maanantai 30. syyskuuta 2019

Ei niitä apupyöriä näköjään tarvittu! Potkupyörästä polkupyörään



Ennen muuttoa löysin kirpparilta lapselle polkupyörän. Pinkkiä oli toivottu, ja sellainen osui kohdalle 18 euron hintaan. Kesä kuitenkin meni, eikä kovin montaa kertaa kokeiltu koko hommaa. Mutta näköjään lyhytkin harjoittelu riittää oppimiseen, ilman apupyöriä.


Ajattelin ensin, että varmaan vasta ensi kesänä tuo pyörällä ajaminen olisi ajankohtaista. Lapsi kun on ollut alusta asti liikunnallisesti arka, vaikkakin löytänyt liikkumisen iloa koko ajan lisää, ja hyötyy kovasti tsemppaamisesta.

Potkupyöräilty on, siitä 2,5 vuoden iästä nyt nelivuotiaaksi. Miinus lumiset ajanjaksot. Kaksivuotiaanakin hommaa kokeiltiin, mutta se ei lähtenyt vielä silloin sujumaan oikein mihinkään suuntaan. Nyt viime keväästä lähtien lapsi on jaksanut potkutella jo pitkiäkin matkoja, mikä on ollut huippua.


Ei apupyöriä polkupyörään


Potkupyöräilijöille ei tarvitse laittaa apurenkaita, kun siirtyvät polkupyörään.  Näin olin kuullut ja lukenut,  monestakin eri lähteestä. Ainakin siis, jos aika siihen on kypsä. Potkupyöräily kun kehittää tasapainoa, niin oppivat suorilta ajamaan ilman apupyöriä.

Lapsi oli aluksi innoissaan polkupyörästä, mutta se laantui aika nopeasti, kun heti ei osannutkaan. Joillakin potkupyöräilijöillähän käy kuulemma niinkin, että istuvat vain pyörän selkään, ja heti onnistuu, ilman harjoittelua.

Ei siihen oppimiseen kuitenkaan kauaa mennyt. Seuraavaan kokeiluun mentiin tsempin kautta, ja pystyssä pysyminen ja se polkeminen alkoivat hahmottumaan. Olin kyllä ajatellut,  ettei taida olla vielä ajankohtaista, ja että se taito löytyisi sitten vasta keväällä, helposti.

Kolmas kokeilu olikin sitten jo menestys, ja neljännellä kerralla lähdettiin jo kauemmas kotoa pyörän kanssa. Hitaasti ja hyvin useilla pysähdyksillä, mutta kuitenkin.


Näköjään niitä apurenkaita ei oikeastikaan tarvita. Vau.







torstai 26. syyskuuta 2019

Älä käytä itsestäsi nimitystä "paska mutsi" tai "huono äiti" edes vitsillä

Äitiydessä on paljon tilanteita ja valintoja, jotka jakavat mielipiteitä. Vaikka kuinka ajattelisit noudattavasi täydellisen äitiyden näkymätöntä oppikirjaa, aina jollakin on jotain sanottavaa äitiydestäsi. Harvemmin kenenkään isyyttä arvostellaan. Usein riittää, että isä vain on läsnä perheen elämässä, niin isejä ihaillaan. Ja vau, niin pitääkin olla! 


Niin saisi olla myös meidän äitienkin kohdalla. Jokaisen valinnan ei tarvitse olla plus- tai miinusmerkkinen arvo, joka lisätään meidän äitihattuumme. Ja yleensähän valintojen takana ovat myös ne isät yhdessä äitien kanssa.

Olen varmaankin tätä nykyä jonkin sortin äiteilyn puolestapuhuja. Äitiydessä on hurjan paljon hyvää, upeaa ja ihmeellistä. Vaikka en alleviivaakaan sitä, että välillä on myös riittämättämyyttä ja hetkiä kun tuntuu oman pään hajoavan, niin nekin ovat ihan hyviä puheenaiheita.

