lauantai 29. elokuuta 2020

Kotihoito on onnekasta koronasyksynä


Vai sanoisinko, että koronasyksynäKIN? Oman perheemme kohdalla kotihoito on ollut tähän asti mitä mainioin vaihtoehto, mutta tänä syksynä siihen liittyy vielä muutakin, tavallisesta poikkeavaa.


Koronan "toista aaltoa" on povailtu alkavaksi näillä näppäimillä. Aika monet tuntuvat olevan vähän valmiustilassa asian suhteen, odottaen koska rysähtää. Tai ainakin, että koska kovemmat ukaasit, rajoitukset astuvat mukaan arkeen.

Someen jo postataan kuvia itsestä maski kasvoilla, pohtien, miksi kaikki eivät viitsi maskia käyttää. Monessa muussa maassa maskipakkoa on toteutettu jo pidemmän aikaa. Ilman, että se on vaikuttanut tilanteeseen juurikaan. Maskittomuus ei välttämättä kerro millään lailla vastuuttomuudesta, välinpitämättömyydestä tai siitä ettei sitä uskalla julkisesti käyttää. Siihen voi olla ihan muut syyt.

Mutta aiheeseen. Menneellä viikolla uutisoitiin, että 15 000 lasta on testattu koronan tiimoilta. Ja että sairastuneita lapsia on ollut viitisen kappaletta, eikä heistä ole tarttunut aikuisiin.

Testeissä on täytynyt (ja ilmeisesti täytyy edelleen?) ravata pienemmistäkin oireista. Onneksi nyt korjattiin väärinkäsitys, kun aiemmin ajateltiin koulun ja päiväkodin voivan vaatia testissä käymistä ja negatiivista tulosta lähes joka yskäisystä ja niiskutuksesta (ilmeisesti vielä saa rauhassa pieraista kuitenkin :D ) Tavalliset syyspöpöt ovat liikenteessä jo, niin oli viime syksynäkin samoihin aikoihin. Nyt kuitenkin pienikin rään valuminen herättää huolen koronasta ja viruksen leviämisestä. Ja testiin pääsyä kun voi joutua odottamaan päiväkaupalla, ja sitten vielä tulosten odottelu. Kuulostaa vähintäänkin ärsyttävältä.

Onhan se oikeasti järkevää, että vaikkapa sinne päiväkotiin ei mennä "vähän kipeänä", vaan ainoastaan täysin terveenä. Eletään vasta elokuun loppua, mutta monissa perheissä on ehtinyt olla jo aikamoista säätämistä ja kotipäiviä enemmän kuin hoidossa ja töissä olemista. Entä jos nenä ihan vähän vaan vuotaa vaikka kaksi viikkoa? Tai koko syksyn! Ilman mitään sen kummempaa. Melkoinen syksy tulossa monessa perheessä.

Tänäkin syksynä olen kiitollinen, että voidaan olla kotona, että lapset ovat kotihoidossa. Vuoden päästähän tämäkin muuttuu, kun esikoinen aloittaa eskarissa. Nyt kuitenkin jatkamme tavallista arkea, ja se tuntuu aika helpolta, kun miettii, mitä monilla muilla perheillä on tänä syksynä osana arkea.

En jaksa ajatella sitä, jos kerhot ja muut harrastukset taas perutaan varotoimien varjolla. Ajattelen, että se on sen ajan murhe, ja sen vatvominen ei hyödytä millään lailla. Päinvastoin. Keskitymme edelleen vaalimaan terveyttä ja puuhailemaan arkeamme monipuolisesti.

Voimia kaikille, jotka joutuvat kamppailemaan työelämän ja lasten pienten nuhien yhdistämisen kanssa!


Kurkkaa myös:








Tuuhan mukaan myös arkeen Instagramiin @iloelolaura

2 kommenttia:

  1. Saisko vähän tarkennusta tuohon miksi maskia ei käytetä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen voi eri ihmisillä olla eri syitä, mm. maskin tehottomuus, heikon hapettumisen tuomat ongelmat (jotka voivat johtaa vaikkapa helpompaan sairastumiseen), suositusten luokittelu ylimitoitelluiksi jne. Onhan näitä. :)

      Poista