Kuukautiskuppi auttoi yli keskenmenoon liittyvistä tuntemuksista

Jännää, että kuukupista oli minulle menneenä kesänä paljon hyötyä keskenmenoon liittyvissä asioissa. Etenkin kehollisiin seikkoihin liittyen. Tämä ei ole mikään "pimppijuttu", vaan keskenmenosta toipumiseen liittyvä seikka.

Instagramin puolella kerroinkin kesän aikana jo tästä, mutta kirjoitan nyt vähän tarkemmin asiasta. Keskenmenoon liittyvät storyt löytyvät Instagramista kohokohdista.

Voimakas, kehollinen keskenmenoon liittyvä tunne

Keskenmenon jälkeen minulla oli aina lantionpohjan lihaksia aktivoidessa alitajunnasta kumpuava, voimakas tunne siitä, että nyt alapaastä tulee taas jotain raskaustavaraa eli vauvaa, istukkaa, hyytymiä, kuten keskenmenon aikaan. Eli toisin sanoen jokainen vessakäynti alkoi mielleyhtymällä spontaanista keskenmenosta.

Se on kamala tunne, koska siihen liittyy tietynlaista kauhua, vaikka tietenkin järjellä tietää, että mitään sellaista ei ole alapäästä tulossa. Sanopa se sun kropalle ja alitajunnalle. Se tunne, kun tajuaa, että et voi tehdä mitään, vauva vaan valuu ulos susta. Sitä säikähdystä ja kauhua ei ole mukavaa toistaa uudestaan ja uudestaan joka päivä.

Kun kesäkuussa oli sitten ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen, juuri noiden tuntemusten vuoksi tuntui ajatus kuukautiskupista tosi inhottavalta, enkä halunnut käyttää sitä. Minullahan on ollut kuukautiskuppi käytössä vuosien ajan, siksi tuo oli poikkeavaa.

Pakottauduin käyttämään kuukautiskuppia

No, koska hormonit hakivat paikkaansa, menkat olivat todella runsaat, eli ei mitään kovin juhlimista jos meinaa pelkkiä siteitä käyttää. Seuraaviin menkkoihin pakotin itseni käyttämään kuukautiskuppia. Ajatus teki tosi pahaa, aiheutti sykkeen nousua ja melkeinpä kauhua. Pari kuukautta oli takana noita päivittäisiä inhottavia hetkiä vessareissuilla.

Yllättäen se kuukautiskuppi olikin hyvä asia, kun pääsi sen ajatuksen yli ja alkoi vaan käyttämään taas. Muutenkin kuin vain verimäärän hallitsemisen vuoksi. Minulla meni muutama päivä, ennenkuin tajusin sen auttaneen myös noihin mielleyhtymiin keskenmenosta. Kai se kuukautiskupin asettaminen, tyhjentäminen ja uudelleen paikalleen laittaminen oli jotenkin niin konkreettista, että se vaikutti noihin oloihin.

Kauhun tunteet ovat hävinneet jokapäiväisiltä vessareissuilta kokonaan, ja sen jälkeen niitä on tullut hyvin harvakseltaan enää muissa tilanteissa, ei enää useita kertoja päivässä, eikä edes päivittäin, mutta ehkä viikoittain. Luulisin. Niin harvoin kuitenkin, että siihen ei kiinnitä samalla tavalla enää huomiota. Helpottavan suuri ero edelliseen verrattuna.

Ollaan siis ihan kavereita taas kuukupin kanssa. 

P.s. kuva on otettu ihan käyttämättömästä kuukupista, jos joku mietti :)

Tulehan mukaan myös Instagramin puolelle @iloelolaura ja Facebookiin Iloa, eloa! -blogi

5 ovulaatiota alle kolmen vuoden ikäeroon - no ne äitiyspäivärahat

Ei sillä että laskisin, enpä. Jos haluaisi kuopuksen ja mahdollisen seuraavan lapsen välille sen alle kolmen vuoden ikäeron, tarkoittaisi se sitä, että olisi vielä viisi ovulaatiota aikaa onnistua. Kuulostaako vähän stressaavalta?