Ihan jo siksikin, että kaikki ymmärtäisivät, etteivät äidit ole sillä lailla superihmisiä, ettei heiltä löytyisi myös niitä negatiiviisia ajatuksia. Kun myös niistä ei niin ihanista asioista puhutaan, toimii se vertaistuellisesti. Huomaa, ettei ole ainoa äiti, jolla on äitiyteen liittyviä tunteita molemmista ääripäistä. Itse koitan kuitenkin enemmän keskittyä niihin hyviin asioihin, koska olen kokenut sen rakentavaksi itselleni. Ja koska niitä on hurjan paljon enemmän.

Vaikka äidit eivät ole mitään superihmisiä, ovat kaikki äidit kuitenkin superäitejä. Ihan huippuja ja ihmeellisiä.


Perheen valinnat eivät tee äidistä huonoa äitiä


Äitiyden valinnat, koski se sitten lapsen nukkumispaikkaa tai lapsen oleilua kotona tai jossain varhaiskasvatuspaikassa, ovat vain valintoja. Ei taida olla sellaista, tavalliseen arkeen liittyvää valintaa, joka tekisi äidistä huonon äidin. Myöskään oman ajan kaipaaminen ei ole sellaista.

Et myöskään ole paska mutsi, vaikka olisit toisinaan sortunut antamaan periksi lapsen vaatimuksille,  vaikkapa vastoin omia kasvatuksellisia näkemyksiäsi. Tai ne hetket, kun olet ärjynyt lapselle, kun pinna on kiristynyt aivan liian tiukalle. Sekään ei tee sinusta huonoa äitiä. En sano, että ne olisivat ihannoitavia hetkiä, sanon vaan, ettei kukaan muutu huonoksi äidiksi satunnaisten hetkien perusteella. Eikä niistä kannata kantaa pahaa mieltä mukanaan.

Toki omaa käytöstä on hyvä miettiä, ja sitä, miten voisi tiukassa tilanteessa tehdä toisin. Mutta fakta on se, että kukaan ei aina onnistu. Hyvään on tietenkin tärkeä pyrkiä, mutta tärkeää on myös antaa anteeksi itselleen omat mokailut.



Älä vitsaile paskoista mutseista


Paska mutsi ja huono äiti -vitsit eivät nappaa yhtään. Useinhan nämä vitsailut pohjautuvat jonkin sortin vertailuun, tyyliin "mä nyt vein lapsen hoitoon että pääsin lenkille. Paska mutsi -fiilis, kun haluan viettää aikaa yksin enkä olla lapseni kanssa joka hetki", tai vastaavaa. Silloinhan ikään kuin lausutaan ajatus, että jos lasta ei olisi vienyt hoitoon, ei olisi paska mutsi, vaan jotain muuta. Ja ikään kuin ne muut äidit, muiden valintojen kera, olisivat sitten niitä hyviä äitejä. (Toki tärkeää on puhua näistäkin tunteista, sen vaan voi tehdä niin monella eri tapaa.)

Se myös tavallaan ehkä luo ajatuksen vääränlaisiasta ja oikeanlaisista äideistä. Tai ainakin ylläpitää vanhaa ajatusmallia siitä. Sen lieveilmiönä tulee myös kuvitelma siitä, että jotkut äidit (muka) ainakin kuvittelisivat olevansa niitä täydellisiä. Veikkaanpa, ettei kovin montaa äitiä löydy, jotka pitävät itseään oikeasti täydellisinä äiteinä. Tämä on vain joku ikiaikainen läppä, jolla viitataan usein joihinkin 50-luvun kotirouviin, unohtaen, että kyllä silloinkin äideillä oli kaikenlaisia tunteita. Silloin ne vain olivat kulissien takana. 

Vaikka näillä huono äiti -jutuilla tavallaan ihan viattomasti vitsaillaan itsestä ja omien valintojen epävarmuudesta, taikka omasta morkkiksesta, se ei luo kovin hyvää ilmapiiriä. Kerätään myötämielisyyttä samoja valintoja tehneiltä, mutta samalla luodaan negatiivista sävyä juurikin myös heille, joihin ajatuksissaan tämä "huono äiti" vertaa itseään, pohjaa se vertailu sitten oikeaan ihmiseen tai kuviteltuun äitihahmoon.

