossa nukahtaminen on selvästi vähentynyt, koska eihän nyt keskelle jänniä juttuja sovi nukahtaa!

Kokeilinpa huvikseen, että mitä jos tän vauvan vaan kippaa sänkyyn itsekseen, niin mitä käy? No sehän käy nukkumaan! Hulvaton tyyppi.

On täysimetyksellä. Painoa tulee hyvin, ihanan pyöreä kaveri ♥

Nukkuu edelleen yöunia erittäin hyvin, äitin kainalossa

Rakastaa imeskellä omaa peukkuaan, eritoten vasen versio maistuu hyvälle

Muiden ruokapöytätouhut on alkaneet kiinnostaa. Mitä ne oikein siellä pöydän ääressä jatkuvasti hommailee?

Naureskelee ja hekottelee kovasti. Välillä ihan itsekseenkin, omille hauskoille jutuilleen.

Sanoinko jo, että ihana? Ihana ihana iiiiiihana tyyppi ♥

Kypsänä kerrostaloon

Täytynee kai laskeutua edellisen kirjoituksen ihanasta synnytyspöhinästä taas maan pinnalle. Tuossa juuri kotiuduttuamme aamupäivän riennoista mietin, että tämä sisälle tulo ja ulos poistuminen ei oikeasti ole mitään keveintä hommaa. Ei se riisuminen ja pukeminen, se on ihan ok, mutta ne muut jutut. Lähinnä kaikenlainen kantaminen, ja se, että tosiaan aina vaatii sen useamman ramppaamisen, että kaikki tavarat ja lapset on saatu ylhäältä alas, tai toisin päin. 

Siinäpä mietin sitten, että

Jos

..joka päivä vetäisit lastenvaunuja hissittömän talon kakkoskerrokseen ja sieltä pois 

..sun eteinen olisi yhtä vaunumerta, koska pyörävarastossakaan ei oikein niitä voi säilyttää

..sun saunavuoropäivältä peruttaisiin kaikki saunavuorot säästösyistä

..naapurin koirat räksyttäis pitäisi ääntä tuntikausia joka päivä

..auton sisätilalämmittimen käyttö kiellettäisiin yhtäkkiä keskellä iloisia talvikelejä

..tupakoiva naapuri hajustaisi kerta toisensa perään sun kuivumassa olevat pyykit polttelemalla kuivaushuoneen vaihtoilma-aukon edessä senkin jälkeen kun asiasta on hänen kanssaan keskusteltu

niin olisitko yhtään kypsä kerrostaloelämään?

Voin kertoa, minä oon!

Mutta pakko kai sinnitellä, kun muuttoa ei ole vielä näkösällä. Mutta pliispliispliis, onhan tämä vuosi nyt se muuttovuosi? Haluan uskoa niin.

Sen aikaa koitan keskittyä niihin ihaniin juttuihin tässä kodissa, koska niitäkin kyllä on. Parit ihanat tapettiseinät ilostuttaa itseä joka päivä, keittiö on kivannäköinen ja toimiva. Kauppa, kirjasto, kerho, avoin päiväkoti ja  bussipysäkki lähellä. Ja  erittäin hyvä pitsa-kepappila on niin lähellä, että näkyy meidän ikkunasta (onko se hyvä vai huono juttu ;) ) Kesällä taas lasitettu parveke on mukava lisätila.

Ja hei, onneksi me ei asuta kolmoskerroksessa!