Minusta se kuulostaa stressaavalta, mutta en silti stressaa, koska se ei vie mihinkään. Mutta onhan tuo tosi asia, ja saahan sitä miettiä. Miksi sitten juuri se alle kolmen vuoden ikäero? No, sisarusten välisten suhteiden lisäksi Kelan maksamien äitiyspäivärahojen vuoksi. Alle kolmen vuoden ikäerolla edelliseen lapseen ne maksetaan aikaisempien laskelmien mukaan.

Kolmen vuoden ylittyessä ne nollaantuvat, ja jos ei ole ollut töissä ennen seuraavan lapsen tuloa, pääsee minimipäivärahoille. Määrä on 27,86€ arkipäivältä. Minulla on molemmista lapsista ollut samat äitiyspäivärahat, esikoista edeltävistä työajoista lasketut. Ero tuohon minimipäivärahaan on kyllä huima.

Ensi vuoden alussa voimaan tuleva uudistus tekee sen, että äitiyspäiväraha määräytyy 12 edellisen kalenterikuukauden ajanjaksolta. Enää ei siis riitä se kuusi kuukautta, joka aiemmin on sitten kerrottu kahdella. Tämä siis silloin, jos on kyse esikoisesta, tai tuo kolmen vuoden ikäero ylittyy.

Töihin aina ennen seuraavaa lasta?

Toki olen kuullut keskustelua siitäkin, että jokaisen lapsen välissä pitäisi olla töissä, että ylipäätään saisi mitään etuuksia.  Oman lapsen kasvatus kotona on sellaista muiden rahoilla laiskottelua, kuulemma. Kaikkea sitä kuulee. Ainakin minun alallani palkkani on sen suuruinen, että siitä maksetut veroroposet ovat huimasti pienempi määrä kuin ne kulut, joita yhden lapsen päivähoidosta valtiolle muodostuu.

Sitten taas toisaalta tämä tuntuu aika turhanpäiväiseltä mietinnältä. Raha raha raha, vaikka mistään vauvasta ei ole vielä tietoakaan. Onhan vauva, lapsi, paljon arvokkaampi kuin mikään raha. Mutta karu faktahan se on, että kyllä sitä rahaa tarvitsee.

Ja mitäs sitä muutakaan tekisi, kuin miettisi kaikennäköistä, kun vasta odotellaan sitä odotusta. Katsotaan, miten käy. Kieltädyn stressistä kuitenkin. 

Onko teillä toivottu syystä tai toisesta alle kolmen vuoden ikäeroa? 

Tule seuraamaan myös Instagramiin @iloelolaura ja Facebookiin Iloa, eloa! -blogi

Syksyn suunnitelmat kotona lasten kanssa

Kesän aikana me vaihdettiin paikkakuntaa, ja nyt syksyllä alkava arki on vasta pikkuhiljaa pyörähtämässä käyntiin. Kerhot ja muut kotiäitimenot jatkuvat taas pitkän kesätauon jälkeen. Tylsää ei kyllä ole ollut kesälläkään, ei ole ehtinyt tulla!

Meillä on uutta ja jännää, kun aloitetaan tutustuminen paikkakunnan lastenmenoihin. Asukaspuisto onkin ollut auki koko kesän, ja siellä ollaan jo muutamasti käyty pyörähtämässä (alkukesällä ruoan perässä, kun oli lapsille ilmaiset puistoruokailut). 

Esikoiselle haettiin kerhopaikkaa kesän aikana, mutta vielä ei ole tietoa, pääseekö hän sellaiseen, sillä hakuaika oli keväällä, kun meillä ei ollut muutto vielä selvillä. Katsotaan, kuinka täyttä täälläpäin kerhoissa on.

Jos pääsisi, kerhoa olisi kolmena päivänä, yhteensä yhdeksän tuntia viikossa. Kaksi päivääkin olisi meille ihan riittävä, niinkuin lapsella edellisen lukuvuoden ajan oli. Kerho olisi varmasti mieleinen asia kaverisuhteita miettien, sillä siellä on ne muut hänen ikäiset tyypit. Vaikka onneksi sellaisiin törmää välillä muissakin menoissa. Ja toisaalta, leikit onnistuvat kyllä monen ikäisten kanssa, onhan hän jo neljävuotias.

