tiistai 30. lokakuuta 2018

Vauvatavarat, jotka ovat edelleen käytössä yksivuotiaalla


Pieni toukka lämpöpussissaan, vain pää näkyy :) 


Vauvavuoteen liittyy melkoinen tavara-arsenaali, joista suurin osa on käytössä melko lyhyen aikaa. Yksi toisensa jälkeen vauvatavarat karisivat käytöstä pois. Imetystyyny, sitteri, harsot, leikkimatto, vaunukoppa, vaipanvaihtoalusta, vauvalelut..

Näitä vauvatavaroita meillä ei ole ollut esillä enää kuukausiin. Ilman niitäkin olisimme varmasti pärjänneet, järjestelykysymyksiä lähinnä. Kuitenkin ne helpottivat elämää paljonkin sen oman pienen aikansa verran.

Kaikki näistä olivat meillä myös kirpputoriostoksia. Voi olla, että jos näitä ei olisi käytettyinä löytynyt edullisesti, niitä ei välttämättä olisi meille kotiutunut ollenkaan, vaan olisimme pärjänneet toisella tapaa.





Edelleen käytössä olevat vauvatavarat


Muutama vauvavuoteen mielletyistä tarvikkeista on edelleen käytössä. Täällä kirjoitin niistä vauvatarvikkeista, joita hankittiin toisella lapselle. Ilahduttava ajatus, että osa tavaroista on tarpeellisia vielä vauvavuoden jälkeenkin! 

Lämpöpussi rattaissa. Ostimme kirpparilta Eisbärchen-lämpöpussin vitosella vauvavuoden alussa, sen enempää malleja ja merkkejä vertailematta. Osuikin ihan loistava hyvä ostos, sillä yksivuotias mahtuu siihen edelleen, ja menee varmasti koko talven vielä.

Meidän lämpöpussissa on myös kiristettävä suuaukko, joten lapsen saa päikkäreille käydessä pysymään kokonaan pussissa, eikä hän kaiva käsiään ulos, kuten monissa muissa pusseissa käy. Mehän myös harrastetaan aika paljon bussipysäkille juoksemista, joten siihen tämä pussi on erittäin oivallinen, kun lapsi tarvitsee vaan pipon päähänsä näillä keleillä.

Rengasliina. Tällä hetkellä yksivuotias on monesti rengasliinassa esikoista kerhoon saatellessamme. Suuri apu myös sylinkaipuuseen, hammaskiukkupäiviin ja muihin vastaaviin kriittisiin hetkiin.

Rattaat. Käytössä päivittäin, koska yksivuotias nukkuu myös päiväunet rattaissa.

Turvakaukalo. Turvakaukaloissa on paljonkin eroja, joista ei tiedetty ennen ostohetkeä yhtikäs mitään. Suurimmassa osassa eri malleista ja merkeistä painoraja on 13kg, mutta se ei yllättäen kerrokaan vielä mitään.  Lapsen pituus on useimmiten se, joka ottaa vastaan. Ei ne jalat, mutta se pää. Ostettiin ihan vahingossa jo esikoiselle Gracon turvakaukalo, ja siihen yksivuotiaskin mahtuu vielä. Saa rauhassa istuskella ajomatkat turvallisesti, kunnes siirtyy seuraavaan istuimeen kasvettuaan vielä hiukan.


Manduca-kantoreppu. Käytössä retkeillessä ja reissuissa. Tosi oleellinen meillä vielä varmasti pitkään. Esikoistakin (3v) kannettiin menneen kesän reissuilla Manducassa.

Osa kestovaipoista. Tosin vaippoja menee enää harvakseltaan, kun yksivuotias käy potalla. Tässä löytyy teksti yksivuotiaan pottarytmistä.


Rengasliina on helpottanut meidän arkea todella paljon! 



Käy kurkkaamassa myös Maria Nordinin blogista, mitä vauvatarvikkeita he eivät tarvinneet ollenkaan!


Mitkä vauvatavaroista ovat olleet teillä ne pitkäikäisimmät? 




Meidän arkisimpaan arkeen pääsee mukaan instagramin puolella iloelolaura, tervetuloa! 

torstai 25. lokakuuta 2018

Mitäs me vauvakuumeilijat - Varo, vauvakuume voi oikeasti tarttua!