Mielestäni erilaisten valintojen positiivinen esiin tuominen on hyvä tapa antaa ajateltavaa kaikille. Paska mutsi -kortin esiin vetäminen ei ole se rakentavin tyyli, vaikka kokisitkin, että joku olisi arvostellut. 



Sillä on merkitystä, miten puhumme itsestämme äiteinä, ja miten puhumme niistä muista äideistä, joilla on erilaiset valinnat kuin itsellä.


Vaikka sinä olisit valinnut antaa lapsellesi purkkiruokaa, älä myöskään arvostele niitä äitejä, jotka eivät niin ole valinneet tehdä. He tuskin ovat tehneet valintaansa kiusallaan tai sinua arvostellen. 

On totta, että somen vauvapalstoilla paljon keskustelua asioista käydäänkin. Se, että joku perustelee omaa valintaansa omasta näkökulmastaan, ei tarvitse olla arvostelu muille. (Olettaen, että kaikilla osapuolilla on käytöstavat ja rakentava sävy.)

Toki löytyy myös niitä arvostelevia ihmisiä, jotka kertovat arvostelunsa myös mielellään, ja usein ei kovin kauniisti. Sitä kutsutaan huonoksi käytökseksi. En kuitenkaan ole provosoitumisen kannalla silloinkaan. Jokainen on edelleen vastuussa omista sanoistaan, omien sormiensa somen maailmaan näppäilemästä viestistä, vaikka toinen olisikin sanonut rumasti. 


Ollaan hyviä äitejä, vaikka kaikilla on erilaisia valintoja, erilaisia perheitä ja omat ajatukset. 



Lue myös







Ollaan myös Instagramissa, tuuhan sinne mukaan tästä!

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Ferritiinit nousussa ilman apteekin rautaa. Mikä kaikki vaikuttaa?


Viikko alkoi verikokeilla. Kesällä arveluni matalasta ferritiinistä saivat varmistuksen, joten arvojen seuraaminen taitaa olla ihan paikallaan. Harmi, ettei lukemaa otettu jo keskenmenon jälkeen. Toisaalta tiedän kyllä ilman mittaustakin, että se on käynyt melkoisen matalalla, sillä se vaikutti jo mielialaan ja kaikkeen jaksamiseen. Silti, mielenkiintoista olisi ollut tietää sekin lukema.


Virallisesti minulle suositeltiin apteekin vahvaa rautaa, vähintään kahden kuukauden kuurin ajan. Itse en koe apteekin rautoja itselleni parhaiten imeytyviksi tai muutoin toimivimmiksi vaihtoehdoiksi, vaikka toki ne vahvoja ovatkin. Myös ihan pelottavan paljon kuulee tarinoita, että ferritiini nousee hetkeksi, mutta romahtaa taas, jopa vielä alemmas kuin aiemmin. Ajattelen, ettei minulla terveydellisesti ole varaa sellaiseen. Minä tulin tällaiseen päätökseen, kukin kuitenkin tehköön omat päätöksensä omaan tilanteeseensa sopivalla tavalla.

Minulla kuitenkin on varastorauta lähtenyt nousuun. Ai että, miten iloinen olen tästä asiasta ollut! Edes yksi asia alkaa sujumaan. Aika alkutekijöissä ollaan vielä, onhan tämä vasta ensimmäinen seurantakerta. Kävin tälläkin kertaa Puhti.fi kautta, sillä sitä kautta ferritiinin mittaus maksaa vain parikymppiä (maksoin itse).

En tiedä, miten nämä asiat julkisella puolella menisivät, sillä minulla ei ole ollut niin paljon energiaa, että olisin lähtenyt vääntämään kättä ja pitkittämään asiaa.  Ehkä jonkun verran vieläkin paha maku suussa sen suhteen, miten olematonta oli keskenmenon jälkihoito täällä. Kirjaimellisesti olematonta.