Kaksivuotias omaan kerhoonsa?

Täällähän olisi päiväkerhomahdollisuus myös tuolle kuopuksellekin, sillä seurakunnan kerhoissa on parivuotiaillekin omansa, tokikin tunteja ja päiviä on vähemmän kuin isompien kerhossa. Sitä me ei nyt kuitenkaan haettu hänelle, sillä tuntuisi hassulta kuskata vain päivä toisensa perään isompaa ja pienempää eri kerhoihin, viettäen itse sen ajan sitten jossain. Kerhot kun eivät suinkaan olisi samoina päivinä molemmilla lapsilla. Mihin väliin se ihana vapaus lasten kanssa menemiseen jäisi?

Ja tokikin en koe kaksivuotiaamme vielä hyötyvän kerhosta, sitä "itsenäisyyttä" kun ehtii harjoitella kyllä lopun ikää. Tosin jos mulla olisi vain yksi lapsi, taapero, sitten miettisin asiaa varmaan eri lailla, olisihan se kerhoaika sitten mun omaa aikaa, hehheh.

Meidän alueelta löytyy avoin päiväkoti, joka on auki arkipäivisin 9-15. Aika kiva. Lisäksi on se asukaspuisto, jonka aukioloajat taitavat olla aika samanlaiset. Parin kilometrin päästä löytyy seurakunnan perhekerho, ja ihan vakavasti olen harkinnut myös puolen kilometrin päässä olevaa seurakunnan perhemuskaria, vaikka se maksullinen onkin (me ollaan tähän asti harrastettu vain ilmaisia menoja).

Lisäksi lapsille järjestetään arkisinkin jonkun verran kulttuuririentoja, Helsingin puolella on viikottaista toimintaa johon olen ajatellut osallistua, julkisilla pääsee minne vaan. Ja ja ja kaikki kirjastot ja retkeily ja kirpparit ja muiden äitien ja lasten treffailu. Seikkailupäivät, ah! Että eiköhän meille kaikkea kivaa löydy.

Ennen kaikkea me nautitaan näistä vuosista, kun ei olla vielä kiinni koulujen ja muiden rytmeissä. Siksi kolme kerhopäivää kuulostaa rajoittavalta, sillä niin paljon on kaikkea muutakin. Ja ennen kaikkea yhdessä molempien lasten kanssa. Mutta eiköhän me sopeuduta siihenkin. Katsotaan, mitä kaikkea kivaa uusi arki tuo tullessaan!

Mitä kaikkea teillä tuo syksy tullessaan?

Kuvat on otettu Pyhäranta Campingistä, jossa oltiin alkukesällä telttailemassa. Lasten leikkipaikka oli ihana, ja ranta matala lasten puljailla. 

Tule mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

Raskaus toiveissa, joten suuntasin verikokeisiin

Kaupallinen yhteistyö Puhti.fi kanssa

Kun toiveissa on raskaus, kuinka siihen lähtisi valmistautumaan? Tässäpä vinkki: terveelllisen elämän ja vitamiinien lisäksi vaikkapa ottamalla selvää mitä keholle oikeasti kuuluu. Koska itselläni on takana keskenmeno, eikä vointikaan ole ollut sen jälkeen voimallisin, elimistön vointi kiinnostaa entistä enemmän. Omien tulosten näkeminen oli tosi mielenkiintoista.

Tosiaan, keskenmenon jälkihuolto julkisella puolella oli todella minimaalista, sitä kautta ei vastauksia saanut. Ainoastaan raskaushormonin laskeminen mitattiin. Tämä on aika tyypillistä ilmeisesti, näin olen kuullut usealla paikkakunnalla olevan. Harmi. Ehdotinkin Puhdin kanssa yhteistyötä aiheen tiimoilta, koska heidän palvelunsa vaikutti niin helpolta, eikä siihen tarvinnut erikseen lääkärin lähetettä. Tämän kesän jäljiltä helppous on juuri se mitä kaipasin.

Miksi halusin käydä labratesteissä?