Vauvakuume. Tuo kutkuttava, joskus fyysisestikin pakottava olo, tunne, tarve. Pakko saada vauva! Yksi vauva, jooko, kiitos! Itselläni ei vielä ole vauvakuume täysillä päällä, mutta viitteitä siitä on jo ilmassa. Eiköhän se vielä kasva suurempiin mittasuhteisiin, kun kuopukselle tulee koko ajan ikää lisää ja vauvamaisuuden rippeet häviävät taaperon elkeiden ottaessa tilaa. Esikoisen ollessa samanikäinen kuin kuopus nyt (juuri 1v) oli minulla jo melkoinen vauvakuume järisyttämässä olotilaani.



Vauvakuume voi tarttua



Vauvakuumetta on liikenteessä, ja vahvasti. Onko se tarttuvaa? Kuulemma on, ja se leviää sosiaalisten verkostojen kautta (työkaverit, sisarukset, ystävät..). Tuttujen vauvojen kautta siis! (Väestöliitto)



Toisin sanoen, oma lisääntymiseni vaikuttaa. Sinun lisääntymisesi vaikuttaa. Jos ei tuntisi tai näkisi juurikaan vauvoja, ei vauvakuume välttämättä iskisi samalla lailla. Toki joillakin voi vauvakuume alkaa jo teini-iän kynnyksellä, vaikka vauvoja ei olisikaan lähipiirissä.


Väestöliiton mukaan herkkyys vauvakuumeelle heikkenee naisilla sitä mukaa kun ikää tulee. Kovinta kuumeilua on juurikin parikymppisenä, ja vähän päälle. Vauvakuumeen parhaita sytyttäjiä ovat nukkuvan vauvan katselu ja vauvan sylittely. Vauvakuume on jo laskusuunnassa sen ikäisenä, kun Suomessa keskimäärin lisäännytään. Miehillä ja naisilla oli tämä laskusuhdanne yhtenevä, eikä eroa ollut siinä, oliko kyseessä lapseton ihminen vai yhden lapsen vanhempi. (Väestöliitto)

Tää on jännää! Tämän mukaan siis se, että minulla ei ole nyt niin kova vauvakuume kuin viimeksi, olisi selitettävissä ihan vain sillä, että olen kaksi vuotta vanhempi! Koska vauvoja kyllä lähipiirissä riittää edeleen, niin siitä se ei ainakaan voi olla kiinni. No, onneksi en ole kuitenkaan aivan ikäloppu vielä, niin eiköhän se vauvakuumekin sieltä päänsä nosta kunnolla? Myös kokemukset aiemmista raskauksista ja lapsista vaikuttavat, niin myös sen perusteella olettaisin vauvakuumeen löytävän minut vielä.



All that se wants is another baby



Löysin mielenkiintoisen tutkimuksen "All that she wants is a(nother) baby? Longing for children as a fertility incentive of growing importance", jota olenkin nyt lueskellut. Siinä erään mallin mukaan lisääntymismotivaatiooon liittyy geneettinen taipumus hoivata, sosiaalisiin normeihin liittyvä paine sekä hormonien ja ympäristön vaikutus edellisten raskauksien ja lasten kautta.  Hoivaamistarve kuulemma kehittyy varhaislapsuudessa, niin naisille kuin miehillekin, vaikkakin naisille vahvempana. (Rotkirch) Mielenkiintoista! Voiko siis lapsuuteen liittyä asioita, joiden johdosta geneettinen taipumus hoivaamiseen ei pääse kehittymään?


Miehen syy!