Edellisellä mittauksella ferritiinini oli 18, nyt jo kolmisenkymmentä. Tällä lukemalla oma vointi on aivan erilainen kuin kesällä. Kroppahan toimii jo näköjään melko hyvin, eikä mielikään laahaa alhaalla enää. Odotan todella sitä, että ferritiini on taas korkealla, tai normaalilla tasolla, sillä eihän kolmekymmentä vielä mikään hyvä arvo ole. Hienoa etenemistä kuitenkin.

Voivatko ferritiinit nousta ilman apteekin rautaa? 


Ihan ilman mitään tekemistä varastorauta ei ole nousuun lähtenyt. Minulla on käytössä muutamia valmisteita ja lisäravinteita, joita yhdistellen olen ferritiiniä nostellut. On mielenkiintoista miettiä, mikä kaikki vaikuttaa. En tietenkään voi taata, että juuri nämä kaikilla toimisivat. Kerron vain omaa kokemustani.

Tällä hetkellä minulla on käytössä Floravital (nestemäinen, kropalle hellä rautavalmiste), Spirulina-jauhe, nokkosuute ja nokkosjauhe. Lisäksi syön vahvaa B6-vitamiinia, sillä sen pitäisi vaikuttaa asiaan. On mahdollista, että ferritiinit eivät nouse silloin, jos B6-vitamiinista on puutetta.

Jos olet raskaana, esimerkiksi tämä tutkimus kertoo siitä, kuinka raskaana olevilla naisilla saatiin rauta nousuun antamalla lisäksi B6-vitamiinia.



Katsotaan, jatkuuko ferritiinin nousu tällä kokoonpanolla, vai täytyykö etsiä lisää keinoja. Loppuvuodesta ajattelin mittauttaa varastoraudan seuraavan kerran.



Tule mukaan seuraamaan myös Instagramissa, sinne pääset täältä!

tiistai 17. syyskuuta 2019

Viimeisimmät kaksi vuotta ovat olleet elämäni parhaat - Neljä vuotta äitinä



Kaksi edellistä vuotta ovat olleet elämäni parhaita vuosia. Ihan heittämällä. Miksi? Siihen liittyy hyvin vahvasti äitiys, äitinä vietettyjen vuosien määrä sekä tietynlainen voimaantuminen.



Sisältövaroitus: Saattaa sisältää siirappisen stereotyyppistä vanhemmuuden parhaissa puolissa piehtarointia.



Rakas esikoiseni on täyttänyt neljä vuotta. Ensimmäinen puolitoistavuotta äitiydestä oli uuden opettelua. Vaikka se oli ihanaa aikaa, niin olihan se samalla myös sinällään rankkaa, koska uudet asiat vievät aina voimia. Onnellista, mutta rankkaa.

Kun kuopus syntyi pari vuotta sitten, siinäkin oli taas pieni vaihe uuden oppimista siitä, miten kaksilapsisena perheenä toimitaan. Se opetteluvaihe ei kuitenkaan pitkään kestänyt, sillä aika pian sitä oppi sen, kuinka kauan kahden lapsen lähdöt kestävät, mitä kaikkea kassiin pitää pakata ja muita tärkeitä selviytymistaitoja. Kun selviytymistaidot on hallussa, voi keskittyä olennaiseen. Muu olikin jo aika lailla tuttua.



Koen, että tässä viimeisen parin vuoden aikana on tapahtunut kova voimaantuminen omassa äitiydessäni. Asiat sujuvat, on paljon ihania hetkiä ja äitiys enimmäkseen tosi antoisaa. Lapset tuovat paljon iloa ja sisältöä elämään, vaikka ei elämä tyhjää ja merkityksetöntä ollut ennen lapsiakaan.




Mukavat päivät, retket, reissut, lasten hassut juttelut ja uudet taidot, toimiva arki ja varmaan kymmenen muuta seikkaa lisäävät sitä voimaantumisen kokemusta. Nämä muutamat hassut vuodet äitinä ovat tuoneet varmuutta, iloa ja uusia tunteita. Toki myös toivottomia hetkiä, pinnan kiristymistä ja pettymistä itseensä. Paljon kasvamista vanhempana, tai ylipäätään ihmisenä.