Raskaus ei ole sairaus, niin sanotaan. Ei olekaan, mutta ei se myöskään ole kropalle ihan piece of cake. Kun tavallisesti kehotetaan syömään jatkuvasti lähinnä vain D-vitamiinia, raskaana ollessa suositellaan foolihappoa ja usein myös jotain monivitamiinilisää. Loppua kohden moni tarvitsee myös rautalisää. Raskausaikana rakennetaan uutta elämää, vauvaa, ja siksi tarvitsee olla kaikkia rakennusaineitakin. Kehossa voi olla lisätarvetta muullekin, kuin näille yllämainituille.

Vaan mistä tietää, saako tavallisesta ruoasta kaiken tarvittavan, tai riittääkö Suomen D-vitamiinisuositus takaamaan juuri sulle riittävän D-vitamiinitason? Ei tiedäkään. Ajattelen, että raskaana tai ei, on aina avartavaa ottaa selvää omaan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä.  Raskauden kuormittavuuden raskausaikana myös hormonitoiminta muuttuu, vaikuttaen moneen. On helpompi edistää omaa hyvinvointiaan, kun tietää, mihin asioihin pitää panostaa. Kehon hyvinvointi vaikuttaa myös siihen, miten raskausaika sujuu ja miten jaksat koko raskauden ajan.

Kuva Puhti.fi

Mitä testata?

Kesän jaksamisen pohjalta minua kiinnosti kovasti, millainen luku ferritiineistäni  paljastuu, sillä keskenmenossa menetin kuitenkin paljon verta. Raskauden alkamiseen ja jatkumiseen vaikuttaa muun muuassa hormonit ja folaatti, jota syönkin foolihapon sijaan juuri folaattimuodossa, sillä se imeytyy paremmin. Siksi kiinnosti myös se, onko syömäni folaatti hyvin imeytyvä, ja ottamani annos tarpeeksi suuri minulle.

B12 puolestaan vaikuttaa raskaudessa vauvan kehitykseen, D-vitamiini vauvan luuston kehittymiseen, kilpirauhasen toiminta taas vaikuttaa niin äitiin kuin lapseenkin. Niin moni asia vaikuttaa.

Koska toiveissa oli useampi erillinen tutkimus, valitsin paketin, josta näitä löytyy. Se on Raskautta suunnittelevan terveystarkastus, sillä nimensä mukaisesti se on laaja paketti tutkimuksia, kohdistuen esimerkiksi juuri minulle. Ferritiinin, folaatin, kilpirauhasen, D-vitamiinin ja B12 lisäksi siihen kuuluu lisäksi myös täydelllinen verenkuva, veren rasva-arvo, CRP, ja glukoosiarvo. Aika kattavasti kaikkea.

Tarkoitus ei ole etsiä sairauksia, vaan edistää omaa hyvinvointia ja jaksamista.

Käytännössä se meni näin

Puhtiin ei tarvita lääkärin lähetteitä, vaan yksittäiset testit tai testipaketit voi ostaa suoraan heidän verkkosivuiltaan. Mitään muita maksuja ei tule, ei labrakäynnistäkään SYNLABissa.

Lunastin Puhti.fi verkkokaupasta tuon raskautta suunnittelvan terveystarkastuksen, ja varasin ajan SYNLABiin. Meitä lähin SYNLAB löytyi Tikkurilasta (näitä on 27 eri paikkakunnalla). Varasin aikaa sunnuntai-iltana, ja sain ajan varattua seuraavalle aamulle jo. Aamuaika siksi, että useampi testeistä vaatii paastoamista. Me köröteltiin lasten kanssa lähijunalla perille saakka, sillä labra on samassa rakennuksessa kuin juna-asema. Ihanan helppoa.

Labrassa SYNLABin työntekijä jutteli mukavia lapsille samalla kun putkilot täyttyivät verestäni. Sitten vaan tuloksia odottelemaan. Lähes kaikki tulokset tulivat Oma Puhti -sivuille jo saman päivän iltana, joista sain ilmoituksen tekstiviestillä. Folaattien tulokset valmistuivat seuraavana aamupäivänä.