Vauvakuume on osittain hormonaalistakin, ja joillakin se voi selittyä parisuhteen (ja iän) tuomilla hormonaalisilla muutoksilla (Rotkirch). Minä voisin allekirjoittaa tämän omalla kohdallani. Itselläni ei kyllä ollut minkään sortin vauvakuumeiluja tai ajatuksia lapsiperheytymisestä aiemmissa elämänvaiheissa, vaan ne tulivat vasta juuri tässä parisuhteessa. Aiemmin ajattelin, etten välttämättä haluakaan lapsia, kun taas mieheni kanssa, esikoista yrittäessä oli vauvakuume valtava, ihan jopa fyysinen tuska ja olo siitä, että on pakko saada vauva. Olisiko tämä parinvalinnan tuomien hormonien tekosia? Osittainhan vauvakuumeesta voi siis syyttää myös miestään? ;)

Jos kerta vauvakuume on myös hormonaalistakin, olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka hormoniehkäisy siihen vaikuttaa, sillä omaan hormonitoimintaanhan se kuitenkin tekee osansa. Suomessa myös lapsiluku, josta haaveillaan, on pudonnut entisestään (perhebarometri 2015). Tätä tuskin on kuitenkaan mahdollista tutkia, sillä eivät ole kovin yksiselitteisiä asioita.


Lopun alku?


Loppuuko vauvakuume vasta vaihdevuosiin? Vastako silloin "olispa vauva"-hormonit on käytetty loppuun? Joillakin vauvakuume voi loppua kuulemma myös sterilisaatioon. Sekin vahvasti viittaisi siihen, että hormonihommaa tämä on! Mielenkiinnolla jään kuulostelemaan omia hormonihuurujani asian suhteen!



Onko sulla ollut joskus vauvakuumetta? Kerro toki lisää! Minkä kaiken koet vaikuttavan siihen? 





Lähteet

Rotkirch: All that she wants is a(nother) baby? Longing for children as a fertility incentive of growing importance (tutkimus ladattavissa sivulla alempana)
Väestöliitto: Vauvakuume voimakkainta parikymppisillä
Perhebarometri 2015

maanantai 22. lokakuuta 2018

Mistä on parhaat leluseikkailut tehty?

Kaupallinen yhteistyö Van Merryn -lelukaupan kanssa



Kun lapset kasvavat, leikit muuttavat muotoaan lapsen iän ja kehityksen myötä. Leikin ja mielikuvituksen maailma aukeaa.  Vaikka moni asia on vain mielikuvituksesta kiinni, parhaisiin leluseikkailuihin tarvitaan usein lisäksi myös leluja.

 Kautta aikojen lapsilla on ollut leikkikaluja leikkiensä tukena, sillä lelut luovat raameja leikille, ja kirvoittavat oman ideoinnin käyntiin. Leikin maailmassa on rajattomasti mahdollisuuksia!





Van Merryn -lelukauppa lähetti meille paketin leluja lasten tämän hetken leikkejä tukemaan. Meillä isompi tytöistä tykkää kovasti väreistä, sekä kaikesta söpöstä ja ihanasta. Pikkuinen Mimi-kisu onkin noussut kolmevuotiaalla tämän hetken lemppareihin sillä "äiti se on suloinen!". Ja onhan se. Se on myös tuonut leikkeihin uusia sävyjä, nimittäin nukkumisleikit. Kissa löytyy päiväunilta peiton alle peiteltynä milloin mistäkin. 

Pehmolelut ja nuket ovat lapsellamme leikeissä päivittäin. Myös Nini-käsinukke on päässyt valikoituun joukkoon mukaan. Nuket käyvätkin usein kolmevuotiaamme kanssa mielikuvitusretkillä telttailemassa, uimahallissa ja risteilyillä. Hoivaaminen, rakentelu ja keittiöleikit yhdistyvät ihaniksi seikkailuiksi.




Yksivuotiaan leikit ovat vähän erilaisia, onhan hän vasta tutustumassa leikkimisen maailmaan. Nini-hiiri onkin joutunut useamman kerran maistelun kohteeksi leikeissä, kun vauva on halunnut haukata hiirirukkaa nenästä. Pienet lapset ovatkin parhaita tarkastamaan lelujen laadun ja kestävyyden! Hiiri ei ole onneksi ollut kovasta kohtelusta moksiskaan, vauva puolestaan nauraa Ninille, ja haukkaa tätä uudestaan.


Myös puinen vetolelu on päässyt kyseisen yksivuotiaan sankarin leikkeihin. Hänestä on hauskaa kontata lelun perässä, kun vetäjänä on isosisko. Myös erilaiset muodot ja kilisevät äänet kiinnostavat, ja tämäkin lelu on läpäissyt lapsen kovakouraisen laatutestin.