Se kasvu, aah että tykkään siitä. Siitä, että vaikka olen ihan sama ihminen kuin ennen lapsia, niin en kuitenkaan ihan kaikella tapaa ole enää sama. Ehkäpä jalostuneempi versio itsestäni? Toki kukaan ei koskaan tule täydellisyyttä tavoittamaan, mutta saahan siitä iloita, kun onnistuu ja kehittyy jossakin! Hyvänlainen äiti-ylpeys, joka liittyy vaan omaan itseen, ei minkäänlaiseen kilpailuun muiden kanssa.

Hermostumisasiat lasten kanssa ovat yksi konkreettinen esimerkki omasta polusta. Pinna palaa edelleen, mutta nykyään pääsen jo vähän nopeammin asiasta yli. Ja toisinaan siedän myös toilailuja pitempään, ennen kuin alan puhua ikävällä äänensävyllä (tai karjua). Tyyni olotila on helpompi saavuttaa.

Jos pitäisi mainita yksittäinen voimaantumisen hetki, se on kyllä ehdottomasti kuopuksen syntymä. Sen jälkeen oli olo, että pystyn kyllä aivan mihin vaan, bring it on! Arkisempia voimaantumisen hetkiä löytyy useampia. Ne ovat esimerkiksi niitä hetkiä, kun koko aamupäivä on mennyt mukavasti, ja sitten on vielä saanut lapset päiväunille ja luvassa on oma hetki hyvillä mielin.




Kurjaa ei ole ollut ennen äitiyttäkään. Erilaista vain. Kiitollinen siitä kaikesta, mitä on saanut oppia ja kokea. Ja olen aika varma, että seuraavat kaksi vuotta on vielä edellisiäkin paremmat!


sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Vuosikymmenien miesvalta on pian ohi, niinkö?



Ensi kesänä uusi tieliikennelaki tulee voimaan, tuoden mukanaan muutoksia joidenkin liikennemerkkien ulkonäköön. Tällainen muutos kohtaa muun muuassa suojateiden liikennemerkkejä, kun nykyinen hahmo korvautuu pyöreäpäisemmällä "sukupuolettomalla" kuvituksella. Yle uutisoi asiasta eilen täällä.


Suomi seuraa tässä asiassa Tanskan ja Norjan jalanjälkiä. EU ei määritä merkkejä muuttamaan, vaan liikennemerkkien muuttamiseen intressit tulevat muualta.

Tämä muutos on nyt jo kohdannut jonkun verran kritiikkiä. Kuulemma Vaasan kokoisessa kaupungissa näiden suojatiemerkkien uusimisen kustannukset liikkuvat sadoissa tuhansissa.

Ymmärrän tuon kritiikin aivan täysin. Yhden kaupungin kustannukset ovat noin suuret, saati sitten koko Suomen. Olisin tämmöisen muutoksen puolella ehkä siinä vaiheessa, kun ne kaikki muut, isoja rahoja ja päätöksiä vaativat seikat maassamme olisi saatu jo korjattua.

Kaksi syytä


Muitakin liikennemerkkimuutoksia on tulossa, mutta näille suojatiemerkkien muutoksille on kaksi syytä. Kansainvälinen yhtenäistäminen ja "ajassa pysyminen", vanhanaikaisuus.

Yhteinäisiä muiden maiden merkkien kanssa? Onko sillä oikeasti merkitystä, jos kuitenkin merkeistä tulee ymmärretyksi? Jokaisessa maassa on erilaisia tapoja, sääntöjä, ja niitä liikennemerkkejäkin. Haittaako se? Ketä se haittaa?