Tulokset ovat selkeässä muodossa. Niistä näkee yhdellä vilkaisulla oman tuloksensa lisäksi viitearvot. Jokaisen testin kohdalla pääsee myös lukemaan, mitä testattu asia oikeasti tarkoittaa, joten ei tarvitse googletella, mitä erikoiset sanat olivatkaan. Uusia testejä ottaessa tulokset tulevat samaan paikkaan, ja testituloksia kehityksineen on helppo vertailla.

Ohhoh! Tältä mun tulokset näyttävät

  

Laitan tähän kuvina osan testituloksista. 

Suurin osa tuloksistani oli hyviä, muutama suorastaan huippu. Jokunen sitten taas viitearvojen ulkopuolella. Ilahduksen aiheita olivat etenkin D-vitamiini, joka oli 201,0nmol/l (katso kuva) sekä molemmat folaatit. Myös hemoglobiini oli noussut. Nyt se oli 123, kun keskenmenon jälkeen, pari kuukautta sitten se oli sen 95.

Vaan ferritiini ja kilpirauhashormoni, auts.

Ferritiinini on 18,5. Aika huono, mutta onneksi ei huonompi. Harmi, ettei keskenmenon jälkeen ole tuota mitattu, sillä oman vointini perusteella veikkaisin, että se on ollut huonompikin, sillä vointini ja jaksamiseni on hitaasti mutta varmasti mennyt koko ajan parempaan. Ja siltikin se on vielä noin vähän! Tämä tulos vahvistaa entisestään sitä oloa, että tunnen kehoani, enkä ole jauhanut näistä asioista ihan syyttä.

Se kilpirauhanen sitten. Tyroksiini (S -4T -V) viitearvojen sisällä, aika keskellä vihreää aluetta. Tyreotropiini (S -TSH) puolestaan raja-arvojen alapuolella, viitaten lievään kilpirauhasen liikatoimintaan. Siis oho! Vaikka tokikaan nämä testitulokset eivät ole mitään sairauden etsintää, eikä tulos itsessään vielä tarkoita, että minulla se olisi, mutta kertoohan tuo toki sen, että tasapainossa hormonini eivät ole. Tuloksesta vahvistuu myös ajatus, että myös progesteronin mittaaminen voisi olla paikallaan. Tai ihan jopa hormonipaneeli.

Ajattelen, että tieto ei todellakaan lisää tuskaa. Ei edes noiden arvojen kohdalla, jotka olivat surkeat. Päinvastoin. Tieto antaa avaimet hyvinvoinnin etsimiseen. Ja luulenpa, että aion noita muutamia testejä käydä ottamassa jatkossakin. Kiitos Puhti!

Ensimmäinen kuva on Pixabaysta. Oli tarkoitus ottaa kuva omasta labrassakäynnistä, mutta lasten kanssa se jostain syystä unohtui :D 

Instagramin puolella @iloelolaura löytyy aika ajoin tästäkin aiheesta lisää storyjen puolella. Tuuhan sinne! 

Hyi miten noloa kertoa yrittävänsä raskautua!

Raskauden yrittämistä leimaa tietty nolous tai häpeä, ehkä kipeyskin. Ei vauvan toivominen, vaan se, jos sitä tarvitsee yrittämällä yrittää. Sellainen, että parhaat tyypit tulee raskaaksi melkein edes yrittämättä. "Jätettiin ehkäisy pois, ja hupsis, kahdesta tulee kolme!" Supersiittiöiden ja superovulaation kohtaaminen ja bum. Ei tarvitse kuin miehen katsoa päin, ja raskaana ollaan. 

Sitten vielä ne, jotka raskautuvat järeästä ehkäisystä huolimatta. Se, että raskautta joutuu yrittämään, kuulostaa nololta. Kun sitä joutuu odottamaan, on jotenkin huonompi? En tiedä, kummalle se on ylipäätänsä suurempi asia, naiselle vai miehelle? Onko jotenkin miehen mitta se, että näyttää kyvykkyytensä siittämällä jälkeläisiä, naisen mitta se, että sikiää helposti ja onnistuu "tuottamaan" täysiaikaisia, terveitä jälkeläisiä? Ei kumpikaan, mutta kyllä nuo ajatukset silti jossain määrin olevat vielä olemassa tässäkin maailman ajassa.