Leikki-ikäiset osaavatkin olla hyvin kovakouraisia, ja rajujakin leikkijöitä. Se haastaa myös lelut vastaamaan leikkijän tarpeeseen kestävyydellä. Van Merrynillä onkin ajateltu tätä puolta, ja siksi laadun, toimivuuden ja ulkonäön lisäksi leluissa on otettu huomioon myös kestävyys. Voin hyvin uskoa esimerkiksi saamiemme puupalikoiden kestävän pienen ikuisuuden. Lelujen turvalllisuudesta löytyy lisätietoa Van Merrynin blogista.

Lelujen kestävyys ei ole mitenkään itsestäänselvä asia,  ei edes Suomen lelumarkkinoilla. Kotimme varusteluihin kuuluukin nykyään myös liimaa ja puristimet, joilla sitten yritetään herättää vaurioituneita leluja henkiin. Tänäkin syksynä on taas useampia leluja saatu hajalle leikkijöiden toimesta, vaikka lapsemme ovat ihan tavallisia leikkijöitä.




Vanhempana minua ilahduttavat lelut, joilla leikkimiseen lapsi voi uppoutua täysin, ja ne kestävät sen! Kuten tiedetään, on leikki lapsen työtä. Itsekään en haluaisi työtarvikkeita, jotka eivät työntekoa kestä! 


Halusimme ilahduttaa teitä arvonnalla, joten instagramin puolella tililläni iloelolaura  on arvottavana 50€ lahjakortti Van Merryn -lelukauppaan! Arvonta päättyy 28.10. 

Sain myös alennuskoodin ILOAELOA15, jolla saa viikon ajan 15% alennuksen kaikista tilauksista. Jouluunkin on enää pari kuukautta aikaa, joten kurkkaapa, löytyisikö jotain ihania lahjoja pukinkonttiin! Alennuskoodi on voimassa 29.10.2018 asti.


Ihania leikkihetkiä! 


sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Yksivuotiaani, olet minulle mysteeri!


Vauvamme koki juuri statusmuutoksen vauvasta taaperoksi, tai ainakin virallisesti näin taitaa olla. Hän on kuitenkin tällä hetkellä se perheemme kuopus, eli todennäköisesti kantaa vauvan leimaa niin kauan kuin tulee olemaan nuorimmainen. 



Tämän ihanan yksivuotiaan olen tuntenut vasta vuoden ajan. Se tuntuu niin lyhyeltä ajalta, vaikka tokihan tämäKIN asia oli esikoisen kohdalla toisin.  Itseni kanssa olen saanut tutustua kohta 30 vuotta, mieheni kanssa kuuden vuoden rajapyykki lähenee, ja esikoisen kanssa elämää mahan ulkopuolella on jo tahkottu reilu kolme vuotta. Siinä ehtii jo vähän toisesta oppimaan.


Esikoinen iso, nuorempi ikuisesti vauva? 



Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, hän tuntui jo niin isolta tytöltä. Varmaankin siksi, koska isompaa lasta minulla ei ollut koskaan vielä ollut, joten verrokit olivat vain vauvavuoden aiemmat vaiheet. Nyt kun katson omaa yksivuotiastani, niin on hän niin pieni, äidin oma vauvanen vielä.

Sama juttu lapsen tuntemisen, tutustumisen kanssa. Esikoisen kanssa tuntui jo yksivuotiaana, että tunnen häntä jo niin paljon. Vaikka oikeastihan sitä oppii toisesta uutta koko ajan, vielä aikuisenakin! Kuopus samanikäisenä, yksivuotiaana tuntuu ihan mysteeriltä. Pieni ihana tyyppi, mitä hänen mielessään liikkuu, minkälaisia höpinöitä hän alkaa tuottamaan, minkälainen hän on?



Äidin syyllisyys?



Toki monia asioita hänestä olen vuoden aikana oppinutkin. Ensin ajatuksiin tuli kuitenkin epäilys. "Mitä, miksi hän tuntuu niin mystiseltä, enkö ole antanut tarpeeksi aikaani ja huomiotani hänelle?", mutta asiahan ei onneksi niin ole, sillä aika tiiviisti ollaan vietetty yhdessä koko vauvavuosi. Ehkä se on niin, että kun lapsia on useampi, on perspektiivikin erilainen. Kolmevuotias ja kaikki hänen metkunsa ovat tutumpia minulle, niistä kun ollaan saatu nauttia jo useampi vuosi! 