Ajassa pysyminen. Puhutaanko siis sukupuolineutraaliudesta? Loukkaako se naisia, muun sukupuolisia tai muita, että liikennemerkissä kävelee ulkoisesti mieheltä näyttävä hahmo? Vai tuoko se kenties miehille paineita, kun kävelijä näyttää niin reippaalta, ja siltä, että urheiltu kyllä on? Onko vanhanaikaista, että koko maatamme hallitsevat nuo kävelevät, hyväkuntoisilta näyttävät suojateitä ylittävät miehet? Vai hallitsevatko ne? Itse en edes ajattele, että hahmot kuvaavat miehiä, olen vain ajatellut niiden olevan liikennemerkkiukkeleita. Ilmeisesti kuitenkin tämä on niitä rakenteita, joiden nähdään olevan haitallisia. 

Ymmärtäisin asian, jos se menisi tällä mallilla: suunnitellaan uusi liikennemerkki, koska vanhat alkavat olla huonokuntoisia. Sitä mukaa kun vanhat merkit sitä kaipaavat, ne korvataan uusilla merkeillä, joissa on huomioitu myös se pyöreäpäisyys, tämän päivän arvoissa ja ajatuksissa pysyminen. Nyt kuitenkaan ei ole merkkien huonokuntoisuudesta kyse. Siksi suurien summien sijoittaminen tähän hankkeeseen herättää tunteita. 


Miesvaltaiset rakenteet


On totta, että miehisyyden historia näkyy vähän joka puolella. Ammattinimikkeissä, ehkäisyvälineissä (miksi vain naiset pumpataan hormoneilla jne), "miesten alojen" palkoissa ja no, vähän joka puolella. 

Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että naisiin liittyviä asioita olisi hyvä tarkastella monessa suhteessa. Ihan vaikka se kuukautissuojiin liittyvä verottomuus olisi hyvä askel asiassa. Tai synnytysten hoito, jälkihoito ja keskenmenoihin ja muihin liittyvät seikat. Se vasta tasa-arvoa olisikin, kun nähtäisiin asioiden tärkeys ja ajettaisiin koko hyvinvointivaltiomme etua näin. Tältä istumalta ei tule mieleen edes kolmasosaa epäkohdista, mutta kyllä niitä on, valitettavasti.

Ja monet näistä ovat periaatteen asioita, eivät niinkään suuriin budjetteihin ja summiin liittyviä. Vaan sellaisia, joihin tarvitsisi perehtyä ja ottaa selvää. Tehdä päätöksiä sen pohjalta. Kiinnostusta vaan ei taida olla näihin naisten asioihin, sillä muut seikat näyttävät vievän sen kaiken keskittymisen. Monet naisille arkipäiväiset asiat polkeutuvat jalkoihin, jäävät ilman ääntä.



Ääriratkaisuja?


Tuntuu, että tasapäistämisessä tehdään välillä vähän ääriratkaisuja. Tehdäänkö päätökset jossain pienessä porukassa, jossa ajatukset tuntuvat tosi hyvältä, kun piirin väki ajattelee samansuuntaisesti, ja kokee sen olevan kaikille paras? Että ne toiset eivät vain ymmärrä, eivät ole tarpeeksi älykkäitä olemaan samaa mieltä? Ymmärtämättömiä, rasistisia, sovinistijuntteja? Parempi tehdä päätökset sellaisten puolesta?

Vaikkapa tyttö- ja poikasanojen poistamisyritys varhaiskasvatus- ja koulukäytöstä, isäkiintiön kiinnittämisyritys vanhempainvapaisiin (kyllä, tiedän, että jos isä ja äiti käyttävät omat osuutensa ja sitten lisäksi se yksi vapaavalintainen, on vanhempainvapaa silti ihan hyvän pituinen. En kuitenkaan silti kannata kiintiöittämistä, tässäkään asiassa.) ja nyt nämä suojatiemerkit ovat asioita, joita tiedän muidenkin kuin itseni ajattelevan aina välillä. Sitä, mihin suuntaan me ollaan menossa. Onko tämä varmasti hyvä suunta?  

Sinälläänhän nämä pyöreäpäiset hahmot eivät ole keneltäkään pois. Ihan kivat ukkelit. Mutta se niihin käytetty raha, se on jostain muusta asiasta pois. 



Herättääkö nykypäätökset ajatuksia, vai oletko samoilla linjoilla vaikkapa suojatiemerkkien kanssa?


Kuva Pixabay