Vaikka tietenkään ei ole oikeasti huonompi, enkä itse ajattele mitään sen tyylistä. Raskautumisyrityksiä vain leimaa tietty salamyhkäisyys, vaikka odotuksen odotus on monille pareille liiankin tuttua, ei harvinaista. Siksi voi joskus tuntua siltä, että olisi huonompi. Miksi ei onnistu samalla lailla kuin muut? Vaikka kaikki muutkaan eivät suinkaan onnistu silmänräpäyksessä, yrittämiselle ei vain ole samalla lailla kasvoja kuin jo raskaana oleville. Raskaus näkyy loppua kohden päällekin päin, yrittäminen ei.

Jo ennen keskenmenoa pohdin samaa asiaa, se löytyy täältä. Nyt keskenmenon myötä on tullut lisää ajatuksia asiaan myös siksi, että olen lukenut enemmän aiheesta, ja törmännyt erilaisiin kokemuksiin.

Epäonnistuminen?

Raskautuminen ei vielä tarkoita mitään. Tai tarkoittaahan se toki sitä, että on onnistunut tulemaan raskaaksi. Mutta vaikka raskautuisikin, se ei silti tarkoita vielä, että saisi sen palkinnon raskaudesta. Elävän vauvan, uuden perheenjäsenen. Keskenmeno. Kohdun ulkoinen raskaus. Tuulimunaraskaus. Kemiallinen raskaus. Kohtukuolema. Ennenaikaisuus. Vauvan kuolema. En yhtään ihmettele, että tämä on niin hiljainen aihe. Jos kaikki tietävät yrityksestä, niin johan siinä menettää kasvonsa jo, kun vauvaa ei kuulukaan, tai jotain tapahtuukin? Olisi epäonnistunut muiden silmissä?

Ja kun niitäkin ihmisiä löytyy, jotka kommentoivat kärkkäästi toisten lapsilukua tai muuta. Mulla ei ole vielä niin montaa lasta, että olisin saanut kommenttia siitä, että yritän ylikansoittaa maapallon omilla jälkeläisilläni, mutta kolmen, neljän tai useamman lapsen vanhemmat niitä ovat usein joutuneet kuulemaan.

Ymmärrys kaikkia niitä kohtaan, jotka valitsevat olla kertomatta. Ja samalla kuitenkin halu kertoa asioista omalla kohdalla. Kertoa siitä, että se ei ole epäonnistumista. Se on elämää, eikä elämä ole aina pelkkiä onnen hetkiä.

Raskautumisyrityksestä puhuminen ei ole seksipuhetta

Suurimmalla osalla ihmisistä raskautumiseen liittyy seksi, hyvin oleellisena osana. Yleensä parisuhteeseen kuuluu seksi, joten en koe, että raskautumisyrityksistä tai edes ovulaation ajankohdista kertominen olisi seksipuhetta. Ei pitäisi olla kenelläkään yllätys, että parisuhteissa nyt yleensäkin on seksiä, vaikka vauvahaaveita ei olisikaan. Tämmöisen seksi-näkökulmankin olen kuullut asiaan, että kertomisesta pitäisi pidättäytyä juurikin siksi, ettei tulisi samalla toitottaneeksi seksiin liittyviä asioita. Hassua. 

Voin kertoa, että meillä on nyt keskenmenon jälkeen aloitettu yrittämään vauvaa. Eikä sen kertominen ole mielestäni noloa. Elämämme ei keskity siihen, tai pyöri vain sen ympärillä. Olemme edelleenkin aivan tavallinen lapsiperhe, jonka lapsiluku ei ole vielä täynnä .

Lue myös

Mitä keskenmeno opetti?

Voiko vauvahaaveesta puhua?

Tarvitaanko imetysviikkoa Suomessa?

Hyppää mukaan Instagramiin @iloelolaura. Storyjen puolella löytyy usein aiheeseen liittyviä ajatuksia! Fb löydät blogini nimellä Iloa, eloa! -blogi