Mielenkiinnolla seuraan, minkälainen persoona yksivuotiaasta on kuoriutumassa ❤


tiistai 16. lokakuuta 2018

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä? 6 ajatusta aiheesta



Synnytys on usein mullistava hetki koko perheen elämässä. Uusi perheenjäsen syntyy, ja jonkin ajan päästä synnytyksestä myös synnytyskokemus on muotoutunut. Se voi parhaimmillaan olla ihana, voimauttava muisto, johon mielellään palaa ajatuksissaan aika ajoin. Aina ei kuitenkaan ole niin. Kokemus voi olla myös sellainen, jonka haluaisi vain unohtaa ja sulkea mielestään loppuiäksi. 

Mahdollinen synnytyspettymys on sinun kokemuksesi synnytyksestäsi, kukaan muu ei voi puolestasi määrittää, minkälainen synnytys oli, tai miltä mikäkin asia sinusta tuntui. Nykyään tiedetään synnytyksen olevan paljon muutakin kuin "äiti ja lapsi ovat hengissä, eli kaikki hyvin".



Koitko synnytyspettymyksen? Olen tosi pahoillani puolestasi! ❤
Saat olla pettynyt, vihainen, mitä vaan, kaikki tunteet ovat sallittuja. 
Synnytyspettymys kuitenkin kannattaa käsitellä, sitten kun vain jaksat. Tässä muutama syy, miksi:




1. Synnytyskokemuksesi on tapahtunut juuri sinulle, ja vaikka sen sysäisi mielestään, vaikuttaa se taustalla. Se voi myös katkeroittaa mielesi, jolloin ikävän kokemuksen lisäksi sinulla menee voimavaroja hukkaan.

2. "Apua, ihan kamaalaa, ei enää koskaan tuollaista!" Synnytyskokemus vaikuttaa myös lapsilukuun. Perhe, joka on aikaisemmin haaveillut jostain tietystä lapsiluvusta, voi synnytyspettymyksen vuoksi päättääkin, että tämä oli tässä, ei enää lisää lapsia.

3. Synnytyskokemus voi vaikuttaa vauvavuoden mielialoihin ja jaksamiseen. Joillakin ihmisillä itseensä, kehoonsa, synnytyksen kulkuun tai työntekijöiden toimintaan liittyvät pettymykset voivat myös hidastaa vauvaan rakastumisen tunteen syntymistä.

4. Toisten synnytyskokemukset saattavat pahoittaa mielesi vielä vuosienkin päästä. Saatat kiertää kehää ajatuksissasi, että miksi juuri sinulle piti sattua sellainen kokemus, ja jollain toisella sitten lykästää synnytys synnytyksen perään.

5. Synnytyspettymyksen jälkeen uusi raskaus usein nostaa synnytyspelon pintaan. Synnytyspelko voi vaikuttaa stressinä koko raskausajan sinuun ja vauvaasi. Pelko myös ohjaa toimintaasi ja kehoasi synnytyshetkellä. Pelko ei ole hyvä tukihenkilö synnytyksessä, vaan synnytyksen pahin vihollinen. Se estää kehoasi ja mieltäsi toimimasta optimaalisesti, tai ainakin hidastaa tai saa koko asian tuntumaan kipeämmältä.

6. Synnytyskokemuksesi käsittely voi myös vaikuttaa siihen, minkälainen käsitys esimerkiksi lapsillesi synnytyksestä välittyy kertomasi kautta. Synnytyskulttuuria muovaamme me, kokemuksiemme ja sanojemme kautta.

Kysymys ei siis ole siitä, etteikö kurjaa kokemusta saisi kertoa, vaan siitä, kuinka asian kertoo. Myös ennen omaa synnytystäsi olit varmasti kuullut jonkun synnytystarinoita. Minkälaisia ajatuksia ne herättivät synnytyksestä?


Minkälaisia ajatuksia aihe herättää? Onko sinulla kokemusta aiheesta? Mihin muihin asioihin synnytyspettymys voi vaikuttaa? 




Kuva Pixabay